Olen ollut kolmeen viikkoon käymättä salilla. Taukoja on hyvä pitää ja sitten on taas niin ihana mennä salille. Osaan jo kuvitella sen ensimmäisen treenin, josta kehitys taas lähtee tauon jälkeen nousemaan ja miten palkitsevalta se tuntuu. Aina en ole osannut pitää tauokoja ja erityisesti viime kesä tuli mieleeni, kun päädyin katselemaan matkakuviani tietokoneelta.
Vielä viime kesänä painon 63 kg ja olin mielestäni todella lihava. Paino on toki vain numero, eikä kerro kehonkuustumuksesta mitään, mutta viime kesäisiä kuvia katsoessa melkein pyörryn, kun vertaan niitä tämän hetkiseen tilaani. Olin painanut lukio-ikäisenä 83 kg ja aloittanut tavoitteellisen laihduttamisen. Harrastin pääasiassa juoksua ja ryhmäliikuntatunneilla käyntiä. Salitreeniä en kokenut omakseni. Suurin vaikutus laihtumiseeni oli ruokavaliolla, sillä luovuin kokonaan vilja- ja maitotuotteista jatkuvien vatsaoireideni vuoksi. Tämä rajasi myös ruokavaliotani hallinneiden sokeri- ja hiivamössöjen poissulkemiseen. Painoin parin vuoden ajan 63 kg. Koska olin läpi nuoren elämäni pitänyt itseäni lihavana ja ylipainoisena, ei mieleni ehtinyt muuttua kehonmuutosten mukana ja pidin tuolloinkin itseäni lihavana. Halusin vielä tiputtaa viisi kiloa ja hyvin pakkomielteisesti. Aloitin treenailun Personal Trainerin kanssa ja löysin ensi kertaa salille. Treenaamisesta sitten tuli uusi pakkomielteeni, sillä pakonomaisesti tarraudun aina johonkin, jos en syömiseen enkä mieheen niin liikkumiseen sitten.
Viime kesänä lomailin Balilla kaksi viikkoa ja siinä olivat elämäni raskaimmat kaksi viikkoa. Olisin vain halunnut kotiin, jotta pääsisin salille ja ajatukseni meni kaikki vain siihen. En syönyt koko matkalla yhtään jäätelöä enkä yhtään paikallista jälkiruokaa. Söin valikoituja hedelmiä, kasviksia ja ehkä kerran päivässä riisiä. Muuten lipitin kookosvettä, kun se olisi maailman ainoa superfoodi. Olin todella ahdistunut omasta painostani. En voinut ottaa rennosti ollenkaan ja kaikissa matkakuvissa minulla on sama ahdistunut hymy, joka on väkisin väännetty. Matkalta palattua näin Lean In Five Weeks Challange –mainoksen, jossa luvattiin viiden kilon painon pudotus ja siinä näin pelastukseni. Tavoitteistani huolimatta paino nousi, treenini alkoivat monipuolistua ja keskittyä entisestään kuntosalille.
Minulle oli kaikki kaikessa se mitä vaaka näyttää. Minulle oli kaikki kaikessa se mitä koko vaatteessani luki. Nyt voin vain huokaista ja olla onnellinen kaikesta kokemasta viime kesän jälkeen. En oikeastaan tiedä mitä vaaka tällä hetkellä näyttää, mutta viimeksi se näytti 74 kg. Mikään matkakuvissa päälläni oleva vaatekappale ei enää mahdu minulle ja tällä hetkellä muulla ei ole merkitystä kuin sillä, että vaate on sopiva, mukavan tuntuinen ja näyttää hyvältä päällä. En myöskään jumitu painolukemaani, kuntoni ja oloni on parempi mittari.
Katsoessa viime kesän matkakuvia mietin, että miten olen voinutkin ajatella olevani lihava. Nyt en ajattele olevani lihava, mutta olen kuitenkin isompi, kun noissa kuvissa. En voi tunnistaa itseäni kuvista, mielestäni niistä on pitkä aika, näytän niin nuorelta tekohymy tytöltä, jonka maailmassa ei ole muuta, kun hän itse. Kuvat on kyllä tärkeä ja herättävä muisto, sillä nyt tunnen kiitollisuutta kulunutta aikaa kohtaan. Olen kiitollinen kaikista tapahtumista, nauruista ja kyynelistä. En pidä itseäni enää lihavana, mikä on ehkä suurin edistys. En myöskään laihduta pakkomielteisesti, enkä ole ehdoton ruokavalinnoissani. En tosin tällä hetkellä pidä kehostani, löllyvistä reisistä ja vatsamakkaroista, eikä minun tarvitse. Voin tehdä asialle jotain, mutta se ei täytä mieltäni kokonaan, eikä ole ainut ajatukseni.
Liikkuminen on mielestäni ihanaa ja näen sen voimavarana. Vuoden aikana tapahtunut kehitys on kuitenkin kaikkien tapahtumien summa. Olen myös tiedostetusti työstänyt ongelmiani, sillä alkutalvesta ne kärjistyivät ja sairastuin masennukseen. Tekemäni harjoitteet ja muutokset ovat tuottaneet tulosta enkä voi samaistua enää vuoden takaisiin ajatuksiini. Kolmen viikon treeni tauko ei ole ollut vaikea ollenkaan! Nyt voin pysähtyä ja ajatella kaikkea kokemaani ja sitä mihin se on minut tuonut. Jos jonain päivänä painan 63 kg, niin en taatusti pidä itseäni lihavana, jotain tästä on opittu!
Mitä ajatuksia sinussa heräsi?
-Iida
1 kommenttia
Vaikka tämä onkin vanha postaus, uutena lukijana kommentoin silti.
Ymmärrän hyvin tässä kirjoituksessa esitettyjä tuntemuksia. Painan itse tällä hetkellä 63kg ja pidän itseäni lihavana. Laihdutan jatkuvasti. Painoni ei nouse eikä laske, ja olen kaiken aikaa tyytymätön ulkonäkööni, olotilaani ja siihen, miltä vaatteet näyttävät päälläni. Käyn hyvin harvoin vaatekaupoilla, koska mielestäni suurin osa vaatteista ei näytä hyviltä ”pulskan” vartaloni yllä. Olen 165cm pitkä, joten olen normaalimitoissa ja indeksien mukaan normaalipainoinenkin.
Toisinaan ihmettelen itsekin, että kuinka oikein voin ajatella olevani lihava. Olen kuitenkin ollut herkkä nuori ja ulkonäön arvostelu on painanut minuun jälkensä. Tämän postauksen lukeminen antoi minulle uutta ajateltavaa ja uuden näkökulman. Toivottavasti pystyisin itsekin irtautumaan jatkuvasta laihduttamisesta ja oppisin hyväksymään itseni ja näkemään itseni ulkopuolisen silmin.