Synnytyskertomus

6,2K

Sinä iltana menin nukkumaan melko myöhään, lähempänä puolta yötä. Heräsin jo kahdelta yöllä pissahätään. Nousin sängystä ja kävelin vessaan. Laskiessani yöhousuni alas, huomasin niiden olevan aivan märät. Siinä hieman unisena mietin, että olenko pissannut alleni vai onkohan tämä nyt lapsivettä. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja laitoin innokkaana viestiä synnytykseen mukaan tulevalle doulalleni Anulle. Hän vastasi nopeasti ja sanoi, että tässä kohtaa parasta on mennä jatkamaan unia. Lepo on parasta, sillä vesien menosta voi vielä mennä aikaa ennen kuin mitään ihmeempää tapahtuu. 

Menin takaisin sänkyyn, mutta unien jatkaminen tuntui vaikealta. En ehtinyt makoilla kauaa, kun tunsin jo voimakkaan kipuaallon alaselässä. Hetken päästä tuli jo seuraava. Nousin ylös sängystä ja menin olohuoneeseen, jotten herättäisi nukkuvaa esikoistani. Aloin kellottamaan supistuksia. Ne eivät olleet kauhean voimakkaita, mutta tulivat tiiviiseen tahtiin. 

Laitoin jälleen viestiä doulalleni ja kerroin tilanteesta. Laitoin myös äidilleni viestiä, sillä hänen oli määrä olla esikoisena kanssa synnytykseni ajan. Minulla oli kotona jumppapallo ja TENS -laite, jotka otin siinä kohtaa käyttöön. Kellotin supistuksia ja ne tuli aika tarkalleen kahden minuutin välein. Ne kestivät kuitenkin vain 20 sekunttia. 

Soitin puoli neljä äidilleni, sillä hän ei ollut vastannut viestiini. Hän luonnollisesti nukkui, eikä ollut kuullut viestiä. Puhelin äidin kanssa puhelimessa ja hän kannusti soittamaan synnytyssairaalaan, kun supistukset tulivat kuitenkin tiheään tahtiin ja lapsivesikin oli jo mennyt.

Soitin synnytyssairaalaan. Siellä oli hyvin tilaa, joten olin tervetullut synnyttämään, kun aika olisi oikea. Kätilö sanoi puhelimessa, että supistukseni ovat vielä hyvin lyhyitä, mutta jos minulla on tunne, etten selviä kotona, voin tulla sairaalaan ilman erillistä ilmoitusta. Hän sanoi, että viimeistään aamulla klo 8.00-9.00 minun tulisi tulla tarkistukseen. 

 Esikoinen heräsi tuohon puheluun. En saanut häntä jatkamaan yöunia, sillä hän ihmetteli ja kyseli jatkuvasti. Myös koira pyöri jaloissa hätääntyneenä. Niinpä äitini sitten saapui meille neljän tietämissä pitämään esikoiselle seuraa. 

Äidin saapuminen paikalle oli pelastus, sillä minun oli haastava olla esikoisen tukena ja ottaa supistuksia vastaan. Äidin läsnäololla oli ihana rauhoittava voima. Äiti alkoi siinä heti laitella esikoiselleni aamupalaa ja tehdä hänen kanssaan hamahelmiä. Kyllä meitä vähän naurattikin. Siinä me sitten yhdessä keskellä yötä vietimme aikaa!

Äidin tultua meille, minä lähdin suihkuun. Olin ilmeisen kipeä supistuksista, sillä suihkussa aloin oksentamaan. Istuminen pesuhuoneen lattialla tuntui auttavan todella paljon kipuun. Suihkuttelin lämpimällä vedellä ainakin tunnin ajan. Suihkun jälkeen pötköttelin jonkun aikaa sohvalla Tens-laitteen voimin. Se tuntui myös auttavan ja taittavan supistuksen pahimman piikin. Edelleen supistukset tuli tiheään tahtiin, muttei kestoltaan olleet kuin 30 sekunttia. 

Olin koko ajan yhteydessä doulaani Anuun ja pidin häntä ajantasalla. Doulan lisäksi synnytykseeni oli osallistumassa ystäväni Silvia, joka tekee synnytyskuvauksia. lmoitin myös hänelle tilanteeni ja hän rupesi valmistautumaan. Soitin kuuden aikaan myös koiran hoitajille ja kerroin, että synnytys oli käynnissä ja olin pian lähdössä sairaalan. Sovin heidän kanssa, että he hakisivat koiran aamupäivän aikana heti, kun saisivat omat aamutoimensa hoidettua. He pääsisivät sisään asuntoon vara-avaimella. Ilmoitin myös lapseni päiväkotiin, että hän olisikin kyseisenä päivänä tulossa päiväkotiin, sillä olin menossa synnyttämään ja äitini töihin. Olin nimittäin juuri edellisenä päivänä ilmoittanut päiväkotiin, että pidän nyt esikoista pari päivää kotona. 

