Tuntuu ihan hullulta. Kaksi viikkoa sitten kirjoitin blogiin onnellisuudesta, siitä, että olen niin onnellinen. Edessä oli muutto ja siirtyminen yrittäjäksi. Niin sitä vaan voi kahdessa viikossa elämä kääntyä ympäri. Tänään onnellisuudesta ei ole ollut paljoa jäljellä. Lohdullista on sentään tietää, etten ole yksin. Me olemme tässä yhdessä. Jokainen joutuu nyt sopeutumaan ääritilanteeseen ja jokaiselle se tuo omanlaisensa haasteet.
Kaksi viikkoa sitten en ottanut koronaa niin vakavasti. Ajattelin, ettei se Suomeen tule samassa mittakaavassa mitä muualle. En oikeasti olisi osannut kuvitella, että olemme tässä pisteessä missä nyt olemme. Ja uskon tämän olevan vain alkua, tyyntä myrskyn edellä.
On oikeastaan ollut vaikea ajatella edes muuta. Huoli on suuri. Huoli läheisistä ja omasta lapsesta.Mitä, jos joku läheinen sairastuu? Huoli muutosta. Miten se hoituu, kun sosiaaliset kontaktit pitää olla minimissä? Mitä, jos kuukauden päästä ulkonaliikkumista on rajoitettu? Huoli työstä ja taloudellisesta tilanteesta. Voiko nyt lähteä täysipäiväiseksi yrittäjäksi? Kaksi viikkoa sitten se näytti vielä mahdolliselta ja unelmista oli tulossa totta. Nyt minulta on siirtynyt kaksi yhteistyötä tulevaisuuteen ja yksi peruuntunut. Huoli läheisten taloudellisesta tilanteesta. Yrittäjäperheeni on kovilla, mutta monia rakkaita läheisiä koskee lomautukset. Epävarmuus on myös piinaavaa. Kuinka kauan näin jatkuu? Mitä tulee vielä tapahtumaan? Uskaltaako elämää suunnitella kuukauden päähän? Koska elämä palautuu”normaaliin”?
Minä olen osa varhaiskasvatuksen henkilöstöä ja yhteiskunnan kannalta merkittävässä asemassa. Näin ollen käyn normaalisti töissä.Vien lapseni kahdella bussilla päiväkotiin ja jatkan matkaani omalle työpaikalleni. Työpäivän jälkeen haen lapseni ja eristäydymme kotiin. Samoin vapaapäivinä ja viikonloppuna. Sosiaalisten kontaktieni määrä yhden päivän aikana on jo todella suuri väistämättä. Sen takia yhtään enempää ei ole tarpeen. Oletettaen tulen sairastumaan enemmän tai myöhemmin. Jos yhtään katsoo Etelä-Euroopan tai vaikka Ruotsin tilannetta, niin virus leviää hurjaa vauhtia. Suurin huoleni on tietysti oma lapseni. Mitä hänelle käy, jos minä tarvitsisin sairaalahoitoa? Jos hän menisi sukulaisten hoiviin, olisi melko varmaa, että he saisivat tartunnan.
On hirveää ottaa tälläinen riski. Toisaalta joidenkin se riski on otettava. Ison riskin ottavat myös terveydenhuollon henkilöstö. Enkä voi kuin kiittää heitä siitä, että he ottavat riskin. Jos he eivät sitä tekisi, ei minuakaan kukaan hoitaisi, jos sattuisin sairastumaan. Siksi minäkin otan riskin ja samalla olen osana mahdollistamassa heidän töihin pääsyään. Samaa aikaa olo on jollain tapaa ylväs. Onhan tätä koronan aiheuttamaa kriisiä verrattu sotaan. Ja onhan Suomi poikkeustilassa ensi kertaa sotien jälkeen, eli kyllä tämä tietynlaista taistelua on näkymättömän viruksen vaikutusten lieventämiseksi. Tuntuu, että olen ”rintamalla”, jos niin voi sanoa. Tunnen itseni tärkeäksi roolissani.
