Toivepostaus! Te olette toivoneet postausta imetyksestä. Erityisen paljon on kysytty, mitä minä siitä ajattelen, aijonko imettää ja miten tubulaariset rinnat ja korjausleikkaukset asiaan vaikuttavat.
Toiveenani on ehdottomasti imettää. Minusta se on luonnollista ja normaalia. Ajatus imetyksestä tuntuu todellä hyvältä ja luontevalta tavalta olla vauvan kanssa. Toki imetys on myös edullisempaa, kuin kalliiden korvikkeiden ostaminen ja mielestäni parasta ravintoa, mitä vauva voi saada. En näkisi mitään ongelmaa imettää pitkään, sillä näen imetyksellä vain olevan positiivisia vaikutuksia.
Aina varmastikaan imetys ei mene kuten on alkuun ajatellut. Voi olla useita syitä, minkä takia imetys on aluksi todella vaikeaa. Käsittääkseni se on todella yksilöllistä. Joskus imetys ei halukkuudesta huolimatta onnistu ollenkaan. Olen myös kuullut, että saman perheen lapsissakin asia vaihtelee. Jonkun lapsen kanssa imetys on sujunut ja toisen kanssa taas ei. Läheisin ystäväni, joka on saanut lapsen, oli ongelmissa imetyksen kanssa aluksi. Vauvan kielijänne oli niin tiukka, eikä imeminen onnistunut. Tämän myötä lapsi osin tottui tuttipulloon.
Omalla kohdallani imetys on varmasti asia, jossa aijon varautua kaikkeen. Eli rintapumput ja rintakumit ja kaikki muut asiat, joista en ole edes vielä tietoineen, tulee varmasti hankittavaksi. Minulla on rintojen kehityshäiriö, eli tubulaariset rinnat. Tapasin kirurgini Susanna Kauhasen tammikuussa. Se oli viimeinen käyntini ja näin ollen loppuarviointi koko prossista.
Minulle on tehty yhteensä kolme rasvansiirto operaatiota vuosina 2016-2017, joissa rintojeni muotoa ja epäsymmetrisyyttä on korjattu. Kirurgini mukaan mitään sellaista toimenpiteissä ei ole tehty, mikä voisi estää imetyksen. Maitotiehyt ovat siis koskemattomat ja ns. ehjät. Tämäkin on toimenpidekohtaista ja riippuu millaista rintaleikkausta potilaalle tehdään.
Toisinaan tubulaariset rinnat voivat vaikuttaa imetykseen. Eli korjauksesta huolimatta minulla voi olla haasteita imetyksessä. Nännit voivat usein olla sisäänpäin kääntyneet tai matalat tai muuten vain malliltaan sellaiset, että lapsen on vaikea tarttua niihin ja alkaa imeä. Lisäksi tubulaarisissa rinnoissa ei ehkä ole tarpeeksi maitorauhaskudosta, jolloin maitoa ei vain nouse rintoihin riittävästi.
Suurella osalla kuitenkin imetys sujuu tubulaarisista rinnoista huolimatta. Osittainen imetys ainakin! Toisinaan, vaikkei edes olisi tubulaarisia rintoja, niin imetys ei syystä tai toisesta suju. Mahdotonta siis etukäteen sanoa, kenellä onnistuu ja kenellä ei ja mistä syystä. Eli nähtäväksi jää miten asia on omalla kohdallani, mutta tietysti toivon, että saan imettää ja se sujuu mahdollisimman hyvin.
-Iida
20 kommenttia
Itse luulin esikoista odottaessa, että kaikki imettää enkä tienmyt, että voisi ongelmiakin olla. Oon aina suhtautunut imetykseen rennosti ja uskon, että siksi olen onnistunut imettämään molempia lapsiani ja toista imetän edelleen.
Ainoat ongelmat ovat olleet maitokokkareet, sammas ja imetyskipu toisen lapsen kohdalla imetyskipu kesti 2 viikkoa.
Rintapumpun kanssa kannattaa muistaa, ettei välttämättä pumpulle heru, vaikka maitoa tulisikin hyvin. Omalla kohdallani on käynyt näin ja maidon pumppaaminen pakkaseen varalle on ollut todella hankalaa.
Ihana, kun kommentoit, kiitos. Luulen, että renonto suhtautuminen auttaa. Käy miten käy! Ja olenkin kuullut, että pumppu on joillakin tarpeenton.
Sä olet jo hienosti pohtinut asiaa ja ottanut selvää asioista. Imetystieto ja imetysluottamus on tosi tärkeää imetyksen onnistumisessa. Lisää tietoa kannattaa lukea imetyksen tuen sivuilta, koska tässä asiassa tieto ei lisää tuskaa, kuitenkin kannattaa ajatella myös niin että imetys on luontainen vauvan ruokintakeino ja yleensä onnistuu hyvin. Toki vaikeuksiakin on monesti, myös mullakin ollut mutta onneksi suurin osa on selvitettävissä.
