Vauva itkee nälkää
Vauva itki sairaalassa todella paljon. Äitini ehdotti, että pyytäisin kätilöltä lisämaitoa vauvalle, jos se auttaisi. Huoneen kanssani jakava äiti pumppasi maitoa minkä ehti. Hänellä maito oli noussut todella hyvin. Minun kohdallani kätilö ei nähnyt lisämaidolle mitään tarvetta. Sanoin hänelle, että minulla on tubulaariset rinnat ja epäilen, ettei minulta tule maitoa. Kätilö puristi rintaani ja rinnan päähän tuli pisara maitoa. Hän sanoi, että hyvin tulee, eikä tubulaarisuus vaikuta imetykseen. Kotiuduimmekin sairaalasta täysimetyksellä.
Kotona kaikki tuntui vain pahentuvan. Äitini onneksi lähti kauppaan ja toi mukanaan korviketta. Sen jälkeen vauva nukkuikin kaksi tuntia. Minä itkin. Vauvani oli itkenyt nälkää, enkä ollut ymmärtänyt. Neuvolan terveydenhoitaja näki tarpeen lisämaidolle kotikäynnillään. Vauvan paino oli laskenut niin paljon, ettei hän selvästi saanut riittävästi ravintoa. Siitä johtuen jouduimmekin tiivisti käymään painokontrolleissa. Alkuun ajatus oli, että pyrkisimme lisämaidosta eroon, muttei minun maitoni vain noussut, sitä ei vain tullut kuin tippoja.
Kun imetys loppuu
Lopulta olin todella stressaantunut koko asiasta ja se meni niin pitkälle, että häpesin edes yrittää imettämistä. Aloin hävetä omia rintojani ja niiden muotoa ja sitä, että kaikki näkee ne. Neuvolassa oltiin mahtavia, he antoivat kaiken tuen imetykselle ja sain jo raskausaikana imetysohjausta ja uudelleen synnytyksen jälkeen. Terveydenhoitaja sanoi, että teemme juuri niin kuin minä haluan. Ja lopulta halusinkin lopettaa imetyksen kokonaan. Koin, että sain tukea ja kannustusta imetykseen. Sain yrittää immettämistä, joka oli todella tärkeää. Suoraan ei annettu pulloa käteen, vaan annettiin mahdollisuus onnistua. Ja sen jälkeen annettiin täysi tuki pulloruokintaan ilman paheksumisia.
Imetyspuhe nostaa tunteet pintaan
Huomaan, että aihe on itselleni hyvin häpeällinen ja arka. Huomaan, että yleinen imetyshehkutus, imetyskuvat somessa sekä imetyksestä puhuvat äidit tuovat mieleeni oman epäonnistumiseni. Heidän onnistumisensa, jossain missä minä epäonnistuin, saa hetkellisesti surulliseksi, vaikkei heidän onnistumisensa ole minulta pois. Vaikka minä en tietenkään tiedä kuinka paljon työtä he ovat onnistuneen imetyksensä eteen tehneet. Se ei kuulemani mukaan aina ole kovinkaan helppoa ja saattaa vaatia paljonkin voimavaroja.
Imetyskeskusteluissa tunnen kuitenkin itseni ulkopuoliseksi. Minä en voi naureskella suihkutisseille tai kylmille kaalinlehdille, jotka pelastivat kaiken. Minä en tiedä mitään rintaraivareista enkä rintatulehduksista. Minulle imetys on jotain todella ihmeellistä, vaikka kyse on maailman luonnollisimmasta asiasta. Lapsen ruokkimisesta ei kenenkään pitäisi tuntea häpeää tai tarvetta piilottaa sitä. Vauvan nälkä ei katso aina aikaa ja paikkaa. Imetystä ei pitäisi hävetä, kuten ei pulloruokintaakaan. Eikä myöskään pitäisi joutua häpeämään taaperon imetystä. Lasta pitäisi voida ruokkia täysin ilman häpeää ja pelkoa kritiikistä.
