Home » Menneet maaliskuut kuvina

Menneet maaliskuut kuvina

by Iida Åfeldt

Mietin ideoita maaliskuulle ja kurkkasin arkistosta kaikki menneet maaliskuut. Mitä olen kirjoittanut muina vuosina tähän aikaan? Oma blogi on todella nostalginen paikka, on paljon asioita, joita ei edes muistaisi ilman blogia. Kaikki tänne kirjoitettu toimii samalla muistona itselle ja välillä on ihana pysähtyä lukemaan omia juttujaan. Välillä saa tuntea myötähäpeää, mutta välillä taas iloa omasta kehityksestä.

Halusin jakaa teille muutamia kuvia, joita olen julkaissut blogissa eri vuosina juuri maaliskuussa. Kyllähän näistä huomaa, että ihminen on muuttunut.

-Iida

MAALISKUU 2016

Sinkkuna lyhyellä tukalla. Toimi! Elämä Helsingingin Töölössä muutenkin tuntui syövän kädestä.

MAALISKUU 2017

Vuodessa elämä jo keikahti ja olinkin eronnut nainen. Se ei haitannut. Oli uusi asunto ja vanhat ystävät!

MAALISKUU 2018

Taas oli vuodessa menty tilanteesta toiseen ja olinkin raskaana oleva sinkku. Ja selvinnyt ensimmäisen kolmanneksen kauheudet.

   MAALISKUU 2019

Onnellinen sinkkuäiti puolivuotiaan kanssa. Sitä olin maaliskuussa 2019. Elämä tuntui enemmän omalta kuin aiemmin. Ja vartalokin kauniimmalta kuin aiemmin.

4 kommenttia

Sasa Villa blogi 17.3.2020 - 22:16

Aivan ihania kuvia 💕❤️

Vastaa
Ess1 18.3.2020 - 10:43

Ihania kuvia, tästä tuli hyvä mieli. Olet kaunis ja älykäs, se paistaa teksteistäsi läpi<3

Vastaa
Mie kans... 18.3.2020 - 12:30

Kaunista tarttuvaa iloa 💓

Vastaa
tilttu 21.3.2020 - 15:26

Hei niin totta tuo nostalgia! Löysin oman viisi vuotta sitten aloitetun blogini vähän sattumalta tänään. Yllätyin positiivisesti siitä, kuinka paljon tekstien kautta muistin tunteita, tuoksuja, ajatuksia ja arkea viiden vuoden takaa. Onneksi en ollut deletoinut kirjoituksiani!

Ihania kuvia sinulla! Ja ihanan rehellinen blogikin (jota en kyllä tänään löytänyt mitenkään ensimmäistä kertaa tai pitkästä aikaa).

Vastaa

kommentoi postausta