Home » yksi hame ja viisi asua

yksi hame ja viisi asua

by Iida Åfeldt

Olen ostanut tämän hameen kirpputorilta viime vuoden lopulla. Vaaleanpunainen satiininenhame laskoksilla hurmasi minut ihan heti. Sain seuraajalta toiveen keksiä erilaisia asuja hameen ympärille, sillä hame usein mielletään kesävaatteeksi tai ainoastaan juhlavaatteeksi. Tämä hame onkin melko juhlava yleisilmeeltään, mutta olen pitänyt sitä arjessakin. Usein niitä ihania juhlavaatteita jemmaa kaapissa ja ne jäävät tosi vähälle käytölle. Varsinkin näin korona aikana, kun juhlatkin ovat olleet aika harvassa. Arkeen tuo iloa pukeutua joskus vähän juhlallisemmin ja käyttää niitä ihanuuksia, joita säästelee muka parempiin hetkiin.

hame + t-paita + nahkatakki

Vaaleanpunaiseen vekkihameeseen tulee kontrastia raidallisesta t-paidasta ja nahkatakista. Naisellinen hame toimii tosi hyvin yhdistettynä erityyliseen t-paitaan. T-paidassa voi olla raitaa, kuosia, printtiä tai värejä, jotka poikkeaa hameen sävyistä. Joku bändipaita voisi olla ihan täydellinen hameen kanssa, harmi etten omista sellaista.  Ihanan rento asu!hame + poolo

Oli hame kuinka kesäinen tahansa, sen voi pukea ympäri vuoden. Paksut sukkahousut ja poolo hameen kanssa toimivat aina. Käytän tätä yhdistelmää todella paljon. Se on simppeli ja samalla tosi tyylikäs. Asu toimii moneen tilanteeseen.

hame + villapaita

Vasta ihan äskettäin tajusin kuinka villapaidan tai neuleen voi yhdistää hameen kanssa. Se näyttää todella kivalta. Käytän villapaitoja myös mekkojen kanssa, jolloin mekko näyttää enemmänkin hameelta. Villapaita ja kesäisenä mielletty hame tuovat toistensa materiaalit hyvin esiin.

hame + toppi + jakku

Hame ja jakku on tyylikkäämpi yhdistelmä, joka toimii itselläni menossa tai työtapaamisilla. Olikin hauska yhdistää tähän asuun vaaleanpunainen hame ja vaaleanpunainen pitkä jakkutakki! Asu on tosi kesäinen, mutta toimii sukkisten kanssa talvella. Kieltämättä odotan, että voin pukea tämän asun ilman sukkahousuja ja laittaa valkoiset tennarit!

hame + paitapusero

Hameen kanssa sopii lähes mikä vain paitapusero tai kauluspaita. Paidan voi sujauttaa hameen alle tai sitten solmia paidan helman rennosti hameen päälle. Hihat käärimällä toimii hyvin myös kesällä! Talvellä tähän voi hyvin yhdistää vielä villapaidan tai pitkän neuletakin. Hameen ja paitapuseron kanssa on kiva leikkitellä kuoseilla ja väreillä.

35 kommenttia

Nimetön 14.1.2022 - 20:07

Upeita asuja!?

Vastaa
Katski 15.1.2022 - 15:25

Hei mahtavaa että toteutit tän idean – vastaavia postauksia näkisin mieluusti muidenkin vaatekappaleiden ympärille rakennettuina ? Ihania asuja, kaks ekaa vois olla ihan suoraan omasta vaatekaapista!

Vastaa
Karonen 15.1.2022 - 17:59

En valitsisi sinulle tuota hametta. Se korostaa huonolla tavalla vyötäröä ja vatsaa. Myös pliseeraus suurentaa turhaan.

Vastaa
iidaafel 15.1.2022 - 23:53

En käytä vaatetta näyttääkseni laihalta. Käytän vaatteita, joista tykkään ja jotka näyttävät itseni mielestä hyviltä päälläni. Miksi vaatteen tehtävä olisi tehdä mahdollisimman hoikan näköiseksi? Onneksi et valitsekkaan vaatteitani?

Vastaa
Karonen 16.1.2022 - 18:53

Joskus on ihan hyvä ottaa vastaan palautetta ja katsoa sinne peiliin. Kaikki mikä itsestä näyttää tai tuntuu hyvältä, ei aina sitä kuitenkaan ole. Mutta ollaan tässä näköjään niin erilaisia. Toiset haluavat näyttää hyvältä, toiset taas, no, eivät välitä samalla tavalla itsestään.

