Moni kamppailee uhmäikäisen kanssa, sillä tämä on aihe, jota minulta on toivottu valtavasti. Uhmaikä on todella yksilöllinen, mutta sijoittuu tyypillisesti 2-4 ikävuosiin. Lapsen ymmärrys kasvaa ympärillä olevaa maailmaa kohtaan ja hän haluaa ilmaista itseään sekä mielipiteitään. Hän haluaa itsenäistyä, kertoa omia ajatuksiaan, ilmaista tarpeitaan ja tehdä asioita itse. Samaa aikaa hän harjoittelee tunteiden ilmaisemista. Tunteet ovat usein impulsiivisia eikä lapsi aina osaa niitä itse tunnistaa ja sanoittaa.
Kun lapsi sanoo aikuiselle ei, hän harjoittelee irtautumista vanhemmista, itsenäistymistään. Se ei toki aina johda lapsen haluaan lopputulokseen ja toisinaan lapsi sanoo kaikkeen ei, koska harjoittelee omaa ilmaisuaan. Uhmaiässä korostuu rajat, jotka aikuinen asettaa. Rajat tuovat lapselle turvaa. Liika vastuu ja valinnanvapaus luovat turvattomuutta. Lapselle tulee antaa vastuuta ja vapautta ikätasoisesti, jolloin häntä kuunnellaan ja osallistetaan päätöksien tekoon. Se on kehitykselle myös tärkeää.
Alla vinkkejä uhmaikäisen kanssa toimimiseen! Minulla ei ole vielä kokemusta oman lapsen kohdalta, mutta kyllä jo 1-vuotias osaa ilmaista, kun harmittaa. Hauskan leikin jälkeen saa kyllä kantaa pois selkä kaarella huutavaa lasta mm. hiekkalaatikolta.
ENNAKOI
Jos arjessa on tilanteita, joista aina kiistellään, niin ennakoi! Valmistele lapsesi tulevaan etukäteen. Siirtymät ovat usein haastavia, leikin lopettaminen harmittaa, hampaiden pesu kiukuttaa ja kotiin lähteminen aiheuttaa itkupotkuraivarit. Aikuinenkin haluaa tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, mitä tapahtuu huomenna ja mitä viikonloppuna. Lapsi ei muista mitä tapahtuu seuraavaksi, vaikka asioita olisi tehty monta kertaa, joten häntä pitää muistuttaa. Leikin lomassa asiat myös unohtuu nopeasti.Valmistele lasta tulevaan ja kerro seuraavasta siirtymästä etukäteen. Tähän toimii esim tiimalasi. Leikki siivotaan, kun hiekka on valunut. Lapselle voi kylässä kertoa, että 10 minuutin päästä lähdemme kotiin, vie leikki loppuun. Jos siirtymät ovat vaikeita, voi lapselle tehdä kuvitetun päiväjärjestyksen muistin tueksi. Lapsen on helpompi ymmärtää kuvia.
PILKO OHJEET
Lyhyt ohje tai neuvo on paras. Sen lapsi pystyy ymmärtämään nopeassakin tilanteessa. Aina ei myöskään ole aikaa neuvotella, vaan on toimittava, kuten liikenteessä. Eli muuta ohjeet lyhyiksi. Sen sijaan, että sanoisit ”Älä juokse, nyt ollaan suojatiellä ja tässä liikkuu paljon autoja”, sano ”Kävele”. Lapsi ei pysty vastaanottamaan pitkiä ohjeita, pitkiä käskyjä tai pitkiä perusteluita. Yksinkertaiset perustelut ja ohjeet toimivat parhaiten, silloin lapsi voi muistaa ne. Pitkät ohjeet eivät pysy lapsen mielessä eikä hän pysty keskittymään kuunteluun, jos ohje on pitkä.
VÄLTÄ TURHIA KIELTOJA JA KÄSKYJÄ
Lyhyiden ohjeiden lisäksi on hyvä olla salliva ja välttää turhaa kieltämistä. Suosin turhien kieltojen karsimista. Yllättävän paljon tulee kiellettyä päivän aikana, kuten ”Älä mene sinne, ei saa koskea, tule pois sieltä, älä kiipeä, älä levitä niitä tavaroita”. Näiden sijaan käytä myönteisiä ilmaisuja, ”Kävellään, siivotaan, mennään, annetaan niiden olla” . Ympäristö on hyvä myös miettiä sellaiseksi, ettei lasta koko ajan tarvitse rajata. Vältä myös epämääräisiä käskyjä, kuten ”Käyttäydy hyvin, ole reipas tai ole kunnolla”. Sen sijaan sano konkreettisia asioita, sano mitä toivot lapselta. Jos lapsi lähtee voileivän kanssa haahuilemaan, sano ”Syö voileipä pöydän ääressä”.