Korvikeäitinä koen huonommuutta
En tiedä mistä se johtuu, että minäkin olen itse keksinyt itselleni, että korvikeäitinä olen jotenkin huonompi. Koen aina suurta tarvetta selitellä, että miksi imetys ei onnistunut. Että kyllä minä halusin imettää. Kukaan ei ole kuitenkaan selityksiäni kysynyt, niin miksi minä koen niille niin suurta tarvetta? Kun ei se tee minusta sitten vähemmän huonompaa. Kuvittelen ihmisten ajatuksissaan paheksuvan minua kuitenkin. Ennen kaikkea paheksun ajatuksissani itse itseäni. Ajattelenhan minä edelleen, että vauva on luotu syömään rintamaitoa, ei toisen nisäkkään maitoa.
Vain muutama on sanonut minulle, että olenko yrittänyt tarpeeksi, että olenko tehnyt ihan kaikkeni. Ja muutama ohjeistanut liittymään Facebookin imetyksen tuki ryhmään. Muutama sanonut, että maito nousee kyllä, pitää vaan yrittää. Muuta ma sanonut, että luonto hoitaa tehtävänsä ruokkimisen suhteen.
Kaikkien pitäisi saada ruokailla rauhassa
Minusta on todella hyvä lisätä imetystietoutta ja antaa imetykseen tukea. On todella hyvä kannustaa imetykseen ja suosia imetystä vauvan ensisijaisena ravintona. Mutta jos imetys ei syystä tai toisesta suju ollenkaan tai täysimetyksenä, pitäisi saada tukea myös pulloruokintaan. Ettei tulisi epäonnistunut ja pettynyt olo, vaan sais nauttia ruokailusta vauvan kanssa ja sen tuomasta läheisyydestä. Eikä tarvitsisi miettiä mitä muuta ajattelee. Nimittäin koen, että monesti juuri äidit ovat aika kärkkäitä arvostelemaan toisten valintoja ja näissä erilaisissa tukiryhmissä mukana on tietynlainen piilosyyllisyys.
Imetystä tehdään näkyväksi, jotta sen kanssa ei tarvitsisi häpeillä eikä pelätä muiden kommentteja tai katseita, aivan sama pätee pulloruokintaan. Kaikkien ruokailijoiden pitäisi saada olla rauhassa ilman arvostelua ja kommentointia. Kukaan ei tiedä miten paljon onnistunut imetys on voinut vaatia ja kukaan ei tiedä mitä kaikkea pulloruokintaan turvautuminen on saattanut vaatia. Tässä ei tarvitsisi olla kahta koulukuntaa ihmisiä vaan molempien tuki toisiaan kohtaan on arvokasta.
-Iida
LUE MYÖS
Lopetetaan syyllistäminen ja antakaa äitien olla äitejä
23 kommenttia
”Ettei tulisi epäonnistunut ja pettynyt olo, vaan sais nauttia ruokailusta vauvan kanssa ja sen tuomasta läheisyydestä”Niin hyvin sanottu! Itse rakastin ruokkia pullolla ja harmitti miten siitä ei osannut painostuksen vuoksi iloita niin paljon, nyyh 🙁 Olisi muuten kiinnostava, jos joskus mainitsisit storyssa Nestle casesta. Mulle sen rikoksen ymmärtäminen ehkä pikkuriikkisen avasi sitä, miksi vielä tänäkin päivänä kammoksutaan korvikkeita ja miksi niistä löytyy varoitukset ja muut. Mielestäni voitaisiin mennä asiassa eteenpäin, mutta historiallisen kontekstin ymmärtäminen on auttanut itseä hahmottamaan ilmiötä nimeltä korvikepelko.
Kiitos! Ja todella, tuo Nestle tapaus on varmasti jättänyt todella isot jäljet moneen!
Ymmärrän tunteesi epäonnistumisesta tai huonommuudesta pulloruokinnan vuoksi. Mielestäni se on kuitenkin tarpeetonta, uskon että rakastat lastasi ja haluat hänelle vain parasta, jos rinnat ei häntä ruokkineet, ruokaa on saatava muuta kautta. Se on vain niin.
