Tiiäkkö, mun mielestä äitiys on tosi raskasta, kun pitäisi olla täydellinen. Yritän olla ottamatta paineita äitiydestä, mutta onhan se haastavaa. Mun mielestä on järkyttävää, kun ihmiset arvostelee kaikkea mitä teet.”
”Kannoin harteilla sitä paskan äidin viittaa.”
”Kyllä menee äitiys vaikeeksi, kun korvike ja soseet on suorastaan saatanasta ja ties mitä hernelinssipötköä pitäs joka välissä pyöritellä.”
”Hävetti aina helvetisti availla niitä purkkiruokia.”
”Koko ajan on paineita ja paskamutsiolo. Tuntuu, että oot hyvä äiti, jos sormiruokailet, käytät kestovaippoja, täysimetät kaks vuotiaaksi ja puet gugguuta ja mini rodinia. Ei vaan jaksa, Meillä Lidlin vaatteita ja kaikki soseet ostan kaupasta. Inhottaa, että pitää tällästäki miettiä somen takia, että onko huono äiti.”
”Koen huonommuutta siitä, että imetys ei näytä onnistuvan monista syistä.”
”Meillä syödään myös soseita, mutta laitan vaan sormiruoasta kuvia someen. En jaksa vastaanottaa sitä paskaa.”
”Vanhemmuus menee vitturalleen suoraan sanottuna. On sormiruokailua, kiintymysvanhemmuutta, allassynnytystä, luomusynnytystä, vessahätäviestintää. Voi perse sanon vaan.”
”Inhoan kaikkia hypetyksiä, koska, ne jotka poikkevat siitä, kokevat näitä huonommuuden tunteita. Ihan kun niitä ei tässä äitiydessä olisi jo tarpeeksi.”
”En kuulu enää mihinkään Facebookin mammaryhmiin. Siellä on niin kärkkäitä mielipiteitä, että tuntee itsensä aina huonoksi niitä lukiessa.”
”Tee mitä teet, oot aina huono äiti, koska ihmiset on kusipäitä.”
Minulla on yleensä sellainen tunne, että olen tosi hyvä äiti. Mutta huomaamatta sitä alkaa vertailla itseään toisiin äiteihin. Ja tahtomattaan saa neuvoja asiaan kuin asiaan. Kysymättä saa kommentteja omasta toiminnasta. Ja niin vaan välillä alkaa miettiä, että osaako ollenkaan, onko tässä ihan paska nyt sitten kuitenkin? Miksen saa olla ihan vaan äiti ilman arvostelua?
Välillä vaikkei kukaan sanoisi mitään, kuvittelee heidän sisimmässään syyllistävän. Yllä olevat lainaukset on tulleet minulle viestillä teiltä. Ja tosiaan, joskus valmisruokapurkin avaaminen saa hien pintaan, vaikkei kukaan sanoisi asiasta mitään. Meillä on niin vahvana vain se mielikuva millainen on se hyvä äiti. En tiedä kuka on tuon hyvän äidin määritelmän luonut kaikkine kriteereineen. Voiko kukaan olla täydellinen äiti ja pitää myös psyykkeensä kasassa? En usko. Siksi en voi ymmärtää syyllistämistäkään.
Aina, kun joku kysyy imetyksestä, alan kertoa tubulaarisista rinnoista, aina, kun joku kysyy sormiruokailusta, alan kertoa allergioista ja refluksista, aina, kun joku kysyy hoitoon jättämisestä, alan selittää, että olen ainut vanhempi, en mä muuten. Vaikka minun todellakaan tarvitsisi sanoa yhtään mitään. Minun tulisi luottaa siihen, että minun valintani on hyvä ja antaa myös toisten luottaa minun tekemääni valintaan yhtään häpeilemättä. Usein on kuitenkin sellainen olo, että omat valinnat pitää perustella. Sitä haluaa, että ne omat valinnat saavat yleistä hyväksyntää ja pelkää toisaalta syyllistämistä niin kovasti.