Oloni alkoi huonontua. Edelleen supistukset olivat kestoltaan lyhyitä, mutta tulivat usein. Äitini alkoi tehdä lähtöä esikoiseni kanssa puoli seitsemän aikaan aamulla. He lähtivät äitini luokse ennen kuin äitini veisi esikoiseni päiväkotiin ja menisi itse töihin. Samalla ovenavauksella doulani Anu tuli, kun äitini lähti. Minun ei näin ollen tarvinnut olla yksin. 

Minulla alkoi olla sen verran tuskainen olo, että mieleni teki jo lähteä sairaalaan. Aloimmekin Anun kanssa valmistella lähtöä seitsemän aikaan aamulla. Anu kantoi valmiiksi pakatun sairalaakassini autoonsa. Autossa minulla oli Tens- laite, niin, että lätkät oli selkäpuolella ja etupuolella lämmin kauratyyny. Anu ajoi meidät sairaalalle. Koko matka oli kyllä yhtä kärsimystä. Supistuksia oli inhottava ottaa vastaan autossa, sillä asento ei oikein ollut hyvä. Siitä kuitenkin selvittiin ja olimme aamulla klo 07.45 kirjautuneena synnytyssairaalassa. Myös kuvaaja oli paikalla, hän odotteli jo sairaalalla saapumistamme. 

Saapumisen jälkeen kätilö teki sisätutkimuksen ja kertoi minun olevan jo kuusi senttiä auki. Tieto oli todella lohduttava ja sain siitä voimaa. Tuntui, että olin jo lähellä vauvaa ja hänen saamistaan syliin. Kätilö otti vauvasta vielä sydänkäyrää, jonka jälkeen pääsin sitten synnytyssaliin. Minulla oli toiveissa päästä ammeeseen ja sainkin ammehuoneen. Huono sydänkäyrä kuitenkin lopulta esti pääsemästä ammeeseen ja hyödyntämästä sitä. 

Synnytyssalissa pääsin ilokaasun makuun ja se oli aivan ihana aine. Sain siitä hurjasti apua. Se pakotti myös keskittymään hengittämiseen rauhallisessa tahdissa. Pääasiassa seisoin sänkyyn nojaillen ja hengittelin ilohaasua. Koin tämän itselle parhaimpana asentona vastaanottaa supistuksia.

Puoli yhdeksältä olin auennut kahdeksaan senttiin ja tuntui, ettei ilokaasu enää auta. Tiesin, että ne tuskan sentit oli käsillä, jolloin tekee mieli jättää koko homma. Todellakin ajattelin, että pakenen omasta synnytyksestäni. Mietin miten kukaan koskaan ikinä synnyttää. Pyörittelin päätäni ja ihmettelin kuinka voin olla uudelleen taas synnyttämässä. lImeisesti en oppinut mitään ensimmäisestä kerrasta. Päätin, että haluan ehdottomasti lääkettä ja heti. Doulani Ani tuki koko ajan ja oli vierellä. Kätilö oli läsnä, kysyi, kuunteli ja vastasi. Lääkäri tuli synnytyssaliin ja päädyimme kohdunkaulan puudutukseen. En kokenut puudutteesta juurikaan apua ja pyysin spinaalipuudutusta. Esikoiseni synnytyksessä spinaalipuudutuksesta oli jäänyt todella hyvä kokemus.

Anestesialääkäri tuli laittamaan spinaalipuudutteen selkäydinkanavaan. Sain puudutteesta apua välittömästi ja se tuntui siinä kohtaa ihanalta. Pieni lepotauko oli todella tarpeen. Spinaalipuudutus annetaan tyypillisesti vain kerran ja sen vaikutus kestää 1-2 tuntia. Puudutuksen vaikutuksen aikana kävin suihkussa ja liikuin paljon. Yritin edistää avautumista ja kehon rentoutumista. Istuin jumppapallolla ja hyödynsin puolapuita. Liikuttelin lantiota puolelta toiselle. Pötköttelin myös sängyllä ja juttelimme niitä näitä mahtavan synnytystiimini kanssa. 

