Vauvavuoden alussa minulla oli todella suuri parisuhteen kaipuu. Vauvan kanssa olisi kaivannut tukea ja toisaalta myös asioiden jakamista. Olisi halunnut iloita siitä ihmeestä jonkun kanssa. Vauva ei juuri antanut mitään, mutta otti paljon. Välillä tunsi olevansa todella yksin ja se ehkä lisäsi sitä tarvetta tukeen ja toisen aikuisen seuraan.
Nyt 1-vuotiaan kanssa kaikki on ihan toisin. Hänestä on minulle seuraa, hän antaa minulle itsestään ja minä annan hänelle. Meillä on vuorovaikutusta ja me kommunikoimme. Minulla ei ole samalla tavalla enää yksinäistä. Minä nautin meidän arjesta ja elämästä näin ihan suunnattomasti. En kaipaa tähän mitään enempää.
Tässä viime aikoina on ollut kuitenkin muutamat treffit. Mutta. Se kuuluisi mutta, johon kaikki tyssää.
Mutta minulla ei ole aikaa.
En voi itsekään uskoa, että joudun sanomaan miehille, ettei minulla ole aikaa. Siltä minusta kuitenkin tuntuu tällä hetkellä. Elämäni täyttää Eemi, pieni ihminen, jonka kasvatus on annettu minun vastuulleni. Päivänä menevät hänen kanssa erityisen tiiviisti.
Koen, että toiseen ihmiseen tutustuminen ja se tapailun alku on todella tärkeää. Sille tulisi antaa juuri paljon aikaa, jotta siitä voi kehkeytyä jotain. Se usein tarkoittaa aktiivista viestittelyä, soittelua ja näkemistä. Usein en pääse näkemiseenkään asti, sillä stoppi tulee jo viestittelyssä. Olen käyttänyt montaa iltaa viestitellen ja valvoen sängyssäni puhelin kädessä tuntemattoman miehen kanssa. Aamulla olen katunut sitä todella paljon, sillä se aika oli pois minun yöunista, jotka tällä hetkellä on minulle paljon tärkeämpiä. Iltaisin ei vain voi viestitellä! Mutta eipä voi päivälläkään, en voi olla, enkä halua olla puhelimella lapseni ollessa hereillä. Muutama onkin sanonut, että heitä häiritsee, kun olen niin hidas vastaamaan viesteihin, ikään kuin minua ei kiinnosta.
Treffeillä on joka kerta tuntuu siltä, että aika on pois minun lapseltani. Minä annan minun aikaani ihmiselle, jonka kanssa ei ehkä nähdä toiste, kun minä voisin olla lapseni kanssa tai vaikka nukkua tai nähdä ystäviä sen sijaan. En pääse siitä tunteesta mihinkään. Erityisesti, jos joku on halunnut nähdä usein tai ehdottanut näkemisiä tiiviisti. Tuntuu siltä, ettei minulla ole antaa aikaa tutustumiselle ja tiiviille näkemiselle. Suhteen luominen vaatii kuitenkin aikaa ja läsnäolon antamista toiselle.
Eräät treffit etenivät siihen, että kyläilimme. Illat lapsen nukkumaan menon jälkeen ovat minun omaa aikaani ja minusta tuntui siltä, että oma aikani viedään, kun joku olikin minulla kylässä illalla. En voinut tehdä niitä asioita, joita teen normaalisti. Ja tajusin, etten ole valmis vielä luopumaan omasta ajastani. Lapsikin alkaa olla jo ”iso”, etten halua hänen kanssaan lähteä treffeille. En myöskään halua laittaa lasta hoitoon, jotta pääsen treffeille. Joten ollaan sitten sinkkuna. Ja vielä omasta valinnasta. Nyt priorisoin jotain muuta kuin parisuhteen löytymistä.
Toivottavasti ei kuitenkaan ikuisesti, vaikka siltäkin välillä tuntuu. Monesti mietin, että olisinkohan sinkku vielä, jos en olisi tullut raskaaksi. Vaikken kadu lastani, niin välillä mietin tätä ajatusta. Sillä tottakai lapsi vaikuttaa deittailuun. Kaikki tuntuu niin vaikealta. Haluan ajatella, etten ole vain kohdannut sellaista tyyppiä, jolle haluan antaa aikaa.
-Iida
KUVAT // Jannamari
14 kommenttia
Aikamoinen dilemma. Olet kyllä oikeassa, että toiseen tutustuminen ottaa aikansa ja mielestäni ihan fiksu, kun priorisoit ja kuuntelet itseäsi. Deittailu ilman lastakin oli mielestäni toisinaan haastavaa, joten selkeästi lapsi tuo siihen ihan oman extra elementin. Olen seurannut blogiasi nyt noin vuoden verran ja tullut muutaman kerran miettineeksi, että miten koet, jos elämääsi tulee uusi mies, minkälaisen roolin toivoisit hänelle Eemin elämässä. Voi olla, että oletkin ehkä jo kirjoittanut aiheesta, mutta jos et, niin olisi kiinnostavaa kuulla ajatuksiasi aiheesta 🙂 mukavaa syksyä!
