Home » Minun ruokapäiväkirjani

Minun ruokapäiväkirjani

by Iida Åfeldt

Minulta on useasti toivottu ruokapäiväkirjan julkaismeista. Erityisesti, kun tämän Eemin ruokapäiväkirjan jälkeen sanoin, että omani ei kestä päivänvaloa. Minä olen kyllä koko vauvavuoden laiminlyönyt itseäni. Saatan hyvin huomata puolilta päivin, etten ole syönyt vielä mitään. Usein saan kuitenkin aamupalan syötyä, mutta sitten lähdemmekin menoille ja iltapäivällä huomaan, että päätä särkee. Tajuan taas, etten ole juonut tai syönyt mitään.

Olen ottanut tavoitteeksi syödä säännöllisesti ja ruokaa, ihan tavallista ruokaa. Toistaiseksi lähes joka päivä tulee syötyä jotain ns. hyvää. Vielä, kun siitä jaksaisi irtautua! Mutta tässä ruokapäiväkirjani sunnuntailta. Onnistuin syömään hyvät ateriat. Mukana myös mutakakkua ja irtokarkin jämät, jotka ostin lauantaina kotona vietettyyn leffailtaan.

AAMUPALA: Kahvia kauramaidolla, tummaa suklaata, kahden munan munakas, jossa pinaattia ja tattarikauraleipää, jossa salaattia, vegaanista juustoa ja tomaattia.

LOUNAS: Edellisen päivän jämät tortilloista. Salatissa kanaa, avokadoa, nektariinia, tomaattia ja kurkkua.

PÄIVÄLLINEN: Lihamakaronilaatikkoa, joka on maidoton ja gluteeniton. Sen kanssa salaattia, jossa kurkkua, tomaattia, fetaa ja oliiveja.

JÄLKIRUOKA: Mutakakkua, jäätelöä ja kahvia.

ILTAPALA: Kaksi mandariinia, tattarikauraleipää, jossa salaattia, vegaanista juustoa ja paprikaa, muutama karkki.

Ja tietysti vettä reilusti päivänaikana, jonka laitan nykyään valmiiksi pulloihin, jotta tulen varmasti juoneeksi riittävästi päivän aikana.

-Iida

7 kommenttia

Ellaaaa 1.10.2019 - 21:17

Hyvältä näyttää!
Mitä vegaanista juustoa toi on? Onko suosituksia siltä osastolta? 🙂

Vastaa
Maarit Elusabet 2.10.2019 - 09:13

Hyvältä näyttää mutakakkua myöden!! Vegaaninen juusto kiinnostaa myös! Onko olemassa oikeasti hyvä vegejuusto?

Vastaa
iidaafel 2.10.2019 - 13:44

Hei joo!! Tää on valion oodlygood juusto ja se on ihan super hyvää!

Vastaa
KatariinaKoo 2.10.2019 - 10:41

Ihanat värikkäät annokset! <3

Vastaa
iidaafel 2.10.2019 - 13:44

Kiitos!

Vastaa
Rosanna92 2.10.2019 - 18:04

Hyviä eväitä! Tietysti saa välillä herkutella, itellä vkl se on kunnon irtokarkkisäkki 😀

Ootko ollut koskaan kasvissyöjä? Sulla oli joskus ihana kasvisresepti jota tein ja olen muutenkin huomannut et kasvisruoka on tosi maukasta, juurikin fetajuustoa niissä käytetään usein. Ja saa syödä enemmän, kun liharuokaa!

Vastaa
iidaafel 2.10.2019 - 20:36

Joo, oon ollut vegaani ja suosi paljon kasvisruokaa kyllä!

Vastaa

kommentoi postausta