Luulen että nykyään on vallalla imetykseen kannustava ilmapiiri sen vuoksi, että olemme suuntautuneet liikaa pika- ja mikroruoan luomaan harhaan ruoan helppoudesta ja nopeudesta. Ajatus että ruoka tulee aina kaupanhyllyltä paketissa. Vai ollaanko tässäkin innostuttu luonnollisuudesta ja puhtaasta ravinnosta, tiedäpä sitä. En itse tiedä kumpi on arjessa kätevämpää korvike- vai rintamaidon antaminen, meillä mentiin rintamaidolla, mutta luulen että molemmissa on ne hyvät ja huonot puolensa. Luulen, että tässäkin asiassa äidit luovat kovia odotuksia ja paineita itselleen ja saavat osakseen kovaa arvostelua, valitsi kummin päin tahansa. Mielestäni kärjistäminen suuntaan tai toiseen ei palvele ketään, siksi tarvitaan avointa keskustelua kummankinlaisista kokemuksista. Kiitos että jaoit omasi, vaikka minulle jäi sellainen tunne tekstistäsi, että koet edelleenkin huonommuutta asiasta. Toivon kovasti että näin ei ole tai että se hälvenee.
Kiitos kovasti kommentistasi! Järkeviä ajatuksia. Ja kyllä itsekin näen imetyksen luonnollisena ja ns. puhtaana, vauvalle sopina ravintona. Ja varmaan se on monelle niin tärkeää, koska meidät ns tehty siihen, jonka takia sen epäonnistuminen tuo olon, että keho ei toimi ja on huono nainen kun ei voi omaa lasta ruokkia.
EN onneksi enää koe huonommuutta, tottakai joskus asia on mielessä, mutta nyt kun lapsi on jo taapero, ei asia enää tule useinkaan edes puheeksi.
Minunkin kokemukseni on se, että neuvolasta sai paljon parempaa sekä imetysohjausta että sitten tukea pulloruokintaan kuin sairaalasta. Silti tuntuu välillä käsittämättömältä, kuinka heikko osaaminen ja materiaalipankki myös neuvolallani on korvikeruokinnasta.
Minä olen suhteuttanut imettämättömyyttäni ajattelemalla, että se on kurjuudessaan suunnilleen samalla tasolla kuin vaikka joku laktoosi-intoleranssi. Ikävää ja vaikuttaa arkeen, ja olisihan se helpompi jos sitä ei olisi, mutta ei sen takia silti viitsi kovin montaa yötä itseänsä uneen itkeä.
Toinen mihin olen asiaa verrannut, on vesirokkorokote. Yksilötasolla vesirokko on melko pieni haitta, mutta väestötasolla yhteenlaskettu haitta on niin suuri, että siihen kannattaa taloudellisesti jo rokottaa. Yksilötasolla imetyksen hyödyt äidille ja lapselle ovat melko pienet, mutta väestötasolla yhteenlaskettuna niin suuret, että imetyspainostukseen kannattaa neuvoloissa ja sairaaloissa panostaa.
Kyllä sain itekkin neuvolasta todella hyvää tietotaitoa asiaan. Mutta se on totta, että sairaalasta saattaa päivässä kotiutua ja sitä onkin aika yksin imetyksen kanssa.
Joten sen ohjaukseen pitäisi panostaa enemmän, sillä onhan se totta miten asiaa kuvasit, koko väestön tasolla iso asia.
