Home » Työni varhaiskasvatuksessa on päättynyt – ainakin toistaiseksi

Työni varhaiskasvatuksessa on päättynyt – ainakin toistaiseksi

by Iida Åfeldt

Tämä oli viimeinen työviikkoni varhaiskasvatuksen kentällä. Huomisesta alkaen olen vuosilomalla kesäkuun loppuun saakka, jonka jälkeen työsopimukseni päättyy. En vielä tajua, että olen irtisanoutunut vakituisesta työstäni. Vakituinen työsuhde on tuonut suuresti turvaa. On voinut ottaa virkavapaata ja perhevaapata tietäen, että on jotain jonne palata. Ei ole tarvinnut stressata kuukauden tuloista, ei ole tarvinnut miettiä kuka maksaa palkkaa sairastuessa. On ollut palkallista lomaa, lomarahat ja työterveys. Nyt yrittäjäksi siirtyessä kaikki nämä voi hyvästellä.

Monet kysyivät minulta viimeisenä päivänäni, että miltä minusta tuntuu. Tavallaan olin odottanut jo pitkään, että työt päättyisivät, sillä koin työn omaan arkeeni todella kuormittavana tekijänä. Erityisesti viimeiset viikot olivat rankkoja, kun ajoin Helsinkiin töihin uudesta kodista. Siitä huolimatta lähteminen aiheutti haikeutta. Lähdin työpaikaltani vanhemman pitäessä minulle porttia auki. Hän sanoi: ”Anna minun avata portti sinulle, tämähän on kunnia! Viimeistä kertaa”. Katsoin häntä ja hänen lasta. Olin ottanut lapsen syliin hänen ollessa aivan pieni ja siinä hän nyt seisoi isona ja taitavana. Rintaani puristi ja sisältäni kuulin minun sanovan itselleni: ”Ei tämä ole viimeinen kerta. Palaan kyllä. Rakastan tätä työtä”.

Uskon todella, etten tule hylkäämään varhaiskasvatusta kokonaan tai edes lopullisesti. Ehkä vain joksikin aikaa nyt kun Eemi on vielä niin pieni. Tuntuu paremmalta tehdä nyt jotain muuta. Työmatkat, päiväkotiviemiset ja -hakemiset sekä oma 8-16 työpäivä eivät vain tuntuneet oikealta, sillä yhteistä aikaa jäi muutama tunti päivässä ja siihen sisältyi usein kaupassa käyntiä, ruoanlaittoa ja askareita. Tämä päätös on oikea onnellisemman arjen takia, mutta toki se viimeisenä päivänä nosti tuntteet pintaan. Jos en palaa kentälle, niin toivottavasti voin tulevaisuudessa olla kehittämässä varhaiskasvatusta ja olla muutosten edistäjänä.

Olen ollut alalla kuusi vuotta. Ekan kerran lopetin muutaessani ulkomaille ja ajattelin, etten palaa. Palasin. Toisen kerran lähdin äitiyslomalle ja ajattelin, etten enää palaa. Palasin. Nyt lähdin ja jotta voin palata, täytyy tapahtua suuria muutoksia. Joka kerta olen työssä jossain kohtaa uupunut. Resurssit ovat puutteelliset ja työtä on usein mahdotonta tehdä, koska puuttuu henkilökuntaa. Liian usein venytetään työntekijöiden hyvinvoinnista ja jaksamisesta, joka kostautuu sitten lapsissa. Tällä toisella paluu kerralla  hoitovapaan jälkeen tämä iski vasten kasvoja heti ensimmäisenä työpäivänä. Poikkeustila oli silmiä avaava kokemus varhaiskasvatuksen kentällä ja toivon todella, että siitä jäisi monia asioita pysyvästi arkeen, kuten pienemmät ryhmäkoot ja riittävä määrä aikuisia. Sillä se tarkoittaa hyvinvoivaa henkilökuntaa ja hyvinvoivia lapsia, joille varhaiskasvatussuunnitelma voi toteutua heille oikeutetulla tavalla. Silloin henkilökunta ehtii tehdä työnsä eikä aina tarvitse ajatella jättävänsä toisia pulaan lähtiessään suunnittelemaan tai ollessaan sairaana.

