Home » Miksi käytetyn puhelimen ostaminen kannattaa?

Miksi käytetyn puhelimen ostaminen kannattaa?

by Iida Åfeldt

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ SWAPPIE

Kuulin Swappiesta ensimmäistä kertaa pikkusiskoltani kaksi vuotta sitten. Hän oli ostanut käytetyn iphonen Swappielta. Hän suositteli Swappieta minullekin. Oli tietysti googletettava, että mikä se Swappie oikein on ja mistä siinä on kyse. Swappie on Suomessa perustettu käytettyjen iPhone-puhelinten verkkokauppa. Heillä on laaja valikoima tehdashuollettuja puhelimia, joilla on aina vuoden takuu. Lisäksi he ostavat vanhan puhelimen kunnosta riippumatta.

Pikkusiskoni innoittamana tilasin ensimmäisen käytetyn puhelimeni iPhone xs:n ja myin vaihdossa vanhan iPhone 8 -puhelimeni Swappielle. Olin jo miettinyt uuden puhelimen hankintaa, mutta hinta oli toiminut hidasteena. Käytettynä ostaminen mahdollisti minulle puhelimen päivittämisen parempaan versioon. Käytetty puhelin on jo lähtökohtaisesti edullisempi kuin uusi puhelin ja vanhan myymisestä voi saada myös hyvän summan rahaa, jos kunto on hyvä. Näin ollen vähemmällä rahalla pääsee hankkimaan parempitasoisen laitteen, joka ei ehkä muuten olisi mahdollista, sillä uudet puhelimet voivat olla todella kalliita.

Tuo samainen puhelin on ollut matkassani tähän päivään asti. Nyt koin tarpeelliseksi taas päivittää uuteen puhelimeen, sillä puhelin on minulla todella tärkeä työväline, jonka parissa vietän tunteja päivän aikana. Sillä hoituu blogipostausten nauhoittaminen, somen päivittäminen sekä ajastaminen, etäpalaverit ja se toimii kalenterina. Erityisesti kaipasin laadukkaampaa kameraa aiempaan nähden, sillä kuvaan paljon kuvia puhelimella. Otan kuvia Instagramiin, päivitän Instagram stooria ja kuvaan video-sekä kuvamateriaalia myös muuhun käyttöön.

Oli oikeastaan ihan selvää, että ostan puhelimen jälleen Swappielta. Isona syynä tietysti vaikutti oma tyytyväisyyteni olemassa olevasta puhelimesta, joka oli toiminut moitteettomasti jo 1,5 vuotta. Toinen suuri syy oli Swappien myöntämä 12 kk takuu puhelimille. Käytetyn puhelimen ostaminen tuntuu riskittömältä, kun saa vuoden takuu-ajan, ihan kuten uusille puhelimillekin. Niinpä tilasin itselleni iPhone 11 Pro -puhelimen Swappielta.

Tiedän monia, jotka arkailevat puhelimen ostamista käytettynä. Usein pelottaa missä kunnossa käytetty puhelin mahtaa olla ja kestääkö puhelimen akku. Olen kahdesti jo yllättynyt siitä miten hyvässä kunnossa Swappielta tilattu puhelin tulee. Puhelin on ollut pakattuna tyylikkääseen laatikkoon, jossa on ollut mukana USB-laturi. Swappiella on useampi kuntoluokitus, koskematon, erittäin hyvä, hyvä ja kohtalainen, jotka kertovat puhelimen ulkoisesta kunnosta. Minun molemmat puhelimeni ovat kuntoluokasta erittäin hyvä. Ne ovat olleet täysin naarmuttomia ja ulkoisesti näyttäneet täysin uuden veroiselta. En sanoisi käytetyksi, jos en tietäisi!

Puhelimen hinta määräytyy mallin, tallennustilan ja kuntoluokituksen mukaan. Ulkoisesta kuntoluokituksesta huolimatta kaikki puhelimet ovat tehdashuollettuja ja vastaavat täysin uutta puhelinta. Kaikki puhelimet huolletaan Swappien tehtaalla Helsingissä ja huollosta vastaa ammattiteknikot. Swappie tekee puhelimen ostamisesta turvallista ja luotettavaa, joka toki madaltaa kynnystä ostaa käytetty laite, vaikka omaisikin alkuun ennakkoluuloja. Ja jos ei olisikaan tyytyväinen ostamansa puhelimen kuntoon, on Swappiella 14 vuorokauden vaihto- ja palautusoikeus.