tärkeä aihe. mun mielestä imetys on suorastaan haitallinen ideologia, johon painostetaan (ainakin meitä neuvolassa) mutta johon ei saa OIKEAA tietoa ja kunnollista tukea ja tietoa. imetys on in. sitä pitäisi tehdä mahdollisimman julkisesti. netissä olen kuullut tätä paskaläppää siitä, että kaikki onnistuu kun vaan yrittää, ja mistä muka tiedät, että maitoa ei tule ja vauvalla on nälkä. no joo, ihmiset on idiootteja netissä, mutta silti tuollaiset kommentit loukkasivat. kyllä mä tiedän, milloin lapsellani on nälkä, ja kyllä, olen yrittänyt kaiken muun paitsi päällä seisomisen ja rituaalitanssin tanssimisen, ja sitä maitoa ei vain tule. tuollaisten kommenttien kirjoittelijat varmasti omassa erinomaisuudessaan haluavat uskotella itselleen tarkoittavansa hyvää, mutta lähinnä vittuilulta tuo tuntuu (miten idiootti pitää olla, ettei erottaisi tyytyväist ja kylläistä vauvaa nälkäisestä – ja vielä omaa vauvaansa, jonka paras ekspertti on?) imetykseen on mielestäni suoranainen painostus, se on se ainoa oikea ja hyvä tapa suorittaa äitiyttä mitä ruokkimiseen tulee. tää on saanut mut suorastaan kyyniseksi tätä valloilla olevaa imetyshypeä kohtaan. me käydään yhdessä vauvaharrastuksessa, missä suhteellisen isot vauvat (n. 6-7kk) saavat heti rintamaidot tunnin harrastuksen jälkeen. mun tekisi mieli tuhista, että kyllä ton ikäisillä pitäisi olla jo jonkinlaiset syöttövälit, teette tuon ihan vain näyttääksenne miten coolia on imettää! itse menen kotiin ja isken korvikkeesta kylläisen vauvani pariksi tunniksi ruokkimatta päiväunille. joo, tiedän, että noin on älytöntä ajatella, ehkä ne vauvat oikeasit tarvitsevat heti just nyt ne ruokansa, mutta tämä on tunteellinen aihe.
oma mielialani parani huomattavasti, kun lopulta onnistuin hyväksymään, että imetys ei vain suju, maitoa ei tule, vaikka en alkuun muuta tehnytkään kun imetin ja pumppasin. mies toi ruoatkin sänkyyn. vauva imi, ja sitten taas istuin vähintään vartin pumppaamassa. ja sama uudestaan. KAIKKIEN RINNAT EIVÄT VAIN TEE MAITOA! onneksi meillä on nykyään niin laadukkaat korvikkeet. sitä paitsi korvikkeen käytössä on hyvätkin puolensa kuten se, että se pitää kylläisenä paremmin ja niinpä korvikeruokitut käsittääkseni nukkuvat keskimäärin pidempiä unipätkiä. ja uni taas on äidin jaksamiselle erittäin hyvä juttu, mikä voi heijastua koko perheeseen hyvinvointina. asiat eivät ole niin mustavalkoisia, kuin nämä imetysideologit antavat ymmärtää.
aina hoetaan myös sitä, miten korvike altistaa lapsen kaikelle mahdolliselle pahalla masennuksesta lihavuuteen. no, käsittääkseni näissä tutkimuksissa ei ole vakioitu sosioekonomista taustaa. korvikkeen käyttö on yleisempää alemmissa sosiaaliluokissa, mikä itsessään altistaa monille noista ongelmista.
ihan oikeasti se vauva selviää kyllä korvikkeellakin. rentous auttaisi varmasti todella monia tuoreita äitejä imeyksen onnistumisessa. rentous, hyväksyntä, positiivisella mielellä yrittäminen. tosi monelle imetys on tosi iso juttu, ja sitten tuntee itsensä täysin paskaksi jos se ei onnistukaan. mä olin ainakin todella syvässä murheen alhossa ja koin jotenkin pettäneeni lapseni ja aiheuttaneeni hänelle kauheasti vahinkoa. vaikka olin tehnyt parhaani, ja vaikka korvikkeet ovat oikeasti tosi laadukkaita!
kaikille äideille, varsinkin niille, jotka kamppailevat ehkä imetyksen onnistumisen kanssa, haluaisin toivottaa armollisuutta ja hyväksyntää itseä kohtaan. imetys on vain yksi osa äitiyttä, sitäkään ei pidä ottaa liian vakavasti vaan nähdä kokonaiskuva.
