Home » Parhaat raskauselokuvat

Parhaat raskauselokuvat

by Iida Åfeldt

Rakastan välillä kattoa kaikenlaista hömppää! Rakkausleffoja, jotka överi sokerisia, hääleffoja, joissa morsiammet ja kaasot sekoavat ja raskausleffoja, joissa kaikki on aina yhtä yllätystä. Tällä hetkellä eniten kiinnostaa raskaudesta ja odottamisesta kertovat leffat. Ajattelin jakaa teille omat suosikkini, mutta laita kommenttia, jos tulee joku katsomisen arvoinen vielä mieleen! 

Toki myös koomiset hääleffat kiinnostaa, sillä saan kunnion toimia lapsuuden ystäväni kaasona juuri paria viikkoa ennen laskettua aikaa. Olenkin vitsaillut, että minun tuurilla synnytän sitten häissä! Puhumattakaan siitä, että millaiseen jätesäkkiin sitä saa itsensä edes mahtumaan. 

bridget_jones_doctor.jpg.CROP.promo-xlarge2.jpg

(kuva)

  1. Bridget Jones’ Baby 

Ei varmasti tarvitse kertoa, että tämä on suosikkini. Siis eipä voisi enemmän leffa naurattaa. Ja tällä hetkellä voin vielä samaistuakin aika hyvin, onhan Bridgetilläkin kaksi isä ehdokasta.

  1. Mitä odottaa kun odotat

Oletko nähnyt tätä? Siis ihan mielettömän hauska, erilaisista pariskunnista kertova elokuva, joista jokainen odottaa vauvaa tavallaan. Niin samaistun yhteen odottavaan äitiin leffassa. Vaikka kyseessä on komedia, niin silti leffassa kuvataan kivasti niitä tunteita, mitä raskausaikana mahdollisesti käy läpi. 

  1. Yösyöttö

Leffa ei perjaatteessa kerro raskaudesta, vaan vauva-arjesta. Ja melko poikkeuksellinenhan tämä elokuva on siinä mielessä, että elokuvassa isä jää vauvan kanssa kaksin. Ja hauskahan tämä on, nauruilta ei voi välttyä!

o6kao4.jpg

(kuva)

  1. Paksuna

Samaistun myös tähän elokuvaan, sillä lapsi on yhden illan ilosta syntyvä tapaus. Yllätysraskaus kuitenkin yhdistää paria ja he päättävät toimia yhdessä parhaaksi katsomallaan tavalla. 

  1. Shrek kolmas

Animaatio, mutta kukapa ei Shrekistä ja Fionasta tykkäisi! Shrek näkee painajaisia lapsilaumasta ja ajatus isyydestä kauhistuttaa. Kaikesta huolimatta Shrek on ihan myyty pikkunyyteille!

  1. Mamma Mia! 

Tässä elokuvassa kukaan ei ole raskaana, mutta Shophie etsii isäänsä ja saa selville, että vaihtoehtoja on kolme. Olen aina tykännyt Mammi Mia -leffasta, ihan alusta asti! Abba musiikki on vaan niin hyvää. Sen takia odotankin jo kesällä ensi-iltansa saavaa Mamma Mia: Here We Go Again -elokuvaa. Elokuvassa Sophie on raskaana. Ja elokuvassa palataan Donnan nuoruuteen, kolmeen mieheen ja Sophien syntymään, eli voisi kuvitella isyydenkin ehkä paljastuvan tässä leffassa!

608_1080_False_True_1_85__fileshare_filarkivroot_AuroraKino_Filmer_2018_07- Juli_Mamma mia_Mamma Mia- Here We Go Again!.jpg

(kuva)

18 kommenttia

AaHoo 8.4.2018 - 08:40

Muita raskausleffoja en ole itekään löytänyt, mutta hää/kaasoleffoista aivan ylivoimainen on Bridesmaids 😀

Vastaa
Iidaafel 8.4.2018 - 08:48

Bridemaids on aivan mahtava!! Täytyykin taas kattoa se fiiliksen nostattamiseksi!

