Raskausaikana ajattelin kuvitelmieni olevan hyvin realistisia. Siitä millaista elämä vauvan kanssa olisi. Se oli kuitenkin paljon parempaa ja paljon pahempaa, mitä olin osannut ajatella. En ollut osannut kuvitella sellaista rakkautta, joka vain kasvaa päivä päivältä. Enkä myöskään osannut kuvitella miten paljon vauvat voi huutaa ja miten vähän nukkua. Tai miten paljon aikaa menee kotoa lähtemiseen ja miten vähän aikaa on itselle. Se on alkuun niin hurjaa miten pieni ihminen on vain ja ainoastaan sinusta riippuvainen ja sillä sekunnilla kuin vauva syntyy, pitäisi olla antamassa sille kaikkensa. Mitä enemmän lapseen rakastuu, sitä enemmän on päästettävä irti ja antaa itsenäistyä. Ei näitä asioita vain osannut odottaa.
Kuten ei monia muitakaan. Olin toki seurannut lapsia niin töissä kun lähipiirissä sekä somessa. Olin sitä kautta tehnyt muutaman päätöksen, että minä en sitten ainakaan tee noin. Mutta olenpa vain löytänyt itseni tekemästä niin. Silloin en vielä tiennyt, että vanhemmuudessa on toisinaan kaikki keinot sallittuja, jotka kannattelevat perheen hyvinvointia.
1.Lapseni ei katso ohjelmia syödessä
Olin nähnyt perheitä, joissa lapselle laitettiin tabletista Ryhmä Hau tai Pipsa Possu pyörimään ruokailun ajaksi. Syynä se, ettei lapsi muuten syö. Odotusaikana päätin, etten koskaan sorru samaan. Ajattelin, että lapseni pitää pystyä syömään muutenkin, ilman, että katse on vangittuna ruutuun. Todellisuudessa olen toteuttanut tätä tapaa itsekin jokusen kerran. Silloin on usein ollut todella vaikea päivä, olen ollut itse huonolla tuulella tai lapsi on ollut huonolla tuulella. Lapsi ei ole keskittynyt syömiseen, vaan on heitellyt ruokia tai täysin kieltäytynyt syömästä. Silloin ohjelman tai lauluvideoiden katsominen onkin auttanut tilanteeseen. Pääasiassa oma lapseni syö todella hyvin, mutta jos minulla olisikin todella huonosti syövä lapsi ja ohjelmien katsominen tai muut viihdykkeet olisi ainut keino saada lapsi syömään, käyttäisin ne varmasti.
2. Lapseni ei saa sokeria alle 2-vuotiaana
Tämän suhteen olin tiukkana vielä 1-vuotiaana. Synttäreillä sankari sai raakakakkua, kun muut söivät täytekakkua. Jossain vaiheessa lapsi kuitenkin alkoi ymmärtää, jos lautasella ei ollut samaa tavaraa. Hänen läsnäollessaan ei enää voinut syödä oikeastaan yhtään mitään hänen ruoastaan eriävää. Ensiksi annoin hänen maistaa jäätelöä ja sitten muumikeksiä. Sitten hän aloitti päiväkodin ja tulin siihen lopputulokseen, että mielummin sallin lapseni maistaa, kun kiellän. Tasapainoiseen ruokasuhteeseen kuuluu sattumat ja se luodaan varhaislapsuudessa. Lapseni saa herkkuja silloin, kun itsekin syön tai ollessamme kylässä. Liian tiukka linja ajaisi siihen, että söisin lapseltani salassa. Joudun tosin harrastamaan sitä aika ajoin. Siinä saa olla todella ovelana, kun nappaa suklaapalan suuhun! Kaiken ne nimittäin näkeekin!