pahoittelut karkeasta kielenkäytöstä, mutta tosiaan, tunteita herättävä aihe, johon itse olen kohdannut oikeasti tosi paljon painostusta (varsinkin neuvolasta mutta myös muualta) ja jossa aina olisi pitänyt tehdä vielä vähän enemmän, joten oma vika kun epäonnistuit – tai niin ainakin on antanut tämä meidän neuvolantäti ymmärtää. siksi tunteet pinnassa, kenenkään ei pitäisi tulla syyllistetyksi asiasta jolle ei itse mahda yhtään mitään.
Kiitos kommentista ja niin hyviä ja samaistuttavia asioista. Tuntuu niin pahalta miten moni häpeää kokee ja kantaa mukana. Ja niin kurjaa miten korvike nähdään niin pahana. Oikeasti ne ovat tudella tutkittuja ja säädeltyjä, sillä lastenruokaa koskaa todella tiukat vaatimukset.
Olen huomannut tähän ja moneen muuhunkin asiaan liittyen sellaisen ilmiön, että moni tuntuu sanovan tuntevansa muiden paheksunnan. Tosiasiallisesti silloin saattaa tuntea oman mielikuvansa siitä mitä omasta mielestään muut ajattelevat. Itse siis tulkitsee toisten ajattelevan pulloruokinnan negatiivisuutta, vaan kyse voi olla vain siitä, että ajatus on omassa päässä. Oma syyllisyys saa tulkitsemaan toisia niin, että he tuomitsisivat.
Itselläni on kaikki lapset ruokittu sekä imettäen että pullolla. Joitain olen voinut imettää pidempään toisia vähemmän mutta jokaisen kohdalla olen joutunut luopumaan imettämisestä allergioiden takia.
Kertaakaan en ole kokenut, että minua olisi väheksytty tai minulle olisi sanottu siitä, että kyllä imetystä olisi vaan pitänyt jatkaa. En monessa muussakaan asiassa koe, että toiset olisivat arvostelleet äitiyttäni. Olen monesti pohtinut miksi näin on, kun moni muu toisin kokee. Olen pohtinut voisiko se johtua siitä, etten koskaan ajattele mitä muut minusta ajattelevat. Että voisivatko ne muiden tekemät paineet aiheuttaakin omassa päässään itse itselleen.
Tätä ajatusta olen pyörittänyt päässäni senkin vuoksi, että takanani on avioero. Ex-mieheni mielestä minä vaadin häneltä liikaa. Tosiasiallisesti me emme kommunikoineet, hän tulkitsi ja luuli kysymättä mitä haluan ja sitten syytti minua liioista vaatimuksista, joita en ollut edes vaatinut. Hän oli omassa päässään olettanut, että minä haluan hänen tekevän sitä ja tätä, ja sitten käänsi ne minun vaatimukseksi. Elämä muuttui liian raskaaksi yrittää selittää vuosi vuoden jälkeen, että miksi et kysy, vaan aina oletat ja sitten syytät liioista vaatimuksista.
Tuo on niin totta! Usein itse omassa päässä nämä ajatukset syntyy ja itse alkaa vahvistaa omia ajatuksia ympäristön viesteillä. Ne tavallaan haluaa ymmärtää kritisoivina, vaikkei ne ole. Ruokintaa katsova ei ehkä ajattelle, että onpa kauheaa, vaan miettii suloista vauvaa. Mutta mieli tulkitsee toisin.
