Oma keho nyt

546

Muistan jo 8-vuotiaana ajatelleeni olevani lihava. Muistan itkeneeni mahdottoman usein äidilleni sitä, että olen pullea. Äiti sanoi aina, että olen sopiva juuri sellaisena kuin olen. Kuudennella luokalla muistan laihduttaneeni. Kahdeksannella luokalla lenkkeilin ystäväni kanssa, jotta näyttäisimme hyviltä rippijuhlamekoissa. Lukiossa oli taas vanhojen tanssit. Muistan ikuisesti kenraaliharjoitukset ja sen tunteen, kun kaikki muut näytti niin kauniilta ja minä olin se kaikkein lihavin.

Ajattelin olevani hyvä ja arvokas sitten, kun painaisin vähän. Ajattelin, että sitten olen kaunis ja sitten kelpaan, kun painan vähän. Että sitten pidän itsestäni, kun painan vähän. Ajattelin, että sitten joku rakastaa minua, sitten saan poikaystävän.

Päädyin pudottamaan painoa hyväksynnän toivossa. Ja todella sain pudotettua painoa noin 20 kiloa. Se oli tapahtunut joka aamuisella lenkillä, salaatilla ja vihersmoothiella. Myös apteekin diettipussit oli kokeiltu. Siitä alkoi sitten aivan hirveä työ saada tuo paino pidettyä. Liikunnasta ja syömisestä tuli todellinen elämää hallitseva tekijä ja iso stressi. Ihmiset ihastelivat kehoani ja olemustani ja se lisäsi käsitystäni siitä, että vain hoikkana olen hyväksytty ja ihasteltu. Silti suurin haaveeni 57 kiloa painavana oli pudottaa vielä viisi kiloa painoa ja sitten olisin tyytyväinen.

Luulen, että tyytyväisyys ei olisi koskaan tullut. Tapa, jolla olin pudottanut painoa, oli niin kurinalainen, ettei sellasta ollut mahdollista jatkaa. Paino alkoi hiljalleen nousta. Treenimääräni olivat sairaita ja syömiseni sairasta, sillä kyseessä oli syömishäiriö, johon hain hoitoa.

Todellisuudessa vasta raskaus oikeasti muutti kaiken. Neuvolakorttiin painokseni on merkitty 73 kiloa. Olin kyllä tuolloin jo todella hyvällä mallilla painon ja ruokailujen suhteen ja tekemiseni oli jo tervettä. Mutta mielessä toki hiersi se, että olin pudottanut painoa ja saanut suuren osan tuosta takaisin. Kukapa olisi silloin sanonut, että katson joskus kuvia itsestäni tuolta ajalta toivoen, että olisinpa minä nyt noissa mitoissa. Olisinpa minä nyt tuo lihava, joka silloin kuvittelin olevani. Kun katson mitä tahansa kuvaa omasta menneisyydestäni, en ole oikeasti lihava. Olen luullut olevani.En edes halua ajatella miten monta surullista tuntia, vuorokautta tai kuukautta olen elämästäni viettänyt itseäni inhoten.  Ja miten tuhoisat vaikutukset sillä on ollut mielelleni. Surullisinta tässä on se, että lähes jokainen jollain tasolla joutuu kamppailemaan ulkonäkönsä kanssa. Jokainen joutuu kulkemaan erinäisen polun tyytyväisyyteen.

Raskaana ollessani painoni alkoi hiljalleen nousta. Se ei haitannut yhtään.Ensimmäistä kertaa elämässäni, se ei haitannut. Päinvastoin! Odotin mahan tulevan esiin. Minusta olin kaunis ja minä todella olin kaunis koko raskauden. Raskausmaha on niin kaunis jo itsessään. Painoa tuli paljon, 20 kiloa, synnytyksen jälkeen lähti suurin osa ja osa jäi. Nyt on ehtinyt tulla jo jotain takasin. En ole koskaan painanut näin paljon kuin mitä minä nyt painan, 85 kiloa. Ellei siis loppuraskautta lasketa. Mutta ekaa kertaa elämässäni en pidä itseäni mitenkään erityisen lihavana tai rumana. En ajattele, että en voisi saada miesystävää painon takia tai en voisi kelvata näin.

Raskaus oli minulle todella suuri oppimisen paikka ja se muutti minun kehokuvani kokonaan. En todellakaan halua käyttää energiaani itseni ruoskimiseen ja haukkumiseen, kun minulla on maailman tärkein tehtävä äitinä. Olen todella tyytyväinen. Toki toivon oman jaksamiseni ja hyvinvointini tähden voivani jossain kohtaa pudottaa painoa, mutta en enää koskaan niin, kuin kerran olen tehnyt. Silloin painonpudotuksen tavoitteena oli tyytyväisyys. Sitten, kun painan vähän, olen viimein tyytyväinen. Siihen ”sitten kun” hetkeen ei pidä odottaa. Kyseinen ajattelu on todella haavoittuvaa ja vahingollista. Tyytyväinen voi olla matkalla tavoitteeseen.

Tavoitteen tulee olla sellainen, ettei se johda epäonnistumiseen. Jos tavoitteena on kieltäytyä koko ajan kaikesta, kuten minä nuorempana tein, silloin hedelmien syöntikin johti epäonnistumiseen. ”Aseta mielummin 50%:n tavoite, jonka toteutat 100%:sti kuin 100%:n tavoite, jonka toteutat 50%:sti. Ei niin paljon kuin on mahdollista, vaan niin vähän kuin on tarpeen (Jari Sarasvuo).”

Minusta on ihanaa voida hyvin ja viihtyä itsessäni näin. Silloin painonhallintakin on lempeää ja terveyttä edistävää. Henkinen hyvinvointi on aika isossa osassa painonhallintaa. Ei stressaantuneena paino putoa eikä painon putuamista ei synny hyvää oloa, jos mieli voi huonosti. Sisäinen hyvä olo tekee jo ihmisen kauniiksi ihmiseksi. Näin minä ajattelen!

-Iida

TÄSTÄ voit lukea kaikki laihdutuksesta kertovani postaukset

KUVAT / Pauliina Tähkäpää