3. Lapseni ei tyhjennä kaappeja ja laatikoita
Siis ihan oikeasti olin ajatellut, että minun lapseni ei sitten avaa kaappia ja vedä kaikkia tavaroita alas. Katselin välillä kauhulla somesta lapsien tekevän niin ja kotien olevan kaaoksen vallassa. Toisin kävi tässäkin. Olisin tietysti voinut ostaa lukkoa ja stopparia, mutta en saanut aikaiseksi ja lapseni tyhjensi rauhassa paikkoja. Oikeasti annoin hänen tehdä sitä ja annan yhä edelleen. Syyt ovat täysin itsekkäät. Nimittäin sillä välin saan sitä omaa aikaa! Silloin ehdin tehdä ruoan tai meikata, ehkä jopa käydä suihkussa tai laittaa pyykit. Lisäksi oivalsin, ettei kyseessä ole kaaos, vaan lapsi tutkii. Kyseessä on siis tutkiminen, joka on arvokas vaihe lapsen kehityksessä. En voisi mitenkään lopettaa hänen riemuaan, jonka se synnyttää!
Onko teillä ollut jotain vastaavia? Olisi todella kiva kuulla!
-Iida
LUE MYÖS
KUVAT // Teemu Nurmela
10 kommenttia
Meillä tosin on vasta 7kk vanha poika, mutta tässä meidän Ajatusmuutokset: Meillä oli ehdoton ajatus siitä ettei vauva nuku meidän vieressä. Jossain vaiheessa kuitenkin se kerran lipsahti. Nyt myöhemmin näin imettävänä äitinä en voi keksiä mitään ihanampaa kuin päikkärit vauvan kanssa vierekkäin. Öisin ollaan edelleen pinniksessä.
Toisena on nukuttaminen. Olin päättänyt että vauva opetetaan alusta asti nukahtamaan itse. Noh niin varmaan kun en kestä yhtään vauvan huudattamista ja syliin nukuttaminen kestää n. 3min
Kolmantena teen soseet itse. Kaikki varmaan tietää miten tässä on tähän asti käyny ?
Silti minusta on tärkeintä että kaikki voi hyvin, nukkuu hyvin ja saa ruokaa. Eli rennolla otteella ?
Hei kiitos kommentista! Nukkumisasiat on varmaan sellaisia, joista tekee etukäteen päätöksiä ja imetys myös! Monet asiat on sellaisia, että vasta todellisuuden tullen ymmärtää :DD helppo se on aina etukäteen ajatella ja monesti jopa kauhistella ja tuomita toisia, ennen kuin on itsellä edessä! Ehdottomasti olen samaa mieltä siitä, että pääasia on, että kaikki voi hyvin, on ruokaa, on unta ja puhtaat vaatteet <3
Esikoisen kohdalla pystyin aluksi pitämään aika monesta periaatteesta kiinni, mutta toinen lapseni tunnisti Mäkkärin kultaiset kaaret jo vuodenvanhana ja kolmas mm. on saanut maistaa jäätelöä jo ennen 1-vuotispäiväänsä ja nykyään (on Eemin ikäinen) katsoo joka päivä telkkarista Pikku Kakkosta ja välillä vähän youtuben lastenohjelmia kaupan päälle.
Tyttären kohdalla minulla oli myös lukuisia hänen sukupuoleensa liittyviä periaatteita, kuten ei vaaleanpunaista, ei barbeja, ei ”ulkonäkölajeja” (tanssi, taitoluistelu jne) harrastukseksi, korvalävistyksiä… noh, voitte arvata miten kävi!
Ennen lapsia ajattelin myös, että kuuntelen aina mitä heillä on asiaa ja vastaan asiallisesti ja arvostaen. Tämä on toki periaatteena edelleenkin, mutta käytännössä olen kyllä luisunut lukuisia kertoja. Sitä pölötyksen ja huonojen ajoitusten määrää mihin lapset kykenee oli vain mahdotonta kuvitella etukäteen!
