Home » Viimeiset raskauskuvat ja viime hetken tunnelmia

Viimeiset raskauskuvat ja viime hetken tunnelmia

by Iida Åfeldt

Lasketun ajan mentyä jo menojaan mieliala seilaa. Välillä tuntuu, ettei tämä vauva synny ikinä. Välillä taas luottamus vauvaa kohtaan on hyvin suuri ja olo hyvinkin rauhallinen tulevaa synnytystä ajatellen. On täysin normaalia, että vauvat syntyvät kaksi viikkoa lasketun ajan molemmin puolin. Yliaikaisesta raskaudesta puhutaan vasta, kun 42 raskausviikkoa on ylittynyt. Kuitenkin jokainen päivä lasketun ajan jälkeen tuntuu vuodelta. Nämä viimeiset päivät on niin pitkiä ja koettelee kärsivällisyyttä. Huomaan mielen tarpeen suunnitella, ennakoida ja aikatauluttaa. Synnytyksen kohdalla se ei ole mahdollista, sitä tuskin täysin voi suunnitella, vaikka olisi suunniteltu sektio. Tässä hetkessä asiat eivät ole omissa käsissäni. Voin vain hyväksyä hetken epävarmuuden ja odottaa, vaikka se onkin todella vaikeaa.

Tietenkin fyysinen olo on raskas. Ihan pian toistan itselleni, kun yritän nousta sängystä ylös keskellä yötä käymään vessassa ja joka paikkaa särkee. Ihan pian. Ei enää kauaa. Jaksa vähän vielä.

Jaksamista koettelee myös monet läheiset ja puolitutut. Luonnollisestikin he ovat kiinnostuneita tulevan vauvan syntymästä ja odottavat, koska jotain tapahtuu. Niinpä sitä saa olla vastaamassa monen ihmisen uteluihin, että joko! Ja jos ei nyt, niin koskas sitten! Miten kauan tässä menee, johan on kumma, kun ei vielä synny! Ruokakaupassa ei enää huvita käydä, sillä joka kerta vastassa on useampi tutun tuttu ja aina joku jää ihmettelemään miten minä olen vielä yhdessä osassa. Ihmiset jakavat myös pyytämättä neuvoja ja toki hyvää tarkoittaen. He rakastavat kertoa mikä heidän synnytyksen käynnisti tai mikä ystävällä toimi.

”Oletko kokeillut akupunktiota? Entä osteopatiaa? Kannattaa ehdottomasti miettiä vyöhyketerapiaa, sillä synnytys käynnistyy vuorokaudessa! Kai juot vadelmanlehtiteetä, syöt taateleita ja ananasta? Nyt vaan reipasta lenkkiä ja porrastreeniä, niin johan lähtee synnytys käyntiin! Kannattaa ehdottomasti hieroa nännejä ja lypsää rintoja! Kolme ässää käyttöön nyt, eli siivous, sauna ja seksi, ne toimi meillä! Hei mites tulinen ruoka! Tai jalkojen hieronta synnytystä stimuloivien pisteiden kohdalta? Yksi hyvä vinkki on haravointi! Minua auttoi lantion pyörittely ja syväkyykyssä hengailu!”

Joku viimeistelee keskustelun aina sanoen ”ei kukaan ole vielä sinne mahaan jäänyt”.

Sitä ei tiedetä mikä synnytyksen lopulta käynnistää. Jollakin se on seksi ja jollakin se on vyöhyketerapia. Jonkun kohdalla mikään vippaskonsti ei auta. Varmasti moni odottaja on tässä kohtaa valmis kokeilemaan ihan kaikkea edistääkseen synnytyksen käynnistämistä. Onhan päivät lasketun ajan jälkeen todella piinaavia.

Itse uskon, että moni keino toimii, jos aika on oikea ja synnytys muutenkin lähellä. Keho on kypsä ja vastaanottavainen. Toisinaan liikunta ja liike voi korjata vauvan virheellistä asentoa. Siten vauva pääsee laskeutumaan alaspäin ja synnytys voi käynnistyä. Toisinaan seksi lisää hyvän olon hormoneita kehossa, oksitosiinia, jota juuri tarvitaan supistuksien aikaansaamiseksi. Jokaisen raskaus on yksilöllinen ja jokaisella on yksilöllinen kantoaika. Toisilla se on pidempi ja kohdun kaulan kypsyminen vie aikansa, vaikka kokeilisi kaikkia konsteja. Välillä tarvitaan sitten lääketiteellistä apua synnytyksen käynnistämiseen.

