Kun olin aivan tympääntynyt raskauteen. Kun olin päättänyt, että ihan sama. Kun olin ajatellut, että älä sitten synny. Kun aloin henkisesti valmistautumaan käynnistykseen esikoisen tavoin. Sitten hän päätti saapua. Hän …
itsellinen äitiys
-
-
Lasketun ajan mentyä jo menojaan mieliala seilaa. Välillä tuntuu, ettei tämä vauva synny ikinä. Välillä taas luottamus vauvaa kohtaan on hyvin suuri ja olo hyvinkin rauhallinen tulevaa synnytystä ajatellen. On …
-
Monesti ensimmäinen kolmannes tuntuu todella pitkältä. Alkuraskaus on aina epävarmaa ja jokainen päivä vie lähemmäs varmempia viikkoja. Elämä tuntuu odottelulta. Sitä odottaa varhaisultraa, ensimmäistä neuvolakäyntiä, NT-ultraa, ensimmäisiä liikkeitä ja mahan …
-
Olen raskauden viimeisellä kolmanneksella. Laskettuun aikaan on 10 viikkoa ja raskautta ihan enintään 12 viikkoa jäljellä. Toinen kolmannes meni ohi noin vain. Ihan uskomatonta! Jos vertaan edelliseen raskauteen, niin se …
-
Ensimmäinen kolmannes tuntuu kyllä todella pitkältä. Tässä alussa aika tuntuu matelevan. Kaikki on epävarmaa ja mikään ei vielä tunnu konkreettiselta. Niinpä tämä nyt vain on ohitse ja olen matkalla tuota …
-
Näin kaikki eteni Vuoden 2021 helmikuussa otin yhteyttä omaan terveysasemaan itsellistä äitiyttä koskien. Koronan vuoksi sain omalääkärille etävastaanottoajan. Lääkärinvastaanoton ja määrättyjen labrakokeiden jälkeen lähti lähete TAYSiin. Ensikäyntini TAYSissä oli kesäkuussa …
-
Viikon ajan olo on tuntunut jotenkin normaalilta. Sellaiselta kuin ennen. Menneet viikot olo on ollut sairas. Kuin olisin ollut kahdeksan viikkoa oksennustaudissa. Todellisuudessa sairastuinkin oksennustautiin kaiken päälle. Siinä hetkessä koin …
-
Kävin tällä viikolla TAYSissa varhaisultrassa. Ultrassa kaikki oli hyvin. Juuri niin hyvin kuin tässä kohtaa voi olla. Siellä näkyi yksi sikiö, joka vastasi viikkojaan ja sydänäänet kuului. Oli ihana saada varmuus, …
-
Heräsit seitsemältä. Nousin perässä, oli päästävä vessaan ja saatava hetimmiten jotain syötävää. Tein meille aamupalaa. Ehdit jo pyytää lisää ennen kuin olin itse ehtinyt istua alas syömään. Omenaa, päärynää, karjanpiirakkaa …
-
Kaksi viikkoa sitten minulle tehtiin neljäs inseminaatio. Siitä alkoi kahden viikon piinaava odotus jälleen kerran. Nyt toivoa oli mukana astetta enemmän. Uusi vuosi oli vaihtunut ja antoi uuden mahdollisuuden. …