Mutta. On myös paljon asioita joista olen pystynyt pitämään kiinni, koska ne ovat olleet minulle ja meidän perheelle tärkeitä. Meillä syödään vain ruokapöydässä, lasteni seurassa ei ole kukaan päihtyneenä, vien lapsiani aktiivisesti kulttuurin pariin, luin iltasadunkin joka ilta pitkälle kouluikään… Olisi hauska lukea myös Iida sinun kohdallasi näistä ”onnistumisista”, hyvin usein me vanhemmat nimittäin ennemmin soimaamme itseämme kuin kiitämme siitä mikä on mennyt hyvin.
Joo voi vaan kuvitella mitä se on, jos on useampi lapsi! Lähes mahdotonta toteuttaa kaikkia perjaatteitaan.
Muistan myös ajatelleen, että ei autoja meille ja mahdollisimman neutraaleja leluja ilman perinteistä sukupuoliroolitusta, mutta en vaan ole voinut mitään sille, että autot kiinnostavat lasta kaikkein eniten!
Ja tuo oli todella hyvä huomio, ihania asioita, joissa olet onnistunut! Ehdottomasti voisin tehdä tästä postauksen! Liikaa tosiana miettii niitä missä ei kokenut onnistumista.
Tää kuulostaa varmaan todella pinnalliselta, mutta… 😀 Ennen lasta katselin välillä ihmetyksellä, miten lasten vaatteet ovat välillä todellinen ”värioksennus”, so. päällä olevat vaatteet ovat kaikissa mahdollisissa väreissä eikä yhteensopivuudesta ole tietoakaan. Ajattelin, että haluaisin oman lapselleni vain nättejä asukokonaisuuksia kivoissa väreissä, mutta toisinhan siinä sitten kävi 😛 Säästimme vauvavuoteen rahaa etukäteen, pihistelymoodi jäi päälle, eikä vauvalle ole ostettu ainuttakaan vaatekappaletta. Vaatteet ovat muilta saatuja tai äitiyspakkauksen tuomia eikä yhteensopivuudesta ole tietoakaan, ainut kriteeri on se, että vaatteet ovat puhtaita (ja tästäkin lipsutaan hävettävän usein)!
Tiedätkö! Ymmärrän tosi hyvin! Mulla on ollut sama ajatus, haluan että vaatteet sopii yhteen, ei kirjavaa ala sekä yläosaa samaa aikaan. Ja olen toteuttanut sitä kaikesta pinnallisuudesta huolimatta. Kun lapsi meni päiväkotiin, hän tuli usein takasin ties missä väreissä, kun oli vaatteita sotkenut. Ja nyt kun opettelemme kuivaksi, on päälle usein mitä sattuu!
Hei,
Tähän nyt voi toki muutkin kun iida vastata, olisin kiinnostunut tietämään, että mistä nämä ei-omaan elämään niin hirveästi vaikuttavat periaatteet oikein nousevat? Miksi tulee tunne, joka johtaa ennakkopäätökseen, että ei autoja tai ei prinsessamekkoja? Ymmärrän kyllä, että ei vaikka halua puskea lasta muottiin, mutta eikö jonkun triviaalin jutun kieltämisellä sitten pusketa toisenlaiseen muottiin ja eikö ne lelut nyt ole sitä lasta varten? ja kuten todettu, niin mahdotontahan se on ennakkoon tietää mistä se lapsi sitten tykkää…
Erilaisten nukkumis-ruokailu-whatevereiden suhteen ymmärrän paremmin, jos on etukäteen päättänyt suojella omaa untaan tai perheessä arvostettuja pöytätapoja, mutta just noi missä sillä asialla ei ole juuri mitään tekemistä minkään arjen sujuvuuden tai terveydellisten syiden kanssa on vähän enemmän kysymysmerkki.
En osaa kyllä tietää, voisin kuvitella, että lapsuudesta? Minulla ainakin oli mekkoja ja veljellä ritarivaatteet. Lisäksi sukupuolisensitiivisyys ja neutraalius on ns kasvatustrendejä. Eli sekin voi vaikuttaa. Kasvatustiedekin kehittyy koko ajan ja saamme uutta tietoa valtavasti, joka antaa suuntaa sitten päätöksille.