Täysin samaa mieltä. Imetys on henkilökohtainen asia, joka joskus sujuu, joskus ei. Painostus ulkopuolelta vain pahentaa tilannetta. Kaikkein vaikein tilanne on niillä äideillä jotka ovat etukäteen päättäneet oman historian vuoksi että antavat toki asialle mahdollisuuden, mutta mitä todennäköisimmin valinta on silti pullo. Meitä kohtaa isot ennakkoluulot ja häpeä pitää vaan yrittää ohittaa. Kukaan ei voi myöskään pakottaa toista imettämään, jos ei halua. Imetys tuo mukanaan suuria fysiologisia, henkisiä ja hormonaalisia muutoksia ja vaikuttaa koko perheen dynamiikkaan sekä äidin työhönpaluuseen voimakkaasti. Tästä pitää nyt uskaltaa jo puhua ääneen ja ottaa reippaasti askel pois imetyspakosta! Hienosti ne vauvat kasvavat Ruotsissakin, jossa lattepappa on aivan arkipäivää. Vaan Suomessa ollaan asiassa suoraan sanottuna takapajula, jossa kaikki syy pistetään aina äidin niskaan. Äitikeskeisyydestä pitäisi siirtyä nyt moderniin aikaan eli perhekeskeisyyteen ja nähdä nämä valinnat perheen yhteisinä. Tasa-arvoa kannattavat feministit valitsevat kiintymyssuhteen terveemmän muotoutumisen vuoksi maailmalla tänä päivänä usein pulloruokinnan, tuli maitoa tai ei. Hyvää syksyä sinulle!
https://www.lily.fi/blogit/valkoinen-leski/
Kiitos kommentista, todella hyvin sanottu! Olen ihan samaa mieltä. Kyseessä pitäisi olla perheen sisäinen valinta ja vapaus.
Hear hear! Minäkin toivoisin enemmän puhetta myös näistä imetyksen negatiivisista puolista, koska kyllä niitäkin on. Itseäni on mietityttänyt etenkin nämä perheen dynamiikka-asiat ja myös hormonaaliset vaikutukset.
Itse käytännössä täysimetin molemmat vauvani (muokattiin jotenkin se pulloruokinta) ja on se ollut varsinkin alussa minulle tosi uuvuttavaa ja tuntunut tasa-arvoiseen vanhemmuuteen intohimoisesti suhtautuvana myös epäreilulta.
Tää on pinnallista, mutta kyllä mulle on ollut myös yllättävän kova paikka että oon pysynyt aika turvonneena ja ylipainoisena todennäköisesti osittain imetyshormonien vuoksi.
Allekirjoitan myös imetyksen ihanuuden ja helppouden (alkuharjoittelun jälkeen), mutta toivoisin tosiaan vähän sävyjä tähän imetyskeskusteluun.
Kyllä, ja se ei tarkoita että jotenkin aliarvioisi imetyksen voimaa, jos on kriittinen sen tuomia muutoksia kohtaan.
Suomessa minusta ainoa taho, joka oikeasti propagoi täysimetystä aiheuttaen aika paljon tuskaa niille jotka eivät syystä tai toisesta halua, voi tai pysty imettämään, on Kätilöliitto. He ovat saaneet strategiansa ometyskamppanjasta neuvoloiden ohjelistalle, ja tämä näkyy selvästi esimerkiksi lappusessa joka kaikille jaetaan neuvolassa.
Minulle se oli järkytys. Onneksi ystävällinen neuvolan terkkari sanoi heti että jos en halua imettää, tai ajatus ja käytäntö ei vaan kohtaa esim. työhönpaluun vuoksi, se on täysin OK.
Minusta tässä pitäisi käydä iso perustavanlaatuinen keskustelu. Maailma muuttuu ja parisuhteet, oletukset siitä miten työnjako pikkuvauvan kanssa hoidetaan ja imettämiskulttuuri sen mukana. Meillä mies hoitaa 50% sekä syötöistä että nukkumisista vauvan kanssa ja jää sen vuoksi lapsen synnyttyä hoitovapaalle, kun minä palaan töihin. Asiasta on ilmoitettu kummankin työpaikalle sekä Kelaan, eikä meillä ole aikomustakaan muuttaa tehtyä päätöstä vaikka kuinka painostettaisiin imettämään. Imetys sitoo lapseen 24/7. Siksi on huomattavasti kätevämpää ottaa pullo avuksi. Se on myös naisen kannalta oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi vaihtoehto, jos ottaa huomioon, että tämä kuitenkin on raskaana ja synnyttää.
