Kiireeseen. En ikänä ajatellut, että äitinä oleminen olisi näin kiireistä. Kaikki esimerkiksi Instagramissa seuraamani pienen vauvan äidit näyttävät elämän äitinä olevan ihanaa ja seesteistä. Nanna Karalahti treenaa ja vauva vaan killittää kauniisti vieressä. Helppoa!
No minulla ei ole. Helppoa eikä koko ajan ihanaa. Välillä pitää toimia kuin kone ja vain selvitä.
Joinakin päivinä ei ehdi pukea itselleen edes päälle. Saati sitten meikata tai harjata hiuksia. Jos vaatteita ei ole iltapäivään mennessä pukenut, ei se enää edes kannata.
Syömisen suhteen on kiire. Voi olla, että ehdit juuri tehdä aamupalan tai lounaan, mutta juuri kun istut syömään niin vauva päästää äänen. Toki voi syödä vauva sylissä tai kantorepussa, kuhan vain keksisi miten ei tiputa puolia syömästäsi vauvan päälle. Paras tapa on siis seisovapöytä. Syö hotkien seisaaltasi ja tee päivittäin ruuansyönti ennätyksesi, kuinka nopea olet tänään? Eräs seuraajani sanoikin hyvin, että ensimmäisenä vuonna äiti syö vain jäätelön lämpimänä. Kahvikuppeja löytyy sieltä täältä, mutta kylmä kahvi kaunistaa, se on tietysti jokaisen äidin kauneuden salaisuus.
Suihkuun voi yrittää mennä. Olen tullut shamppoot päässä ulos jo aika monesti. Ehtiihän ne huuhdella myöhemminkin!
Toisinaan käsi osuu sääriin! Oh ihanan pehmeät! Jos raskausaikana ei ylettänyt sheivaamaan, nyt et edes ajattele tekeväsi sellaista luksusta. Nostaessasi vahingossa kättäsi, alat miettiä, että koska viimeksi mahdoit laittaa deodoranttia?
Naurattaa ystävältä saatu savinaamio. Sille ei kyllä ole aikaa ja pahimmassa tapauksessa se jää huomaamatta naamalle koko päiväksi. Kuten on käynyt meikeille niinä päivinä, kun olet ehtinyt meikata. Seuraavana aamuna katsot peilistä edellisen päivän meikkejä. No säästyt meikkaamiselta, tehokasta ajankäyttöä ja meikkejäkin kuluu vähemmän.
Pöntöllä käydään yhdessä vauvan kanssa. Oppiipahan heti synnyttyä, että mistä hommassa on kyse! Bonuksena sinä opit yksikätiseksi ja vauvan motoriset taidot kehittyvät mitä villeimmissä asennoissa.
Pyykinpesu. Sitä ei edes halua ajatella. Jos koneen ehtii laittaa päälle, ei varmasti ehdi ripustaa. Jos ehtii ripustaa, niin ei onneksi tarvitse viikata! Vaatteet tulevat suoraan narulta käyttöön, ne eivät ehdi kaappiin asti. Pyykkiä ei myöskään kertyisi, jos oppisin suojautumaan vaipan vaihdon yhteydessä nopeammin. Joka kerta vauva vain yllättää minut nopeudellaan, kun huomaan pissan lentävän päälleni.
Jos joskus kiireessä ehdit oikaista jalat sohvalle, voit olla varma, ettei sitä nautintoa kauaa kestä. Vauva tietää kyllä juuri ne hetket, kun haluaisit sitä kuuluisaa omaa aikaa.
Hirveintä on silloin, kun yrität multitaskata. Pidät vauvaa rintarepussa, peset lattioita, sillä vauvasi on puklannut ympäri asuntoa ja lattiat ovat tahmeat ja puhelinkin vielä soi. Soittaja on paras ystäväsi, jolla on mieskriisi, joten on pakko vastata vaikka olet hemmetin kiireinen. Enää ei juuri ehdi vastata viestiin saati edes puhua puhelimessa. Samaa aikaa pelkäät syrjäytyväsi muusta maailmasta.
Ja tämän kaiken olen oppinut kiireestä noin kuukauden aikana. Nopeaa oppimista! Ja parasta kiireessä on se, ettei ole kiire mihinkään. Olet vauvan kanssa kotona, eikä teillä ole kiire mihinkään eikä mitään aika velvotteita, mutta olet silti kiireisempi kuin koskaan.
Jos joku päivä todella on jokin meno, yllätyt yhä uudelleen siitä, miten kauan vauvan ja itsesi saaminen ulos ja liikkeelle kestää. Se on vähän kuin talvi, joka kerta tulee yllätyksenä. Joinakin päivinä et ehdi ulos ollenkaan. Ihaillen mietit äitejä, jotka kertovat käyvänsä kahdesti päivässä vaunulenkeillä. Miten ne sen tekevät? Lähtevät yöhousuissa ja ilman rintaliivejä?
Kiire tulee siitä, että on niin paljon tehtävää, eikä voi tietää nukkuuko vauva 20 minuuttia vai kaksi tuntia. Kaiken yrittää tehdä sillä ajatuksella, että se herää kohta kuitenkin. On olemassa kuitenkin yksi hetki, jolloin ei ole kiire. Istut ja syötät. Katsot vauvaasi ja vauva katsoo sinua. Siinä hetkessä tajuaa, että on vain tämä hetki, kaikki aika on sinun, eikä mitään kiirettä ole.
-Iida
