Koulut ovat alkaneet ja kuun vaihteessa alkaa myös korkeakouluopinnot! Omista opinnoista alkaa olla jo hetki, joten ajattelin muistella tuota aikaa ja kertoa teille miten minä päädyin lastentarhanopettajaksi. Kävin lukiota 2008-2011, …
Tag:
varhaiskasvatuksen opettaja
-
-
”Susta tulee kyllä niin hyvä äiti, kun oot ammattilainen!” Tämä on kyllä kuultu raskauden aikana todella usein. Lastentarhanopettajana ei olla yhtään sen parempia äitinä, kuin minkään muunkaan ammatin edustajana. Toki …
-
Valmistuin lastentarhanopettajaksi Helsingin yliopistosta keväällä 2015. Aloitin työt Helsingin kaupungilla jo vuonna 2014 alkuun epäpätevänä opettajana ennen kuin sain opinnot päätökseen. Ensimmäisessä lastentarhanopettajan työssäni olin ollut ainut hakija paikkaan. Vaikka …
Edellinen
