Home » Pääsiäisen kuulumisia

Pääsiäisen kuulumisia

by Iida Åfeldt

Olin jo alkuvuodesta anonut pääsiäisen yhteyteen yhden vuosilomapäivän. Silloin ajatus viidestä vapaapäivästä tuntui todella hyvältä. Olin tietysti suunnitellut siihen kaikenlaista mahdollista ohjelmaa ja tekemistä, jota ei arkena ehdi. Poikkeusolosuhteet kuitenkin romauttivat suunnitelmat ja viisi vapaata alkoikin ahdistaa. Mitä oikein tekee viidellä vapaapäivällä, kun ei voi tehdä mitään?

Pääsiäinen yksin kotona ei alkuun ollut ehkä se toivottu tilanne, mutta täytyy sanoa, että olipa ihanat viisi päivää!

Jouduin itse asennoitumaan tilanteeseen. Päätin, että yksinkin voi tehdä hyvää ruokaa ja leipoa pääsiäisherkkuja. Tavallisista päivistä saa arvokkaita, kun pukee välillä mekon, kihartaa hiukset ja kattaa kauniisti. Torstaina suuntasin Eemin kanssa isoille ruokaostoksille ja ostin paljon hyvää ruokaa sekä sushia. Ostin myös aivan ihanan kukkakimpun paikallisesta kukkakaupasta. Vaihdoin floristin kanssa ajatuksia koronaan liittyen ja en ehkä koskaan ole kokenut kukkakimpun ostamista niin tärkeänä kuin sillä hetkellä. Tulin kohtaamisesta todella onnelliseksi ja saamastani asiakaspalvelusta. Koko pääsiäisen kimppu toi iloa ja piti kohtaamisen mielessä.

Viisi päivää menivät todella rauhallisesti ja rennossa tunnelmassa. Uskon, että oli todella hyvä meille molemmille, että olimme vain kotona ja rauhoituimme olemaan. Sillä tammikuun jälkeen, kun menin töihin, en ole ollut näin montaa päivää Eemin kanssa kaksin lomatunnelmissa. Parasta oli huomata, että viidessä päivässä todella pääsee lomatunnelmaan ja saa mielen stressittömäksi. Nämä päivät tekivät minulle todella hyvää ja rentouduin, olo on ollut hyvin kevyt ja vapautunut. Tuntui oikeastaan siltä, että olisin ollut lomalla pidempään kuin viisi päivää.

Otimme todella rennosti, ei mitään aikatauluja eikä mitään kiirettä mihinkään. Oltiin yökkärissä myöhään, syötiin aamupalaa kahteen kertaan joka aamu, heti herättyä ja muutaman tunnin päästä uudelleen. Köllöteltiin ja höpsöteltiin. Ulkoiltiin ainakin pari kertaa joka päivä. Ja nautin todella paljon Eemin seurasta, meillä oli oikeasti hauskaa ja hän sai minut nauramaan, ilahtumaan ja liikuttumaan monta kertaa.  Ihmettelen, ettei hermoni menneet viiden päivän aikana, vaan oikeasti jäi todella hyvä ja onnellinen mieli! Illat pyhitin oikeasti omalle ajalle, enkä esimerkiksi kirjoittanut blogia tai päivitellyt Instagramia juurikaan. Nukkumaan en tosin päässyt yhtään aiemmin. Se on paha, kun alottaa jonkun sarjan ja sanoo aina itselleen, että vielä yksi jakso ja sitten nukkumaan. Tietäähän sen miten siinä käy.

Hyvään fiilikseen vaikutti myös se, että sain todella monia muuttoon liittyviä valmisteluja tehtyä. Tuli sellainen olo, että sain paljon aikaiseksi näiden päivien aikana. Sain pestyä asunnon ikkunat, eli sitä ei tarvitse enää muuton yhteydessä tehdä. Sain silitettyä vaatteita, kun Eemi viihtyi itsekseen hetkittäin ja sekin tuntui ihanalta. Silittäminen on minulle jollain tapaa terapiaa! Sain käytyä kaikki kaapit läpi. Todella paljon tavaraa lähti kiertoon, mutta myös ihan roskiin. Sain myytyä torissa ja Facebook-kirppiksillä heti tavaraa pois, osan annoin eteenpäin ystäville ja tutuille ja jotain hyväkuntoista vein UFFin laatikkoon. Rikkinäistä ja nuhjuista tavaraa vein tekstiilinkierrätyspisteelle. Tavaran karsimisesta tuli todella paljon kevyempi olo. Lisäksi se helpottaa itse muuttoa todella paljon, johon on kaksi viikkoa enää aikaa.

Nyt suoraan sanottuna vähän jopa harmittaa palata töihin! Niin kuin aina hyvän loman jälkeen. Vaikka loma ei tuntuisi lomalta ilman arkea! Onneksi meillä alkaa toukokuun lopussa kesäloma <3

-Iida

10 kommenttia

Sasa Villa blogi 14.4.2020 - 12:25

Aivan ihania kuvia taas Iida, ja niin kiva kuulla että teillä meni loma ihanasti ❤️

Vastaa
iidaafel 14.4.2020 - 21:46

Kiitos Sasa todella paljon <3 Ikävä!

Vastaa
Nimetönkö 15.4.2020 - 07:43

Vinkit jakoon, miten ikkunanpesu onnistuu taaperon ollessa hereillä ? itselläni on se ongelma, että en saa kotitöitä tehtyä koska lapsi on koko ajan siinä vieressä touhussa mukana.

