Mitä blogista ajattelee läheiset, tuleva mieheni ja työnantaja?

Mietitkö koskaan, että mitä sun perhe ajattelee, kun puhut niin avoimesti somessa?

Ootko miettiny, että jos joskus et saisi töitä sun blogin sisällön takia? Kun puhut seksistä ja deittailusta? Tai sen takia irtisanottais tai jotain?

Ootko miettiny vaikuttaako blogi siihen, että oot sinkku? Jos miehet pelkää julkisuutta ja avoimia aiheita, kun kerrot niin avoimesti kaikista deittailuista ja joitain se voi säikäyttää? Olis varmaan helpompi löytää kunnollinen ja mukava mies, jos ei olis niin avoin.

Mitä tekisit jos sun tuleva mies ei haluis sun kirjottavan tai pyytäisi sua lopettamaan? Tai mistä ees kirjottaisit, jos seurustelet?

Ootko miettiny mitä Eemi ehkä isona sun blogista ajattelee? 

Eikö sua hävetä, että Eemi voi lukea kaikki sun miesjutut, omasta alustaan ja sun tubulaarista rinnoistakin sun blogista? Tai kaikki sen kaverit ja kaverien vanhemmat ja sitä voitas vaikka alkaa kiusaa sen takia? ”

    Täytyy sanoa, että minulle kirjoittaminen on tärkeää ja rakasta. Se on nautinto. Minulle tämän blogin ylläpitäminen on työtä, terapiaa, intohimoa ja harrastusta. Minun perheeni ei ole koskaan suhtautunut blogiini negatiivisesti. Läheiset lukevat sitä, kommentoivat Facebookissa tai laittavat Whatsapp-viestiä. Tänään sain viestiä mummolta koskien Miltä minusta tuntuu nyt postausta. Äiti lähettää viestiä ja joskus jopa soittaa, että missä tekstin kohdassa oli kirjoitusvirhe.

Myös silloin, kun kerroin raskaudestani läheisille, kukaan ei tuominnut tai sanonut ikävää sanaa. Minä pelkäsin toisille isovanhemmilleni kertomista heidän vanhoillisen ajattelutapansa takia, mutta hekin yllättivät minut. He sanoivat, että en voi tietää kuinka iloisiksi uutinen heidät teki ja kuinka paljon elämäniloa he siitä saivat. He sanoivat minulle juuri joulun aikaan, että Eemi on upea poika, jonka olen niin hyvin hoitanut. Läheiset tietävät mitä ja millainen ole. Heidän ei tarvitse perustaa mieleipidettä muiden ajatusten varaan.

Tottakai joskus joku ystävä tai läheinen voi olla kanssani erimieltä tai voi kauhistella tekemisiäni tai kirjoituksiani, avoimuuttani ja rohkeuttani. Mutta kukaan ei ole suoraan sellaista tuonut esiin.

Olen kirjoittanut blogini koko työurani ajan varhaiskasvatuksen opettajana. Työssä blogi ei ollut esillä. Minulla on vakituinen työ, joten irtisanomiselle pitäisi olla todella isot perusteet. Voi olla, että se joskus jonkun tulevaisuuden esimieheni mielestä on liian uskalias, enkä saa hakemaani työtä. Mutta silloin voin kysyä itseltäni, että haluaisinko mennä sellaiseen työhön, jossa blogiani hävetään? Blogia, joka on minun rakentamaani ja minulle rakas. Työyhteisössä blogista ei myöskään juuri puhuta, vaikka työkavereissa on lukijoita aivan kuten asiakasperheissäkin. En kuitenkaan stressaa siitä mitä esimies, kollegat tai asiakkaat ajattelevat, koska voin sanoa tekeväni työni opettajana hyvin. He tuntevat minut sitä kautta.

En koskaan lopettaisi blogiani miehen takia. Kyllä lopettamisen pitäisi olla oma päätös. Toivoisin miehen kannustavan kirjoittamaan, sillä se on asia, joka saa minut innostumaan ja vie mukanaan. On varmasti paljon miehiä, jotka eivät pidä blogistani. On varmasti sellaisia, jotka säikähtävät sitä ja joille se on liikaa. On joku joskus sanonutkin, ettei halua olla missään julkisuudessa. Toivoisin toki miesten ymmärtävän, että blogi on vain pieni osa elämääni eikä se vastaa kysymykseen kuka minä olen. Lähtökohtana on, että minun tulevan kumppani hyväksyy blogini ja toki olisi mahtavaa, jos hän voisi arvostaa sitä ja olla siitä kiinnostunut, kuten minä olisin hänelle tärkeistä asioista kiinnosti ne sitten oikeasti tai ei. Mutta missään nimessä tulevan mieheni ei tarvitse olla osa blogiani ja saa pysytellä poissa julkisuudesta. Jos joku säikähtää tapaani puhua ja kirjoittaa, tuskin sellainen sopisi kumppaniksi minulle. Jos seurustelisin, jatkaisin kirjoittamista elämästäni ja sen kulusta kuten tähänkin asti. Ei kaikki kirjoittamani jutut nytkään deittailusta kerro.

Minun elämäntarinassani ei ole mitään mitä itse häpeäisin. Minun kirjoituksissani ei ole mitään mitä katuisin. Ei ole siis mitään mitä en voisi lapselleni ikätasoisesti kertoa, kun hän alkaa kysyä ja esittää olevansa kiinnostunut. Minä olen Eemille äiti, minä hoivaan ja huolehdin hänestä joka päivä. Se se mitä hän näkee ja tuntee, rakkauden. En siis ole Eemin suhtautumisesta ollenkaan huolissani. Lisäksi blogi on kuin päiväkirja. Tänne on talletettu meidänkin mennyt vauvavuosi. Voin palata niihin ja muistella, voin kertoa niistä Eemille. Mitä rintoihin tulee, olen oikeastaan onnellinen, että lapseni näkee päivittäin tubulaariset rinnat. Hän oppii, että rintoja on monen näköisiä ja kokoisia ja ne ovat silti hyviä.

Välillä mietin näitä kysymyksien lähettäjiä, että kuinka heillä on aikaa ajatella mitä muut minusta ajattelevat. Eikö heillä ole oikeasti muuta ajateltavaa, kuin mitä Eemi minun rinnoistani miettii?

Se, että deittailua, naisen seksuaalisuutta ja puhetta rinnoista kauhistellaan, kertoo vain siitä, että aiheiden ympärillä on edelleen häpeää. Maailma ei ole naisille tasa-arvoinen ja monet naiset itse vahvistavat tabuja. Monilla on aikaa miettiä mitä joku ajattelee jostain asiasta, vaikkei se liiemmin liittyisi omaan elämään. Uskon, että monet olisi onnellisempia, jos miettisi vähemmän mitä muut ajattelee mistäkin asiasta.

-Iida

KUVAT // Pinja Mitrovitch