Isoin juttu oli varmaan se, että yritin uskotella itselleni ja kaikille muille, että minä en sitten muutu. Mutta näin viiden vuoden jälkeen voin kertoa, että kyllä muutuin. Ja paljon paremmaksi.
Se mistä olen onnistunut pitämään kiinni on, että en anna lapseni käyttäytyä huonosti siksi, että en uskalla tai jaksa puuttua siihen. (Vauvat/pikkutaaperot toki ”käyttäytyvät” miten käyttäytyvät…)
Se mistä olen luistanut: annan katsoa ohjelmia jos mun pitää levätä, tiskata, pyykätä, puhua työpuhelu jne. Mutta en mä tuota lasta ole silti pilannut, kun se haluaa silti mieluummin lähteä ulos tai tehdä jotain kavereiden/minun kanssa. On ne hampaatkin joskus jäänyt pesemättä. Ja oon huutanut, vaikka ajattelin etten koskaan ikinä milloinkaan voisi huutaa lapselle.
Lasten kanssa voi armollisesti ja tuloksellisesti aina korjata kurssia, jos joku asia alkaa mennä huonoon suuntaan. Kaiken ei tarvitse koko ajan onnistua ”täydellisesti”. Lapsikin on ihminen. Äitikin on ihminen. (Isäkin varmasti, meillä ei vaan kuulu perheeseen.) <3
Mä yritin lähteä äitiyteen suht avoimin mielin, mutta kyllä jokunen periaate on silti lentänyt ainakin ajoittain/osittain romukoppaan. Esim. perhepeti oli ajatuksissa ihan ei, mutta sitten iso verenhukka ja repeämät niin eihän mitenkään muuten ollut kiva imettää kuin sängyssä maaten ja siinä kunnossa jaksanut tehdä kuin sen minimin. 3kk iässä kroppa sitten ilmoitti, että nyt ei kestä enää olkapää kainalossa nukkuvaa vauvaa ja piti siirtää omaan sänkyyn, mutta kyllähän se silti usein aamuisin jne tuli viereen jatkamaan unia ja kuukauden sisään olen kainaloon nukuttanut kiukkuisen taaperon päiväunillekin kainaloon,vaikka nukkuu itsekin mieluummin omassa sängyssä.
Täysimetys koki kolauksen jo synnärillä, kun määrättiin lisämaitoa, kun maito ei noussut sairaalassa olo aikana vielä (verenhukka ja oksitosiinitippa varmasti vaikutti), vaikka kotona sitten alkoi sujua. Mutta suhtautuminen tarvittaessa korvikkeeseen esim. oman poissaoloni aikana rentoutui.
Sokerin kanssa myös löysätty iän myötä enemmän kuin olin ehkä alunperin ajatellut, mutta ei se kakkupala tai kaksi juhlissa ole oikeasti iso juttu, kun arkisin ei sokerilla mässäillä. Ja juurikin oppii, että joskus herkut ok, mutta ei niitä joka päivä syödä (paitsi ehkä me vanhemmat illalla lapsen nukkuessa…)
Leluja on myös kertynyt paljon enemmän kuin olisi tarvis, osa lahjoina osa omana hemmotteluna. Merkkivaatteitakin pidin turhina vielä raskausaikana, mutta hiukan tylsistynyt kotiäiti ja alet ja mites sitten kävikään 😀
Mutta toisaalta asioita on mennyt myös toisin päin. Esim. en olisi osannut alle 2v vaatia vielä kotitöiden tekemistä, mutta eihän niitä tarvitse vaatia, kun pikkuapurihan suuttuu, jos joku ehtii laittaa pyykkikoneen päälle ilman häntä ja uusimpana on itse alkanut tulla avuksi tiskikoneen tyhjennyksessä eli annan sitten viedä muovikipot, lastat ja kauhat paikoilleen (eli ei särkyvää tai terävää).