Home » Onko olemassa tyttöjen ja poikien vaatteita?

Onko olemassa tyttöjen ja poikien vaatteita?

by Iida Åfeldt

 Onko meillä edelleen tänä päivänä tyttöjen ja poikien vaatteita? Tästä aiheesta minulta on toivottu postausta ja vastaan heti lyhykäisyydessään, että mielestäni on.

Meidän mielessä elää vahvasti kuva tytöstä ja pojasta ja siitä millaisia he ovat ja miten heidät voi pukea. Jo silloin, kun sain tietää olevani raskaana, aloin pallotella stereotyyppisiä ajatuksia mielessäni. Ja muistan ajatelleeni, että olisipa vauva tyttö, koska tytöille on niin ihania vaatteita ja paljon enemmän vaihtoehtoja.  Tytöille on mekkoa, röyhelöä ja rimpsua, rusetteja ja pantoja, ihania kuoreja ja värejä.

Minä puen Eemille todella mielelläni värejä. Tykkään yhdistellä neutraaleihin sävyihin keltaista, punaista, vaaleanpunaista, vihreää, sinistä. Minulle väreistä tulee hyvä mieli. Olen kuitenkin kokenut, että vauvojen oletetaan pukeutuvan vaalenpunaiseen tai vaalensiniseen. Eemi ei ollut syntynyt, kun sukulainen katsoi kaappiin, jonne olin viikannut pienet vaatteet odottamaan ja sanoi: ”Onpa vähän sinistä”. Myöhemmin taas olen saanut osakseni kauhisteluja, kun puen vauvaa mustaan, joka on kuoleman väri ja toisaalta on sanottu, että puen häntä aikuismaisesti. On farkkua ja bomberia!

Kun menee vaatekaupoille, huomaa ihan pienille vauvoille olevan kolmea väriä. Valkoista, vaaleansinistä ja vaaleanpunaista. Ehkä noin 60 cm ja 70 cm kokoisista vaatteista alkaen alkaa jo tulla lisää sävyjä. Vaatekaupoissa on selkeästi omat osastot tytöille ja pojille. Ja kyllä niistä jo näkee kaukaa kummalle sukupuolelle vaate on ajateltu. Pojille löytyy paljon sinistä, mustaa, harmaata ja toisinaan vihreää, punaista, oranssia ja keltaista. Sävyt ovat kuitenkin usein kirkkaita ja niissä on printtejä lasten sarjoista ja elokuvista. Ja niitä autoja.

Olen alkanut ajatella, että vaivaako asia minua, koska minulla on poikavauva. Kiinnitänkö nyt vain sen takia huomiota sukupuolirajottuneisiin vaatteisiin? Tyttöä varmaan pukisin vaaleanpunaiseen ihan surutta, koska se on oma lempivärini ja olisi mekkoja moneen lähtöön, toki olisi varmasti muitakin värejä sillä tykkään henkilökohtaisesti sinisen sävyistä ja keltaisesta. Pukeudun itsekin todella usein mekkoon ja miellän tyylini melko naiselliseksi ja pidän siitä. Nyt olen kuitenkin pojan kanssa karttanut sellaisia vaatteita, jotka ovat todella poikamaisia, liian sinisiä tai autoprintein varustettuja. Ja olen jopa häiriintynyt joistain vaatteista, jotka ovat olleet todella sukupuoleen sidottuja. Kaikesta huolimatta en minäkään voisi pukea poikavauvaa mekkoon tai vaaleanpunaisiin kukkasiin, koska olisihan se nyt vähän outoa. Ja kyllähän se kertoo siitä, että meillä on ajatuksia siitä mikä on sopivaa pukeutumista tytölle ja mikä pojalle. Enkä tarkoita, että pitäisi poikienkin pukeutua mekkoon, vaan mielestäni näitä käsityksiä on hyvä miettiä.

