Home » Mitä naisellisuus on?

Mitä naisellisuus on?

by Iida Åfeldt

”Yksi parhaita minulle tapahtuneita asioita on se, että olen nainen. Kaikkien naisten kuuluisi tuntea samoin. ” -Marilyn Monroe

22171612_10214677960121490_1857799567_o.jpg

Kuvan paita kutsui viikonloppuna ostamaan sen. Tuntuu, että naiseuteen viittaavat lauseet vaatteissa ovat nyt se juttu. Omalla kohdallani paita sai kuitenkin ajattelemaan mitä naisellisuus oikein on. Minusta on aivan ihanaa olla nainen ja nautin siitä suuresti. Koen naisena olemisen ja naisellisuuden eri asioina. Nainen on sukupuoli, eikä naisen tarvitse olla naisellinen. Naisellisuus on jotain, johon me monesti opimme. Naisellisuutta voi lisätä oppimalla asioita, jotka lisäävät naisellisuutta, eli naisellisuus ei ole mitenkään synnynnäistä.

Juttelin naisellisuudesta hyvän ystäväni Tiian kanssa, joka nyrkkeilee. Hän ei pidä itseään naisellisena, vaikka onkin nainen. Hän ei edes halua olla erityisen naisellinen, vaan viihtyy sellaisena kuin on, vaikka ihaileekin naisellisia naisia. Itse taas pidän itseäni naisellisena ja tietoisesti teen ratkaisuja tunteakseni itseni naisellisemmaksi. Kun mietin mitä naisellisuus minulle merkitsee, tulee ensimmäisenä mieleen ulkoiset asiat, kuten pitkät hiukset, huoliteltu ulkonäkö, huulipuna, ihana tuoksu, korkokengät ja hulmuavat helmat.  Myös kielenkäytöllä, äänen tasolla ja käytöstavoilla on tekemistä naisellisuuden kanssa.

Pidän itseäni ehkä sellaisena melko tyypillisenä naisena, joka tykkää kauniista vaatteista, pitää huolta ulkonäöstä, on empaattinen ja hellä, pitää siisteydestä ja nauttii avun saamisesta ns. miehisissä asioissa. Minusta on oikeastaan tosi ihana tarvita toista ihmistä, eikä suinkaan osata kaikkea itse.

Monta kertaa on tullut huomattua, että huulipunan laittaminen lisää itsevarmuutta. Silloin itsensä tuntee upeammaksi, naisellisemmaksi. Kaikkein naisellisimmillani olen mekossa ja korkokengissä, silloin tuntuu siltä, että voisin valloittaa koko maailman. Naisellisuuden tuoma itsevarmuus lisää myös viehätysvoimaa. Jokainen varmasti tietää itse mikä lisää omaa naisellisuuttaan. Kaikki ei myöskään halua tuntea itseään naiselliseksi ja sekin on ok. Tai tapa kokea itsensä naiselliseksi on täysin poikkeava minun mielikuvasta naisellisuudesta.

Ulkoisten asioiden vaikutus naisellisuudessa on suuri, mutta mielestäni naisellisuus lähtee sisältä. Itselle on tärkeää, se miten naisellisuuden kokee, ja se sisäinen kokemus näkyy ulos. Oman itsensänsä arvostusta, naiseutensa arvostamista, nausellisuudestaan ja naisena olemisesta nauttimista, sen kunnioittamisesta ja omien valintojensa kunnioittamista ja niiden takana seisomista. Naisellinen nainen ei siis ole heikko, alistuva tai tyhmä bimbo pakkelit naamalla. Minusta naisellinen nainen on kaunis, rohkea, voimakas ja älykäs, joka arvostaa naisellisuuttaan ja on valinnut olla naisellinen.

Minulla on ollut todella lyhyt hiusmalli, jolloin silloinen poikaystäväni kommentoi minun naisellisuuteni kadonneen. Usein olen saanut myös kuulla leveiden hartioideni vievän naisellisuuttani. Jollain tapaa siis meillä kaikilla on kuva naisellisuudesta ja sen kriteereistä. Se kuitenkin saattaa meille kaikille tarkoittaa erilaisia asioita ja jokainen muokkaa yleistä käsitystä naisellisuudesta omaan ajatusmaailmaansa sopivaksi. Kysehän on ulkoisten asioiden lisäksi siitä, mitä tulee sisältä, mitä annamme itsestämme ulos muille. Mitä tulee meidän mukanamme, kun astumme huoneeseen, millaista energiaa meistä välittyy, eleet, ilmeet, ilo, hymy…

Haluan ajatella, ettei naisellisuus ole hiusten pituudesta kiinni. Tai hartioista. Tai rinnoista tai pepun koosta tai painosta. Omat rintani toki ovat vaivanneet, mutta en ole koskaan ajatellut, että ne yksistään vaikuttaisivat naisellisuuteeni vaan ovat yksi osa sitä. Olen voinut rintojen puutteen korvata huulipunalla, pitsisillä alushousuilla, hiusten ja kynsien laitattamisella. Näistä asioista olen saanut kokemuksia naisellisuudesta ja saanut tuntea itseni naiselliseksi niin sisäisesti kuin ulkoisesti, joka on lisännyt viehäysvoimaani. Siinä hetkessä, kun koen itseni naiselliseksi, itsevarmaksi, olen maailman valloittajatar ja on aivan sama, onko tukkani pitkä vai lyhyt. Tuskinpa Marilyn Monroen lyhyt tukka vaikutti hänen naisellisuuteensa, pikemminkin päin vastoin. Kyse on siitä miten sisäinen naisellisuus näyttäytyy ulos päin. Hänestä oli upeaa olla nainen ja se kokemus välittyi hänestä.

Jos nainen haluaa olla naisellisempi, on vain naisesta itsestä kiinni aikooko hän tehdä asille jotain. Jos ei ole itseensä tyytyväinen, on velvollisuus muuttaa tilannetta. On hyvä miettiä mitä ne asiat on ja mitkä auttaa.

Naisena oleminen on todella ihanaa, nautitaan siitä, että saamme halutessamme olla naisellisia ja käyttää naisellista viehätysvoimaamme!

-Iida

kommentoi postausta