Miten kertoa lapselle toisen vanhemman puuttumisesta?

Tämä on ollut useasti toivottu aihe. Minulta on monesti pyydetty kirjoitusta siitä, miten lapselle voisi kertoa toisen vanhemman puuttumisesta elämässä. Saan usein kyselyä, että miten minä tulen itse siitä kertomaan omalle lapselleni. Olenkin tätä aihetta pyöritellyt mielessäni tasaisin väliajoin. Vielä en ole kokenut sitä omalla kohdallani ajankohtaiseksi, mutta varmasti se päivä lähenee, kun lapseni siitä tulee esittämään kysymyksiä.

Lapset syntyvät todella erilaisiin tilanteisiin ja perheolosuhteisiin. Joku syntyy kahden vanhemman perheeseen, joissa vanhemmat ovat eri sukupuolta. Joku lapsi syntyy perheeseen, jossa vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Joku lapsi syntyy lahjasoluilla itselliselle vanhemmalle, joku lapsi syntyy uusiperheeseen ja joku eroperheeseen. Joku lapsi syntyy pitkästä suhteesta, joku lyhyestä suhteesta ja joku yhdestä kerrasta. Joku lapsi syntyy adoptoitavaksi. Joku lapsi syntyy keskelle väkivaltaa ja päihteitä, joku lapsi huostaanotetaan heti sairaalassa.

Vaikka lapsi syntyisi kahden eri sukupuolta omaavan vanhemman perheeseen, voi perheolosuhteet lapsen elämän aikana muuttua. Molemmat vanhemmat eivät välttämättä kuljekkaan lapsen rinnalla tasavertaisina syystä tai toisesta. Tilanteiden kirjo on valtava, vaikkei se aina päällepäin näkyisi. Siksi perinteisenä pidetty perhemalli äidistä ja isästä lapsineen elämässä ydinperheenä ei enää edusta käsitystä perheestä. Perhe käsityksenä voi olla paljon monimuotoisempi ja siihen ei välttämättä liity lapsen biologiset vanhemmat tai sukusolujen antajat.

Erilaiset tilanteet tottakai vaikuttavat siihen miten lapselle tulee asiasta kertoa. Lapsen ikä ja kehitys vaikuttavat siihen miten lapselle puhutaan.

Itse ajattelen, että lapselle on parasta kertoa tapahtumista todellisesti, lapsi kestää kyllä totuuden. Valehteleminen, asian piilottelu tai kertomatta jättäminen usein vaikeuttavat lapsen mahdollisuuksia käsitellä asiaa. Lapsi myös aistii, jos asiasta puhuminen on aikuiselle vaikeaa tai aikuinen itse ei ole asian kanssa sujut. Tämä saattaa aiheuttaa sen, ettei lapsi uskalla ottaa asiaa puheeksi, koska ei halua pahoittaa aikuisen mieltä. Tieto siis suojaa lasta hämmennykseltä ja lapsen on helpompi olla, kun hän tietää.

Lapselle on tärkeää puhua lapsentasoisesti. Hyvä neuvo on aina vastata lapsen kysymykseen yksi kerrallaan sitä mukaan, kun hän kysyy, eikä lähteä kertomaan kysymyksen ulkopuolelta asioita tai tuputtaa tietoa lapselle. Usein lapsi tyytyy siihen, kun hänen kysymykseensä vastataan ja kysyy vain niitä asioita, jotka ovat mielessä ja joita pystyy sillä hetkellä prosessoimaan. Myöhemmin lapsi saattaa haluta kysyä lisää ja on tärkeää sanoittaa lapselle, että hänellä on siihen mahdollisuus niin kokiessaan. Isompi lapsi osaa kysellä enemmän ja tarkentaviakin kysymyksiä. Kuunteleminen ja tilan antaminenkin ovat todella tärkeitä asioita prosessissa.