Mun mielestäni äitiyteen ylipäänsä liittyy paljon paineita, joista iso osa on somessa, omassa päässä ja yleisessä ilmapiirissä.
Omat lapseni olen täysimettänyt ja ”kärsinyt” suihkutisseistä (todella hankaloittavat sekä imetystä että omaa oloa varsinkin ensimmäisten imetyskuukausien aikana). Lainausmerkeissä sana on siksi, että olen onnellinen siitä että maitoa on ollut lapselle riittävästi. Silti, muistan ikuisesti sen, kuinka ahdistavalta äidiksi tulo nuorena tuntui. Itse äitiydestä olin varma ja onnellinen, mutta siihen liittyvät muut odotukset ahdistivat. Imetys, kestovaipat, pitkä parisuhde, vakityö, omistusasuminen, jne. Kaikki nämä asiat löysin keskustelupalstoilla kahlaamalla, ja erityisesti nuoria äitejä (itse olin 23 kun esikoinen syntyi) haukkuen. Suoraan sanoen ilmapiiri tuntui ahdistavalta, vaikka tiedostinkin, että netin trollien mielipiteillä ei oikeasti ole mitään merkitystä. Kotiin ostin pari purkkia korviketta varmuuden vuoksi, jos maito ei nousisi.
Minulla on useita tuttavia, joiden imetys ei ole syystä tai toisesta onnistunut. Olen ollut todella pahoillani heidän puolestaan, sillä kaikista on huokunut suru ja riittämättömyyden tunne, sekä jonkinlainen ”häpeä” asiasta, jossa ei ole mitään hävettävää. Ulkopuoliset ja oman pään sisäiset odotukset ovat niin ahdistavia, että on juuri tarve selittää, miksi ei pystynyt imettämään. Yksi ystävistäni itki, kun oli joutunut aloittamaan itselleen välttämättömän lääkityksen, minkä vuoksi vauvan piti juoda korviketta.
Tekstissäsi on suuri viisaus, kun pohdit juuri tuen merkitystä kulloiseenkin tilanteeseen. Itsekin toivoisin, että ilmapiiri äitiyden ja lasten saamisen ympärillä olisi myönteinen ja vanhempia kannustettaisiin valinnoissaan. Äidinmaito on monelle varmasti tärkeä asia, mutta jos sen antaminen syystä tai toisesta osoittautuu vaikeaksi, pitäisi olla mahdollista siirtyä korvikkeeseen ilman häpeää ja surua. Jokainen äiti tekee varmasti parhaansa oman lapsensa eteen, ja sen on riitettävä. <3
Ihanaa syksyä sinulle!
T: Kolmen äiti
Kiitos paljon kommentista ja hyvistä ajatuksistasi! Samaa toivoisin itsekin, että kaikki saisi tilaa toteuttaa omaa vanhemmuuttaa perheelle sopivalla tavalla. Koska vanhemmuus on muutenkin jo välillä kuormittavaa ja haastavaa, ei sitä tarvitsisi yhtään enempää kuormittaa ulkopuolelta tulevilla paineilla.
Kuopus ei kasvanut kunnolla, joten keskussairaalan endokirologi totesi yks’ kantaan, että vauva ei saa tarpeeksi ruokaa ja imetys on lopetettava. Vauva oli neljän kuukauden ikäinen.
Vauva söi rinnasta hyvin, hyvällä otteella ja kivuttomasti. Hän oli rauhallinen, itkuton ja piti syömiseen välissä nelisen tuntia taukoa. Hän ei vaikuttanut nälkäiseltä, joten en oikein sisälläni uskonut lääkärin pikaista arviota. Mielestäni nälkäisen vauvan olisi pitänyt olla itkuinen ja levoton, ei nukkua ja seurustella tyytyväisesti. Maitoa riitti lypsäessä pakkaseen asti, joten liian vähäinen ravinnon saanti ei oikein tuntunut huonoon kasvuun oikealta diagnoosilla.