Kyllä jokainen perhe tietää mikä heitä palvelee ja auttaa perheen hyvinvoinnissa. Vauvalle parasta on jaksavat ja hyvinvoivat vanhemmat. Vauvat ymmärtävät enemmän kuin me ymmärrämme heidän ymmärtävän ja he vaistoavat tunteita ympäristöstä. Jos vanhemmat stressaavat siitä mitä muuta ajattelee ja elävät hirveässä syyllisyydessä, niin eihän se palvele ketään.
Joskus on todellista viisautta löysätä jostain ja lisätä paikkuja sitten johonkin muuhun asiaan. Kun energiaa säästyy jostain, voi panostaa johonkin sellaiseen, jota sinä päivänä itse pitää tärkeänä. Me pidämme eri asioita tärkeänä ja haluamme käyttää voimavaroja eri tavoin. Minusta on vain järkevää priorisoida ajankäyttöä ja säästää omia voimavaroja ja valita ne asiat, joihin haluaa omaa energiaa käyttää. Kyllä jokainen haluaa vauvavuoden jälkeen olla vielä henkisesti tolpillaan. Eikä se onnistuu, jos kaikkeen laittaa 110% parastaan.
Vanhempia on eri lähtökohdista, eri ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa. Annetaan jokaiselle tilaa toteuttaa vanhemmuuttaan syyllistämättä. Aika moni tietää miten kurjalta väsyneenä ja parhaansa tehneenä tuntuu sukulaisten, läheisten tai ystävien arvostelevat kommentit. Kaikilla vanhemmilla on kuitenkin sama tavoite ja päämäärä. Miksi ei siis tueta toisiamme siinä, kun kuitenkin aikuisina tiedetään, että hyvään lopputulemaan voi päästä monia reittejä pitkin?
Aika usein ajattelen, että jokainen olisi varmasti onnellisempi, jos keskittyisi oman elämän hallintaan ja läheisten hyvinvointiin, jättäen toisten valintojen ihmettelyt tekemättä.
-Iida
Kuva Pixabay
18 kommenttia
Hyvä kirjoitus. Varmasti monenlaisia syyllistäjiä riittää. Kuitenkin tämä tuntui hassulta: ”Välillä vaikkei kukaan sanoisi mitään, kuvittelee heidän sisimmässään syyllistävän.” Tuo kai ei voi olla niiden läheisten tai muiden vika?
Kiitos!
Ei ole ei, vaan sitä itse kuvittelee jo muiden syyllistävän, vaikkei he tekisi niin ja muokkaa omaa toimintaansa. Omen oman pään sisässä on myös voimakkaana se ajatus, että olen huono äiti jos teen näin. Sitä koitin sillä tarkoittaa 🙂
Juuri näin! <3 ihana Eemi!!
Kiitos ❤️
Amen to all that! <3
Ja allekirjoitan tuon, että lapsen hyvinvoinnin kannalta myös vanhemman hyvinvointi ja onnellisuus on tooodella tärkeää. Siinä mielessä ei voi pitää loistavaa huolta vain vauvasta pitämättä itsestään huolta ollenkaan. Tämäkin on tärkeää ymmärtää.
Ja yh-äidin tilanteessa äitiyden haasteet ja vauva-arjen raskaus vain korostuu! Ihan varmasti eteen tulee noita valintatilanteita, joissa järkiteko on hyvinkin löysääminen jostain kohtaa, että voi panostaa siihen johonkin muuhun kunnolla, jonka kokee kaikkein tärkeimmäksi. Ihan varmasti joutuu priorisoimaan ja tekemään kompromisseja sen sijaan, että aivan kaikessa voisi olla tämän ihmeellisen nykypäivän ”ihanteellisen” kiiltokuvaäidin mukainen ja sitä paitsi tosi tietyntyyppinen. Priorisoiminen ja kompromissit pitää itselleen voida sallia sopivissa kohdin ilman syyllisyyttä – myös äitiydessä! Oloa ei helpota ollenkaan, jos sittenkin sitä syyllistystä tulee vielä ulkopuolelta. Sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät tiedä kaikkea ja näe kokonaisuutta. Ja sellaisilta ihmisiltä, joille lopulta asia ei kuulu.