Kiitos! Todella hyvä toive, en oo siitä kirjottanut ja voisin hyvinkin kirjoittaa!
Fiilaan täysin, vaikka olen lapseton, mutta opiskelija, työssäkäyvä ja lisäksi minulla on kolme harrastusta jotka vievät aikaa. Joskus kuukausi (yli?) sitten sovittiin yhden tyypin kanssa treffit, no jouduin ne perumaan, siirrettiin, seuraavat jouduin perumaan flunssan takia ja nyt yritän keksiä että minkä vähistä vapaailloistani olen valmis uhraamaan vieraaseen ihmiseen tutustumiselle. Olisi ihana jos vain olisi sormia napsauttamalla parisuhteessa. Just nyt sopisi sellainen että minun luokse poikaystävä tulis silloin tällöin yöksi: ehdittäisiin hetki viettää iltaa ennen nukkumaan menoa (vaikka käydä lenkillä ja laittaa ruokaa) ja aamulla istua hetki kahvilla, tuntuu että juuri muuhun ei ole aikaa..
Siis kyllä just se! Voikun ei tarvitsisi sitä tutustumista vaan voisi hypätä suoraan suhteeseen, vaikkei se tietty niin onnistu!
Olen itse työssäkäyvä yh-äiti ja ajan puute on todellakin ongelma. (Yh-vanhemmuus ei ole oma valintani.) Se tuntuu mystiseltä, että monien miesten mielestä pitäisi viestitellä työpäivän aikanakin. Välillä on tullut kesken kokouksen viestiä, että ”et sitten viitsinyt vastata”. Mielestäni töissä tehdään töitä, lisäksi monissa ammateissa ei oikeasti voi näpytellä kesken työpäivän, (yksityis)kännykkä saattaa jopa olla päivän kaapissa. Toisaalta jos koettaa etsiä vähän kevyempää tapailua, netissä kimppuun hyökkään varattujen pettäjien lauma. Ja sitten ovat vielä miehet, jotka ilmoittavat, ettei naisella saisi olla edes eläimiä, lapsista puhumattakaan, koska miehen pitää olla tärkeintä… Eli samoja fiiliksiä.
Voi ei! Olen kohdannut aivan samaa. Muutenkin tuntuu hurjalta, että olisi koko ajan tavoitettavissa!
No et menetä mitään kun et ota elämääsi etkä lapsesi elämään tuollaista täysin pihalla olevaa miestä huvittavan kohtuuttomine vaatimuksineen. Mielestäni olisi pelottavaa, jos lähes tuntematon äijä vaatisi viestittelemään työajallakin niitä näitä.
Ehkä tuollaisilla ihmisillä ei ole kauheasti sisältöä omassa elämässä, mitä tulee ihmissuhteisiin, työhön tai harrastuksiin, eikä ymmärretä, että monella muulla on.
Ymmärrän. Uskon että helpottaa kun Eemi kasvaa ja viihtyy hyvin myös hoidossa, jonne voit hänet laittaa kun treffeille lähdet. Mä en usko et se on mitenkään silloin häneltä pois 😀
Vieläkin oon vahvasti sitä mieltä, että lapsen etu on, että oma vanhempi on parisuhteessa ja pystyy jakamaan elämän asiat ja lapsen hoidon toisen aikuisen kanssa. Yyhoilla helposti lapsi on liian keskipiste. Itse koin koko lapsuuteeni näin kun oma äiti oli totaaliyh. Lapsi haluaa vain normaalia elämää ja nähdä äitinsä kumppanin kanssa. Joten jatka treffailua!
Kiitos kannustuksesta! Ihan varmasti on myös niin <3
Iida, olet kyllä hyvä esimerkki kauniista nuoresta naisesta, jota äitiys on vain pukenut! 🙂
Voi kiitos todella paljon! Koen itse ihan samoin <3 Olen saanut puhjeta kukkaan, jos niin voisi sanoa!
Voi kuinka paljon pystyn samaistumaan sekä tähän, että imetystekstiin!♥️ Ihanan selkeästi ja aidosti kirjoitat.
Voi kiitos <3
Kuulostaa oikealta päätökseltä jos susta tuntuu tuolta, ja siis ymmärrän hyvin että tuntuu 😀 Uskoisin että sen sitten huomaa kun on valmis antamaan aikaa treffailulle. Sunkin arki tulee muuttumaan lapsen kasvaessa ja oot ihana kun annat nyt näin paljon arvoa sille miten tiivis on noin pienen ja äidin suhde. Mulla on yhteishuoltajuus ja deittailut on vaan tarvineet ajankäytön suunnittelua, mutta toisaalta ilman lapsiakin se sitä vaatisi. Nyt mulla onneksi on jo pidempi lupaava suhde ja mies kenen kanssa ei tarvi miettiä onko lapset paikalla vai ei.