Home » Vuosi ilman seksiä

Vuosi ilman seksiä

by Iida Åfeldt

Puoli vuotta sitten kirjoitin postauksen, jossa kerroin seksistä. Silloin oli kulunut puoli vuotta ilman seksiä. Nyt aikaa on kulunut yhteensä vuosi. Vuoteen en ole ollut yhdynnässä, en ole harrastanut seksiä synnytykseni jälkeen.

Alkuun seksi oli usein mielessäni, tosiaan lähinnä siitä näkökulmasta, että pystyykö siihen enää koskaan. Synnytyksen jälkeen paikat tuntui olevan ihan hajalla. Olin repeytynyt ja mietin jääkö minusta nyt sellainen kuuluisa ”löysä pilluinen”. Myös jälkivuodon haju oli niin hirveää, että intiimi tilanne tuntui puistattavalta. Jonkin aikaa ehdin jo miettiä, että tulenko aina haisemaan siltä.

Kun pahimmasta oli selvitty, aloin ajatella seksiä. Aloin ajatella kosketusta, halausta, suudelmaa, hivelyä. Sitä, kun varpaat hipaisevat toisia varpaita peiton alla. Välillä koin todella suurta kaipausta olla lähellä, suurta kaipausta tuntea toinen.

Puolen vuoden selibaatin jälkeen ajattelin, että vuosi ilman olisi todella pitkä aika. Voisinko olla vuoden ilman? Vuosi ilman tuntui siinä kohtaa kidutukselta, olihan puoli vuottakin ollut jo pitkä aika. Mutta niin se aika kului, yhdeksän kuukautta ja kymmenen kuukautta. Silloin tajusin, että vuosi on lähellä.

Vuoteen on mahtunut paljon. Paljon tunteita. Joskus on tehnyt aivan älyttömästi mieli ja olen selannut kaikkia mahdollisia miesten puhelinnumeroita yhteistietojen uumenista. Joskus olen kuunnellut sinkkuystäväni seksiseikkailua kateudesta haljeten ja ajatellut, että nyt minunkin on saatava joku mies jostain heti. Olen kuunnellut äitiystävien tuntemuksia seksistä synnytyksen jälkeen ja sopivalta tuntuneesta ajankohdasta. Vuoteen on mahtunut myös aikoja, kun en ole ajatellut seksiä ollenkaan. Se on vain tapahtunut huomaamatta. En ole ehtinyt tai jaksanut.

Läheisyyden kaipuun hetkinä olen aina tullut järkiini, jos niin voi sanoa. Olen tajunnut, että se on ohi menevä tila enkä minä ihan aidon oikeasti haluaisi sillä hetkellä soittaa jotakuta miestä käymään. Todennäköisesti sen jälkeen oloni olisi entistä surkeampi. Se auttaisi hetken, muttei veisi todellista syytä taustalla mihinkään.

Vaikka haluan, niin en kuitenkaan halua. En vielä. Kaiken kokemani jälkeen seksillä on erilainen merkitys elämässäni enkä ole vuoteen kohdannut ketään sellaista, jonka olisin halunnut päästää niin lähelle minua. Kuten olen sanonut, niin synnytyksen jälkeen tuli sellainen ”uudelleen syntynyt neitsyt” -olo, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Toiseen ensimmäiseen kertaan haluaa valmistautua. Ja mikä onni, että on tämä toinen mahdollisuus, sillä väliin mahtuu kuitenkin kokemusta. Kokemuksen avulla on oppinut itsestään ja seksuaalisuudestaan, joten sitä sitten jo tietää mitä haluaa ja miten. Ja miten hyvältä se sitten voi tuntua, kun on kauan odottanut!

Lopuksi on sanottava, että kaikkeen tottuu. Jos jotain ei ole, niin ei sitä osa kaivatakaan. Koko ajan asiaa ajattelee vähemmän ja haluaa vähemmän. En silti koe etten olisi seksuaalinen tai voisi olla seksikäs. Todellakin olen. Mutta olen myös oppinut paljon itsestäni, arvostan itseäni enemmän ja haluan itselleni hyvää. En halua vain tyydyttää fyysistä tarvetta, haluan myös tyydyttää henkistä pääomaani. Olen oppinut seksistä ja seksuaalisuudesta, eikä se rajoitu vain yhdyntään.