MIETTIKÄÄ YHDESSÄ
Ota lapsi mukaan neuvottelemaan. Keksikää yhdessä miten tilanne voitaisiin ratkaista. Jos sisällä on nyt liikaa vauhtia ja juokseminen on vaarallista, missä saisi juosta? Jos tyynyt ovat lentämässä kohti Tv:tä, mutta lapsi haluaa leikkiä tyynysotaa, missä sen voisi tehdä mahdolliseksi? Mitkä asiat on sellaisia mitä lapsi voi tehdä? Joskus pitää tehdä ensin jotain aikuisen päättämää ja sitten voidaan tehdä lapsen toivoma asia. Siitä voidaan yhdessä neuvottella ja siihen toimii ”ensin-sitten” -malli, eli ensin syödään ja sitten jatkamme muovailua. Aikuinen voi päättää tämän ensin-asian ja lapsi sitten-asian.
OLE JOHDONMUKAINEN
On tilanteita, joissa on pakko kieltää, eikä niitä voi kiertää.On myös tilanteita, joissa ei ole neuvottelun varaa ja tilanteita, jotka on tehtävä halusi tai ei. Silloin on oltava johdonmukainen ja pysyttävä sanojensa takana. Älä siis kiellä, jos aioit kuitenkin antaa periksi. Lasta se hämmentää. Kun on ruoka-aika, tullaan syömään ja kun pitää lähteä päiväkotiin, niin lähdetään. Näissä tilanteissa aikuinen päättää. Silloin on lapsi otettava syliin ja puettava tai lähdettävä, jos muu ei auta. Lapselle voi antaa päätäntävaltaa esim. tavasta jolla päiväkotiin lähdetään, joita on kaksi vaihtoehtoa. Päiväkotiin voidaan mennä kävellen tai rattailla, joista lapsi sitten saa valita. On tärkeää, että vanhemmat toimivat samoilla säännöillä ja ovat yhdessä johdonmukaisia, eikä niin, että toinen sallii ja toinen kieltää.
UNOHDA KYSYMYKSET
Älä kysy lapselta tulisitko syömään, jos se ei ole vaihtoehto. Älä kysy lähdetkö kotiin, jos olette joka tapauksessa lähdössä kotiin. Muista ennakointi ja ole johdonmukainen. Esim. viisi minuuttia ja sitten lähdemme, otan kellosta aikaa. Älä kysy puetaanko, jos on puettava. Silloin voit antaa lapsen valita kahdesta vaatekerrasta mieluisen. Liika vastuu ja valinnan vapaus luovat vain turvatomuutta lapselle.
NEUVOTTELE IKÄTASOISESTI
Anna lapsen vaikuttaa ja päättää asioista, mutta tee se ikätasoisesti. Lapsi ei voi päättää sitä lähdetäänkö kotiin syömään vai ei, mutta hän voi päättää mennäänkö laivapuistoon vai kirkkopuistoon tai laittaako oranssin vai mustan pipon. Kysy lapselta siis asioista, joihin hän voi ja saa vaikuttaa sanomalla oman mielipiteen. Vanhempi antaa kuitenkin rajat ja rajatut vaihtoehdot. Kahdesta vaihtoehdosta lapsen on helppo valita. Rajatut vaihtoehdot tuovat turvaa, mutta antaa lapselle olon, että häntä on kuunneltu, hän on tärkeä ja saa vaikuttaa. Lapsi harjoittelee itsenäistymistä ja omien päätöksien tekoa, jolloin häneen on hyvä luottaa ja antaa luottamista ikätasoisissa asioissa.