Vastoin omaa vaistoani lopetin imetyksen. Vauva siirtyi syömään lääkärin määräämään energialisää.
Muistan häpeän ja tarpeen selittää. Imettäisin, mutta kun. Mitä vanhemmaksi vauv tuli, sitä pienemmäksi asia kävi. Siirryttiin syömään soseita, eikä pullo enää ollut niin näkyvässä roolissa. Muutkin ikätoverit lopettelivat imetystä ja siirtyivät pulloon ja mukiin.
Ja niin. Lapsi ei kasvanut imetyksen lopettamisesta huolimatta.
Hänellä todettiin myöhemmin laajat ruoka-aineallergiat, joiden vuoksi ravinto, edes se pullosta syöty, ei imeytynyt kunnolla. Edelleen toivon, että meitä olisi kuunneltu asiassa tarkemmin.
Oho! Jopas on, onpa tosi harmi, että meni noin. Vaikka ihan hyvin voisi edelleen imettää, vaikka antaisi korviketta.
Vaikka itse onnistuin lopulta imettämään, minua jäi harmittamaan se että missään oppaissa tai neuvolassa ei kerrottu imetyksestä rehellisesti. Ei kerrottu siitä että vauva käytännössä asuu tissillä 24/7 ensimmäiset viikot, eikä kerrottu siitä että nännit kipeytyvät aluksi aivan helvetillisesti. Imetys meinasi minulla tyssätä ihan siihen kun luulin tekeväni jotain väärin, eihän sen kuulunut olla näin vaikeaa vaan luonnollista ja helppoa!
Hatunnosto sinulle Iida että edes yritit, eikä äitiys tosiaan ole siitä kiinni mistä lapsi on ruokansa saanut vauvana.
Ihan samaa mieltä! Itse huusin ekat viikot aina ekat 20sek, joka kerta kun imetin, kun imetys sattui niin paljon. Välillä nännit vuosi verta ja joutui pitämään toisesta tissistä taukoa ja pumppaamaan käsin, että se sai levättyä ja parantua lanoliinin turvin. Ja tosiaan se, että vauva asui ja eli tissillä. Mulla kyllä paljon kauemmin kuin pari viikkoa. Nukkui päikkäritkin sylissä/tissillä. Oli aikamoinen järkytys.
Mulla ei myöskään sujunut imetys toivotulla tavalla ja voi sitä surun määrää! Se epäonnistumisen tunne ja kuinka paljon siihen pisti aikaa ja ajatuksia naurattaa tänään, mutta herranjumala kuinka sitä tunsi itsensä huonoksi äidiksi!
Tyytyväinen ja iloinen lapsi hän on ja aina ollut, jolta ei rakkautta ja läheisyyttä ole puuttunut, joten sama se mistä se ruoka sinne suuhun päätyy ❤️
Hei, olet just paras äiti, imetys on keskusteluaihe vauvaiässä, ehkä taaperoiässä voi tulla joskus puheeksi, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun muksusi pääsee eskarista (oikeasti jo aikaisemmin) niin lupaan, ettei kukaan kysele että imetitkö vai et. Eli ruokaa lapselle, kaikki hyvin, joten hyvin sä vedät, unohda häpeä!
Hyvä kirjoitus ja hienoa kun äidit puhuvat imetysasioista enemmän ääneen. Mä sain imettää meidän pikkuista 10,5kk, jolloin hän itse päätti, että nyt riittää ja vierotti itse itsensä. Se oli mulle niin vaikeaa aikaa kun itse en voinut ajatellakkaan, että vauva itse vieroittaisi itsensä rinnalta pois. Itkin viikon ja koitin kaikenlaisia temppuja, mutta tyttö pysyi päätöksessään. Tiedän, sain imettää pidempään kuin moni muu äiti, mutta eniten harmitti muiden äitien kommentit siitä, miten asian otin niin raskaasti. Aivan kuin en olisi saanut surra lainkaan.