Vettä sataa ikkunaan, harmaa sää, on sunnuntai. Ei mitään tavallisesta poikkeavaa mutta sunnuntaina minut valtaa usein yksinäisyys. Arkena en ehdi pysähtyä tuommoista edes ajattelemaan ja usein lauantaisin on aina paljon menoa ja muuta mukavaa tekemistä. Sitten tulee sunnuntai kun olen vain itsekseni. Olen itsekseni kaikkina muinakin päivinä mutta sunnuntaina minulla on enemmän aikaa ja silloin sen yksinäisyyden tuntee. Kokonainen päivä itseni kanssa, apua. Ahdistaa, pelottaa, on tyhjä olo, olen yksin, on vain minä.
Omien tunteiden kohtaaminen selvästi pelottaa. Pelottaa pysähtyä, kuunnella itseään. On helpompi piiloutua ohjelmoidun arjen taakse ja lykätä itsensä kuuntelu sunnuntaille. Olen yksin ja se pelottaa, pelkään omaa heikkoutta ja kyyneliä, joita se usein tuo mukanaan. Jokainen kuintenkin joskus tuntee yksinäisyyttä. Itsensä voi tunteä yksinäisesksi, vaikka olisi perhe ja paljon ystäviä. Itsellänikin on ihana perhe ja monta tärkeää ystävää. En voi kuitenkaan soittaa heille joka sunnuntai, vaan minun tulee käsitellä ja kohdata yksinäisyyden tunne itse. Nautin arjestani yksin, mutta sunnuntain hiljaisuudessa yksinäisyys saa ahdistavia piirteitä. Joku toinen taas saattaa toivoa aikaa yksin, edes muutamaa tuntia omaa aikaa. Yksin olemista on tärkeää harjoitella ja yksin olemisessa ei ole mitään pahaa.
On tärkeää pysähtyä ja miettiä yksinäisyyttä ja mitä se itselle tarkoittaa. Tänään otin kasan lehtiä eteeni, aloin leikata olotilaani sopivia kuvia ja sanoja lehdistä. Aloin liimata niitä uuteen muistikirjaani. Yllätyksekseni vietinkin ihanan sunnuntain yksin nauttien omasta seurastani. Oli ihana olla yksin.
-Iida