Tarinallisuus toimii pienen lapsen kanssa usein parheiten ja on helpommin lapsen ymmärrettävissä. Tarinaa voi sitten täydentää lapsen kasvaessa ja sitä mukaan kun lapsi asiasta enemmän kyselee. Väestöliiton sivulla oli todella kaunis ajatus tähän, tarina oli kohdennettu lahjasolulla syntyneelle lapselle, mutta muutettuna toimii muissakin tilanteissa.

”Kauan sitten minä todella halusin tulla äidiksi ja saada oman perheen. Tiesin, miten paljon rakkautta minulla on annettavana vauvalle, mutta tiesin myös sen, että vauvan alkuun saattamiseksi tarvitaan naisen siemen ja miehen siemen.  Niinpä menin erityiseen paikkaan jossa on miehen lahjasiemeniä. Sain miehen siemenen, jonka lääkäri liitti äidin siemeneen, ja niin sinä sait alkusi äidin masussa…”

Todennäköisesti lapselle normaalia on se perhemuoto mihin hän kasvaa. Lapsi ei itse osaa pitää sitä poikkeavana, ellei ympäristö tue sitä ajattelua. Uskon vahvasti, että aikuisen rooli asian hyväksymiselle on suuri. Siinä ei ole mitään hävettävää ja poikkeavaa, jos me aikuiset emme tee siitä huomion arvoista asiaa. Luonnollisestikin lapsi tekee huomioita ympäristöstään ja saattaa kysyä miksi jossain perheessä on toisin kuin hänen perheessään. Tottakai lapselle on tärkeää muodostaa käsitys itsestä, omasta perheestä ja myöhemmin omasta biologiastaan. Lasta varmasti iän myötä alkaa enemmän kiinnostamaan omat biologiset vanhemmat ja muut sukulaiset. Se mikä riitti 4-vuotiaalle ei enää riitä 14-vuotiaalle. Lapsi saattaa haluta nähdä kuvia, selvittää toisen vanhemman henkilöllisyyden ja tavata. Vanhemman tehtävä on tukea lasta ja olla hänen rinnallaan. Isomman lapsen kanssa asioista voi jo keskustella eri tavoin ja kysyä miltä hänestä tuntuu ja mitä hän ajattelee itse. Aikuinen varmasti kasvaa lapsen mukana ja oppii miten asiaa oman lapsen kanssa on hyvä käsitellä ja millaisia keinoja se vaatii. Kysymyksiin vastailu tuskin siis päättyy, vaan muuttaa muotoaan.

Lapsen kanssa asiaa voi käsitellä myös kirjojen ja ohjelmien avulla. Tästä löytyy hyvä lista kirjoihin ja ylellä on lastenohjelmaohjelma Herra Mäyränen ja Rouva Repolainen, joka on ihana. Keskusteluapua on saatavilla neuvolan kautta esim. perheneuvolasta ja mahdollisesti vertaistukiryhmistä voi saada apua.

Itse ole miettinyt, että mitä vastaan lapselleni, kun hän ensimmäistä kertaa kysyy miksei hänellä ole isää ja jollakin ystävällä on. Olen löytänyt itseäni tällä hetkellä tyydyttävän vastauksen. Kerron lapselleni, että jokainen lapsi saa elämäänsä eri verran aikuisia, jotka heistä huolehtii. Biologisia vanhempia toki tarvitaan kaksi, mutta huolehtivia aikuisia voi olla eri verran. Aina kaikki aikuiset eivät ole niin hyviä huolehtimaan lapsista, sillä lapset tarvitsevat todella hyvää huolenpitoa. Joillakin lapsilla voi olla kaksi huolehtijaa, joillain yksi! Joillain voi olla yksi äiti, jollain kaksi äitiä huolehtimassa, jollain äiti ja isä huolehtimassa, jollain vain isä. Sinulla huolehtimassa on äiti.

-Iida

Lisää tietoa

Västöliitto

Monimuotoisetperheet

Itselliset äidit Helminauha-hanke