Home » Meidän keittiö on valmis

Meidän keittiö on valmis

by Iida Åfeldt

Kaupallinen yhteistyö Nixi-kaluste

“Vau, tämä on upea! Siis mikä muutos, ei ole totta!” Ajattelin. Keittiöön oli juuri saatu kaapit ja koneet paikoilleen. Se oli vielä kesken, muttei haitannut, se näytti upealta. Tuntui ihmeelliseltä nähdä keittiö oikeasti paikoillaan. Olin tietysti nähnyt havainnointikuvia keittiöstä ja tiesin, miltä se suunnilleen näyttää. 

Lopputulos oli parempaa kuin kuvat paperilla. 

Nyt uuden keittiön kanssa on eletty jo kuukauden päivät. Ja voikin sanoa, että olemme alkaneet tulla tutuiksi. Alan jo osata käyttää keittiötä, muistan mihin suuntaan kaapit aukeavat, tiedän miten koneet toimivat ja astiat ovat löytäneet hyvät paikat. Keittiön tasoillekin on alkanut tulla tavaraa, joka saa sen näyttämään kotoisalta. Sellaiselta, että keittiössä eletään aitoa elämää. 

Tässä reilun kuukauden aikana olen havainnut miten tärkeä rooli keittiöllä on. Keittiön pitää olla elämää varten. Toimivassa keittiössä viettää oikeasti mielellään aikaa. Ruoanlaittaminen on nyt niin paljon mielekkäämpää. Aiempiin vuorakotien keittiöihin nähden minulla on viimein tilaa hääriä ja paikka mihin laskea tavaroita. Minulla on täyspitkä jääkaappi ja voin tehdä oikeasti viikon ruokaostokset kerralla. Keittiö ei ole vain paikka tehdä ruokaa, vaan se on paikka viettää aikaa ja siksi sillä on väliä. Minusta on ihana vain istua ruokapöydän ääressä ja katsoa kaunista keittiötäni. 

Onhan se nyt upea!

Kun astuu meille sisään, näkee heti eteisestä keittiöön. Keittiö on käytäväkeittiö, eli keittiö on rakennettu kahdelle vastakkaiselle seinälle. Kettiösuunnittelijani Hannele Törnqvist Nixiltä piti tärkeänä, että näkymä eteisestä keittiöön on avara ja linjakas. Tämän takia jääkaappi ja pakastin siirrettiin ja keittiön molemmat seinät tehtiin yhtä pitkiksi. Vanhassa keittiössä toinen seinä oli pidempi kuin toinen. Jääkaappi ja pakastin myös blokkasivat näkymän keittiöön eteisestä katsottaessa. Voit katsoa kuvat keittiöstä ennen remonttia tästä blogipostauksesta. 

Nämä muutokset ovat osoittautuneet todella onnistuneiksi. Keittiö on yhtä pitkä molemmilla seinillä ja linjassa eteisen korkeiden kaappien kanssa. Näkymä on todella upea ja linjakas. Eteisen kaappien ovet vaihdettiin keittiöremontin yhteydessä. Useampi vieras ei ole huomannut edes eteisen kaappeja, sillä ne sulautuvat niin hyvin keittiön näkymään. 

Jääkaapin ja pakastimen siirtäminen teki keittiöstä valoisamman ja avaramman. Keittiö on hieman pimeä putkimaisen muodon takia ja siksi minulle oli suunnittelussa tärkeää luoda sinne tilan tuntua ja saada siitä mahdollisimman valoisa. Lisäksi jääkaapin ja pakastimen siirron ansiosta ruokapöydän lähellä on pidempi pätkä tasoa. Laskutila ruokapöydän lähellä on osoittautunut käytössä jälleen ihan loistavaksi jutuksi! Usein arjen ruoat nostetaan tasolle, josta jokainen voi ottaa ja annostella itselleen. Myös juhlia ajatellen tämä toimii hyvin. Astiat ja tarjottavat voi olla työtasolla, jolloin jokainen voi hakea ne siitä ja mennä mieleiselleen paikalle istumaan, keittiön pöydän ääreen tai olohuoneeseen. 

