Ajattelin tehdä kesän ajalta viikkopostauksia, joissa kerron jokaiselta päivältä jonkun mieleen jääneen asian. Vaikka postaussarja on arkinen, samalla pääsee tutustumaan meidän päiviin sekä kesänviettoon!
MAANANTAI 1.6.
Joka maanantaille pitäisi sopia jotain ihanaa! Aamu tuntui tahmealta, mutta onneksi olimme sopineet ystäväni Lauran kanssa, että hän tulee poikansa kanssa meille kylään. Me ulkoilimme ja söimme lounasta. Tein meille pasta-pestosalaatin ja Laura toi mukanaan marjoja, suklaata, kahvipaketin ja kukkia! Satiin herkkujälkkärikin ruoan päälle. Oli ihana saada heidät ensi kertaa vierailulle meidän uuteen kotiin.
TIISTAI 2.6.
Aamupäivällä kävimme Eemin tulevalla päiväkodilla. Juttelin johtajan ja yhden työntekijän kanssa, näin sisätilat muiden ollessa ulkona. Minulle jäi todella hyvä mieli ja olen todella tyytyväinen valintaani. Kyseessä on yksityinen päiväkoti meidän lähellä, joka on pieni ja kodikas. Vastaanotto oli todella hyvä ja henkilökunta heti todella ystävällistä. He huomioivat Eemiä ja juttelivat mukavasti meistä kiinnostuen.
Iltapäivällä kävimme mummon eli Eemin isomummon pihalla leikkimässä. Teimme mummolle kasviskiusausta, ostimme pullaa ja kuohuvaa. Veimme ruoan hänelle lahjaksi, sillä hän täytti 67-vuotta. Ajattelin, että ruoka voisi olla kiva lahja, kun mummo asuu yksin ja touhuaa kovasti, eikä aina ehdi kokkailla.
KESKIVIIKKO 3.6.
Päivän kohokohta oli puutarhajuhlat. Tai ehkä niihin valmistautuminen, sillä juhlissa ei oltu kovin kauaa. Valitettavasti laitoin Eemille uudet sandaalit jalkaan ilman sukkia. Hänen osaltaan juhlat eivät sujuneet hyvin ja jouduimmekin lähteä melko pian kotiin. Häntä inhotti, kun sandaaleihin meni hiekkaa ja hän ei voinut leikkiä. Hän halusi sandaalit pois, mutta hän ei todellakaan kyennyt olemaan paljain varpain. Hänellä oli todella paha mieli asiasta, jonka vuoksi lähdimme kotiin. Tunsin itseni niin juntiksi, kun en ollut ottanut toisia kenkiä mukaan tai edes sukkia!
TORSTAI 4.6.
Aamupäivällä oli Eemin neuvolalääkäri. Viime viikolla meillä oli terveydenhoitajan vastaanotto ja nyt sitten lääkärin. Kaikki normaalisti ja Eemi oli hyvällä tuulella. Iltapäivällä lähdimme kävellen ruokakauppaan. Eemi halusi ottaa nuken rattaineen mukaan. Ajattelin, ettei hän kuitenkaan jaksa koko matkaa kävelle kaupalle ja takaisin, joten otin Eemillekin rattaat. Hän kuitenkin yllätti minut ja käveli 1,5 km itse työntäen nukenrattaita.
PERJANTAI 5.6.
Aamupäivällä kävimme Eemin kanssa kirppiksellä ekaan kertaan sitten maaliskuun alun. Ja ekaa kerta tänä vuonna löysin jotain itselleni ja tulen varmasti esittelemään ne postauksessani myöhemmin, joka käsittelee kesäkuun kirppislöytöjä.
Iltapäivällä saimme ystäviä kylään. Olipa ihana katsoa näiden kahden leikkejä, kun selvästi oli jo jotain yhteistä! Eemi selvästi nauttii toisten lasten seurasta ja hakee rohkeastikkin kontaktia ainakin kotioloissa.
LAUANTAI 6.6.
Kotoilupäivän kohokohta oli pannukakkukestit mummilassa. Lauantaina satoi lähes koko päivän ja minulla oli suuria käynnistysmisvaikeuksia. Sain vaatteet päälle iltapäivän puolella ja lähdettiin sitten mummilaan. Tein meille pannukakkua ja lämmitin puusaunan. Olin saunassa ekaa kertaa tätä vuonna, että olihan aika!
SUNNUNTAI 7.6.
Edellisenä iltana sain Eemin nukahtamaan vasta klo 22 ja sunnuntaiaamuna hän heräsi klo 05.15. Silloin ajattelin, että tästä ei kyllä voi tulla hyvä päivä. Olin mennyt itse nukkumaan yhdeltä, joten ihan hirveästi ei tullut nukuttua. Lähdimme ulos aika pian aamulla. Onneksi aurinko paitoi ja mieliala siitä nousi! Ihailin taitavaa lastani, joka ei nykyään heti riko hiekkakakkuja, vaan koristelee niitä kivillä ja kepeillä. Iltapäiväkin meni ulkoleikeissä, kävimme kaupassa ja tein meille makaronilaatikkoa.
-Iida
2 kommenttia
Ihana toi kuva missä Eemillä sama asento kun sulla!
Ja hei ihana postaus, tämmönen arkinen viikkopostaus. Näitä lisää!
On kyllä todella ihailtavaa, miten sitkeästi ja sitoutuneesti olet läsnä lapsellesi! ❣ Mikään elämässä tuskin voi olla niin intensiivistä, kuin pikkulapsiaika; aamutoimista kaikkien päivän tapahtumien kautta iltatoimiin sellaisena katkeamattomana virtana. Ilman ”vuoronvaihtoja”. Itse olin kaksi vauva- aikaa ihan kiinni kodissa, kun mies työkenteli pitkiä aikoja toisella paikkakunnalla. Joskus iski iltapäivän/ alkuillan välissä sellainen irti pääsemisen tuska- että voi kun joku toinen tekisi lasten iltajutut, ja itse voisi vaan passivoitua jonnekin kirjan ääreen. Ja sitten joskus öisin tuskastutti aikaisten aamutoimien lähestyminen- että taas täytyy olla ohjaamassa toimintaa, jaksaa rutiineja ja aikataulussa pysymistä. Vaikka olisi lähinnä tehnyt mieli istua nököttää paikallaan kuin patsas ? Jälkikäteen on tietysti syyllisyys painanut, koska noissa hetkissä ei osannut eläytyä täysin yksin elävien vanhempien asemaan.