Home » Näin hoidan ihoani

Näin hoidan ihoani

by Iida Åfeldt

Saan toistuvasti kysymyksiä ihonhoidostani. Olen siinä mielessä onnekas, että ihoni on aina ollut melko virheetön ja finnit harvinaisia. Ihoni on kuitenkin vaalea, todella herkkä ja ohut, jota kiristää usein talven pakkasissa. Tarkemmin sanottuna minulla on couperosa iho. Ihoni punoittaa herkästi poskien ja nenän alueella. Punoitus johtuu laajentuneista tai katkenneista hiusverisuonista. Vuodenaikojen sääolosuhteet vaikuttavat ihooni todella paljon. Erityisesti kylmyys ja auringon UV-säiteily  pahentaa ihoa ja sitä on suojattava. Näin ollen iho tarvitsee kyllä paljon kosteutta, mutta myös aurinkorasvaa tai UV-suojan sisältävän meikkivoiteen ympäri vuoden.

Olen simppeleiden rutiinien kannattaja enkä nää itseäni läträämässä usealla tuotteella. Minulla on aina ollut vain muutama tuote käytössä ja olenkin ollut aina hieman laiska hoitamaan ihoani. Ihoni on ollut itsestään todella hyvä ihan vain vesipesulla ja puhdistustuotteilla. Nyt maskiaika haastaa minunkin ihoani, sillä iho tuntuu keräävän epäpuhtauksia ja olen ensi kertaa elämässäni saanut kunnolla finnejä. Olen  joutunut kiinnittämään erityistä huomioita ihooni ja joutunut oikeasti panostamaan ihonhoitoon, käynyt kasvohoidoissa ja kuunnellut kosmetologia.

1. Pesen kasvot aamuin ja illoin puhdistusmaidolla. Tykkään meikata ja pesen aina meikit pois ennen kuin menen nukkumaan. Käytän meikinpohdistusmaitoa, jolla hieron kasvot. Pyyhin puhdistusmaidon pois vanulapuilla ja toistan tarvittaessa. Vaikka en joku päivä meikkaisikaan, pesen kasvot silti. Nimittäin epäpuhtauksia tulee ihoon päivän aikana.

2. Käytän vesipestävää kasvonaamiota kerran viikossa tai en aina silloinkaan. Mutta yritän muistaa! Frantsilan savinaamio toimii tosi hyvin epäpuhtauksiin, joita maskin käyttö itselleni aiheuttaa. Laitan naamion puhtaalle iholle, annan vaikuttaa ja pesen vedellä pois, jonka jälkeen kasvovesi.

3. Suihkin kasvoveden iholleni. En suihkuta kasvovettä vanulapulle, vaan suihkutan sen suoraan kasvoilleni. Kasvoveden suihkiminen iholle kosteuttaa ihoa. Minulla on käytössä kotimaisen Ekopharman Vadelma kasvovesi. Toinen käyttämäni suihkutettava kasvovesi on kotimainen Flow Cosmetics Ruusuvesi.

4. Laitan puhtaalle iholle seerumia ja seerumin kuivahdettua, levitän päälle kosteusvoidetta. Välillä jätän seerumin pois ja laitan kosteusvoiteen päälle ihoöljyä, kun voide on ensin imeytynyt. Näin teen yleensä silloin, kun ihoni on erityisen kuivan tuntuinen, eli pääosin talvikaudella. Tällä hetkellä käytössäni on Ekopharman mustaherukka seerumi, Favoran kosteusvoide ja Bybi kylmäpuristetu mustikkaöljy. Rasvailun teen aamuin illoin. Iltaisin saatan laittaa seerumin päälle maitomaisen naamion, jonka jätän yöksi kasvoille. Yövoiteen tapaan käytettäviä kosteuttavia naamioita on ainakin Favoralla, Lumenella ja Ekopharmalla. Iltaisin ihonhoitoni päättyy tähän ja aamuisin taas jatkuu aurinkorasvalla ja meikkauksella.

5. Viimeiseksi voiteeksi levitän aurinkorasvan, eli keväästä syksyyn käytän seerumia, kosteusvoidetta ja siinä päällä aurinkorasvaa, jonka jälkeen sitten meikki. Suosikki aurinkorasva on ehdottomasti Algamaris säväyttävä aurinkosuoja! Monet meikkipohjat sisältää UV-suojan, jonka takia en talvella käytä erikseen aurinkorasvaa.

KUVAT: Laura Iikkanen

8 kommenttia

ss73 11.2.2021 - 08:53

Hei, Itse kun luin käyttämäsi tuotteet ensimmäsenä heräsi kysymys jos kaikki on uonnonkosmetiikaa se voi olla myös syy epäpuhtauksiin sekä herkkään ihoon. Itse kun aikoinaankokeilin meni iho ihan päälaelleen. Kun raaka-aineet ei välttämättä sovi kun jotain säilöntäaineita valitettavasti tarvii että tuote toimii

Vastaa
iidaafel 11.2.2021 - 09:05

Joo kyllä, niin voi olla ettei kaikki aina sovikkaan! Minulla on aina ollut herkkä iho jo punapigmentin takia, vaalea ja pisamia. Luonnonkosmetiikkaa olen käyttänyt lähes 10 vuotta synteettisen rinnalla eli en usko sen nyt aiheuttaneen epäpuhtauksia. Uskon maskin käytön lisänneen niitä. Mutta kaikki luonnonkosmetiikkatuotteet ei sovi ja toisissa joudun valita ns apteekkikosmetiikkaa. Onneksi valikoima kasvaa ja sopivia löytyy herkälle ja atooppisellekin iholle. Tärkeää löytää ne juuri omalle ihotyypille sopivat tuotteet.