Ei kai lapsi tarvitse välttämättä sitä täydellistä kiiltokuva äitiä? Lapsi tarvitsee tasapainoisen, rakastavan, huolehtivan, huomioivan, läsnäolevan äidin. Mieluusti hyvinvoivan, mutta uskon, että sekään ei varmasti aina käytännössä täysin toteudu yh:n vauva-arjessa. Heikkous ei missään nimessä ole turvautua apuun. Minusta se on vahvuus hakea apua silloin kuin tunnistaa sitä tarvitsevansa. Mitä sen on väliä, onko sitä joku ylistetty supermamma. Kunhan olet lapsellesi se äiti, jonka hän tarvitsee. Ja se äiti saa olla epätäydellinen ja inhimillinen. Ihminen! Nimenomaan IHMISTÄ kehittyvä lapsi tarvitsee tuekseen…eikö?
Milloin ja miksi äitiydestä tuli järjetöntä suorittamista?
Iida, olet mielettömän kärsivällisesti jaksanut ihmisille selittää, miksi teillä tehdään niin kuin tehdään ja avata näitä asioita. Siitä isot pojot sulle. Missään nimessä ei ole kuitenkaan tarvitse mitään selitellä tai puolustella tai joutua aivan kaikkea kaiken aikaa perustelemaan. Ei tunnetun bloggaajankaan. Hyvä, että avaudut, kun jokin tökkii.
Toivottavasti tämä voisi pidemmässä juoksussa johtaa juurikin siihen, että suhtautuminen äitejä kohtaan muuttuisi hiukkasen armollisempaan suuntaan! <3
Vähemmän huomauttelua, tiedustelua, ääneen ihmettelyä, moittimista, syyllistämistä, kyseenalaistamista. Ja enemmän juuri niin kuin niin hyvin sanoit ”tilaa toteuttaa vanhemmuuttaan syyllistämättä”. KYLLÄ! <3
Kiitos Tanja, aivan huikea kommentti ja todella upeita ajatuksia! Juuri samaa mieltä sun kanssa!
Näissä vauva-aiheissa perspektiivi katoaa ihmisiltä helposti, kun periaatteessa on rajattomasti valtaa toiseen ihmiseen. Oikeasti on lopputuloksen kannalta hyvin vähän merkitystä sillä, milloin kiinteät aloitetaan, onnistuiko imetys, mitä vaippoja käytetään tai millaisia vaatteita hänen päälleen puetaan. Ja näistä asioista syyllistäminen kertoo mielestäni enemmänkin kritisoijan omasta epävarmuudesta. Olen ottanut vanhemmuudessa johtolauseekseni Puutalobaby-Kristan psykologimiehen lauseen ”Ero todella huonon vanhemmuuden – siis rikollisen huonon – ja riittävän hyvän vanhemmuuden välillä on suuri, kun seurataan lapsia aikuisuuteen, mutta ero riittävän hyvän ja täydellisen välillä, jos täydellistä edes löytyisi, ei olisi juuri mitään.” Eli kasvatetaan me lapsia kukin omalla riittävän hyvällä tyylillämme! Oot upea äiti Eemille <3
No olipa kyllä hyvin sanottu! Alan kyllä käyttää myös itse mainitsemaasi lausetta!
Mahtava kirjoitus! Blogiasi on muutenkin ollut kiva seurata 🙂 Kirjoitin tänään jutun melkolailla samasta aiheesta, mutta olen ajoittanut sen julkaisun vasta äitienpäivälle. Laitoin tämän tulevan postaukseni loppuun nyt myös lukusuositukseksi tämän sinun postauksen 🙂 Kirjoitukseni käsittelee mm. sitä, kuinka JO näin raskaana ollessa (rv 19 menossa) olen törmännyt ihmisten arvosteluihin, olettamuksiin ja ennakkoluuloihin siitä, minkälainen äiti tulen lapselleni olemaan. Aivan käsittämätöntä. En ole vielä edes päässyt kunnolla äitiytymään, saati synnyttämään 😀 Lainaanpa tähän loppuun itseäni siitä tulevasta postauksestani 🙂 ”Ollaan jokainen äiti omalla ihanalla, yksilöllisellä ja persoonallisella tavallamme ja jätetään muiden hyväksyntä ja arvostelu sikseen.” -Jennyfer 1980 -blogi
Voi kiitos! Aivan ihana kuulla, että pidit. Ja se on kaameaa, että jo raskaana joutuu tätä kohtaamaan, mutta niin oli kyllä itselläkin.