Koen , että vaatteilla jo aletaan ohjata sukupuolirooleihin ja ihan jo sieltä vauvasta. Tytöiltä mielestäni sallitaan enemmän ”poikamainen” pukeutuminen ja tyttö saa olla ns. poikatyttö, mutta jo pieni poika saa homottelua osakseen, jos on kynsilakkaa tai vaaleanpunainen takki. En tarkoita sitä etteikö saisi pukea lastaan sukupuolen mukaan, kaikilla on sukupuoli ja jokaisella oma ajatusmaailmansa ja tyylinsä pukea lapsensa. Ja tottakai tulee päivä, kun lapsi itse haluaa vaikuttaa vaatteisiinsa ja silloin haluan tukea hänen valintojaan. Se, mitä minä ehkä toivoisin, olisi värimaailmojen laajentuminen ja vaaleanpunainen vs. vaaleansininen -asettelun  kaventumista. Toivoisin, että lastenvaatteiden printit eivät olisi niin stereotyyppisiä. Toivoisin, että lastenvaate osastoilla vaatteet olisi enemmän sekaisin, eikä olisi nimikoituja osastoja tyttövauvalla ja poikavauvalle tyylisesti. Toivoisin, että lapset saisivat olla lapsia, eikä heihin kohdistuisi niin paljon oletuksia sukupuolen mukaan.

Ja jos ajattelee tämän hetken lastenvaatetrendejä, niin juurikin unisex vaatteet ovat hyvin suosittuja. Se on tapahtunut ihan muutamassa vuodessa ja koko ajan nousee lisää uusia brändejä. Se on mielestäni mahtavaa, että vaihtoehtoja on enemmän kuin koskaan.

Olisi ihan mahtava kuulla mitä ajattelette ja onko teillä yhtään samankaltaisia ajatuksia! Toki päinvastaisetkin ajatukset ovat tervetulleita!

LUE MYÖS postaukseni Sukupuolisensitiivisestä varhaiskasvatuksesta!

-Iida

29 kommenttia

hellojenna 7.6.2019 - 14:24

Olen ihan samaa mieltä että kyllä pojille ja tytöille on eri vaatteet. Itse myös poikalapsen äiti enkä kyllä mekkoa hänelle päälleen laittaisi. Tytöille tuntuu olevan niin paljon enemmän vaihtoehtoja pukeutumisen suhteen ja itseä vähän jopa ärsyttää vaatteita ostaa kun ne ovat pojille niin tylsiä. Ei mua haittaa jos on punaista tai kirjavaa tms mutta en mä mitään röyhelöä tai selkeästi tytölle tarkoitettua pojalle laittaisi päälle..

Vastaa
Pukija_12345 9.6.2019 - 00:00

Kysyn nyt ihan neutraalisti, että miksi et? Tietenkään ei ole pakko olla tarvetta ehdoin tahdoin pukea pojalle tyttömäistä, mutta jos vaikka joku vaate olisi 50% alessa ”tyttövärissä” tai lapsi on ihan vauva ja on esim. isosiskon vaatteita, onko siitä jotakin haittaa, tätä vaan pohdin kommentistasi? Tai miksi on tarve erottaa ”poikien ja tyttöjen vaatteet”? Kyllähän aikuisten muodissakin lainataan boyfriend farkkuja, herrainkenkiä herra ties mitä:D ja lapsia kun koitetaan kasvattaa avarakatseisiksi ja myös vahvoiksi oman identiteetin suhteen. Jos jokin asia ei ole ollenkaan haitallinen tai vaarallinen, onko kannattavaa lokeroida ehdottomast?, tätä jäin miettimään. Tai ehkä enemmän, että mitä hyötyä on siitä, että pojille ja tytöille on aivan eri vaatteet? Entä lelut? Kuuluuko niissäkin tyttöjen leikkiä vain nukeilla ja poikien autoilla?