Yksi asia, josta pidän erityisen paljon, on keittiön sävymaailma. Se oli varmasti myös se jännittävin osuus keittiösuunnittelussa. On aivan eri asia katsoa värejä paperilla tai näytepaloilla, kun suurena pinta-alana valmiissa keittiössä. Suunnittelussa kaikki lähti keittiön laattalattiasta, jota en halunnut vaihtaa. Halusin kokonaisuuden sopivan laattaan ja niinpä sävymaailmaa haettiin sitä kautta. Tässäkin onnistuttiin mielestäni niin hyvin! Kaikki keittiön sävyt sopivat toisiinsa ja keittiössä on ihana tunnelma, värien harmonia. Siellä on jotain uutta ja jotain vanhaa! Siellä on laattaa ja siellä on puuta pehmentämässä tunnelmaa. Siellä on lämpimiä sävyjä ja terästä tuomassa rouheaa ilmettä. 

Keittiön kaapit ovat kotimaiselta Nixiltä ja ne on Suomessa valmistettu. Niiden asennuksessa kaikki meni kuin pitikin ja keittiön oli paikalla täysin aikataulussa. Alakaapit on Nixin Sani huurre pinnalla ja sävyssä kaura. Yläkaappien malli on nimeltään Mira. Niissäkin on huurre pinta ja sävynä kaura. Kaapeissa ei ole vetimiä, sillä halusin mahdollisimman yksinkertaisen ja selkeän ilmeen keittiöön. Sani mallissa on yläreunassa metallinen kuja, josta laatikot avataan. Keittiössä on alhaalla ainoastaan laatikoita. Koen ne näppärinä. Laatikon saa kokonaan auki ja kaikki on helposti otettavissa. Yläkaapit aukeavat alareunasta. Osassa kaapeista on pomppusalpa, kuten mikron yläpuolella. Huurre pinta oli ehdottomasti toimivin valinta lapsiperheeseen. Sormenjäljet ei ole heti näkyvissä. 

Keittiössä on massiivipuinen tammitaso. Keittiösuunnittelijani Hannele ehdotti sitä minulle ensimmäisellä tapaamisella ja ihastuin siihen heti. Tason on valmistanut Tervastaso ja sen sävy on nimeltään Tupakka. Massiivipuinen taso tuo lämpöä keittiöön ja kyllä se on se piste iin päällä. Taso on upea. Rakastan sen eläväistä pintaa. Aina ohi kulkiessa käteni eksyy hipaisemaan tasoa ja koskettamaan sen pintaa. 

Keittiötä koristaa teräksen väriset yksityiskohdat. Allas ja hana ovat teräksen väriset, kuten myös kodinkoneet. Olen ollut todella tyytyväinen tämän värisiin kodinkoneisiin. Hetken aikaa pallottelin valkoisen jääkaapin ja pakastimen ja näiden teräksisten välillä. Onneksi kallistuin jälkimmäiseen, sillä se sopii mielestäni meidän keittiöön niin paljon paremmin. Lisäksi ovat linjassa muiden kodinkoneiden kanssa.

Keittiön allas on Blanco Etagon 500-IFN  ja hana kotimainen Lapetek ROUND-A kromin värisenä. Hana on kaunis ja näyttävä yksityiskohta keittiössä. Katse kiinnittyy korkeaan hanaan ja se kerää ihasteluja. Hana on kauniisti muotoiltu ja pidän sen modernin tyylikkäästä ilmeestä. Hana ja allas sopivat täydellisesti yhteen. Allas on myös ruostumatonta terästä. Allas on linjakas ja moderni. Halusin yhden altaan ja se on tuntunut toimivalta. Allas on syvä ja hana korkea, mikä mahdollistaa suurienkin asioiden, kuten uunipeltien ja kattiloiden tiskauksen ilman haasteita. Allas on todella monikäyttöinen. Sen vakiovarusteena on monitoimikiskot, jotka kiinnitetään altaan välitasoon. Kiskot tekevät altaan käytöstä todella monipuolisen ja pidän niistä aivan erityisen paljon. Niitä voi käyttää mm. pannunalusena tai altaan reunoilla, jolloin niihin saa rätit kuivumaan. Blanco Etagon 500-IFN allas mahdollistaa kolmella tasolla työskentelyn monitoimikiskojen ja muiden lisäosien avulla. Meillä on kiskojen lisäksi vihanneskulho ja leikkuulauta. Vihanneskulhon saa altaan välitilaan ja leikkuulaudan altaan päälle. Altaalla on todella helppo operoida ja useamman tason hyödyntäminen nopeuttaa huomattavasti ruoanlaittoa. 

