Olen asunut vuokralla siitä asti, kun muutin pois lapsuuden kodistani, eli vuodesta 2012. Vuokralla asuminen on aina tuntunut luonnolliselta vaihtoehdolta. Yksin asumiseen on ollut turvallista totutella vuokralla, jolloin joku ulkopuolinen vastaa suuresta kuvasta, joka liittyy asunnon omistamiseen.
Vuokralla asuessa ei ole tarvinnut huolehtia oikein mistään kunhan vuokran on maksanut ajallaan ja asunnon pitänyt perus siistinä. Kaikissa ongelmatilanteissa on aina voinut kääntyä vuokranantajan puoleen, jonka vastuulla on ollut esim. viallisen pistorasian vaihtaminen uuteen, rikkinäisen jääkaapin vaihtaminen toimivaan tai kiinteiden kalusteiden korjaustoimet edellisen vuokralaisen jäljiltä.
Asumisen vaivattomuus on ollut itselleni tärkeää ja sitä vuokralla asuminen on aina antanut. Vuokralla asuessa kaikkea ei tarvitse tietää ja hoitaa itse. Se on ollut todella helppoa ja turvallista. Jollain tapaa minulle on tuntunut turvalliselta se, etten omista asuntoa, enkä ole vastuussa siitä. Minulle on tuonut turvaa se ajatus, että saan lainata asuntoa omiin tarpeisiin ja tarpeiden muuttuessa muuttaa pois. Tietyllä tapaa sitoutuminen asuntoon on tuntunut todella pelottavalta ajatukselta.
Mistä tiedän mihin asuntoon haluan sitoutua? Mistä tiedän minne haluaisin asettua? Missä haluaisin asua? Millä paikkakunnalla ja miten? Paritalo, kerrostalo, rivitalo, luhtitalo… apua! En tiedä, enkä ole halunnut tietää, sillä vuokralla asuminen on tehnyt minut aina tyytyväiseksi.
Osittain se on myös tuntunut ainoalta vaihtoehdolta. Olen ajatellut, että oma asunto on jotain sellaista, joka ostetaan yhdessä kumppanin kanssa. En ole koskaan ajatellut, että minä ostaisin asuntoa yksin. Olen aina ajatellut, että kumppanin kanssa asetutaan ja sitoudutaan toistemme lisäksi myös asuntoon. Olen ajatellut, että yksin niin ison lainan saaminen on liki mahdotonta, jos havittelee isompaa asuntoa pääkaupunkiseudulla. Jos ostaisin asunnon yksin, pitäisi muuttaa pidemmälle, pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ainakin, ellei jopa vielä pidemmälle ja sitä en todellakaan ole halunnut.Olen myös ajatellut, ettei yksin ostaminen ole kannattavaa, koska pian sen jälkeen voikin löytyä kumppani. Mitä, jos asunto pitäisi sitten myydä heti alkuunsa ja ostaa isompi, johon se kumppanikin mahtuisi? Mitä jos vain odottelee asuen vuokralla sillä aikaa ja ostaa sitten yhdessä, kun on kumppani? Olen ollut välillä hieman kateellinen ystävilleni, jotka ovat kumppanin kanssa ostaneet omistusasunnon: ”noi voi ja minä en, koska olen sinkku”. Olen vain käyttänyt elämässäni yli 70 000 € vuokranmaksuun ja miettinyt, että elämä on epäreilua sinkulle.
En ole edes haaveillut omistusasunnosta, koska en ole nähnyt sitä itselleni mahdollisena. En ole ollut kiinnostunut säästämään omistusasuntoon, sillä en ole pitänyt sitä ajankohtaisena. Miksi säästää johonkin, jota ei voi saada? Näin olen tullut ajatelleeksi.En ole koskaan edes selvitellyt lainamahdollisuuksiani tai keskustellut pankin kanssa asuntolainasta. Olen vain olettanut, etten voi sellaista saada, koska minulla ei ole suuria säästöjä, ei muuta omaisuutta, eikä takaajia lainalle. Olen sinkku, yksinhuoltaja ja nykyään vielä yrittäjä. Lisäksi en ole tiennyt missä haluaisin asua, mikä tuntuisi kodilta. Mikä olisi sellainen paikka, jonne haluaisin sitoutua? Sillä asunnon ostaminen tuntuu isolta sitoutumiselta, vaikka sen voi toki myydä.
Vuosi sitten muutin Nurmijärvelle, josta olen kotoisin, asuttuani ensin kahdeksan vuotta Helsingissä. Olin täältä lähtiessäni vannottanut, etten koskaan palaa. Onneksi palasin, sillä vuoden aikana olen löytänyt täältä kodin. Minulle on tullut se tunne, että tänne minä haluan sitoutua ja tänne minä haluan rakentaa elämäni. On oikeastaan näe, että voisin asua missään muualla tällä hetkellä. Se tunne on ollut niin voimakas, että se on sytyttänyt haaveen omistusasunnosta. Ensimmäistä kertaa elämässäni haaveilen omistusasunnosta. Haave on herätellyt minua myös kyseenalaistamaan omia ajatuksiani. Minä en todellakaan tarvitse kumppania tämän haaveen toteuttamiseen. Voin ostaa asunnon ilman kumppania. Ei elämää voi elää loputtomasti odottaen, että sitten kun. Vaan elämää pitää elää nyt tänään ja mennä sen mukaan eteenpäin!
Nyt olen hetken aikaan säästänyt tavoitteellisesti omaan asuntoon. Asunnon ostaminen ei ole juuri nyt ajankohtaista, mutta ajatuksissani noin parin vuoden sisään. Silloin säästössä olisi tällä säästötahdilla hyvä summa. Tällä hetkellä seurailen mielenkiinnolla asuinpaikkakuntani myytäviä asuntoja. Lenkkeillessä huomaan kohdistavani katseen aina talojen pihoihin ja hakevani niistä inspiraatiota tai miettiväni miten minä laittaisin pihaa. Vielä en tiedä millainen se minulle täydellinen koti olisi, ehkä rivitalo tai paritalo? Ehkä lohkaistaan äitini tontista pala minulle ja rakennutan siihen? Ehkä ostan mummoni talon? Nyt on ihana haaveilla ja ihana tehdä konkreettisesti asioita tämän haaveen eteen, jotta se olisi minulle tulevaisuudessa mahdollinen!
-Iida
KUVAT Pixabay