Sain suonensisäistä nestehoitoa koko synnytyksen ajan. Yritin myös juoda paljon. Virtsarakkoa katetroitiin kahteen kertaan synnytyksen aikana, sillä en pystynyt yrityksestä huolimatta pissaamaan. Minun olisi myös tehnyt hirveästi mieli syödä spinaalipuudutuksen vaikuttaessa, muttei se ollut mahdollista, sillä henkilökunta halusi ottaa varman päälle. Niinpä sain juoda nestämäistä ravintoliuosta saadakseni energiaa. 

Olin saanut spinaalipuudutteen klo 9.50 ja ennen puoltapäivää alkoi supistukset taas tuntua voimakkaasti. Puudutuksen vaikutus oli lakannut. Nojailin jälleen sänkyyn lattialla seisten ja hengittelin ilokaasua. Anu hieroi alaselkää ja silitteli päätä. Kätilö tuli tekemään sisätutkimusta klo 12.30  ja sanoi, että olen täysin auki. Hän alkoi valmistautua ponnistusvaiheeseen. Halusin synnyttää seisten, sillä se tuntui hyvältä asennolta. Koko synnytyksen olin pyrkinnyt välttä makuuasentoa tai puoli istuvaa asentoa, sillä niissä supistukset tuntuivat todella inhottavilta vastaanottaa.

Pian koin luonnollista ponnistamisen tarvetta ja sain alkaa ponnistamaan. Paikalle tuli toinenkin kätilö oman kätilöni avuksi. Ponnistamisvaihe kesti epikriisin mukaan kolme minuuttia ja vauva syntyi. Siini kolmen minuutin aikana kertaalleen ajattelin, etten pysty tähän, mutta pian kipu oli ohitse. Suuri lämpö ja herkistyminen valtasivat kehon. Sain vauvan syliin ja siinä hän rääkäisi kovaan ääneen. 

Voin synnytyksen jälkeen oikein hyvin. Olimme vauvan kanssa pitkään ihokontaktissa ja meillä ei ollut mitään kiirettä pois synnytyssalista, sillä olin sillä hetkellä päivän ensimmäinen ja ainoa synnyttäjä. Kävin rauhassa suihkussa, puin puhdasta vaatetta, vauvaa mittailtiin ja punnittiin. Kuuntelin musiikkia ja söin pariinkin kertaan ennen kuin illalla minua lähdettiin kärräämään pyörätuolilla vuodeosastolle. Anu ja Silvia olivat rinnallani iltaan asti. Pääsimme kotiutumaan jo heti seuraavana aamuna. Kaikki oli mennyt niin hyvin ja oma vointini mahdollisti nopean kotiutumisen. Äitini tuli esikoisen kanssa hakemaan.

Synnytyksestä jäi todella hyvä mieli. Se eteni reippaaseen tahtiin ja mitään mutkia ei tullut matkalle. Minulla oli todella luottavainen olo itseeni, olin rauhallinen koko synnytyksen, melko hiljainen ja omissa oloissani. Olin sellaisessa omassa synnytyskuplassani. Omaa rauhallista oloa tuki varmasti se, että minulla oli turvallinen olo koko ajan. Koin, että minusta pidettiin niin hyvää huolta koko synnytyksen. Minulla oli aivan huikea tiimi synnytyksessä. Kätilö oli aivan ihana ja me tulimme todella hyvin juttuun. Hän ja doula kannattelivat synnytystä ja pitivät huolta kaikesta minun ympärillä. Minä sain vain keskittyä hengittelyyn ja supistusten vastaanottamiseen. 

Hyvän synnytyskokemuksen kruunasi synnytyksestä otetut kuvat. En osannut etukäteen edes ajatella miten valtava merkitys kuvilla oli. Ja on edelleen. Ne ovat ihan mieletön muisto tuosta upeasta hetkestä, jota ei koskaan koe uudelleen samanlaisena. Synnytys on usein yksi ihmisen elämän merkittävimpiä kokemuksia ja miten usein siitä on ehkä yksi kuva. Minua kiinnosti ajatus siitä, että näkisin oman synnytykseni, näkisin sen kun lapsi syntyy ja muut synnytyksen hetket. Kuvat omasta synnytyksestä kyllä mullisti taas ajatuksiani synnytyksestä ja nosti vielä suurempaan arvoon oman kehon. Jälkeenpäin olen ajatellut, että voikun kaikilla halukkailla olisi mahdollisuus synnytyskuvaajaan.

KUVAT Silvia Salakka