Meidän keittiön käytännöllisyyttä lisää AEG kodinkoneet. Ei sitä varmaan edes osaa sanoiksi pukea miten paljon olen fiilistellyt meidän korkeaa jääkappia ja korkeaa pakastinta! Tätä ennen minulla on aina ollut yksi jääkaappipakastin. Jääkaappi on AEG 6000 DynamicAir ja pakastin 7000 NoFrost. Jääkaapin ja pakastimen vierestä löytyy integroitu AEG mikroaaltouuni. Mikron tavoin muut kodinkoneet ovat integroitu keittiöön. 

AEG 7000 SteamCrisp höyryuuni on unelma, sillä ruoka kypsyy höyrytoiminnon avulla pehmeämmin ja matalammalla lämpötilalla. Se tietysti säilyttää ravintoaineet paremmin. Lisäksi uunissa on tietysti tavanomaiset toiminnot, kuten kiertoilma ja grillivastus. Höyrytoiminto on vain mahtava lisä! Uunin alla on lattiaan asti syvä laatikko, joka piiloutuu sokkeliin. Tämä pieni yksityiskohta tekee paljon! Laatikkoon mahtuu hyvin pellit ja vaikka useampi paistinpannu.

Uunin päältä löytyy tasoon upotettu induktioliesi. Ja siis olen ollut ihan mykistynyt miten nopeasti vesi alkaa kiehua. Ekaa kertaa minulla on induktioliesi ja olen ihan rakastunut! Lieden yläpuolelta löytyy huomaamaton Savo DUAL Modular dGH-m62 liesikupu. Se on integroitu yläkaappiin ja näin ollen sitä ei edes huomaa. Liesikupu on minimalistinen ja tyylikäs. Siitä saa ohjattua meidän kodin ilmanvaihtoa ja se tukee lähes kaikkia talotekniikoita. Savo on kotimainen yritys ja heidän liesituulettimet on suunniteltu pohjoismaisten kotien vaatimuksiin. 

Uunin oikealta puolelta löytyy myös AEG 7000 Classcare astianpesukone. Se on äärimmäisen tilava XXL-kokoisen sisätilan takia ja lähes äänetön inventer-moottorin ansioista. Olen ollut todella tyytyväinen kaikkiin kodinkoneisiin. 

Keittiö on todella kaunis, mutta myös käytännöllinen. Koen, että pieni ja ehkä haastavakin tila saatiin todella hyvin hyödynnettyä käyttöön. Käytävämallinen keittiö ei ole se kaikkein näyttävin keittiö, mutta tässä onnistuttiin kyllä hyvin, kiitos Nixin ja Hannelen ammattitaidon. Minusta on ihanaa, kun kotiin tullessa ensimmäisenä näkee keittiöön, näkee sen sävyt ja kauniin puutason. Rakastan istua keittiön pöydällä, jossa näen keittiön läpi olohuoneeseen. Rakastan sitä miten valo kulkee keittiön läpi ja leikkii sen pinnoilla. Ihanaa, kun tulee kevät ja valo keittiössä koko ajan lisääntyy!

-Iida

KUVAT Pinja MItrovitch

8 kommenttia

H 19.3.2023 - 12:21

Näyttää hyvältä! Mä vierastan avokeittiöitä, vaikka ne ovatkin tilankäytöllisesti fiksuja ellei joissakin pohjissa jopa välttämättömiä. Tällainen käytäväkeittiö näyttää toimivalta! Ruokapöydälläkin on viihtyisän näköinen paikka.

Vastaa
Iida Åfeldt 3.4.2023 - 10:31

Kiitos, olen kyllä tyytyväinen!

Vastaa
Mia 20.3.2023 - 12:55

Keittiösi on kyllä tosi kivan näköinen! Kodikas ja lämmin.

Vastaa
Iida Åfeldt 3.4.2023 - 10:30

Kiitos todella paljon!

Vastaa
Kasvatusmosaiikki 20.3.2023 - 15:25

Ihanat pinnat ja sävyt keittiössä! Upea kokonaisuus ?

Vastaa
Iida Åfeldt 3.4.2023 - 10:30

Kiitos, mäkin niin tykkään <3

Vastaa
Maarit 23.3.2023 - 11:12

Siitä tuli ihana! Muutenkin teillä on tosi kaunista, sulla on kyllä sisustussilmää 🙂

Vastaa
Iida Åfeldt 3.4.2023 - 10:29

Voi kiitos!

Vastaa

kommentoi postausta