Tärkeä rooli on myös kotiin eristäytyneillä. Monikaan ei vain tunnu ymmärtävän sitä. Ei ohjeita anneta turhaan. On ihmisiä, jotka eivät voi olla kotona, jotka riskeeraavat oman ja läheistensä terveyden. Meillä kaikilla on oma osamme tässä kriisissä ja mahdollisuus toimia omalta osaltamme yhteiskunnan hyväksi. Eristäytyminen suojaa niitä, jotka joutuvat töihin halusit sitä tai eivät. Eristäytyminen ja sosiaalisten kontaktien välttäminen hidastaa viruksen leviämistä. Sillä ehkäistään kaikkien sairastuminen samaa aikaa ja sillä turvataan terveydenhuollon henkilöstön riittävyys ja toimintakyky. Asia on hirmu tärkeää ottaa vakavasti ja siksi pysytellä kotona. Pahimmassa tapauksessa meidänkin liikkumista tullaan rajoittamaan tiukemmin, jos tämä ei toteudu muutoin. Pahimmassa tapauksessa kaikki hoitoa tarvitsevat eivät tule hoitoa saamaan.
Oman turvallisuuteni kannalta toivon tietysti, että lapsetkin jäisivät kotiin, jos se suinkin on mahdollista. Päiväkodit ovat auki ja päiväkotiin saa tulla, mutta suositus on pitää lapsi kotona. Sama koskee alkuopetuksen luokkia 1-3. Koulut ovat heille auki ja heillä on mahdollisuus lähiopetukseen, jos vanhempi ei voi sitä muuten järjestää. Tiedän, että on paljon lapsia, joille päiväkodin/koulun aikuiset ovat turvallisin vaihtoehto. On varmasti perheitä, joissa on alkoholismia, perheväkivaltaa, mielenterveysongelmia, sairauksia, masennusta, perheitä, joissa ei ole mahdollista pitää lasta kotona. Ja toisinaan se ei ole lapsen etukaan. Mutta tässäkin korostuu juuri muiden merkitys. Ne, jotka voivat jäädä kotiin, suojaavat näitäkin lapsia, joilla päiväkoti/koulu on turvallisin paikka. Olli Luukkanen OAJ:n puheenjohtaja sanoi: ”Toivon ja vetoan teihin, että jos teillä on suinkin mahdollisuus pitää lapsi kotona, pitäkää. Se on hyvä lapsen, muiden perheenjäsenten ja opettajien terveyden kannalta. Ja vaikka he eivät sairastuisi, he voivat kuljettaa virusta.”
Pysykää kotona. Vaikka se on varmasti henkisesti todella kuormittavaa. En osaa edes samaistua. Kolmen kotona vietetyn päivän jälkeen ehdin jo tylsistyä. Ystäväni sanoi minulle puhelimessa, että on jopa kateellinen, että pääsen töihin, jossa tapaan muita aikuisia ja saan keskustella. Puolensa toki kaikessa. Töissä riski taas on suurempi sairastumiselle. Voimia jokaiselle tähän tilanteeseen!
-Iida
LUE MYÖS
Hemmetti, että olen onnellinen
11 kommenttia
Niimpä. Minäkään en reilu viikko sitten todellakaan osannut kuvitella tätä tämän hetkistä tilannetta. Olo on aivan epätodellinen. Surettaa, että emme voi nähdä esim. vanhempiani kenties moneen kuukauteen heidän ollessaan riskiryhmäläisiä. Pieni lapseni ei siis näe isovanhempiaan. Puhumattakaan siitä, että he sairastuisivat. Surettaa ahdingossa olevien yrittäjien puolesta, sairastuneiden, läheistensä menettäneiden. Tämä on aivan käsittämättömän pelottava ja ahdistava tilanne. Ja vielä ahdistavampaa siitä tekee se, että sen kestoa ei tiedetä. Voidaan vain ennustaa ja arvioida jotakin suuntaa antavaa. Yritän olla liikaa ajattelematta, mutta hankalaahan se on, kun huoli on kova monesta ihmisestä. Voimia kaikille!
Niinpä, aivan järjen vastainen tilanne. Itsekin yritän pitää arjen mahdollisimman normaalina, mutta onhan aihe mielessä kun matkaa töihin autioissa busseissa ja töissä asia on esillä päivittäin. Uutiset olen rajannut kertaan päivässä. Mutta paljon on tuntemuksia kyllä. Huh!
Tämä on todella haasteellista aikaa kaikille. Epävarmuus on suuri. Itse työskentelen yhdellä näistä kriittisistä aloista ja työtehtäviä voi tehdä etänä mutta näin viikon tuota pelleilyä kokeilleena totesin, että pakko palata maanantaina työpaikalle, jotta saa jotain edes aikaiseksi. Toisille etätyö voi sopia mutta itselleni ei ja esimerkiksi VPN on ruuhkautunut suurimman osan ollessa etänä. Tänä aikana töissä ei voi kuitenkaan höllätä ja tuloksia pitää syntyä tai kohta ei ole töitä. Tämä tilanne vain pahentaa paineita ja epävarmuutta. Puhuimme myös työkavereiden kanssa, ettei etätyö tarkoita sitä, että on mahdollista hoitaa lapset kotona. Monet kolleegat tuntevat syyllisyyttä päiväkotiin viemisestä, vaikka se on pakko. Henkilökunta suhtautuu nyrpeästi ja tuntuu, että media osoittelee sormella.