Vastaa
hellojenna 9.6.2019 - 02:17

Jos mies haluaa mekon päälleen pukea niin saa pukea mun mielestä eikä siinä mitään vikaa ole, jokainen pukeutuukoon miten haluaa. Mutta mun mielestä en halua ehdoin tahdoin poikaani pukea niin sanotusti tytöksi,(mekko, röyhelöt, hiuskoristeet) päättäköön itse vanhempana mikä on hänen tyylinsä. Tämän sanottua ei meillä myöskään mennä kauppaan sillä ajatuksella että nyt pojalle pojan näköisiä vaatteita. Ihan perus vauvan vaatteita kaikissa väreissä. Samalla tavalla kun ajattelee niin pukeeko monikaan vanhempi tyttövauvaa pukuun ja niin sanotusti niihin pojille tarkoitettuihin vaatteisiin esimerkiksi juhliin lähdettäessä?
Jos meille koskaan tulee toista vauvaa ja hän olisi tyttö en näkisi mitään ongelmaa pukea häntä isoveljen vaatteisiin mutta toisinpäin ollessa pukisin pojalle isosiskolta jääneitä vaatteita jotka ovat sopivia eikö liian tyttömäisiä. En tiedä olenko vanhanaikainen mutta kyllä mun mielestä tyttö ja poika on erilaisia, mutta olen myös sitä mieltä että jos meidän poika kasvaa ja vanhempana pukeutuu mekkoon niin mennään sitten yhdessä mekko ostoksille. Jokaisella kuuluu olla oikeus olla oma itsensä.
Leluista sen verran että itse ainakin leikin lapsena enemmän veljeni autoilla kuin omilla barbeilla ja oli se velikin mukana niissä barbieleikeissä joskus myös. Ja jos oma poikani valitsee leluhyllystä nuken leikkiauton sijaan niin sen hänelle myös ostan.

Asun Sydneyssä jossa näkee miehiä mekoissa ja naisia koko puvuissa useammin kuin Suomessa eikä se tunnu edes ihmeelliseltä enää. Mutta vielä, mielestäni olisi outoa pukea poikaani selkeästi tytöille tarkoitettuihin vaatteisiin ellei hän itse sitä pyydä mutta hänen ollessaan kolme kuinen puen hänet vielä mielelläni ihan perus vauvan vaatteisiin.

Vastaa
iidaafel 9.6.2019 - 12:10

Itse ajattelen, ettei se ole lokerointia, jos ei halua vauvaa pukea mekkoon. Meilläkin on jo nyt nukkeja ja autoja, haluan kannustaa monipuoliseen leikkiin. Ja kasvattaa avarakatseiseksi, mutta ne ei sulje mielestäni toisiaan pois. Ja todellaki meillä on paljon ns tyttöjen väriä ja saaduista vaatteista käytetään kaikkea ja monesti juuri hinta vaikuttaa ostopäätökseen, ei se onko se nyt muka tyttöjen vai poikien. Jos on sininen ja punainen haalari ja punainen on alessa niin todellakin sen voi pukea myös poika.

Vastaa
hellojenna 9.6.2019 - 15:14

Kirjoitin juuri postauksen samasta aiheesta, jäi sen verran aihe omaan päähän mietityttämään. Tykkään juuri tälläisistä postauksista jotka jäävät mieleen ja tulee mietittyä omia ajatuksiaan samasta aiheesta. 🙂
Olen samaa mieltä juuri tuosta, että mielestäni esimerkiksi juuri sininen ei ole pojan väri eikä punainen tytön. Värit ovat mielestäni eri asia pukeutumisessa kuin juuri se itse vaate. Mekkoa en vain näe pojan vaatteena vaikka miten asiaa ajattelisin.

Hyvä kirjoitus 🙂

Vastaa
iidaafel 9.6.2019 - 12:08

Olen samaa mieltä, vaihtoehtoja tuntuu olevan tytöille enemmän ja itsekään en vielä ole siinä, että voisin poikavauvalle mekkoa laittaa. Mutta kuten tässä oli puhetta, niin jos joku laittaa, niin ei aiheuta minussa kummastusta, todella saa ja voi laittaa. Ja itsekin lapsen niin isompana toivoessa voisin pukea!

Vastaa
riikkauuu 7.6.2019 - 14:38

Kummipoikani 4v rakastaa pinkkiä, jos hänen pitää valita väri jostakin, suurella todennäköisyydellä valinta osuu vaaleanpunaiseen tai pinkkiin tai johonkin sinne suuntaan.
Päiväkotikaverilla on pinkki mekko, jossa on glitterillä yksisarvinen. Hän halusi samanlaisen, koska se on niin hieno. Ja kun kyseinen yksilö löytyi, hän sen omilla säästöpossurahoillaan osti, ja on maailman suloisin se päällään, niin suloinen että monesti on meinannut itku tulla <3

Mielestäni on harmillista että on liikaa stereotypiaa että pinkki on tyttöjen väri ja sitä ei saa pojat käyttää. Tai tietyt piirretyt ja leikit on liian eritelty erikseen tytöille ja pojille.

