Mitä ajattelen rinnoistani nykyään?

Minulla on tubulaariset rinnat, joihin on tehty kolme rasvansiirtoa ja yhden rasvansiirron yhteydessä pienennetty nännipihoja vuosina 2016-2017.

Olin ensimmäisen rasvansiirron aikaan 23-vuotias. Lähes puolet siihen astisesta elämästä olin kummastellut rintojani. Teini-ikäisenä ihailin ystävien rintoja ja mietin miksi omani ei kasva. Lopulta rinnat kasvoivat, toinen hieman ja toinen ei juuri ollenkaan. Koko nuoren aikuisuuden stressasin rintojani. Mietin mikä niitä vaivaa, miksi ne ovat sellaiset kuin ovat.Rinnat ahdisti ja halusin piilottaa ne. Minua hävetti olla uimahallin pukuhuoneessa, saunailloissa, kuntosalin suihkussa tai uimarannalla. Ahdistus kasvoi ja aloin inhota rintojani.

Haaveilin rintojen korjaus- ja suurennusleikkauksesta. Googlettelin ja luin päivittäin tietoa rintaleikkauksista ja kerran vastaani tuli tubulaariset rinnat. Katsoin niitä haltioituneena. Rinnat olivat kuten omani. Luin lisää tubulaarisista rinnoista ja tein itselleni pään sisällä diagnoosia. Minulla on tubulaariset rinnat. Tunsin helpostusta siitä, että rintojeni ulkomuodolle oli jokin selitys.

Tämä käynnisti hoitoprosessin, jonka lopputuloksena rintojeni muotoa, epäsymmentriaa ja nännipihoja korjattiin julkisen terveydenhuollon piirissä. Julkiseen terveydenhuoltton kuuluu korjaava plastiikkakirurgia. Viimeisen leikkauksen jälkeen olin juuri täyttämässä 25-vuotta. Rintani oli muuttuneet 1,5 vuoden aikana todella paljon ja niistä oli saatu kauniit sekä symmetriset. Tie muutokseen oli ollut pitkä.

Kolmannen ja viimeisen rasvansiirron jälkeen meni neljä kuukautta, että sain huomata olevani raskaana. Raskaus eteni ja myös rinnat alkoivat kokea muutoksia. Muutokset harmittivat. Koin, että olin juuri saanut mieleiset rinnat ja sitten raskaus tuli pilaamaan ne. Rasvansiirroissa on se huono puoli, ettei tulos ole niin pysyvä, vaan rinnat elävät kehon muutosten mukana suuntaan ja toiseen. Rinnat kasvoivat, turposivat, nännipihat laajenivat ja myöhemmin rinnat pehmenivät sekä ottivat suunnan alaspäin.

Meni jonkin verran aikaa, että hyväksyin rintani ja kaikki ne muutokset, joita ne olivat kohdanneet. Olin inhonnut rintojani niin kauan, että melkein olisi ollut helpompaa vain jatkaa sillä tiellä. Olin niin kauan katsonut niitä oudoksuen, hävennyt niitä ja pyrkinyt piilottamaan ne, ettei ollut helppoa alkaa pitämään niistä. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, ettei rinnat enää ällöttäneet. Ne olikin ihan kivat. Oikeastaan ne alkoivat tuntua tosi kivoilta. Aloin nauttia rintojen kosketuksesta, josta en ollut koskaan voinut nauttia, sillä en halunnut koskea niitä tai antaa muiden koskevan, aloin käydä rohkein mielin uimahallissa, aloin käyttää v-aukkoisia yläosia, joita en ollut aiemmin kyennyt käyttää ja ostin ekaa kertaa elämässäni rintaliivejä liiviliikkeestä ammattilaisen avustamana. Aloin tuntea, että rinnat on ihanat. Oikeasti monen monen vuoden inhoamisen jälkeen! Aloin katsoa rintojani peilistä, jota en ollut aiemmin tehnyt ilman ahdistusta. Erityisesti rintaliivien ostaminen viime vuonna ensimmäistä kertaa oli iso käännekohta. Se oli kokemuksena voimauttava. Tuntui ihanalta saada liivit, jotka oli oikean kokoiset, istuvat ja jotka sai minun rinnat näyttämään todella hyviltä. Pian pitäisi hakea täydennystä!

Vaikka pidänkin rinnoistani, on yksi asia, jonka haluaisin muuttaa. Ainakin. Nännipihani pienennettiin ja niinpä koko nännipihan ympäri menee arpi. Arpi on valkoinen rinkula, joka erottuu voimakkaasti. Haluan tatuoida arvet ihon sävyyn. Tiedän, että Suomessa on useampikin tatuoitsija, jotka ovat erikoistuneet rintojen arpiin. Tämän tulevan varmasti tekemään, sillä arvet vaikuttavat häiritsevästi. Olen myös miettinyt vielä yhtä rasvansiirtoa ja rintojen kohotusta yksityisellä. En tiedä toteutuuko tämä tai olisiko sillä merkittäviä vaikutuksia rintoihin. Mutta ajoittain ajatus käy mielessäni. Toimenpide olisi kaikkein kannattavinta varmasti tehdä, kun lapset on kohdaltani tehty.

-Iida

KUVAT: Jannamari