SANOITA TUNTEET
Lapsi ei osaa itse ilmaista sanoin vielä kaikkia tunteitaan. Hän ei aina osaa kertoa mikä harmittaa ja mistä kiukku johtuu. Hän tarvitsee aikuista kertomaan, selittämään ja sanoittamaan tapahtunutta. Aikuisen tehtävä on kertoa miksi jotakin tapahtui ja miksi aikuinen rajasi. Hän tarvitsee aikuista kertomaan, että siitä aiheutui paha mieli ja nyt harmittaa. Se on ymmärrettävää. Sanoittamalla lapsen tunteita, osoitat myös, että kaikki tunteet on arvokkaita ja sallittuja ja hän oppii ymmärtämään omia tunteitaan paremmin.
ÄLÄ JÄTÄ YKSIN
Jos lapselle tulee kiukkukohtaus, jolloin hän tarvitsisi aikuista tunteidensa käsittelyyn, on väärin määrätä lapsi rauhoittumaan yksin omaan huoneeseen tai uhata lasta yksin jäämisellä. Lapsi ei useinkaan osaa yksin rauhoittua. Yksin jääminen silloin, kun tarvitsee toista, usein vain pahentaa tilannetta. Syli saattaa rauhoittaa. Kaikki ei halua olla sylissä pahimmassa kiukussa, jolloin kotona voi olla yhteinen rauhoittumispaikka, kuten oma sänky, nojatuoli tai sohvannurkka, jonne mennä. Vanhempi voi tulla mukaan tai jäädä lähelle istumaan. Rauhoituttuaan voi tulla syliin. Joskus rauhoittumiseen voi tarvita todella voimakkaankin otteen tai kiinni pitämistä, jos lapsi potkii, sätkii ja on itselleen tai muilla haitaksi. Joskus on syytä ottaa aikalisä, mutta silloin ei ole syytä jättää lasta yksin tunteidensa kanssa. Kaikenlaiset jäähyt ovat kasvatuksellisesti kyseenalaisia. Silloin tulee se käsitys, että lapsi on arvokas vain hyvine tunteineen ja ikäviä tunteita hävetään yksin omassa huoneessa.
PYSY RAUHALLISENA
Ehkä se vaikein osuus. Miten aikuisena pysyisi rauhallisena? Uhmaikäisen temppuilut ja kiukuttelut saavat aikuisenkin hermostumaan, vaikka olisi pysyttävä rauhallisena. Oma pinna on koetuksella ja silloin ei aina ole niin järkevä, johdonmukainen ja käyttäydy, kuten aikuisen kuuluisi. Lapsi kuitenkin tarvitsee turvallista aikuista. Lapsi harjoittelee tunteiden säätelyä ja omien mielipiteiden ilmaisua. Se on tärkeä kehitysvaihe. Lapsi uskaltaa kiukutella niille, jotka ovat hänelle kaikkein rakkaimpia. Jos mielesi tekee huutaa tai kirota, on hyvä pysähtyä. Lapselle voi sanoa, että nyt aikuistakin harmittaa, suututtaa, kiukuttaa tai itkettää. Jos taloudessa on paikalla toinen aikuinen, voi häntä pyytää ”vuoronvaihtoon”, kun itse käy hengähtämässä. Tilanteet sujuvat usein parhaiten, kun aikuinen on rauhallinen. Silloin lapsikin rauhottuu.
KUVAT // Sasa Villa
8 kommenttia
Monela lapsella on tuon ”kolmen vuoden uhman” lisäksi uhmaikä puolentoista vuoden ja noin kuuden vuoden kohdalla. Toisilla, samankin perheen lapsilla, uhma on kuin myrskyaalto, toisilla vain pieni rantaan saapuva laine. Mutta kaikesta kyllä selviää ??.
Erityisesti pidin ohjeestasi ”Unohda turhat kysymykset”. Vähön skeptisesti suhtaudun myös tuohon neuvotteluun. Elämässä pääsee helpommalla, kun lapset oppivat siihen, että johdonmukainen aikuinen määrää arjessa tahdin. Joutoa ja neuvotteluvaraa tulee sitten, kun tämä toimii.
Suosikkipaikkani seurata vanhempien ja lasten, isojenkin, välistä dynamiikkaa, on uimaranta. Kukapa sieltä nyt pois haluaisi lähteä, isompikaan, vaikka oikeasti oltaisiin jo kuusi tuntia oltu…
Miten saat lapsesi lähtemään?
Neuvotteletko veden rajassa puoli tuntia ”viitsisit sää, et sä viitsis”-leikkiä, vai ilmoitatko vain, että kohta lähdetään ja nyt lähdetään?