Olen kohdannut kauhisteluja ja voivotteluja, jos seksittömyyteni on tullut ilmi. Monelle vuosi kuulostaa todella pitkältä ajalta ja niin minäkin joskus ajattelin. Joskus kaksi viikkoa oli pitkä aika. Isossa mittakaavassa vuosi on kuitenkin lyhyt aika. Minua itseäni asia ei harmita, en koe kärsiväni tai eläväni puutteessa. En koe jääväni jostain paitsi. Mielihyvää saa elämään niin monesta muustakin asiasta. Minä olen elämässäni tyytyväinen ja onnellinen. Elämäni on täyttä ja hyvää, vaikkei siihen kuulu seksi toisen ihmisen kanssa. Minulla on hyvä olla itseni kanssa.

-Iida

Lue myös

Puoli vuotta ilman seksiä

Itsetyydytys?

Itsetyydytämme enemmän kuin ennen

Kuvat // Jannamari 

19 kommenttia

Mietteliäs 5.9.2019 - 21:43

Hei, ihanaa että kerrot asioista niin avoimesti! Itseäni jäi häiritsemään otsikointi ja sisältö.. oletko tosiaan ollut vuoden ilman seksiä vai vuoden ilman yhdyntää? Saatan nyt olla liian tarkka, mutta mielestäni esim. itsetyydytys on seksiä, seksi ei automaattisesti tarkoita toisen ihmisen kanssa käytyä yhdyntää/muuta seksuaalista kanssakäymistä..

Vastaa
iidaafel 5.9.2019 - 21:56

Olet ihan oikeassa, tässä postauksessa puhun seksistä tarkoittaen sillä yhdyntää, ns perinteistä seksiä, penetraatioita. Mutta olen itsetyydytyspostauksissa kyllä puhunut siitä, että seksi on laajempi käsite kuin yhdyntä ja myös itsetyydytys on seksiä. Mutta tässä tosiaan tarkoitan yhdyntää. Ja hyvähän se on tarkentaa. Mutta sana yhdyntä on vähän kökkö toistaa tekstissä. Siksi näin.

Vastaa
Indigo73 6.9.2019 - 12:21

Moikka,

Oli mielenkiintoinen kirjoitus ja kiva nähdä naisenkin oikeasti haluavan seksiä. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että jo vuosi ilman yhdyntää on raskasta varsinkin miehelle, jos haluja on.
Minun elämässäni oli 10 vuoden jakso ilman seksiä naisen kanssa ja se on liikaa kenelle tahansa. Nyt en tarkoita itse valinneeni olla ilman naista, vaan se on ollut minulle enemmänkin pakko, niin kuin hyvin monelle muullekin, jotka ei yhden illan juttuja harrasta. Sitten jonain kauniina päivänä tuli se hetki, että minulla oli mahdollisuus olla nainen kanssa. Tämä joko voimaannuttaa tai romahduttaa ihmismielen. Minut se romahdutti täysin ja vei masennuksen syövereihin. Ei se haitannut yhtään, että tuo nainen jatkoi elämäänsä ilman minua, mutta se todella hajottaa kun ymmärtää mistä on jäänyt paitsi.
Nyt pitkän parisuhteen loputtua olen tilanteessa 8kk ilman, joista 1kk totaaliselibaatissa, vieläkin. Onneksi seksi on vain himoa, vaikka onkin niin syvälle juurtunutta, omasta mielestäni kuuluu vain rakkauteen ja avioliittoon…