Tietysti sen lisäksi, että käytettynä ostaminen on huomattavasti edullisempaa, on se myös ekologisempaa. Älylaitteilla on normaalisti todella lyhyt elinkaari. Älypuhelinta käytetään keskimäärin vain kaksi vuotta ja vain 1% älypuhelimista päätyy kierrätykseen, vaikka 70% puhelimen osista on kierrätettäviä materiaaleja. Mikä tuntuu todella hurjalta! Tätä ajatellen tekee Swappie mieletöntä työtä ympäristön eteen vähentämällä merkittävästi älypuhelinten aiheuttamaa kuormitusta ympäristölle ja päätymistä kaatopaikoille ongelmajätteeksi. Vuonna 2010 älypuhelimet aiheuttivat 17 megatonnia CO2e päästöjä. Vuoteen 2020 mennessä päästöjen ennustetaan kasvavan 125 megatonniin, mikä vastaa 730% kasvua kymmenessä vuodessa. Kiertotalouteen perustuvia liiketoimintamalleja kaivataan, on arvioitu, että ihmisillä on 5,6 miljardia älypuhelinta käytössä vuoteen 2030 mennessä. Vuoteen 2040 mennessä luku voi kasvaa jopa 8,7 miljardiin.

Ostamalla käytetyn puhelimen ja myymällä vanhan puhelimen uusiokäyttöön, tekee paljon! Puhelimen käyttöikä pitenee huomattavasti kierrättämällä ja tarve uusien puhelimien tuottamiseen vähenee. Vanhan puhelimen myymisen yleistyessä päätyvät laitteet suuremmalla todennäköisyydellä uusiokäyttöön tai kierrätykseen. Näin ollen niiden vielä toimivat osat ja käyttökelpoiset metallit voidaan ottaa talteen, eivätkä ne päädy kaatopaikoille ongelmajätteeksi.

Uuden iPhone 11 Pro puhelimen takia käytettynä 1,5 vuotta sitten ostamani iPhone xs jää tarpeetomaksi ja aion myydä sen takaisin Swappielle, josta sen alunperin ostinkin. Puhelin ulkoisessa kunnossa ei ole moitittavaa ja se toimii edelleen hyvin, eli todennäköisesti puhelin pääsee vielä huollon jälkeen myyntiin! Swappien hinta-arvion mukaan voisin saada siitä vielä yli 300€. Minä näen käytettynä ostamisessa vain hyviä puolia!

Koodilla  ”iidanmatkassa10” saat 10€ alennusta Swappielta 31.10.2020 asti.

-Iida

KUVAT: Pinja Mitrovitch

8 kommenttia

Jenni S. Big mamas home 16.10.2020 - 19:55

Vau. Enpä tiennyt tällaisesta palvelusta. Huippua! Pidän tämän ehdottomasti mielessä kun on aika päivittää puhelin. ❤️

https://www.bigmamashome.com

Vastaa
iidaafel 17.10.2020 - 12:21

Joo aivan huikea palvelu!

Vastaa
Katski 18.10.2020 - 17:14

Matkapuhelinten käyttöikä jää kyllä useimmilla niin lyhyeksi että ihan hämmästyttää. Itse olen ”oppinut” käyttämään kännykkäni loppuun ennen uuden hankkimista, eivätkä töihin/harrastuksiin liittyvät syytkään ole onneksi edellyttäneet puhelinmallin upgreidausta ennen aikojaan.
Edellinen älypuhelimeni kesti käytössäni 6 vuotta ja olisi kestänyt vielä lisääkin ellei päivitystuki olisi päättynyt. Mutta tuokin kieltämättä oli huima ikä (usein) kovaa kohtelua kokeneelle vempaimelle! ?

Toi Swappien idea on kyllä mahtava! Toivottavasti tarjonta laajentuu tulevaisuudessa myös muihin merkkeihin, silloin voisin itsekin kuvitella ostavani käytetyn puhelimen ?

Vastaa
iidaafel 20.10.2020 - 13:06

Ihan totta, puhelimen käyttöikä on todella lyhyt. Ja toivon samaa, olisi mahtavaa, jos swappie laajentaisi valikoimaa. Nyt kohderyhmä on rajattu.

Vastaa
Nimettömänä 19.10.2020 - 12:32

Juuri käytimme ensimmäisen kerran Swappieta. En ehtinyt nyt alekoodiin?‍♀️
Olin epäluuloinen mutta puhelin vaikuttaisi olevan ihan jees. Ihana kuulla tätä kautta positiivista tuosta Swappiesta.

Vastaa
iidaafel 20.10.2020 - 13:05

Hei mahtavaa, ja voin siis todella suositella, itsellä vain hyvää sanottavaa 🙂

Vastaa
Johannes Suni 20.10.2020 - 12:56

Itse en edes muista, koska olisin ostanut uuden puhelimen. Käytetty toimii ihan yhtä hyvin ja on todella paljon edullisempi vaihtoehto!

https://suninidea.blogspot.com/2020/10/monitoimiflexi.html

Vastaa
iidaafel 20.10.2020 - 13:04

Kiva kuulla!

Vastaa

kommentoi postausta