Home » Tapahtui kerran Helsingissä osa 6

Tapahtui kerran Helsingissä osa 6

by Iida Åfeldt

Tästä tapauksesta on vierähtänyt tovi aikaa, mahdollisesti tämä sijoittuu kesään 2017. Olin sinkku (as always), asuin Helsingissä ja minulla oli auto. Auto mahdollisti paljon uutta deittailun saralla ja pääsin laajentamaan reviiriäni. Niinpä sain Tinderistä matchiksi miehen Espoosta. Sovimme treffit Helsingin keskustaan autosta huolimatta.

Hän pyysi minut pelaamaan biljardia. Minulla ei ollut siihen mennessä mitään kokemusta biljardin peluusta, ellei lasten minibiljardipöytää lasketa, jonka veljeni omisti lapsuudessamme. Oli ollut todella kaunis ja lämmin kesäpäivä, joten ajattelin pukeutua sään mukaan. Päälle valikoitui valkoinen farkkuhame ja vaaleanpunainen off shoulder -paita. En laittanut alle ollenkaan rintaliivejä, sillä minulla ei ollut olkaimettomia liivejä. Siis kyllä, lähdin pelaamaan bijlardia hameessa ja off shoulder -paidassa ilman liivejä. Päässä ei todellakaan liikkunut mitään. Omasta mielestäni asu oli todella kiva ja oloni oli siinä todella hyvä ja itsevarma.

Kun saavuin paikalle, mies oli pöydän ääressä ja testaili biljardimailoja. Tunnistin hänet heti. Hänellä oli vaaleat chinokset ja vaaleansininen kauluspaita, jonka hihat oli kääritty pariin kertaan ja se paljasti hänen vasemmassa kädessään tyylikkään kellon. Hän hymyili iloisesti minulle ja me tervehdimme. Hän oli mielestäni todella ihana.

MIES: Oletko sä ennen pelannut?

MINÄ: En koskaan, eli ihan ekaa kertaa!

MIES: Okei, hyvä tietää.

MINÄ: Oletan, että sulle tää on tuttua?

MIES: No voisi ehkä sanoa, että on tullut aktiivisesti pelattua.

Minua alkoi pikkuhiljaa nolottaa ihan todella. En saanut ikinä palloa pussiin ja toiseksi jouduin koko ajan vähän stressata, etten vilauttele rintoja. Luonnollisestikin hävisin ensimmäisen erän. Toinen peli menikin paremmin, kun mies otti ohjat. Hän otti hommaan opettajan roolin, selosti minulle paljon ja neuvoi mitä kannatti lyödä ja mihin. Välillä hän piti häädestäni tai tuli taakseni neuvomaan sipaisten lantiotani. Sen jälkeen tilanne avautui ja hitsit meillä oli hauskaa. Ja tottakai mies antoi minun voittaa!

Päätimme lopettaa pelaamisen ja lähteä vielä vähän kävelemään kesäistä Helsinkiä ympäri, sillä meillä synkkasi hyvin. Puikkelehdin edeltä oven suuntaan biljardipöytien välistä. Pian kuulin, jonkun sanovan nimeni. Käännyn ympäri ja näin miehen, jota olin tapaillut aiemmin samana vuonna. Hän tuli todella hyväntuulisena juttusille. Sen iltainen treffiseuralaiseni tuli taakseni. Siinä minä esittelin sitten heidät, vaihdoin kuulumisia ja mietin, että onneksi paikka oli hämärä, sillä olin varmasti naamasta ihan punainen.

Maailma on pieni! Ja näitähän sattuu. Mutta kaiken tämän jälkeen olen mennyt vielä uudelleen pelaamaan biljardia ja todennut sen todella hyväksi treffiaktiviteetiksi!

-Iida

KUUNTELE MYÖS MUUT OSAT!

KUVAT // Pinja Mitrovitch

kommentoi postausta