Vastaa
Sinsin 5.9.2019 - 22:25

Ihana Iida! Itsekin puoltoista vuotta sitten synnyttäneenä muistan samoja tunteita ja fiiliksiä tunteneeni, mitä sinulla on ollut mielessä. Alkuun ajattelin, että eihän tästä voi koskaan toipua, jälkivuoto kesti lähes pari kuukautta, tikkejä enempi ja vähempi ja arpea epparista, imettäminen teki limakalvot kuiviksi ja oma olemuskaan ei heti ollu omasta mielestä viehättävä. Sitten kolmen-neljän kuukauden jälkeen alkoi tuntua siltä, että uskaltais koittaa seksiä, mutta eihän se onnistunut. Yhdyntä sattui ja ei oikein tehnyt mieli yrittää..mutta noin puolen vuoden jälkeen alkoi sujua ja voi kuinka ihanalta on sen jälkeen tuntunut. Sekä fyysisesti, että henkisesti seksi tuntuu ihanalta,jopa paremmalta kuin aiemmin! Mutta toki pikku lapsi arjessa huomaa, että ei sitä enään niin usein tule hetkiä, jolloin seksille on mahdollisuus, koska on muitakin priooriteetteja, kuten riittävä uni ?

Vastaa
iidaafel 9.9.2019 - 21:32

Kiitos! Ja aivan mahtava kuulla, sitä siis odotellassa!

Vastaa
Nimetön 6.9.2019 - 00:51

Uskon, että myös meitä seksittömässä parisuhteessa eläviä on paljon. Mutta siinäpä vasta aihe, josta ei juuri puhuta!
Syykin on selvä, puhumattomuuteen meinaan, sillä kukapa tuota yleisön kauhistelu jaksaisi kuunnella. Että voi kauhea, miten pystyt, mikset jätä ja kyllä minä vaan… Seksittöän liittoon jääminen kun on vähintään yhtä paha juttu, kuin väkivaltaiseen suhteeseen jääminen. Vaan ihan turhaa pelätään. Näinkin voi elää hyvää elämää!

Vastaa
Nimetön 6.9.2019 - 15:13

Tämä on niin totta! En todellakaan kehtaa kertoa muille, että muuten onnellinen parisuhteeni on ollut seksitön käytännössä jo alusta asti eli kuuden vuoden ajan. Syynä tähän on puolisoni potenssiongelmat, jotka ajan kanssa vaikuttivat niin, että itsekään en enää halunnut yrittää yhdyntää. Mutta seksittömyydestä huolimatta olemme onnellisia ja kerromme sen lähes päivittäin toisillemme. Piukkojen paikkojen lopetusta mukaillen: mikään parisuhde ei ole täydellinen 🙂 Niin ja kuitenkin ollaan yksi lapsikin saatu tänä aikana, ihan muumimukitekniikalla 😀

Muiden tuomitseminen kuitenkin pelottaa. Hesarissakin oli vähän aikaa sitten kysely, miksi ihmiset ovat jääneet seksittömään liittoon. Vastausvaihtoehdoiksi annettiin yhteiset lapset, asuntolaina jne., mutta ei sitä itsestään selvintä eli rakkautta toiseen osapuoleen… En tosin olisi itsekään ennen uskonnut löytäväni itseäni tästä tilanteesta, koska 10 sinkkuvuottani kuluivat melko railakkaasti ja seksin täyteisesti. Toisaalta ehkä juuri rillutteluvaiheen takia osaan arvostaa sitä rakkautta ja läheisyyttä, mitä meillä kotona on.

Vastaa
Ei kehtaa sanoa 6.9.2019 - 18:19

Voi kuinka olenkaan kaivannut että joku puhuisi tästä! Miehelläni on muun sairastelun myötä tullut masentuneisuutta ja hän ei koe minkäänlaista mielenkiintoa seksiin. Se on ajoittain tosi raskasta, koska vaikka järjellä ymmärtääkin, se tuntuu tavallaan hylkäämiseltä.
Suhde on muutoin hyvä ja perhe-elämä toimii! Seksiä ei vain ole ollut kahteen vuoteen..
Miten te muut olette tilannetta jaksaneet?

