Puoliväli! Meneepä äkkiä, alkuun ajatelin, että kahdeksan viikkoa on pitkä aika ja mahdollistaa pitkäaikaisen kehityksen seuraamisen kuin monet lyhyemmät valmennukset. Neljäs viikko alkoi siten, että tullessani töistä, jäin kotipysäkilläni pois normaaliin tapaan. Pysäkin vieressä on ovi Makuuniin. Maanantaina ekaa kertaa ikinä jäin pois pysäkilläni ja menin Makuuniin, ostin irtokarkkeja, menin kotiin, leväytin kamat eteiseen ja käperryin nojatuoliin syömään irtokarkkeja. Jäi viime viikonlopun lomafiilis vähän päälle. Treeneissä oli ollut neljän päivän tauko matkan takia ja olin tullut kotiin sunnuntai-maanantai yönä. Irtokarkit tuntuivat pelastukselta.
No viikko kun alkaa näin, niin ei se voi sitten kovin hyvin jatkua. Olin rahdannut Englannista kasakaupalla erilaisia raakasuklaalevyjä ja patukoita, joita en ole Suomessa nähnyt. Söin kaikki pois heti alkuviikon aikana, aamupalalla yksi levy ja iltapalalla toinen. Maidottomana ja gluteenittomana ruokavalio pysyi, sillä niistä en juuri jousta. Sokeri riitti kuitenkin tekemään hirveän turvotuksen, pönöttyneen ja väsyneen olon. Tuntui, että kuolen siihen väsymykseen. Vatsa piti meteliä ja oli täynnä ilmaa. Olo oli ihan kamala. Jos viime viikolla riemuitsin kahdesta pudonneesta kilosta, tällä viikolla ne olivat tulleet takaisin.
Treenit sain pidettyä viikon aikana mukana, ne jatkuivat samana. Viikolla 1 annettu treeni ohjelma sai lisäyksiä viikolla 3, jolloin tahti kiristyi. Yhtä kovilla treeneillä mentiin viikko 4. Söin kuitenkin niin paljon enemmän kuin Puretreenin ruokavalio sallisi, joten treenit eivät kauheasti auttaneet. Raakasuklaiden lisäksi ihana ystävä tuli loppuviikosta kylään raakakakkuja mukanaan. No en voinut vastustaa ja pönötys jatkui. Jos joku miettii voiko verkkovalmennus toimia niin kyllä! Takaraivossani oli koko ajan pieni syyllisyys ja tilivelvollisuus ryhmääni ja valmentajia kohtaan.
Yritin tsempata itseäni kaikin tavoin hokemalla motivaatio lauseita tähän tapaan: ”Menestyjät eivät ole niitä, jotka eivät koskaan epäonnistu, vaan niitä jotka jatkavat yrittämistä kunnes onnistuvat” ja ”Tärkeintä elämässä on pysyä polulla. Toiseksi tärkeintä on palata polulle, kun siltä väistämättä eksyy”.
Uskon, että yksi päivä voi muuttaa kaiken ja lauantaina päätin, että tänään kaikki menee kohdilleen. Aloitin aamun tekemällä kaurapuuron rauhassa, istuin ja nautin aamusta. Join kahvia ja luin lehteä ilman mitään kiirettä. Tuntui niin hyvältä ja ihanalta, että kävelin salille. Tein hyvän HIIT treenin juoksumatolla ja pyöräilin vielä hetken. Kaikki meni kohdilleen ja hyvä olo jatkui sunnuntaina. Ja jatkuu edelleen maanantaina kun päätän niin!
Onko teillä toiveita Puretreenin suhteen? Jotain mistä haluisitte erityisesti kuulla kokemuksia?
-Iida
*yhteistyö