Vastaa
AaHoo 8.4.2018 - 19:09

Ja parasta on kattoa se morsiamen kanssa 😀

Vastaa
Minnea 8.4.2018 - 09:32

Itse katoin raskaana ollessani aussisarjan Rakkautta ja jälkikasvua yleareenasta. Se oli ihan huippusarja! Harmi, ettei sitä enää löydy areenasta.
Jäi kivat muistot omasta raskausajasta 🙂

Vastaa
Iidaafel 8.4.2018 - 10:41

Tiiän sarjan! Täytyy tutkailla oisko jotain muuta kautta katottavissa! Joku sarja olis nimittäin kiva!

Vastaa
Vierailija 8.4.2018 - 11:35

Myös Juno on ihan mahtava!

Vastaa
Iidaafel 8.4.2018 - 19:17

Muistan, etten kauheesti tykännyt, mutta sen katsomisesta on niin pitkä aika, että nyt voisi olla eri tilanne! Eli katsottava siis!

Vastaa
Vierailija 8.4.2018 - 13:46

<3 <3 <3

Vastaa
Vierailija 8.4.2018 - 16:09

Cherbourgin sateenvarjot
Parapluies de cherbourg.
Siirappisen romanttinen läpilaulettu musikaali raskaudesta ja rakastamisen vaikeudesta, jonka loppukohtausta en ole ikinä pystynyt itkemättä katsomaan.

Vastaa
Iidaafel 8.4.2018 - 19:18

Tästä en olekaan kuullut, kiitos vinkistä! Kuulostaa hyvältä.

Vastaa
Vierailija 8.4.2018 - 18:23

Entä jos se sun lapsi pilaa sun kehon? Aiotko silloinkin käyttäytyä kuten huora? Et varmaan kun edes joku sun lapsi siis saattaa saada sun käytöksen kuriin?

Vastaa
Vierailija 8.4.2018 - 18:45

Sun käytöstavat meni varmaan pilalle jo silloin, kun synnyit. (:

Vastaa
HeidiKK 10.4.2018 - 13:21

Meinasin vaivautua tarttumaan kommentin esille nostamiin kysymyksiin, mutta kommentoija on jo osoittanut niin suurta määrää idiotismia, että näkisin järkiperustein kirjoitetun vastauksen jäävän häneltä ymmärtämättä.

Vastaa
Vierailija 9.4.2018 - 09:30

Tämä ei ole leffa, mutta itse rakastan Hakekaa kätilö (Call the midwife) sarjaa! Se on netflixissä ja ylellä alkoi juuri uusin kausi. Itse tykkään kaikista historiallisista sarjoista ja leffoista, joten jos sellaiset nappaa niin suosittelen 🙂 Varoituksen sana, sarja on tosi koskettava ja itse itken lähes joka jaksossa 😀

Vastaa
Iidaafel 9.4.2018 - 09:49

Mun suosikki! Olin ihan unohtanu! Enkä tienny, että uus kausi alko ylellä, kiitos vinkistä!

Vastaa
Vierailija 9.4.2018 - 13:05

Jane the Virgin -sarja oli hyvää ja kevyttä viihdettä, netflixistä katsoin kaikki tuotantokaudet alkuraskauden pahoinvoinnin kourissa 😀 Suosittelen!

Vastaa
Iidaafel 9.4.2018 - 15:28

Ihanaa kiitos vinkistä! En ole katsonut, Netflix löytyy joten täytyy todellakin katsoa!

Vastaa
Jenni M. 17.4.2018 - 16:25

Un heureux evenement, Pieniin päin!!!
Katsoin tämän ensimmäisen kerran hormonihuuruissani esikoisen ollessa 2 viikkoinen (luonnollisesti useassa pätkässä, koska hän nukkui n.15 minuutin pätkissä). Olin niiiiin vaikuttunut elokuvan todenmukkaisuudesta että välillä todella huutoitketti, ja nauratti 😀
Toisella katsomalla muutama vuosi myöhemmin tykkäsin edelleen. Omasta mielestä ehdottomasti paras ja realistisin odotuselokuva. Toki Bridget on näkemättä, olinkin unohtanut että se pitää katsoa.. 😀

Vastaa

kommentoi postausta