Onko sulla joku mies vai?

Jos pitäisi valita jokin suhdestatus niin valitsisin varmasti ”vaikeasti selitettävä”.  Olen jossain leijuvassa välitilassa, tavallaan ei ole mitään, mutta tavallaan haluaisin olevan. Kerroin kesällä tässä postauksessa olevani todella ihastunut. Ja olen aivan yhtä ihastunut edelleen.

Tuo mies on vain parasta mitä mies rintamallani on tapahtunut. Ja sen vuoksi tuntuukin ihan hirveältä, että tällä hetkellä vauva vie kaiken aikani. Minulla ei ole aikaa tapailla. Tapailu tällä hetkellä olisi todella vaikeaa ja ymmärrän erittäin hyvin, että tapailu asteen muuttuminen suoraan lapsiperhe arjeksi on ehkä hieman liian iso hyppy kenelle tahansa miehelle. Ainut mitä tällä hetkellä voin tarjota, on vaipanvaihtoa. 

Me tapailimme raskausaikani ja hän teki siitä todella kaunista ja onnellista. Hänen ansioistaan minulla oli todella onnellinen raskausaika. Hän on myös nähnyt minua ja vauvaa, mutta yhteisestä päätöksestä emme tapaa, sillä koemme sen liian vaikeaksi tällä hetkellä. Hänen työnsä vievät ulkomaille ja minulla taas on vauva. Toisinaan ajattelen, että mitä jos vauvaa ei olisi? Silloin, ei olisi tarvinnut tehdä tälläistä päätöstä. Toisaalta taas vauva, tai raskaus, on iso syy sille miksi edes tapasimme. Eli ilman raskauttani tuskin olisimme edes tavanneet. 

Toki elämä voi näyttää aivan toiselta puolen vuoden tai vuodenkin jälkeen, mutta odottaako hän? Entä, jos hän ihastuu tai löytää jonkun toisen?  Miksi kaikkea haluamaansa ei voi saada? Miksi elämäntilanteet on joskus aivan erilaiset ja tuntuu, että jonkun kohtaa aivan väärään aikaan, vaikka toisaalta niin oikeaan aikaan?  

Tuntuu vain ihan hirveältä laskea käsistään jotain todella kaunista ja herkkää, jotain joka tuntuu niin hyvältä ja oikealta. Pelottaa, että saako kukaan enää tuntemaan samoin tai saanko edes koskaan tuntea samoin.  Päässäni soi usein Suurlähettiläiden Kuka pysäyttäisi kellot kertosäe: ”Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää kun maailma lainaa kaikkein kauneintaan, kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää kun maailma antaa kaikkein parastaan”. Kumpa ajan vain olisi voinut pysäyttää.

Välillä elämä vain tuntuu niin vaikealta. Ensin saa olla ihanan ihastunut ja seuraavassa hetkessä itket yhdessäolon mahdottomuutta. Toki vauvan syntymä oli koko ajan tiedossa, mutta ei sitä osannut nähdä siinä ihastuskuplassa. Tuntuu vain niin väärältä, että maailma tuntuu olevan kovasti tunteita vastaan. Miehestä ehti kuitenkin tulla tärkeä ja rakas ihminen, joka oli päivittäin läsnä ja nyt viestejä tai soittoja ei tule. Usein luen hänen viimeiseksi jäänyttä viestiään kyyneleet silmissä. Erityisesti viimeinen lause on usein mielessä:

” Sulle on aina paikka mun sydämessä ja jos koskaan tarvitset apua niin mä olen tässä, sulle rakkaana ihmisenä.”

Hirveintä tässä on tietysti se, että ei jaksaisi alottaa alusta. Siis useiden kymmenien treffien jälkeen tapasin hänet, en todellakaan jaksa toista samanlaista satsia. Eikä se kyllä olisi mitenkään ajallisesti äitinä enää mahdollista. Deittailu on syvältä, kun sitä on aikansa tehnyt. Romanttisena ihmisenä haluan toivoa, että joskus vielä onnistaa! Jos se ei ole hän, niin joku joka osaa ja pystyy ottaa meidän tilanteen vastaan ja täydentää meidän kokonaisuutta. Helppoa se ei varmasti ole, sillä minä ja lapsi tullaan yhdessä paketissa, mutta joka sen ottaa vastaan, on varmasti sitten sellainen, jonka kuuluu meidän elämään tulla. Sinkkumutsina siis elämää eteenpäin!

-Iida

KUVAT: Tiia Nyholm