Me muutetaan!

724

Vielä tammikuussa tämä oli ylös kirjoitettu haave ja reilun kuukauden päästä se onkin jo totta. En olisi uskonut, että asiat tapahtuvat näin nopeasti! Toisaalta, jos saan jotain päähäni, niin minua on vaikea pysäyttää.

Vuosi sitten en edes haaveillut muutosta maalle. Äitini ehdotti jo raskausaikanani, että muuttaisin hänen kanssaan samalle paikkakunnalle, jotta hän voisi auttaa minua arjessa. Joka kerta tyrmäsin hänet ja siitäkin huolimatta hän on itsepintaisesti jaksanut puhua muutosta. Aluksi ajattelin, että tarvitsen Helsinkiä. Haluan asua elämän läheisyydessä, kulkea helposti mihin haluan, käydä kahviloissa, kirpputoreilla, vauvajoogassa ja nähdä äitikavereita. Ja sitä todella tein koko vauvavuoden. Ajatus muutosta tuntui vapauden riistolta. Pelkäsin, että höperöidyn pienemmälle paikkakunnalle, koska minulla ei olisi yhtään ystäviä eikä siellä olisi niin paljon toimintaa kuin kaupungissa.

Nyt ajattelen, että ehkä en silloin ollut valmis muuttamaan. Jos olisin muuttanut aiemmin, ei se ehkä olisi perustunut omaan tahtoon. Töihin palaaminen avasi silmäni ja tajusin, että onnellisemman ja helpomman arjen takia minun on ehdottomasti muutettava lähelle tukiverkostoa. Minua ei loppuen lopuksi tee onnelliseksi se, pääsenkö kahviloihin usein ja helposti tai onko lähelläni laaja valikoima aktiviteetteja tarjolla. Minut tekee onnelliseksi se, että päiväkotiin on lyhyt matka, töihin on lyhyt matka ja minulla on enemmän aikaa lapsen kanssa. Minut tekee onnelliseksi se, että joku muukin voi joskus viedä tai hakea lapsen päiväkodista tai tuoda kauppakassit kotiin, jos olemme sairaana. Arki kaksin lapsen kanssa etäällä läheisien avusta on todella rankkaa näin kolmen kuukauden kokemuksella.

Nyt minä todella haluan muuttaa ja uskon sen olevan paras päätös hetkeen. Muutan riittävän kauaksi, mutta sopivan lähelle. Pääsen Helsinkiin aina, jos ikävä iskee tai haluan tavata ystäviäni täällä. Ystävien näkemistä on muutenkin pitänyt enemmän sopia töihin palattua, joten en koe muuton vaikuttavan ystävien näkemiseen sen enempää. Monet ystävistäkin asuu eri puolilla pääkaupunkiseutua ja sen lähikuntia.

Me muutamme huhtikuun lopussa pois Helsingistä. Muutamme kehyskuntaan, eli emme kovin kauas. Ja mikä mieletön tuuri meillä onkaan, sillä me muutamme uusiokohteeseen. Olemme tulevan kotimme ensimmäiset asukkaat. Kyseessä on kerrostalokolmio, johon muutamme vuokralle. Olen aivan tajuttoman onneissani. Asunto on samankokonen kuin kotimme nyt, mutta saamme hyvän pohjan ansiosta yhden huoneen lisää. Eli molemmille omat huoneet!

Iltani meneekin siinä, että mietin tavaroille paikkoja uuteen asuntoon pohjapiirrustuksen avulla. Etsin ideoita ympäri somea ja inspiroidun sisutuksesta. Älkää siis ihmetelkö, jos blogissa on hiljaista, sillä todennäköisesti olen unohtunut selaamaan Pinterestiä! Miten tässä malttaisi vielä kuukauden odottaa! Arvatkaa vaan kiinnostaako yhtään kodinhoito nykyisessä kodissa, ei sitten yhtään.

Parempi onkin keskittyä positiiviseen, sillä itse pakkaamista ja muuttamista en halua ajatella vielä. Alkaa hirvittää pelkkä ajatuskin. Ihan hyvä, että muuttoon on vielä reilu kuukausi, sillä oikeasti on vielä paljon hommaa ennen sitä.

Kaikkea aikansa! Kahdeksan Helsingissä vietetyn vuoden jälkeen tuntuu hyvältä palata sinne mistä on lähtenytkin. Kotiin.

-Iida

LUE MYÖS

Jos saisin toivoa mitä vain

KUVAT // Ystäväni ihanasta uudesta kodista