Home » syksyn tyttö

syksyn tyttö

by Iida Åfeldt

CSC_0452.JPG

Vietin eilen syntymäpäivääni syksystä nauttien. Saan olla onnellinen ja kiitollinen paljosta. On ihanaa vanheta ja huomata miten elämä on kuljettanut. Moni ihana ystävä on edelleen mukana matkassa, uusia ystäviä on tarttunut matkaan ja perhe, joka pysyy. Olen kiitollinen siitä miten olen muuttanut elämäntapojani, olen tietysti saanut apua ja tukea, mutta todellisen työn olen tehnyt itse. Se meinaa aina välillä unohtua. Itseään tulisi kuitenkin kiittää säännöllisesti.

CSC_0459.JPG

Ympärilläni on niin paljon hyvää ja kaunista. Hyvä ystäväni kertoi ihailevansa minussa sitä ominaisuutta, etten levitä vihaa ympärilleni. Minun ei tarvitse, sillä olen kerännyt ympärilleni ihmisiä, joista saan hyvää ja joille saan antaa hyvää. En voi kuin olla otettu kun saan syntymäpäiväni aamuna raakakakkua ovelleni, mistä tälläisiä ystäviä tulee? Sitä saa mitä antaa, eli levitä hyvää, saat sitä takaisin. Et ehkä nyt, huomenna tai ensi viikolla vaan jossain kohtaa elämääsi. Mitä annat tulee luoksesi.

CSC_0457.JPG

Syntymäpäivänä tulee miettineeksi kulunutta vuotta ja tulevaa vuotta 23 -vuotiaana. Kuluneena vuotena olen ollut monta kertaa surullinen, tehnyt isoja ratkaisuja. Haaveilin, että voisin kävellä Töölönlahtea päivittäin mennessäni bussilla sen ohi. Nyt kävellessäni Töölönlahdella päivittäin, ajattelen sitä kuinka kävelen unelmiani todeksi. Kaikki tapahtumat ovat johdattaneet tähän. Ei kaduta mikään, ei itketyt kyyneleet, eikä vuoden aikana olleet vaikeudet, sateiset lenkki-aamut, opskelija-elämän yhdistäminen työhön, jatkuva kiire… ei, kaikki ovat tuoneet tähän hetkeen. Kaikella on tarkoitus ja asiat järjestyvät kuten salaa olemme haaveilleet.

CSC_0451.JPG

Tulevaan vuoteen lähden rakkaudella, ilolla ja hyvällä mielellä itseäni kohtaan. Terveenä, vahvana ja valmiina elämään. Edessä on monia haasteita, joihin jo valmistaudun ajatuksen tasolla mutta monta hienoa asiaa. Surulla on tarkoitus, ilolla on tarkoitus, eikä kummankaan kanssa tarvitse olla yksin. Sen ymmärtäminen on osoittanut rikkaudeksi. Kiitos ihanat ystävät ja perheeni.

CSC_0454.JPG

-Iida

 

 

kommentoi postausta