Vanhemmuudessa raskasta on se, että aina joku tuntuu tietävän paremmin miten juuri sinun kuuluisi toimia. Varsinkin, kun kyse on vauvoista. Ja sitten kun vielä tuntee syyllisyyttä omista valinnoistaan. Silti kukaan ei voi tuntea sinun ja sinun perheesi tarpeita paremmin kuin sinä itse. Arvostostelun sijasta vanhemmuus kaipaisi enemmän ymmärrystä, semmoista ”hei samassa veneessä ollaan” tyyppistä tsemppihenkeä. Jos jatkuvasti velloo syyllisyyden suossa ja yrittää suorittaa vanhemmuutta muiden odotusten mukaisesti, ei varmasti voi kovin hyvin. Haluaisitko, että sinun lapsesi suhtautuu samoin elämään tai, että hän eläisi samanlainen syyllisyys harteillaan kuin sinä? Lapset oppivat vanhemmiltaan kuinka eletään ja elämään suhtaudutaan. Eläkää vanhemmat niin, että voitte hyvin, sillä perheen hyvinvointi lähtee hyvinvoivista aikuisista. Jos valitset purkkiruuan voit saada sillä soseentekohärdellin sijasta hetken enempi yhteistä aikaa lapsesi kanssa, onko se niin paha asia? Tsemppiä vauvojen vanhemmille ja erityisesti Iidalle, hyvin te vedätte ?
Nimim. 2 teinin äiti, joka edelleenkään ei ole päässyt kaikesta syyllisyydessä vellomisesta
Erittäin hyvin sanottu! Tsemppihenkeä eikä oman paremmuuden korostamista!
Itsekin vauvani kanssa kokenut ahdistavaksi muiden kyttäämisen ja kommentoinnin. Joidenkin mielestä vauvaa ei saa pitää niin paljon sylissä, joku ihmettelee sormiruokailua ja perhepetiä. Ja nyt kun ollaan vessatettu pikkuvauvasta lähtien, niin sitäkin taivastellaan varmaan, että 7kk käy potalla. Ja jossain piireissä näitä ihaillaan, jossain päivitellään 😀 Joo kiitos, oli just itelle ajankohtanen aihe, kun ollaan lähdössä anoppilaan, missä varmaan hiljaista taivastelua tiedossa. Eniten ahistaa toi painostus, ettei muka sylissä sais pitää!
No huh joo, tsemppiä vierailuun! Omakin mummo sanoi ekana, ettei sitten liikaa syliä. Mutta yritän muistaa, että näin todella neuvottiin kun hän sai lapset 60-luvulla.
KYLLÄ! En vois olla enempää samaa mieltä. Ja kun kaikilla niitä epävarmuuksia varmasti on muutenkin, niin miksi niitä pitäs toisille vielä aiheuttaa? En voi ymmärtää.
Kiitos!
Hyvä ja tosiaan ajankohtainen kirjoitus! Lapset niinkuin me aikuisetkin ollaan yksilöitä ja jokaiselle löytyy ne omat tavat ja arvot toimia. Enemmän kannustusta, myötäelämistä ja toisten periaatteiden kunnioittamista. Kommenteissa joku saanut myös ihmettelyä osakseen kun pitää vauvaa liikaa sylissä. Tuttua täälläkin ja samaan kategoriaan kuului myös kuinka leikin liikaa lasten kanssa lattialla. Kumma juttu koska itse koen että leikin liian vähän koska on ne ”kotityötkin”.
Erittäin hyvin sanottu! Kyllä osuit asian ytimeen. Kiitos ❤️