Meillä lapset ovat tottuneet pienestä asti siihen, että kun äiti sanoo, että on aika lähteä, niin se myös tarkoittaa sitä. Ei ole enää isompanakaan temppu eikä mikään saada heitä lähtemään. Nyt, kun kellokin on jo tuttu, voin jo huvipuistoon mennessä kertoa, kuinka paljon aikaa on käytettävissä. Ja kyllä, jos joku on sovittuna lähtöaikana pahasti kesken, niin sitten joustetaan. Mutta kälähtötilanne joustolle ei ole se, että joka kerta lähtöaika tarkoittaisi meillä neuvotteluiden aloittamista.
Pienelle nuk kello ja aika-asiat ovat vielä vähän absurdeja. Kolmevuotias ei tiedä, mikä on viisi tai kymmenen minuuttia. Munakello tai tiimalasi, josta ajankulun näkee, auttaa toki asiaa. Leikin voi ohjata loppumaan myös keksimällä lapsen kanssa siiihen yhteisen lopun. ”Meidän olisi aika lähteä. Missä järejstyksessä autot olisi nyt hyvä ajaa talliin odottamaan seuraavaa kertaa?”
Kiitos kommentista ja ajatuksistasi!
Olipa hyvin tiivistetty! Vanhan kasvatusmallin mukaan moni ajattelee yhä, että yksinkertaisinta on, kun vanhempi aina sanelee mitä tehdään. Ja että lapsen pitäisi vaan totella, tulipa toimintaohjeet miten huonosti organisoituina tahansa.
Ei ajatella asiaa lapsen kannalta sillä hetkellä – miten ärsyttävää lapsesta on, jos joutuu keskeyttämään leikin juuri siinä parhaassa flow-tilassa, koska lähdöstä ei varoiteta ajoissa.
Lisäksi moni ei muista ajatella sitä, miten kauaskantoisia vaikutuksia näillä on. Kun antaa lapsen harjoitella yhteistyötä ja itsenäistä päätöksentekoa jo pienenä, hänestä kasvaa sosiaalisesti taitava ja omatoiminen aikuinen.
Toisaalta on paljon myös niitä vanhempia, jotka alkaa neuvotella asioista, joista lapsen ei tulisi saada päättää. Halutaan välttää lapsen pahaa mieltä. Ehkä tähän tärkein apu olisi juuri se ennakointi, että esim. siirtyminen paikasta toiseen sujuisi vähän helpommin.
Kiitos todella paljon! Just näin, lapsi pitää osallistaa neuvotteluun ja kuunnella lasta. Mutta juurikin lapsen kokoisissa asioissa.
Ihan sairaan hyviä neuvoja! Hyvin tiivistetty 🙂
Nonna
Kiitos kovasti!
Kiitos taas mielenkiintoisesta postauksesta!
Koetko, että varhaiskasvatuksen ammattilaisena oman lapsen kanssa on helpompi toimia koulutuksestasi johtuen vai tuoko ammatti enemmän ”tieto lisää tuskaa” tunnetta oman lapsen kanssa?
Ihan vain mielenkiinnosta kysyn (ja alaa harkitsen).
Instagramin puolella storyissa Eemillä on lähes aina tutti suussa. Tänään eräässä pätkässä istui ruokapöydässä ja söi lelukaivurin kanssa. Lisäksi vastikään kerroit kuinka Eemi suostuu istumaan ruokapöydässä usein vain sylissäsi. Nämä em. asiat häiritsevät ehkä eniten siksi, kun tietää koulutuksesi ja ammattisi. Tiedän toki omasta kokemuksesta, että vaka-työntekijä voi oman lapsen kanssa toimia hyvin eri tavalla kuin työssään, mutta nämä tuntuvat niin perustavaa laatua olevilta jutuilta, että hieman ihmetyttää. Miksi leluja täytyy tuoda ruokapöytään? Miksei lasta voi totuttaa syömään omassa tuolissa, jotta saat itsekin syödä rauhassa? Miksi noin iso lapsi käyttää tuttia ”muuten vain”? Olisi mielenkiintoista lukea näistä postaus tai ig-pohdintaa. Siis että miksi olet päättänyt toimia näin, onko taustalla joku pedagoginen juttu mikä ei aukea tms.