Samaan aikaan 70+ ovat villiintyneet ja viettävät enemmän aikaa ulkona ja julkisilla paikoilla kuin ennen..
Tuo ei kyllä ole totta!
Yli 70-vuotiaat tuntevat häpeää käydessään kaupassa ja apteekissa ja heidän ulkona liikkumisen perusteita ovat kaikki kyyläämässä ja kyseenalaistamassa. Että onko nyt pakko. Rajoitukset ovat heillekin hyvin ahdistavia!
Etätyö lastenhoidon ohessa olisi helppoa useammalle kun jaksettaisiin kestää omien lasten seuraa ja luopua omasta ajasta, harjoittaa itsekuria.
Tässä punnitaan se, kuka oikeasti on hyvä kansalainen ja vanhempi.
Anteeksi, mutta mielestäni tälläiset pelonlietsontakirjoitukset eivät auta millään lailla tätä tilannetta eikä kenenkään henkilökohtaista tilannetta.
Omasta mielestani tassa ei ollut mitaan pelolla lietsomista – pelkkia faktoja jotka kaikkien pitaisi tassa tilanteessa tietaa ja sisaistaa. Itse asun maassa jossa on lahes taysi karanteeni eika kotoa saa liikkua ilman lupaa tai varsinaista hataa. Raivostuttaa nahda kun osa vain pelleilee ja notkuu turuilla ja toreilla koska ”ei pida antaa pelolle sijaa”. Ei tassa mitaan pelkoa tarvita vaan maalaisjarkea antaa tilaa ja turvaa niille joiden on _pakko_ poistua sielta kotoa: terveydenhuollon ammattilaiset, farmeseutit ja ruokakaupan tyontekijat. Kukaan ei kuole siihen etta pitaa tehda toita kotoa muutama viikko tai kuukausi (tai jos etatyo ei ole mahdollista niin yrittaa tehda jotain muuta hyodyllista ajallaan) mutta moni voi kuolla siihen kun nuoret, terveet ja kuolemattomat lahtevat ulos ”koska oli niin tylsaa ja ahdistaa”. Toivottavasti siella Suomessakin aletaan tama pian tajuta ennen kuin tilastot lahtevat nousuun, koska sita ei kukaan toivo.
Anteeksi nyt vaan mutta jos etätyö ei ole mahdollista niin harva voi olla siinä tilanteessa pois töistä, vaan menee työmaalle. On ihan somehöttöä sellainen, että tässä ajassa voisi vaan olla ja kotoilla, kyllä monelle työt tarkoittavat tuloksellista tekemistä niin kauan kuin on siinä onnellisessa asemassa, että on töitä eikä ole saanut potkuja tai joutunut lomautetuksi. Ei sitä niin vaan työnantajalle ilmoiteta, et mua ei nyt huvita tehä töitä, että mä vaan hyggeilen täällä kotona koronan ajan.. Ehdottomasti turhia ihmiskontakteja on syytä välttää mutta työt eivät ole turhia.
Iidan kirjoitus sisälsi pelkkiä faktoja, maltillisesti ilmaistuna.
Sisäistä ne ja tee oma osasi, kuten Iida.
Itse teen etätyötä vahtien samalla taaperoa eristyksissä. Saan helposti työpäivän kasaan kun herään klo 5 ja teen pätkissä. Eikö lapsikaan ei ole hunningolla. Mieheni ei voi etätöitä tehdä.
Tämä on lopunalkua. Ennustin pandemian ja minulle naurettiin.
Nyt ei naura kukaan.
Kiitos Ida hyvä kirjoitus. Koitetaan pysyä positiviisina, yritetään olla syyllistymättä ja syyllistämättä toisiamme. Kukin kantaa kumminkin kortensa kekoontavalla tai toisella, jos voisin niin jäisin myös kotiin hyvinkin mielelläni, puuhaa ja askaretta riittää kyllä omakotitalossa ja kevät tuo puutarha askareet ja sisälläkin yhtä ja toista rempallaan… Uusia yhteysiäkin tulee nyt opeteltua vaikka vierastan kameroiden edessä oloa saati sitten filmaamista , pysy ja pysykää terveenä ?