Tästä kaikesta huolimatta rakastan tätä työtä. Sen huomaa silloin, kun sen pitää jättää taakseen. Se on kumma ala, että se ei jätä rauhaan, kun siitä pääsee ”eroon”. Tuleekin ikävä ja haluaa takaisin. Se antaa niin paljon ja siinä saa niin paljon. En tiedä parempaa tunnetta kuin mennä aamulla töihin 20 lapsen juostessa halamaan tai hokiessa nimeäsi innoissan ”Iida tuli, Iida tuli”. Parasta on tuntea itsensä niin tärkeäksi ja olla oikeasti tärkeä hyvin monelle. Siinä saa seurata onnistumisia, valtavia harppauksia ja kehitystä. Harvassa työssä saa tätä kaikkea kokea.

Sen takia alan jättäminen taakse tuntuu niin haikealta. Ei se olisi haikeaa, jos ei olisi lapsia, heidän vanhempiaan ja työkavereita. Lähtiessään sitä miettii kaikkia heitä. Se siitä tekee vaikeaa.

Haluan ehdottomasti kiittää työkavereitani. Kun ensimmäistä kertaa astuin työpaikkalleni, olin vielä opiskelija. Olin tulossa suorittamaan päättöharjotteluani. Jo silloin minua pyydettiin taloon töihin. Olin käynyt jo monessa päiväkodissa, eikä minulle ollut koskaan tullut se sama tunne kuin siellä. Joten ehdottomasti halusin sinne töihin. Työkaverit ovat olleet se kantava voima tehdä työtä, työyhteisö on mahtava ja töissä on todella huikeita tyyppejä, mahtavia osaajia, joilla on paljon ammattitaitoa ja he tekevät työtä täydestä sydämestään lapsia kohtaan. Vaikka olen lähtenyt monesti, on työpaikalleni ollut aina hyvä palata ja olen halunnut palata. Juuri työkavereiden vuoksi. Minulla on aina ollut se tunne, että minua arvostetaan työyhteisössä, minusta välitetään ja minuun uskotaan.

Uskon, että tajuan tilanteen, kun syksy koittaa. Nyt tuntuu erittäin hyvältä olla lomalla enkä ole ehkä ihan konkreettisesti ymmärtänyt, etten palaa. Voi elokuussa sitten konkretisoitua. Ei ole työkavereita toivottamassa hyvää huomenta, eikä eteisessä leiju Juhla Mokan tuoksu. Ei kolise aamupalakärryt, eikä tarvitse etsiä sisäkenkiä vain todetakseen, että ne on siellä minne ne viimeksi jätti. Toisaalta on kiva kokeilla yrittäjyyttä, kun se on minulle mahdollista. Siitä kiitos teille seuraajille <3

-Iida

KUVAT // Leena Warén

22 kommenttia

Nimetön 24.5.2020 - 22:55

Jäin miettimään, miksi irtisanoutua, kun olisit yhtä hyvin kai voinut jäädä vielä hoitovapaalle?

Vastaa
iidaafel 24.5.2020 - 23:36

En voi jäädä hoitovapaalle, sillä tehdäkseni töitä yrittäjänä, tarvitsen Eemille päivähoitoa. Eli hän menee elokuusta päiväkotiin. Toiseksi yritys ei voi saada starttirahaa, jos olisi muu työ olemassa.

Vastaa
ElsaM 25.5.2020 - 00:32

Hyvä kirjoitus! Varhaiskasvatuksen resursseihin pitäisi todellakin panostaa. Onnea uusiin tuuliin!

Vastaa
iidaafel 25.5.2020 - 09:02

Samaa mieltä! Kiitos❤️🙏🏼

Vastaa
MuuttuvaMaailma 25.5.2020 - 05:36

Uskon, että terveydenhuollossa monella on samoja kokemuksia, ajatuksia ja tunteita. Valmiuslaki on vielä todennäköisesti tiivistänyt tunnetiloja; aina on kovat ajat, säästöpaineet ja ”venytään vielä hetki”. Samalla oma eettinen puntari sanoo, että potilaiden hyvän toteutumisessa tehdään liian isoja kompromisseja, ja loputon resurssien saneeraus on liian iso uhraus. Oikeudenmukaisuuden, laadun, yksilöiden ja yhteisöjen kestävyyden tai pitkäjänteisten terveysvaikutusten turvaaminen ei onnistu loputtomissa ”poikkeusoloissa”.