Multa voit aina kysyä myös neuvoa 😉
Muista kuitenkin että sä oot lapsellesi paras äiti imetit tai et <3
Suhtaudun luottavaisesti ja rennosti. Muutakaan ei tässä kohtaa voi! Mutta kiitos, on ihana tietää, että sua saa asiasta lähestyä!
Komppaan edellistä. Imettäminen tai imettämättömyys eivät ole äitiydessä onnistumisen tai epäonnistumisen mittareita. Tärkeintä varmaan on, että ei tee kummastakaan vaihtoehdosta itselleen mörköä. Jos on etukäteen päättänyt rautaisesti, että ainoastaan kuuden kuukauden täysimetys on vaihtoehto, ja sitten tapahtuukin jotain, mikä estää täysimetyksen, siitä voi tulla yhtä pahat traumat kuin imetykseen painostamisestakin. Raskauden, synnytyksen ja pienten lasten kanssa joutuu tottumaan siihen, että tilanne elää ja muuttuu koko ajan. Valmistautuminen ja etukäteen vaihtoehtojen punnitseminen on fiksua, mutta mitään kiveen hakattuja päätöksiä ei kannata tehdä, ennen kuin tilanne on oikeasti päällä.
Kiitos, hyvin sanottu. Yritän suhtautua rennosti ja katsoa sitten mitä tapahtuu!
Hei, ajatuksesi imetyksestä kuulostavat mukavan realistisilta.
Pakko kertoa tähän omista kokemuksistani. Minulla oli ennen raskautta tubulaariset rinnat (oma, erittäin varma diagnoosi, en ole käynyt koskaan lääkärissä, koska en kärsinyt niistä enkä halunnut korjata rintojani). Rintani olivat juuri samannäköiset kuin KG kertoo: suipot ja pienet, mutta nännit olivat isot ja omituiset.
Raskauden aikana rinnat kasvoivat hieman ja nännin tummenivat ja suurenivat. Yllätys oli valtava, kun synnytyksen jälkeen maito nousi rintoihin juuri oppikirjamaisesti ja rinnat alkoivat toimia loistavasti. Minun alikehittyneet rintani olivatkin mainiot imetysrinnat! Rinnat olivat tietysti ekat kolme kuukautta valtavan suuret ja pyöreät, mutta kun imetys alkoi vähentyä ja lopulta loppui, ne pienenivät lähelle alkuperäistä kokoaan. Mutta: rintani eivät ole nyt synnytyksen ja imetyksen jälkeen enää tubulaariset. Ne ovat nyt ihan tavalliset, keskikokoiset, ihan hiukan roikkuvat rinnat. Nännit ovat edelleen melko suuret, mutta enää en erota uimahallista keskivertokulkijasta.
Mielenkiinnolla kuulen sitten joskus, miten sinun rintasi reagoivat imetykseen.
Tsemppiä imetykseen. Se on oikeasti paljon hurjempaa ja tunteellisempaa puuhaa kuin olisin itse osannut etukäteen kuvitella.
Olipa kiva lukea sinun kokemuksesi! Mahtavaa! Toivon todella saman suuntaista tilannetta itsellekin. Ihanaa kevättä <3
Tosi kiva lukea ajatuksiasi imetyksestä! Itsekin sitä olen miettinyt paljon ja olen hyvin samoilla linjoilla kanssasi: Uskon rintamaidon olevan vauvalle parasta mahdollista ravintoa, mutta tiedostan myös mahdolliset tulevat vaikeudet imetyksessä. Yrityksenä on pitää mahdollisimman rento suhtautuminen, jotta en ainakaan liiallisella stressaamisella tuhoa imetystaivalta heti alussa 😀
Mukavaa viikkoa sinulle! <3
~Heidi K.
https://heidikinnunen.com
Kiitos Heidi! Sumkin ajatukset asian suhteen kuulostaa tosi hyviltä! EI turhaa stressiä. Isosti hei tsemppiä viime metreille <3
Jos toiveissa imetys, suosittelen liittymään jo ennen vauvan syntymää Imetyksen tuki ry:n fb-ryhmään. Siellä oppii kovasti muiden juttuja lukiessa, voi kysyä muilta äideiltä tai koulutetuilta tukiäideiltä kysymyksiä.
Ennen vauvaa mun imetystietämys oli ihan lähes nolla, ja olisi näin jälkikäteen ajatellen ollut ehkä fiksua vähän tutustua aiheeseen tarkemmin. Nyt ”vauva” pian 2v, edelleen imetän ja nyt alkaa jo tietämystökin olla 🙂
Kiitos, hyvä vinkki!
Liity Facessa Imetyksen tukeen! Sieltä saa paljon hyviä neuvoja ja voi kysyä myös kokemuksia! Tsemppiä imetykseen, se on ihan parasta <3
Kiitos vinkistä!
Tolla Imetyksen tuen Face-sivulla on kyllä asiallisiakin tietoa, mutta valitettavasti touhu on osittain fanaattista, mikä ei kyllä auta yhtään epävarmaa, syyllisyydentuntoista ja pahoista imetysongelmista kärsivää. Mun oli pakko piilottaa julkaisut jossain vaiheessa, että en olisi lisännyt omia imetyspaineita entisestään. Mun sairaalasta saatu neuvo on ollu kultakin kalliimpaa: äidinmaidon voi korvata, äitiä ei.