Vastaa
Alliasteri 12.2.2021 - 09:12

Enemmän niitä epäpuhtauksia tuotteisiin tulee omista käsistä, eli ihan aluperästä riippumatta ei pitäisi rähmiä voiteita purkista suoraan sormiin vaan käyttää ensisijaisesti puhdasta lastaa, sientä tai lappua. Kynnenalusia ei kovin helposti saa täysin puhtaiksi ja jos sama kasvovoide on käytössä kuukausia niin hygieeninen taso laskee varmasti. Samoin kasvojen koskettelu pitkin päivää saattaa aiheuttaa herkistyneelle iholle oireita.

Säilöntäaineita eivät ole välttämättömiä tuotteen toiminnalle, niiden tarkoitus on useimiten pitää kosteus pois tuotteesta ja käytön kannalta ne ovat parhaimmillaan neutraaleja ja huonoimmillaan kertyvät hiuksiin tai iholle aiheuttaen tarvetta ’syväpuhdistukselle’ aina välillä. Nykypäivän pakkausteknologia auttaa pitämään tuotteet hyvälaatuisina vähemmilläkin säilöntäaineilla.

Ei luonnonkosmetiikka ole mikään autuaaksitekevä vastaus kaikkeen, mutta kun tiedostaa sen että erilaisten säilöntä- ja apuaineiden turvallisen käytön rajat on tavanomaisesti testattu aine kerrallaan eikä yhteiskäytössä tapahtuvan kertymisen riskejä ole juurikaan tutkittu niin luonnonkosmetiikka on mielestäni ihan perusteltu valinta. Jos on varaa ja on löytänyt sopivat tuotteet tietenkin, tärkeintä tässä yhtälössä on luonnollisesti se käyttäjän tyytyväisyys valintoihinsa. Ei kukaan ulkopuolinen voi tulla sanelemaan, mikä sinun ihollesi sopii…

Luonnonkosmetiikassa on myös se hyvä puoli, että ainesosia on useimiten vähemmän joten mahdollisen ärsyttävän aineen löytäminen testaamalla on helpompaa kuin normikosmetiikassa, jossa ainesosaluetteloiden pituus on useimiten lannistava.

Vastaa
Mmyy 11.2.2021 - 10:50

Kyllä on ihonhoito pielessä jos ihoa kiristää ja kirvelee usein. En itse pysty käyttämään mainitsemistasi tuotteista muuta kuin ruusuvettä. Muut tuotteet hankin Paulas Choice sarjasta. INCIn lukutaito on hyödyllinen jos omaa herkän ihon.

Vastaa
Mmyy 11.2.2021 - 11:11

Vielä lisäyksenä, että apteekkikosmetiikka ei ole laadun tae. Apteekissa on alkoholipitoisia ja hajustettuja tuotteita, jotka eivät kaikille sovi.

Jos haluaa käyttää luonnonmukaisempaa kosmetiikkaa niin Ekopharman Mustaherukka sarja on todella hyvä.

Pisamat ja punapigmentti ei voi olla syy ihon kirvelylle -> syy löytyy sopimattomista tuotteista.

Vastaa
iidaafel 11.2.2021 - 12:00

Mainitsenkin tässä Ekopharman pariin otteeseen. Käytän heidän mustaherukkasarjaa. Käytän apteekkisarjoja esim hajusteettomia ja luonnonkosmetiikka sekaisin. Toimii minulla. Ja kyllä ihoa talvella pakkanen ärsyttää ja sitä kiristää esim suihkussa käynnin jälkeen. En ole pahemmin ihoa hoitanut ja vasta nyt aloittanut hoitamaan sitä säännöllisesti ja ottanut sen ihan rutiiniksi.

Vastaa
iidaafel 11.2.2021 - 12:08

Tosiaan ihotyyppini on couperosa ja sille on tyypillistä kirvely ja kiristyminen, jos iho on kuiva eikä sitä hoida. Kuten kirjoitin, itse en juuri ole huitanut. Ja toki couperosalle iholle on tärkeää valita sille sopivat tuotteet.

Vastaa
S&S 12.2.2021 - 17:34

Kannattaa kokeilla Circuloven luonnonkosmetiikan tuotteita! Itse olen saanut avun cuperosa-ihooni, auttaa ja hoitaa herkkää ihoa. Iho pysyy hyvässä kunnossa, maskin käytöstä huolimatta. Aivan mahtavat tuotteet!

Vastaa

kommentoi postausta