Vastaa
Annimatleena 7.6.2019 - 14:45

Moikka! Tää on eka kerta kun kommentoin niin ekaks haluan sanoa, että ihan mahtava blogi sulla!

Mut tosiaan jaan kyllä tuon autokuosiärsytyksen. Onhan ne ihan kivojakin välillä, mutta muistan kun etsin poikavauvalle vaatteita niin tuntui, että ei muuta kuosia löytynyt kuin autoja. Nyt, kun tuo vauva on kolme, on toinen tilanne, koska hän itse rakastaa pukeutua juuri niihin autopaitoihin. Vaatteet, joissa on joitain lastenohjelmien hahmoja, eivät myöskään ole mun lemppareita. Mutta toisaalta, jos on känkkäränkkäaamu niin Ryhmä Hau -paidalla sen saa käyntiin.

Vastaa
iidaafel 9.6.2019 - 12:11

Hei kiitos kommentista! Ja olen samaa mieltä! Vauvalle tykkään pukea muutakin kuin autoa ja ns poikavaatteita, mutta todellakin, kun lapsi itse toivoo niin eri asia ja joskus on juurikin noin, että aamun pelastaa se printtipaita!

Vastaa
Sulupuoliroolit roskiin 7.6.2019 - 14:54

Hyvä postaus! Niin hienoa nähdä, että kannatat sukupuolisensitiivistä kasvatusta.

Mä laittaisin ite mekon ja mitä vain röyhelöitä poikavauvallekin. On korkea aika lähteä purkamaan, että länsimaalaisessa kulttuureissa mekot ja hameet olisi vain tytöille/naisille ja niin oletetuille henkilöille. Siten pienentäisimme myös toksista maskuliinisuutta ja esim. Transfobiaa. Mekot vapaiksi kaikille!

Vastaa
Maija472 7.6.2019 - 18:43

Voitko ihan rehellisesti sanoa, että et yhtään ihmettelisi jos 50-kymppinen suomalainen mies tulisi kadulla vastaan pinkki röyhelömekko päällä? Eikö se sun mielestä olisi _yhtään_ erikoista?

Vastaa
Bt 7.6.2019 - 19:51

Mulle on aivan sama jos miesoletettu kulkee hame päällä. Mitä sitten ja ennenkaikkea- mitäpä se minulle kuuluisi. Muiden ihmisten pukeutuminen on yksi hailee, kunhan ollaan kilttejä toisillemme ja käyttäydytään ihmisiksi.

Vastaa
Maija472 8.6.2019 - 09:55

Olen samaa mieltä siitä, että kukin pukeutukoot miten haluaa, mutta se ei ollutkaan pointtini vaan se, että mitä ajatuksia se herättää muissa, tai minussa. Itse olen kai vanhanaikainen siinä mielessä, että en haluaisi jos puolisoni (mies) pukeutuisi hameisiin. Enkä poikalapselleni myöskään pukisi röyhelöhametta omasta tahdostani. Mielestäni on hyvä, että on on tyttöjen ja poikien värit. Jokainen voi sitten oman mieltymyksensä mukaan mennä käymään ”toisella puolella”, kun mahdollisuus kuitenkin on siihen.

Vastaa
Sukupuoliroolit roskiin 7.6.2019 - 23:02

Voin sanoa. Olisin iloinen ja ehkä kehuisinkin! Mutta olenkin sateenkaariyhteisössä kasvanut.

Vastaa
Pukija_12345 8.6.2019 - 23:52

Olen samaa mieltä. Harvemmin pojalle tulee puettua oletettuja tyttöjenvaatteita kuin toisin päin. Sitten taas eikö olisi ekologista käyttää sisaruksen vanhoja vaatteita ainakin vauva-aikana, kun vauvalla ei ole asialle mitään väliä, vaikka olisi pojalla sitten frillalegginsit. Me aikuisethan ne tulkinnat teemme. Olen lomaillut paljon Ruotsissa. Kyllä, klisee mutta siellä ollaan tässäkin edellä. Olen nähnyt useasti poikia esim. vaaleanpunaisessa Ryhmä Hau mekossa tai jossian disney-vastaavassa. Siellä ei tietyissä piireissä koeta tarvetta rajoittaa lapsen kiinnostuksen kohteita, mikä on hyvin kannatettavaa. Ostan omalle tytölleni paljon poikien vaatteita ihan jo siitä syystä, että housuissa värit usein tummia, joten lika ei näy niin herkästi.

