Home » Miksi leikkiä?

Miksi leikkiä?

by Iida Åfeldt

DSC_0166.JPG

En tiedä tarkkaan, mutta minusta tuntuu, että nykyään leikkiminen lopetetaan aikaisin. Lapset leikkivät vähemmän ja heistä tulee teinejä aiemmin. Leikkiminen on noloa. Yhdessäolo ja kaverit ovat somessa. Nykyään se on outoa, että minä leikin Barbeilla ja Bratzeillä ainakin 7. luokkalaisena. Ja säästin niitä vielä pitkään, ennen kuin luovuin niistä. Nuketkin oli mukana kauan ja vaunuja työnnettiin ylpeänä pitkin kyliä. Ulkona leikittiin vaikka ja mitä ja pitkään, hippaa, kirkkistä, purkkista… nyt hengataan ostarilla, en usko kenenkään ehdottavan leikkimistä ajanviettoon, vaan kyllä sinne Snapchattiin otetaan selfietä. Ehkä leikki on vain muuttanut muotoaan ja itse vain muutun hitaasti omalta ajatusmaailmalta. Onhan se kuvien ottaminen nuorille leikkiä.

Leikkimistä ei kuitenkaan voita mikään. Leikki on kaikkein mahtavin oppimisen ja olemisen muoto lapsille. Sen takia aikuisten on hyvä tukea lasten leikkiä ja kannustaa leikkimään. Se ei onnistu, jos vanhemmat myyvät lelut kirppikselle, kun lapsi täyttää 6-vuotta. Eikä se onnistu silloinkaan, jos vanhemmat sanovat lapsen lelutoiveisiin, että ”et sinä tarvitse enää uusia leluja, kun olet jo niin iso”. Lapsille pitää antaa aikaa, tilaa ja välineitä. Lapsi kyllä keksii leikkiin sisältöä, mutta jos leikki pitää heti alkuunsa lopettaa ja siivota, ei se kannattele pitkään. Lapselle pitää antaa lupa käyttää leikkiin keittiön kattilaa ja äidin huivia, se rikastuttaa leikkiä. Sallivuus on todella tärkeä leikin edistäjä.

DSC_0169.JPGDSC_1414.JPG

Usein sanotaan, että leikki on lasten työtä ja kyllä. Leikki ei todellakaan ole ”vain leikkiä”, vaan todella vakavaa hommaa. Ihan kuin aikuiselle työn teko. Työllä on merkitystä ja se vaikuttaa elämään suuresti. Leikki on lapselle luonnollista ja sen kautta lapsi näkee maailmaa ja prosessoi sitä. Leikki on sallivaa, eikä kukaan voi leikkiä väärin, eli jokainen voi olla hyvä ja onnistua leikissä. Leikissä ei ole epävarmuutta epäonnistumisesta. Leikissä kaikki on mahdollista, siis ihan oikeasti! Leikkiä voi yksin, kaksi ja ryhmässä. Leikissä lapsi oppii mm. seuraavia asioita:

  • uusi taitoja
  • uusia tietoja
  • sosiaalisia taitoja
  • kognitiivisia taitoja
  • sääntöjä
  • empatiaa
  • itsesäätelyä
  • oman vuoron odottamista
  • toisen asemaan asettumista
  • neuvottelutaitoja
  • ongelmanratkaisutaitoja
  • itseluottamusta
  • hyviä tapoja
  • toisten kuuntelemista
  • luovuutta
  • uteliaisuutta
  • erimielisyyksien ratkomista
  • onnistumisen kokemuksia

On luonnollista, että leikillä on vaiheensa ja lapsen leikki kehittyy iän myötä. Yksinleikistä, rinnakkainleikkiin ja sieltä yhteisleikkiin. Roolileikistä sääntöleikkiin. Vaikka leikin kultakausi osuukin lapsuuteen, ei leikkiä ja leikinomaisuutta tulisi lopettaa, vaan käyttää leikin ominaisuuksia myös muussa elämässä. Jopa meidän aikuisten. Filosofian tohtori ja tutkija Frank Martela on todennut että “Mitä enemmän työstä pystyy tekemään leikin kaltaisen, sitä parempia tuloksia ihminen saa aikaan”. Kun työ on innostavaa ja leikin kaltaista on se ihmiselle mielekkäämpää ja ajaa tätä kautta kokonaisvaltaisesti parempiin tuloksiin.

Asioita leikistä tulisi säilyttää läpi elämän. Milloin siitä tulee noloa? Milloin ei enää osakkaan leikkiä? Onko se juuri silloin, kun alkaa kasvaa aikuiseksi? Nolostuttaa, häpeää, tuntuu epävarmalta. Mitä minusta ajatellaan? Osaksi tämä leikin lopettaminen ja aikuisuuteen kasvaminen on myös vaiheensa. Mutta olisi ihana, jos jotakin leikin lumoa voisi ottaa mukaansa myös aikuisuuteen. Joten ruokitaan me aikuiset leikkiä!