Vastaa
Nimetön 15.4.2020 - 08:00

Hei!
Meillä onnistui kolmen alle koulikäisen kanssa kotityöt niin, että jokaiselle oli omat siivousvälineet. Lapsille suurin palkinto oli se, kun pääsi moppaamaan lattiat. Sitä ennen piti tietysti kerätä lelut ja imuroida.
Sillä aikaa, kun lapset imuroivat ja moppasivat lattioita, minä saatoin tehdä jotain muutakin siivoustyötä. Vaikka pestä ikkunoita. Yhden tai kaksi lasta saattoi vielä ottaa mukaan myös ikkunanpesuun, vaikka suihkuttamaan vettä suihkupullosta ikkunaan tai kuivaamaan ikkunalastan aina pyyhkeeseen vedon jälkeen. Hitaampaa ehkä, mutta yhdessä tekemistä.

Olin lasten kanssa aina ”yksin”, siis ainoa aikuinen paikalla, eivätkä he koskaan nukkuneet päiväunia yhtä aikaa. Oli keksittävä konstit ja ajoitettava tehtävät työt niin, että joskus tuli myös valmista.
Esimerkiksi alkuillasta, jos kaikkia jo vähän väsytti, saatoin istuttaa heidät pikku kakkosen ääreen ja pestä sen ikkunan sitten silloin siinä huoneessa, jossa telkkaria katsoivat. Lastenhuoneen ikkunan taas pesin silloin, kun legot lastenhuoneessa veivät lasten suurimman huomion.
Myös omasta siisteystasosta ja -käsityksestä piti välillä höllätä, jotta arjen sai rullaamaan. Lapsen itsensä pesemä lastenhuoneen lattia sai olla ihan yhtä hyvä kuin minunkin pesemänäni.

Vastaa
iidaafel 15.4.2020 - 20:19

No näin se meilläkin menee, imurointi sujuu lapsi kantorepussa, koska pelkää imuria ja moppaus niin, että hänellä on harja, jolla leikkii tekevänsä samaa kuin minä jne. Eli kuten todettu, omat välineet ja sujuu. Ikkunat kuitenkin pesin lapsen nukkuessa. Siinä kun on pieni vaaratilanne, kun ikkunat avaa ja asutaan kerrostalossa.

Vastaa
Nimetön 15.4.2020 - 20:23

Suosittelen sellaista pienen pientä lasten moppia ja sankoa, jos jostain tulee vastaan ?

Vastaa
Ostohousut jalassa 15.4.2020 - 15:38

Hei,
Blogisi on tosi hyvä ja luen sitä säännöllisesti! Kuitenkin tässä postauksessa tuo Uffin laatikkoon dumppaaminen jäi ikävästi kaihertamaan. Se on monelle meidän sukupolvemme edustajalle patenttiratkaisu tavarapaljoudessa. Eli ei-muodikkaat tai nuhjuiset halpamuotivaatteet ja kodintavarat dumpataan Uffin huoleksi ja ostetaan itse pian uutta. Uffissa suurin osa päätyy roskiin tai kehitysmaihin häiritsemään paikallista vaate- ja huonekaluteollisuutta. Vastuullistaon etsiä itse tarpeettomalle tavaralle uusi käyttäjä – ja jos sitä ei löydy, miettiä todella tarkkaan, millaista huonolaatuista romua sitä tuleekaan ostetttua.

Vastaa
iidaafel 15.4.2020 - 20:25

Kiitos ja kiitos kommentistasi. Hyvä, että toit asian esiin, jos se jäi lukiessa vaivaamaan. Mieluusti kuulen aina palautetta. Tosiaan olen ahkera kirppistelijä, eli vien säännöllisesti lapsen pieneksi jääneet vaatteet kirppikselle myyntiin. Nyt olen pistänyt paljon tavaraa toriin, facebook kirppiksille ja whatsappissa kuvina kavereille. Olen pääsiäisen aikana laina-autolla sitten vienyt tavaraa uusille omistajille, käyttökelvottomia, risoja ja nuhjuisia vaatteita tekstiilikierrätykseen jne. Joitain ehjiä ja siistejä tavaroita olen ennenkin vienyt Uffiin, MLL pitämään Marskin muksut kirppikselle lahjoituksena tai lahjoittanut Hopelle. Eli en itse nähnyt omaa toimintaani kuten kuvasit, enkä osannut ajatella niin. Olen myös monesti itse ostanut jotain Uffilta. Toki varmasti on niin, että moni toimii vieden sinne huonolaatuista ja nuhjuista itselle tarpeetonta tavaraa. En siis postauksessa tarkoittanut, että dumppasin sinne kuin roskiin. Vaan roskiin menevät menivät ihan eri paikkaan.

Vastaa
Nimetön 16.4.2020 - 07:58

Äh, tulipas vuodatettua – kommenttini taisi olla enemmän suunnattu ”maailmalle” kuin sinulle henkilökohtaisesti! Kestävään kulutukseen liittyvät asiat painavat kovasti mieltäni! Kiitos hyvästä vastauksesta ja kivaa kevättä! ❤️

Vastaa
iidaafel 16.4.2020 - 22:39

No aivan, mutta kommenttisi oli ihan asiaa ja sitä tulisi kyllä enemmän tuoda esiin, että myös tarpeettoman tavaran kierrätys ja hävitys on jokaisen vastuulla!

Vastaa

kommentoi postausta