Vastaa
iidaafel 9.6.2019 - 12:14

Kiitos kommentista, tosi kiva kuulla! Todellakin kannatan sukupuolisensitiivistä kasvatusta. Se toki ei tarkoita, etteikö olisi sukupuoli olemassa ja etteikö saisi pukeutua ns sen mukaan, vaan sitä, että suvaitaan kaikki tavat ja annetaan mahdollisuus moninaisuuteen. Ja kyllä mies saa halutessaan pukea mekon, minua ei haittaa. Luulen että se hämmentää, koska se poikkeaa yleisesti hyväksytystä. Lisäksi jos yhtään menee historiassa taaksepäin niin usein miehillä oli korkokenkiä, koristeluj, kukkia ja kampauksia ja massiivisempia kuin naisilla.

Vastaa
Emma_Rebecca 7.6.2019 - 15:35

Meille tulee poikavauva syksyllä ja poikien vaatteet on ihania kun on murrettuja sävyjä, mutta harmittaa kuosien vähyys. Jos on kiva kuosi niin ne tuntuu olevan vaaleanpunaisia tai vaaleanliiloja, jos on kiva sävy niin siinä on yleensä auto. Ei se mitään, autot on kivoja, mutta olis kiva jos olisi muutakin kun autoja. Kyllä mä puen pojalleni mielelläni pupukuviota, nallea, hedelmäkuvioo jne. Kyllä poika voi pukea söpöä ja hellyyttävää päälle!
Itse en pue pojalleni mekkoa, mutta jos hän sanoo neljä vuotiaana, että tahtoo laittaa mekon päälle niin sitten mekko ostetaan ja laitetaan päälle jos niin halutaan. Toki, ehkä lapselle pitää sitten kertoa, että monella muulla pojalla ei välttämättä näin ole, mutta kyllä saa olla jos itse tahtoo.
Eli kyllä, mun mielestä on tyttöjen ja poikien vaatteita. Mutta itse haluan antaa lapselleni varaa valita itse vaatteensa kun hän osaa sen ilmaista 🙂

Vastaa
iidaafel 9.6.2019 - 12:26

Kiitos kommentista! Olen samaa mieltä, löytyy paljon ihanaa kyllä pojallekin, se on tullut huomattua. Ja tykkään itekkin vaihdella tyylejä, välillä on pupuja ja joskus autoa!

Vastaa
Bt 7.6.2019 - 19:56

En tiennyt lapseni sukupuolta ennen syntymää. En välitä suuremmin vaaleanpunaisesta vaatteissa, joten sitä ei löydy tyttöni vaatteista lainkaan. Pidän valkoisesta, ruskeasta, harmaasta, mustasta, tumman vihreästä ja sinisestä ja kartan kuoseja ja näin puen lapsenikin.

Vastaa
iidaafel 9.6.2019 - 12:26

Kiitos kommentista!

Vastaa
Värejä, kiitos! 7.6.2019 - 20:29

Hei, kiitos hyvästä kirjoituksesta. Olen itse myös varhaiskasvatuksen opettaja, sekä pienen pojan äiti, ja jaan näkemyksesi tässä asiassa. Asiaa on tullut mietittyä sekä oman lapsen vaatevalintojen kohdalla, sekä töissä lasten vaatteita havainnoimalla.
Minun silmääni on olemassa sekä tyttömäisiä, että poikamaisia vaatteita,mutta sitä ei tee pelkästään joku tietty väri (esim. vaaleanpunainen ja -sininen), vaan ne yhdistettynä (stereotyyppisiin) printteihin, vaatteen malliin yms..
Olen näiden muutaman äitiysvuoden aikana tullut ”allergiseksi” niille perussinisille poikien vaatteille, enkä koe lastani yhtään itsensä näköiseksi niissä. Erityisesti silmää miellyttävät kirkkaan punaiset, oranssit ja keltaiset, sekä vihreän eri sävyiset vaatteet. Hoikalle pojalle tulee myös valittua tyköistuvampia vaatteita kuin stereotyyppiset poikien vaatteet yleensä ovat. Nyt hän on itse alkanut osoittaa kiinnostusta nimenomaan sinisiä vaatteita kohtaan, joita hän toki saa, vaikka ne eivät oma valintani olisikaan.
Paljon myös mietityttää, mitä jos meille loppuvuodesta syntyvä vauva onkin tyttö: voinko vaatettaa vauvan edelleen mahdollisimman ekologisesti, käytettyjä vaatteita suosien, mutta ilman että ollaan päästä varpaisiin vaaleanpunaisissa hörhelöissä?