Oho! Kurjaa kuulla, vaikka en ihmettele yhtään! Täytyy vaan osata suodattaa juttuja. Ja ihanasti sanottu, äitiä ei voi korvata <3
Itse en ikinä liittynyt Imetyksen tuki ry:n fb-ryhmään, mutta voin vain kuvitella miten fanaattista ja syyllistävää meno siellä on. Itse imetin itseni lataamoon ja en suosittele sitä yhtään kenellekään. Lisäksi luulen, että imetys ylläpiti sellaista hormonitoimintaa, joka veti oman mielialani todella alas. En usko, että ilmapiiri on tästä yhtään muuttunut mukavammaksi niitä kohtaan, jotka eivät syystä tai toisesta ole onnistuneet imetyksessä. Eli juurikin näin: äitiä ei voi korvata, maidon voi. Kiitos tuosta ihanasta kommentista.
Onpa kurjaa! Mutta varmasti näihin ryhmiin mahtuu monenlaista kommentoijaa.
Minulla on tubulaariset rinnat ja esikoislapseni imettäminen ei niillä onnistunut. Tuolloin en tosin tiennyt niiden olevan tubulaariset, en ollut sellaisesta koskaan kuullutkaan. Olin vain huolissani, että voiko tällaisista miehenikin rintarauhasia pienemmistä ”lapsen tisseistä” mitään maitoa tulla. Synnytyksen jälkeen maito ja turvotus nousi kohisten, mutta ilmeisesti maidontuotanto riitti vain ensimmäisiksi viikoiksi, jolloin vauvan maidon tarve on todella pieni. Vauvan lähestyessä kuukauden ikää imettämisestä, tai lähinnä sen yrittämisestä, tuli täyttä helvettiä joka täytti kaikki päivät ja yöt. Niin paljon halusin imettää ja tähän myös hoitajat ja ystävät kovasti kannustivat ja jakoivat ”101 ja yksi syytä imettää” – oppaita. Kertoivat että heilläkin on ollut rintaraivareita, mutta ne menevät ohi. Meillä ei mennyt. Otin tuekseni rintapumpun jolla väkivalloin tiristin maitoa vauvalle, kun tämä ei enää halunnut tissiä suuhunsa ottaa (tämä teko todellakin näkyy rinnoissa… Harmittaa, että olin näin toivoton.). Mutta olin päättänyt että rumat, olemattomat tissini ovat ihan ok, jos ne kykenevät luonnolliseen tehtäväänsä. Eivät kyenneet. Kahviloissa tai muilla julkisilla paikoilla en vauvan kanssa käynyt, sillä yritykseni imettää sai vauvan joka kerta raivoamaan niin ”kuin sikaa tapettaisiin”, niin kuin mieheni sen ilmaisi, että se herätti paljon huomiota ja minä häpesin. Yritinhän vain imettää… Lähipiiri kommentoi imetystäni, että en vain yritä tarpeeksi ja ”höpönlöpön, tissi suuhun vaan!” Onneksi oma äitini oli ymmärtäväinen, hänellä oli samantapaisia ongelmia (vaikkei tubulaarisuus ole perinnöllistä??) Loppujen lopuksi neuvolan lääkäri käski lopettamaan imetys yritykset kun vauva oli noin kolmen kuukauden, sillä hän näki, miten loppuunpalanut olin. Olin yrittänyt imettää istuen, maaten, kävellen, laulellen, taputellen, ensin pumpaten, lämmittäen, hytkytellem, miehen avustamana, hyvä etten päälläniseisoen. Ja myös öisin tämä sama rumba, joka päivälläkin tapahtui useampaan kertaan. Kuljetin rintapumppua mukanani kaikkialle, kuin hengityskonetta. Jotta vauvani saisi sitä ylistettyä äidin maitoa, jota hän itse ei halunnut tai kyennyt rinnoistani imemään. Nyt lapseni ollessa kolme vuotias, kuuntelen kaverieni tarinoita imettämisestä ja sen ihanuudesta ja ongelmista, oma tarinani on aivan eri luokkaa. Eivätkä onnistuneet naiset sitä usko, miten raskasta se voi olla. Sen lisäksi että alikehittyneet rintani ovat vaikuttaneet itsetuntooni ja seksuaaliseen kasvuuni murrosiästä lähtien, vaikuttavat ne nyt lisäksi äitiyden kokemiseen. En oikein tunne olevani nainen, saati sitten nainen. Rinnat ovat niin suuri osa sukupuoli-identiteettiä. Niiden, joilla on ihan normaalit rinnat, ei ole mitään käsitystä millaista elämä on kun eo tunne olevansa oikein kumpaakaan sukupuolta. Transseksuaaleillekkin rintatoimenpiteet ovat ensisijaisia, miksiköhän näin… (rintojen suurennus tai poisto). Mutta en minä voi normaalilta naiselta tai mieheltä ymmärrystä vaatiakaan.
Korjaan yhden kirjoitus virheen : en oikein tunne olevani nainen, saati sitten äiti.