Vastaa
Anzu 16.1.2022 - 19:31

Mua ei yleensä mitkään asujutut kiinnosta, mutta nämä Iidan jutut kiinnostaa juuri siksi, että Iida pukee mitä haluaa ja näyttää upealta. Oma pääkin on täynnä kaikkia kummallisia ”sääntöjä” kuten vaakaraita muka leventää tai keltainen ei sovi vaaleille tms. Pukeutumisehan pitäisi lähteä siitä mitä itse tykkää!

Ps. Hauska juttuaihe voisi olla näiden myyttien ”purkaminen”.

Vastaa
iidaafel 18.1.2022 - 20:49

Kiitos tosi paljon kommentista!
Juuri marraskuussa kirjotinkin näistä myyteistä
https://iidanmatkassa.fi/pukeutumismyytteja/

Vastaa
Nimetön 16.1.2022 - 19:54

Tämä olikin taas tärkeä info! Paraniko itsetunto tästä kommentista? Mikä oli motiivisi?

Vastaa
Nimetön 16.1.2022 - 19:55

Tämä kommentti oli tarkoitus mennä siis tolle joka kommentoi että ”sinuna en käyttäisi tuota hametta koska se leventää sinua” tms…

Vastaa
Minkanen 18.1.2022 - 15:34

Itseasiassa tämä hamemalli nimenomaan tuo vyötärön kauniisti esille, eli just nappivalinta! Ja siis aivan upea hame, mäkin haluan! ?

Vastaa
JaanaKoo 16.1.2022 - 00:16

Näytät ihanalta, tykkään hirmuisesti sun tyylistä! ? Mulla on samantyylinen hame myös itsellä, hieman hennomman vaaleanpunaisen värinen vain ? Näistä sain hyviä vinkkejä, miten pukea sitä myös muulloin kuin kesäaikaan – kiitos ?

Ja komppaan aikaisempaa, että lisää samankaltaisia, tällä periaatteella tehtyjä postauksia muistakin vaatteista luen myös itse mielelläni ? Oot inspiraatio ja ilo silmälle! ❤️

Vastaa
iidaafel 18.1.2022 - 20:52

Kiva kuulla!

Vastaa
Elmanen 16.1.2022 - 00:21

En olisi koskaan edes ajatellut yhdistää tuollaista t-paitaa ton hameen kanssa – toimii aivan mielettömän hyvin!!

Vastaa
iidaafel 18.1.2022 - 20:52

No eiks vaan <3

Vastaa
Marizella 16.1.2022 - 05:21

Kiva postaus! Yhdelle vaatekappaleelle löytyy kyllä monia käyttötapoja.
Minun silmääni hame miellytti eniten mustaan pooloon ja tummakuvioiseen paitapuseroon yhdistetyttynä. On tarpeeksi kontrastia.
Beige kietaisuneule on hyvin kaunis, mutta ei mielestäni pääse oikeuksiinsa vaaleaan hameeseen yhdistettynä. Nämä ovat toki mielipideasioita. Siispä käytä sitä yhdistelmää vapaasti juuri niinkuin itse haluat.

Vastauksesi aiemmalle kommentoijalle oli osuva: kenenkään ei tarvitse pukeutua jonkun toisen määräämällä tavalla. Jos hän ajatteli ’auttavansa’ sinua neuvollaan, siinä hän ei onnistunut.

Omalle kohdalle on sattunut vastaavia neuvoja silloin tällöin. Yleensä jätän ne omaan arvoonsa.
Kerran olen harkittuani asiaa päättänyt luopua yhdestä jakusta tällaisen kritisoijan kritiikin jälkeen. Peilin edessä ja asiaa mietittyäni totesin, että hän oli oikeassa ja vaate meni kierrätykseen. Olinhan sitä vaatetta epäröinyt aiemmin itsekin.
Eli joskus toisen huomio voi olla osuvaakin. Ja hyväntahtoista.

Kiva postausidea, jota voisi käyttää muidenkin vaatevalioiden kanssa.

Kiitos hyvästä ja asiallisesta blogista. Ja tsemppiä hoitoihin, täällä on peukut pystyssä, että pian tärppäisi!
Mukavaa talven jatkoa sinulle ja läheisillesi!

Vastaa
iidaafel 18.1.2022 - 20:52

Kiitos kovasti kommentista!