Vastaa
iidaafel 25.5.2020 - 09:04

No varmasti, sosiaalialojen suuri yhteinen ongelma! Niin moni vaihtaa alaa, toivottavasti asiaan herätään pian. Jatkuvissa poikkeusoloissa ei jaksa kukaan pidemmän päälle!

Vastaa
Rosanna92 25.5.2020 - 15:11

Hyvä kirjoitus ja päätös varmasti teidän arjen kannalta.
Paljon epäkohtia alalla. Välillä työkavereiden kaa mietitään et onko normaalia et päivän jälkeen on aivan naatti, ei jaksa mitään ja aina on riittämätön olo. Pitäisi pystyä olemaan lapsille niin paljon enemmän mutta kun ei voi mitään resursseille. Miten pahalta tuntuu lasten puolesta :/ ja se että henkilökunta on paikoin aivan uupunutta, ei varmasti ole oikein. Sairauslomat ovat yleisiä ja alan vaihto.

Mukavaa kesää teille Eemin kanssa! Ihania kuvia mistä välittyy onnellisuus ❤️

Vastaa
iidaafel 25.5.2020 - 16:00

Kyllä, samoja ajatuksia! Niin kurjaa:(
Kiitos kovasti, ihanaa kesää myös sulle <3

Vastaa
VappuA 25.5.2020 - 16:11

Ymmärrän tunteesi, saman ratkaisun tehnyt 1.5v sitten, enkä kadu päivääkään….

Vastaa
ronnbruden 25.5.2020 - 22:46

Voi, onnea ja tsemppiä tulevaan!
Jaan sun ajatukset ihan täysin.
Työskentelen itse perusopetuksessa yläkoulussa ja olen nyt niin loppu, että on ollut pakko alkaa miettiä tulevaa. Tätä työtä ei jaksa vielä 25 vuotta, vaikka se onkin maailman paras työ: oppilaat, työkaverit ja opettaminen – mikään ei tätä kolminaisuutta voita missään. On ihan hirveä ajatuskin ehkä joutua luopumaan maailman parhaasta työstä.

Varhaiskasvatuksen puutteet ja ongelmat ovat huomattavasti suuremmat kuin perusopetuksen – alkaen ryhmäkoosta, henkilökunnan määrästä ja henkilökunnan palkasta. Olen niin vihainen, että nyt tapellaan oppivelvollisuusiän nostosta, kun niin monet ongelmat voitaisiin hoitaa varhaisella puuttumisella. Siinä varhaiskasvatuksen roolin arvostaminen myös taloudellisin resurssein olisi ainoa oikea tie. Varhaiskasvatus on jotain niin arvokasta, ettei sitä pysty edes sanoin kuvaamaan.

Vastaa
iidaafel 26.5.2020 - 21:56

Niin totta! Olen samaa mieltä. Tavallaan lohdullista, kuulla, että joku muukin on opetustyössä ihan puhki ja samalla niin surullista. Tämä kun koskee varhasikasvatuksesta yläkouluun asti opettajia 🙁

Vastaa
Taaperoiden opettaja 26.5.2020 - 13:16

Itse koen tuon saman rakkauden työhöni ja lapsiin. Paljon on tapahtunut hyvää, vaikka paperitöiden ja vaatimusten pino on pöydälläni kasvanut…on lapsen aito ilo ja inmostus pysynyt samana. Olen saanut tehdä töitä taaperoryhmässä ja tuon työn arvokkuuta eivät ymmärrä aina edes isompien lasten kanssa työtä tekevät kolleegat! Työ pienten piipeetäjien parissa on vastuullista, raskasta ja hyvin palkitsevaa..lasten vanhemmat antavat ihanaa palautetta taaperoiden edistysaskelista! Sinulle toibotan blogin kitjoittajana kaikkea hyvää: matkalla kohti unelmia!

Vastaa
iidaafel 26.5.2020 - 21:53

Voi jaan kokemuksesi, kaikein parasta on taaperoiden kanssa. Se on ikäryhmä, jossa viihdyn kaikkein parhaiten! Aivan ihania <3

Vastaa
Nimetön 27.5.2020 - 13:54

Ymmärrän tunteesi, koska varhaiskasvatuksen tilanne on mitä on.
Kuitenkin blogin lukeminen loppunee omalta osaltani tähän, koska ammattimaisen bloggaajan elämä ei mielestäni vaikuta seuraamisen arvoiselta, enkä myöskään näe, että ammattimainen bloggaus olisi toimintaa, jota pitäisi tukea yhteiskunnan starttirahalla.