Vastaa
Eveliina29 7.6.2019 - 22:49

Toi on muuten hyvä pointti, jota en oo ajatellu. Kun Ella on tyttö voin periaatteessa pukea sitä paljon monipuolisemmin. Tyttömäisesti mekkoihin tai sit ”poikien vaatteisiin”. Jotenkin sitä tulee kuitenki ”kapinoitua” ja varmaan stereotyyppisesti aateltuna puen tyttöäni kuin poikaa, ja useimmiten sitä luullaan pojaksi. Mutta kuitenki se on enemmän ok kuin pukea poikaa tyttöjen vaatteisiin. Yritän aina aatella vaan et mistä vaatteista tykkään enkä sitä sukupuolta. Kaikki saadut mekot on kyl jääny pitämättä. Mut aattelen et kyllä niiden mekkojenki aika voi tulla vielä ja tällä hetkellä puen kuitenki enemmän omien mieltymyksien mukaan.

Vastaa
^^^^ 8.6.2019 - 12:22

Esikoiseni ehdoton lempiväri päiväkotivuosina oli violetti, poika siis. Minun silmiini se on ihan sukupuolineutraali väri, mutta oli tosi vaikea löytää pojalle violettia, usein muuten neutraalissa violetissa vaatteessa on Hello Kittyä, verkkahousujen kintussa lukee Girl tai vastaavaa. Onneksi Zarasta löytyi usein pojalle violettia.

Jotkut pitävät jopa kirkkaankeltaista tyttöjen värinä. Toisaalta aikuiset miehet, isoisätkin, voivat käyttää vaaleanpunaista, sen sijaan leikki-ikäisten poikien osastoilla sitä ei näy. Tuntuu, että aikuisilla miehillä on suurempi vapaus tyylikokeiluihin ja värien käyttöön kuin pikkupojilla! Siis jos vaatekauppojen tarjontaa katsotaan.

Vastaa
Qwerty 8.6.2019 - 13:18

Itse koen että lapsi ja hänen viihtyvyytensä on tärkeintä hänen pukeutumistaan koskien. Meillä lapset ovat valinneet itse vaatteensa noin 2-vuotiaasta – ei ole ollut paljoa vastaanpanemista, joskin olemme tietenkin pitäneet huolta, että kerroksia on riittävästi ja parhaita vaatteita säästetään juhliin, vaateet ikäkaudelle sopivia, jne. Meillä tytöt sattuvat tällä hetkellä pitämään pinkistä ja sellaisesta, vaikka toisaalta remuavat myös hyvin villisti – mutta heille vaatteiden tuoma fiilis on tärkeä. Vaateasioissa toivonkin ainakin itseltäni, etteivät omat ideologiat tai mieltymykset rajoita lasta ja hänen Itseilmaisuaan niin, että esimerkiksi väkisin pukisin vain oman tai myös toisen sukupuolen vaatteita, tai pakottaisi omiin mieltymyksiin – haluan tukea heidän itseluottamustaan niin, etten arvostele heidän valintojaan, vaikka kokonaisuus ei menisi esimerkiksi värikartan oppien mukana. ?

Vastaa
Qwerty 8.6.2019 - 13:19

Ps. Kiitos kivasta blogista! ?

Vastaa
LeenaEi 8.6.2019 - 15:57

Hei,

Ihan mielenkiinnosta kysyisin, että aatteletko koskaan sitä että mitä joku deittailemasi mies ajattelee rinnoistasi? Tai kun minullakin on kehityshäiriö ja se hävettää niin paljon minua, että esim sängyssä on melko vaivaannuttavaa, kun ajattelen että rintani eivät ole sellaiset kun muilla…ja ajattelen että tuskin ne miehet tykkäävät

t. Leena

Vastaa
Nimetön 8.6.2019 - 22:35

Hassua, mä taas olen kokenut että poikavauvaa on helpompi pukea monipuolisesti ja löytyy kivoja kuoseja, kun taas tyttöjen rekit esim kirppiksellä sattuu mua silmiin ja tuntuu että kaikki on sitä pinkkiä ja röyhelöä. 😀 En silti epäile ettei tytöllekin löytyisi kaikkea kivaa tai voisi käyttää ihan samojakin vaatteita. Pojallekin valitsen melkein aina muuta kuin sinistä, ja vaaleansinistä ei ole ollut ollenkaan. Hyvin on löytynyt käytettynä ja uutena kaikkea söpöä – myös niitä autoja, joista tykkään myös 🙂