Vastaa
Nimetön2 16.1.2022 - 11:28

Kaunis hame, tuon tapainen olisi omallakin ostoslistalla. Pidin eniten 1. ja 2. vaihtoehdoista 🙂

Vastaa
iidaafel 18.1.2022 - 20:51

Kiva kuulla!

Vastaa
Km 16.1.2022 - 11:46

Hame pukee sinua hyvin! Tyylikkäitä kokonaisuuksia, hyvä yhdistelysilmä sinulla!

Vastaa
Nimetön 16.1.2022 - 11:55

Ihania asuja, etenkin kolme ensimmäistä! Kiitos inspiraatiosta, jotenkin itse tulee yhdisteltyä aina samoja vaatekappaleita mutta siun innoittamana aion kokeilla jotain täysin uutta yhdistelmä.

ps. tuo hame on aivan ihana ja näyttää upealta siun päällä!!

Vastaa
iidaafel 18.1.2022 - 20:50

Kiitos hurjasti <3

Vastaa
Sshh 16.1.2022 - 12:39

Sinulla on niin kaunis tyyli ja ihania vaatteita! Just tällaisia postauksia toivoisinkin lisää,missä yhdistellään samaa vaatetta eri tavalla. Niistä saa itsekin inspiraatiota.

Toivoisin myös esittelyä sinun ja Eemin kengistä. Oletko löytänyt lämpimiä talvikenkiä pj-kengistä tai mistään? Itselläni on aina varpaat jäässä pulkkamäessä ja lapsellakin toisinaan Kuomissa, niin mielelläni ottaisin vastaan suosituksia!

Vastaa
iidaafel 18.1.2022 - 20:50

Hei kiitos, voisin hyvin esitellä! Eemillä on huopikkaat ja ovat kyllä olleet lämpimät!

Vastaa
Torey 16.1.2022 - 14:47

Aivan ihana hame ja ihania yhdistelmiä!

Mä olen jotenkin tosi huono käyttämään hameita ja mekkoja, etenkin talvella. Keväällä viimeistään täytyy kyllä tsempata siinä! ?

https://naissanelioissa.wordpress.com/2022/01/14/ranttaysta-luvassa/

Vastaa
Marja.H. 16.1.2022 - 21:11

Aivan ihana hame ja upeita asuja! Tästä sai taas itsekin uusia asuideoita. 🙂

Vastaa
iidaafel 18.1.2022 - 20:47

Kiva kuulla!

Vastaa
Essie_ 17.1.2022 - 20:44

Kiva postaus 🙂 1, 3 ja viimeinen asu olivat ehdottomasti omia suosikkejani. Oikein hyvää kevättä sinne teille <3

Vastaa
iidaafel 18.1.2022 - 20:47

Kiitos kovasti, ihana kevättä!

Vastaa
JenRen 18.1.2022 - 08:30

Upeita yhdistelmiä! Mun suosikki on tuo t-paita + nahkatakki combo hameen kanssa, tyylikkään rento.

Vastaa
iidaafel 18.1.2022 - 20:46

Hei kiitos <3

Vastaa
Henski11 18.1.2022 - 13:22

Olipas kunnon hyvän mielen kommentti nimimerkiltä Karonen. ❤️ Se, mitä kommentoit, kertoo vaan, että sinulla on itsellä selvästi paha olla. Mitä saat, levittämällä pahaa oloa ympärille? Voisit ennemmin katsoa peiliin, ja sanoa itsellesi nuo asiat itselle, mutta käytöstavat omannut ihminen osaa jättää omat mielipiteet sanomatta, jos ne eivät ole positiivisia!

Iidalle vaan, että upeita asuja! Tuo pooloasu varsinkin on ihan supertyylikäs! ? voisit tehdä muistakin vaatekappaleista samanlaisia.

Vastaa
Hei-vaan 18.1.2022 - 23:38

Tollaset hameet sopii sulle tosi hyvin. Eka asu on suosikkini ☺️

Vastaa
iidaafel 18.1.2022 - 23:59

Kiitos <3

Vastaa
X 27.1.2022 - 23:16

Löysin kirpparilta melko samanlaisen hameen tän postauksen innoittamana ? ajattelin yhdistää töihin paitapuseroon tai neuleeseen

Vastaa
iidaafel 27.1.2022 - 23:17

Miten hyvä tuuri???? hyvä löytö!

Vastaa

kommentoi postausta