-Iida

*Kuvien lelut saatu PlanToysilta. PlanToys on vastuullinen merkki. Lelut valmistetaan kumipuusta. Tuotteet ovat ekologisia, opettavaisia ja kestäviä. Saan ilokseni toimia PlanToys brändilähettiläänä, merkki edustaa omia arvojani ja ajatusmaailmaani. Lisää voit lukea täältä.

10 kommenttia

Pupua 21.2.2019 - 21:38

Kiitos tästä. Omasta mielestäni leikki ei ole vain lasten työtä vaan kuuluu myös aikuisille. Leikillä on aina tarkoitus, tuntuu että nykyään aikuiset haluavat määrätä ja kontrolloida leikkiä.

Vastaa
Vierailija 22.2.2019 - 10:03

Minustakin! Aikuisen leikki voi olla vaikka roolipelaamista, valokuvatarinoiden tekemistä tai keräilyä. 🙂

Vastaa
Iidaafel 22.2.2019 - 19:31

Totta! Aikuiset varmasti leikkivät, muttei siinä perinteisessä leikin muodossa. Ja tosiaan roolipelit, tarinankerronta, teatteri yms! Ja monia muita juttuja, joissa pääsee flow-tilaan ja leikin lumoon.

Vastaa
Iidaafel 22.2.2019 - 19:29

Samaa mieltä, leikin pitäisi enemmän kuulua aikuisille ja leikinomaisuuden. Itse ajattelen, että leikin ja työn vertaaminen kertoo leikin vakavuudesta. Se on yhtä tärkeää lapselle, kun aikuiselle työ, sitä ei siis pidä vähätellä. Koska monesti aikuiset eivät anna tarpeeksi leikkiaikaa tai lelut pitää siivota tai juurikin puututaan liikaa leikin sisältöön ja rajataan sitä. Mikä todellakin on turhaa ja sammuttaa leikin.

Vastaa
Lumilintu 22.2.2019 - 11:44

Leikki on älyttömän kiehtova aihe. Välillä aikuiset eivät edes näytä tajuavan, mikä kaikki on leikkiä. Toisaalta aikuisilla tuntuu nykyään olevan tarve kertoa lapsille, miten leikitään ”oikein”. Tuntuu, että omassa lapsuudessani oli vapaampaa. Saatiin rauhassa leikkiä esim. hautajaisia, ilman että aikuiset olisivat kieltäneet, ettei tuollaisia kamalia asioita saa leikkiä. Usein tuntuu, että varsinkin tyttöjen leikkiä halutaan kontrolloida, heidän lempparinukkensa ovat vääränlaisia, eivätkä kaikki vanhemmat tajua prinsessavaihetta. Aikuiset ottavat huulitäytteitä ja tehosteripsiä, mutta lelumeikit ovat jotenkin moraalisesti väärin. Omassa lapsuudessa ”meikkasimme” esim. textmarkerilla ja hammastahnalla, turvalliset lelumeikit olisivat olleet terveellisemmät kuin Pepsodenttia poskilla!

Vastaa
Iidaafel 22.2.2019 - 19:37

Siis niin totta! Aikuiset ei aina tajua, ja haluavat puuttua liikaa leikin sisältöön ja määrätä, mikä on hyvää leikkiä ja mikä ei. Vaikka leikissä kaikki sallitaan. Ja se on tapa käsitellä asioita. Itsekin olen ollut leikissä, jossa puhuttiin alkoholista ja juotiin viiniä. Sekin oli paikka, mihin aikuinen puuttui. Ihan niinku sanoitkin niin todellakin pitäisi voida leikkiä hautajaisia, kuolemaa, ero jne. sillä leikin avulla vaikeistakin tilanteista oppii ja saa tietoa ja niitä voi käsitellä.

 

Vastaa
Raskaana 23.2.2019 - 18:33

Hei voisitko esitellä Eemin lelut? Oon harkinnut Brion kävelykärryn(lelukärry) hankkimista ja joitain muita leluja, mut en tiiä oisko jotain superkivoja. 🙂 Laura Raukunen teki tubevideon siitä, mitkä tavarat olivat hyödyllisiä ja mitkä turhia vauvavuoden aikana. Se oli kiva idea!

Vastaa
Iidaafel 24.2.2019 - 14:23

Tässä on postaus joistakin leluista, joita pidän hyvinä pienillä!

https://iidanmatkassa.fi/1-3-vuotiaiden-leikin-kehitys-ja-leikkia-kehittavat-lelut

Ja on ollutkin tarkoitus tehdä postaus tarpeellisista ja turhakkeista! Varmasti tuloillaan, kun saan aikaiseksi!

Vastaa
Lumilintu 24.2.2019 - 15:46

Ihan pienen kanssa meillä mieluisin ”lelu” on ollut leivinpaperiarkki. Se on kestävä ja rapisee mukavasti, kun pieni osaa jo tarttua. Sillä voi leikkiä vaikka kuinka pitkään 🙂

Vastaa
Iidaafel 24.2.2019 - 17:06

Usein pienillä suosikit ovatkin ihan kotoa löytyviä tavaroita, makaronipussia, pakkaukset ja paperit!

Vastaa

kommentoi postausta