Vastaa
Nimetön 9.6.2019 - 04:52

On tyttöjen ja poikien vaatteita ja saa mielestäni ollakin. Ei sukupuolineutraalius sa olla ainoa vaihtoehto.
Eikä sukupuolisensitiivisyyskään sitä ole, että häivytettäisiin sukupuolet ja peiteltäisiin piiloon.

Meillä on kaksi poikaa, jotka olen pukenut hyvinkin eri tavalla ja eri väreihin
– ihan vaan siksi, että ovat erilaisia ja tykänneet aina eri jutuista. Toinen on pienestä pitäen tykännyt väreistä ja valinnut ympärilleen punaista ja keltaista, toinen taas on pitänyt niistä vaatteista, joissa on mustaa, valkoista ja sinistä. Siinä, missä esikoiselle kävi ruskea, ei se koskaan ”istunut” kuopiksen kaappiin.
Ja ne printit ja kuvat: ne meidän pojat löysivöt kyllä kaupasta (ja kaapista) aina hanakasti itse. Ei siinä tarvinnut ÄIDIN heitä pukea salama mc queeniin tai hämähäkkimieheen, kun he tekvt sen ihan itse. Kukin makunsa mukaan.

Myös tyttö löytyy talosta. Hänelle olen hankkinut surutta mekkoja ja vaaleanpunaista tuntematta asiasta sen suurempaa ”sukupuolituskaa”. Tytöksi on kasvanut ja tyttönä viihtynyt. Jos ei myöhemmin viihdy, niin vaihtakoon.

Uskon, että lapsemme kasvavat omaan sukupuoleen, olisi se sitten heidän biologinen sukupuolensa tai jokin muu, siitäkin huolimatta, mitä me heille päälle puemme. Emmekä me voi sitä sukupuolta kasvatuksella myöskään muuttaa, en jsko että pilatakaan. Ei meidän yhteiskunnassamme juuri enää ole mitöön niin ahdasta lokeroa, etteikö variaatioille olisi tilaa.

Jäin vielä pohtimaan, olisiko todemlista neutraliuutta pukea vauva pelkkään valkoiseen siihen asti, kunnes osaa ktse kertoa, mitä päällensä haluaa?

Ps. Meillä oli muuten mustat vaunut aikanaan. Markkinoiden ensimmäisiä mustia, siihen asti kun olivat olleet punaisia tai sinisiä kai lähinnä. Sain kauhisteluja osakseni, kun ”ruumisvaunuilla vauvaa kuljetin”

Vastaa
Anu 9.6.2019 - 19:58

Mä en ole ikinä ajatellut, että olisi ns. tyttöjen tai poikien värejä. Pojan kauluspaita voi todellakin olla vaaleanpunainen, ihan niinkuin tytöllä sininen mekko. Lähinnä kuviot, röyhelöt yms. tekevät vaatteista tyttömäisiä tai vastaavasti poikamaisia.
Mäkin ennen pojan syntymää pesin tyttöjen vanhoja vaatteita (niitä ihan pieniä 44-50 cm) ja aattelin, etten todellakaan ala ostamaan uusia vaan siksi, että ne on vaalenpunaisia Hello Kittyjä. Mutta niin siinä vaan kävi, etten mä kuitenkaan niitä poikani päälle laittanut. Toki hän syntyikin isompana kuin keskostytöt, mutta silti.
Nykyään ostelen eniten kirppiksiltä ja siellä kyllä huomaa, että tytöille olisi huomattavasti enemmän tarjontaa. Tosi pienille pojille tehdään paljon voimakkaita värejä rajuilla kuvilla, enkä vaan ole niiden ystävä.
http://www.lily.fi/blogit/pelkkaa-timanttia

Vastaa

kommentoi postausta