Vastaa
iidaafel 27.5.2020 - 22:00

Kiitos, että olet tähän asti ollut mukana lukemassa!
En ole ilmaissut hakeneeni starttirahaa, kuhan yhteen kommentiin sanoin, että siinä yksi syy yritisanoa esimerkiksi. Ja aiheesta tosi saa olla montaa mieltä, mikä nyt on kenellekin oikeutettua ja mitä pitää arvokkaana ammattina. Monelle bloggaus ei ole mitään, toiset taas osaavat nähdä mitä se voi olla ja vaatia. Tällä hetkellä se tarjoaa itselleni enemmän aikaa oman lapseni kanssa, jonka ei tarvitse olla päiväkodissa kymmentä tuntia viidesti viikossa. Oma haaveeni on päästä opiskelemaan ja aloittaa luennoimaan lapsen varhaisesta kehityksestä tulevaisuudessa ja olisi mahtavaa, jos oma yritys voisi kehittää varhaiskasvatusta alana.
Kaikkea hyvää kesääsi!

Vastaa
Vierailija 28.5.2020 - 14:27

Minusta on kivaa seurata blogiasi, ja katson myös kaupalliset yhteistyöt juuri siksi, että haluan tukea blogia. Vaikka minua eivät kiinnostaisi kaikki yhteistyöpostaukset, niin tunnollisesti katson ne ja tykkään. Minusta on niin kivaa, kun teet blogia minun luettavakseni.

Vastaa
iidaafel 29.5.2020 - 07:35

Voi kiitos! Onpa ihana kuulla, kiitos kun luet!

Vastaa
M-R 27.5.2020 - 22:26

Kadehdin! Itsekin vakassa työskentelevänä olen jo pitkään miettinyt alanvaihtoa – en vain tiedä mihin vaihtaisin. Vuosikausien opiskelu ei enää yli kolmikymppisenä kiinnosta. Työpäivien jälkeen on niin loppu, että ei mitään järkeä.
Nauti uusista tuulista ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen 🙂

Vastaa
iidaafel 27.5.2020 - 22:42

Ymmärrn todella hyvin! Toivon itsekin, että tulevaisuus tässä näyttää mitä sitä sitten joskus isona haluaa tehdä! Kiitos kovasti ja isosti voimia sulle!

Vastaa
Mooli 29.5.2020 - 15:18

”Se on kumma ala, että se ei jätä rauhaan, kun siitä pääsee ”eroon”. Tuleekin ikävä ja haluaa takaisin.” Niin tuttua! Olen aineenopettaja koulutukseltani ja ollut jo yli 15 vuotta muissa töissä. Silti ala kiehtoo aina vaan ja muiden opettajien seurassa (vaikkeivat olisi tuttujakaan entuudestaan) tuntee olevansa kotona. Kummallista 🙂 Onneksi voit aina palata varhaiskasvatukseen, jos siltä tuntuu – kaikkea hyvää!

Vastaa
Mark-ka 29.5.2020 - 16:03

Kuulostaa niin tutulta. Itsekin varhaiskasvatuksen opettajan työskennellessä tunnistan tuon, että aina on työpäivän jälkeen aivan poikki et ei jaksa iltaisin tehdä mitään muuta itselle tärkeää. Se ei pitemmän päälle ole hyväksi kellekään. Tässä jo useamman vuoden miettinyt muita hommia ja opiskellutkin työn ohessa. En näe muuta vaihtoehtoa kun jättää työ, koska työ on vaan liian kuluttavaa palkkatasoon ja työmäärään nähden.

Vastaa
Varhaiskasvatuksen kertomuksia – varhaiskasvatus on kriisissä - Paulan Pedagogiikka 15.10.2021 - 20:44

[…] minusta –varhaiskasvatus on menettänyt paljon kokeneempia ja taitavampiakin työtekijöitä! Iidan matkassa -blogin Iidan tekstissä huokuu mielestäni se, että hän on varmasti tehnyt itselleen ja perheelleen oikean ratkaisun […]

Vastaa

kommentoi postausta