Raskauden lopussa ja toki koko raskausaikana on mielestäni erityisen tärkeää tehdä sellaisia asioita, jotka tuovat itselle hyvää oloa. Ne ei aina käynnistä synnytystä, mutta varmasti edistävät sitä tavalla tai toisella. Rentous, nautinto ja hyvä olo ovat avainasemassa synnytystä ajatellen. Olen itse käynyt pitkillä kävelyillä koiran kanssa, käynyt hieronnassa, vyöhyketerapiassa, syönyt hyvää ruokaa, nauranut ja nauttinut. Olen yrittänyt ruokkia mieltä, vaikka näin loppua kohden se onkin haastavaa. Olen pyrkinyt minimoimaan stressitekijöitä. Olen sanonut läheisille, etten kaipaa kyselyitä ja neuvoja. Kerron kyllä, kun aika tulee. Olen tilannut ruoat kaupasta kotiin, jottei tarvitse tulla kohdatuksi, joka tuntuu tässä hetkessä vain olevan liikaa. Olen lopettanut yrittämästä ja antanut sen sijaan itseni vain olla. Olla yrittämättä, luovuttaa. Ja oikeastaan vain luottaa siihen, että synnytys tapahtuu kyllä. Se tapahtuu, vaikken olisi yrittänyt kaikkea.

Vaikka nyt alkaakin olla mitta täysi raskautta, tulee päivä, kun tätä ikävöi. Tulee päivä, kun haaveilee raskausmahasta ja pienestä ihmisestä siellä sisällä, jonka liikkeitä saa tuntea. Vaikka nyt on valmis luopumaan tästä mahasta, tulee hetki, jolloin sen haluaisi takaisin.

Kävin otattamassa itsestäni viimeiset raskauskuvat syyskuun lopulla. Kun puissa oli vielä lehtiä ja syysaurinko antoi parastaan. Minulla ei ollut ollenkaan sellainen tunne, että olisin halunnut enää siinä kohtaa raskauskuvia. Olo oli raskas ja turvonnut. Ei todellakaan hehkeä ja hehkuva. Mutta tiedän, että tulee päivä, jolloin kiitän itseäni. Kiitän, että talletin tämän matkan. Tiedän, että tulen palaamaan näihin kuviin haikeudella ja ihastelemaan niitä. Sillä raskaus on ainutlaatuinen ja uniikki kokemus.

Nämä raskauskuvat ovat mielestäni todella upeita, kauneimpia, joita minusta on otettu.

Pian tämä matka tulee päätökseen. Melkoiset yhdeksän kuukautta!

-Iida

*Kuvat on kuvannut Pinja / Intohimo Creates

12 kommenttia

Laura 27.10.2022 - 14:22

Upeat kuvat ja kirjoitus Iida! Kyllä hän tulee kun on valmis <3

Vastaa
Iida Åfeldt 27.10.2022 - 20:39

Kiitos❤️❤️

Vastaa
Henna 27.10.2022 - 20:09

Niin upea ja kaunis sinä! Tunnelmakin kuvista välittyy upeasti!

Vastaa
Iida Åfeldt 27.10.2022 - 20:39

Kiitos! Nää kuvat on kyllä upeita mustakin!

Vastaa
Mimi 27.10.2022 - 23:44

Wau ihania kuvia, on hyvä idea kyllä ottaa itselle ja omille lapsille kuvat muistoksi ❤️
Syksyn värit on kauniita, kiva että sait ottaa odotuskuvat noin näteissä maisemissa. Olet kaunis! Kiva että kohta saatte ottaa pienokaisen vastaan ja aloittaa uutta arkea pikkuisen kanssa ?

Vastaa
Iida Åfeldt 28.10.2022 - 10:19

Kiitos! Olen kanssa tosi tyytyväinen❤️

Vastaa
Nadja 28.10.2022 - 08:50

Ihanat te <3

Vastaa
Iida Åfeldt 28.10.2022 - 10:18

Kiitos❤️

Vastaa
Minna 29.10.2022 - 18:40

Upeat kuvat, upea sinä!

Vastaa
? 29.10.2022 - 19:02

Kaikki lapseni ovat syntyneet reilusti ennen laskettua aikaa. Silti viimeiset viikot ovat olleet tuskaisia.
Kauniita kuvia!
Minusta ei muuten ole yhtään kuvaa raskaana. Lasten isää ei niin kiinnostanut, enkä itse ”osannut” mennä ulkopuolisen kuvattavaksi. Olisi kyllä pitänyt.

Vastaa
Nadja 30.10.2022 - 14:33

En omaa tiliä Instan puolella, niin en sinne pysty kirjoittamaan, joten tänne:
Lämpimästi onnitteluja vauvan maailmalle saapumisesta koko perheelle! <3

Vastaa
Iida Åfeldt 31.10.2022 - 07:52

Kiitos kovasti❤️

Vastaa

kommentoi postausta