Vastaa
Miisa 6.9.2019 - 23:41

Hep, täällä myös elellään seksittömässä suhteessa. Olen aina pitänyt seksistä ja ollut aloitteellinen. Nykyinen mieheni jaksoi puuhailla 1.5v ajan, sitten kerrat alkoi harventua, ensin oli väliä pari viikkoa, yhtäkkiä kuukausia ja lopulta vuosia. Meillä on kaksi lasta mutta olen raskautunut molemmilla kerroilla ensimmäisestä yrityskierrosta, joten en ole saanut miestä lastenteon verukkeellakaan vällyihin useammin. Mies ei suostu asiasta puhumaan ja minä kärsin suuresti. Olen vakavasti pohtinut eroa mutta toistaiseksi sietänyt tilannetta, suurimmaksi osaksi lasten vuoksi. Kuopus täyttää pian kaksi eikä synnytyksen jälkeen ole ollut seksiä. Kun sitä ei ollut raskausaikanakaan niin kohta hurahtanut taas 3v edelliskerrasta.
Kenellekään en ole asiasta kehdannut puhua, onhan tämä nyt niin outo tilanne. Asia pyörii kuitenkin omassa mielessä päivittäin, loppuelämääni en aio näin viettää. Koen tilanteen äärimmäisen surullisena enkä rehellisesti sanottuna usko että kovin pitkään enää pystyn näin jatkamaan.

Vastaa
Eveliina29 9.9.2019 - 07:51

Tee se mitä sydämesi sanoo <3 kuulostaa kauhealta.

iidaafel 9.9.2019 - 21:32

Voimia Miisa sinulle, jos kärsit tilanteesta, niin varmasti jotain on asian eteen tehtävä. Onhan seksi monelle tärkeä osa suhdetta ja niin saakin olla.

iidaafel 9.9.2019 - 21:29

On kyllä todella harmi, että seksittömyys nähdään niin surkeana asiana ja saa kauhisteluja osakseen. Kaikki ei halua yhtä paljon ja elämäntilanteet vaihtelee ja seksuaalinen käyttäytyminen niiden mukana. EI se vie pois onnellisuutta!

Vastaa
Rosanna92 6.9.2019 - 17:22

Hei Iida
Kiitos mahtavasta ja aidosta blogista. Olen itse sinun ikäinen, sinkku ja vieläpä päiväkodissa myös töissä. Aiheet joita käsittelet on siis omaakin sydäntä lähellä 🙂

Itse olen vuosi sitten tapahtuneen eroni jälkeen harrastanut vain pari kertaa seksiä ja ihan samoja tuntemuksia mitä sulla! Kaipaan kosketusta, sitä että olen haluttava ja seksikäs toisen silmissä, ja sitä yhteyttä minkä seksi ”antaa”. Ihan harmittaa välillä, ettei irtosuhteet ehkä ole mun juttu..

Haluaisin kommentoida toista asiaa, mikä on ollut mielessä usein ? Minä olen myös totaali yksinhuoltajan tytär, tosin nyt äidilläni on jo mies, mutta käytännössä koko lapsuuden hän oli ilman ns. kunnon suhdetta. Välillä saat nega kommentteja siitä, että kaipaat parisuhdetta – ja tapailet miehiä. Että naisena ja äitinä tarvitset myös romanttisen suhteen ja äitiys sitä ei poista.
Voin sanoa itse kokemuksella, että juuri se on lapsen etu. Lapsi haluaa nähdä äitinsä onnellisena eikä yksin hoitamassa arkea, kasvatusvastuuta ja muita elämän velvoitteita. Se on myöhemmin kun lapsi kasvaa myös suuri suru. Oma rakas äiti on yksin, kantaa koko kuorman ilman puolisoa ja menee nukkumaan yksin. Ihan toinen asia on vielä se, että lapsi tarvitsee parisuhteen mallin. Se, että sen saa isovanhemmilta ja muilta joiden kanssa ei kuitenkaan elä samassa kodissa on aivan eri asia. Itse olen kipuilut juuri tuota aikuisiällä. En nähnyt riitelyä, sovinnon tekemistä, aikuisten hellyyttä, arjen jakamista ja romanttista rakkautta. Joskus sanonkin miehelle ketä tapailen, että mulla ei silleen ole ollut mallia ja perustaa elämään samalla tavoin.

Olet hyvä äiti ja jatka ihmeessä miehiin tutustumista ja panosta myös siihen! Se ei missään nimessä ole lapselta pois – päinvastoin. Lapsi hyötyy siitä, että eronkin jälkeen vanhempi etsii uuden rakkauden. ❤

Vastaa
iidaafel 9.9.2019 - 21:27

Kiitos, siis aivan ihana kommentti ja sain siitä tosi paljon hyvää mieltä!

Vastaa
Rosanna92 9.9.2019 - 23:23

Ihana kuulla, jäin miettimään että et kai ajattele että tarkoitan yh-äitien olevan huonompia äitejä! Missään nimessä sitä en tarkoita. Te olette Eemin kanssa yhtä kokonainen perhe noin kuin perhe, jossa on parisuhde. ?

Se vaan on todella ottanut sieluun kun sinut nähdään vain yyhoona joidenkin lukijoiden osalta.. Kyllä äidillä ja noin nuorella sellaisella saa olla omat (prinsessa)unelmat ja tarpeet. ❤ Eemi jos osaisi ilmaista niin hän kannustaisi treffeille! 😀 Kaikki aikanaan, sulla on aikaa siihen onneksi.

Vastaa
iidaafel 11.9.2019 - 09:20

Eikä! Ihanasti ajateltu, siis olen aivan samaa mieltä sun kanssa. Saa olla unelmia ja haaveita, ei se vaikuta siihen onko hyvä äitinä! Ihanaa viikkoa!

Vastaa
liiiisa k. 6.9.2019 - 19:13

Kiitos tästä postauksesta, on tärkeää että aiheesta puhutaan! Itselläni ei ole lapsia, mutta sinkkuna olen ollut useamman vuoden ja sen ajan melkein kokonaan ilman seksiä. Joitakin yhden illan juttuja on ollut, viimeisimmästäkin taitaa jo muutama vuosi olla aikaa. En oikein osaa sanoa mikä tähän on syynä, haluaisin kyllä seksiä ja läheisyyttä mutta jotenkin ei vain ole sattunut sopivaa partneria kohdalle (seurustelumielessä tai pelkästään seksimielessä). Olen kyllä Tinderöinyt ja deittaillut, mutta kenenkään kanssa tapailu ei ole edennyt seksiin asti. Välillä ahdistun tästä tosi paljon, kun tuntuu että kyllä nyt sinkullakin pitäisi jotain sutinaa olla ja että olen ainoa nuori nainen joka ei harrasta seksiä säännöllisesti. En ole tästä edes lähimpien ystävien kanssa jutellut, kun jotenkin se hävettää tosi paljon. Sitten taas menee pitkiäkin aikoja etten asiaa mieti kauheasti, varmaan juuri tuo sama kuin sulla: sitä mitä ei ole, ei osaa kaivata. Muutoin elämä on suht mallillaan, mutta tuntuu että jään jostain tosi olennaisesta paitsi. Siksi olisi hyvä kuulla jos täällä on muitakin ”kohtalontovereita” 🙂

Vastaa
iidaafel 9.9.2019 - 21:27

Kiitos todella paljon! Ja siis ihan totta tuokin! Sinkuilla oletetaan aina olevan säpinää tai jotain meneillään.

Vastaa
Seksistä puhumisen vaikeus | Iina Hyttinen | But I'm a human not a sandwich 7.10.2019 - 20:44

[…] rohkeasti ja hienosti seksistä on puhuneet esimerkiksi seksuaaliterapeutti Marja Kihlström ja Iidan matkassa -blogin Iida. Mä ihailen aivan älyttömästi sitä rohkeutta ja mutkatonta suhtautumistapaa, joka heillä […]

Vastaa

kommentoi postausta