Usein huomaamattaankin tulee arvosteltua toisen ihmisen toimintaa. Somen aikakaudella myös palautteen antaminen, toisen ihmisen tuomitseminen ja haukkuminen on helppoa, koska sen voi tehdä anonyymisti. Hyvin monta kertaa olemme toisillemme todella ilkeitä, puhumme rumasti ja ajattelemme toisesta ikävästi. Saatamme tuomita toisen ihmisen jo ulkonäön tai somepäivityksen vuoksi.
Itse blogia kirjoittaessa toki olen tehnyt valinnan altistaa itseni kaikenlaiselle palautteelle. Siitäkin huolimatta kaikkella on rajansa. Tähän asti olen nauttinut siitä, että olen voinut kirjoittaa avoimesti ja rehellisesti. Tekstini erityisesti sinkkuelämästäni ovat herättäneet vahvoja mielipiteitä ja olen saanut palautetta laidasta laitaan. Toki on hienoa, että tekstini herättävät ajatuksia ja aiheuttavat keskustelua.
Liian usein on vain helppo kirjoittaa negatiivinen kommentti. Arvostelemme toisten elämää liiankin helposti, teen sitä toisinaan itsekin. Mutta ei meistä kukaan ole oikea tuomitsemaan toisen toimintatapoja ja tekemisiä. Harva tietää arvostelumme kohteeksi joutuneen henkilön tarinaa. Emme tiedä mistä hän tulee, mitä hän käy sillä hetkellä läpi ja mihin hän on matkalla. Sen takia meidän tulisi olla toisillemme inhimillisiä. Inhimillisyys on toisen ihmisen arvostamista, kunnioittamista, kuuntelemista ja luokkaamattomuutta.
Kaikkihan me oikeasti haluamme vain samoja asioita, arvostusta, kunnioitusta, läheisyyttä, ystävällisyyttä, yhteen kuuluvuutta ja rakkautta. Eli juurikin inhimillisyyttä. Haluamme, että meitä kuunnellaan ja meistä ollaan kiinnostuneita. Olemme kaikki ihmisiä, mokaamme, kasvamme, opimme ja mokaamme taas. Et voi tietää missä kohtaa tätä sykliä kohtaamisi ihminen kulkee, joten jokainen ansaitsee hyvää kohtelua.
Minä olen aikalailla tarkalleen ollut nyt vuoden yksin. Aloin seurustella 17-vuotiaana miehen kanssa, josta erosin ensi kertaa kaksi vuotta sitten. Juttumme jatkui myöhemmin ja muutimme Englantiin. Sitä ehti jatkua vain joitakin kuukausia, kunnes minun oli lähdettävä suhteesta. Kirjoitin avoimesti tuosta suhteesta tekstin ” Älä jää väkivaltaiseen suhteeseen”. Kyseisenkin tekstin jälkeen sain somessa paljon palautetta. Hyvin moni antoi henkilökohtaista palautetta sähköpostilla, jossa suoraan haukuttiin minun olevan tyhmä. Tyhmän minusta teki se, että olin yhden eron jälkeen vielä palannut miehen luo ja ollut tuossa suhteessa. Elämä ei oikeasti ole mustavalkoista ja harvoin asiat on niin yksinkertaisia.
Vuosi sitten en voinut nähdä tätä päivää. Silloin en uskonut, että voin koskaan hyvin jälleen. Vuosi on ollut todella hieno matka itseeni. Kun ajattelen itseäni vuosi sitten, tuntuu ihmeeltä olla tässä ja nyt. Tuntuu niin hyvältä. Elämä nyt on todella hyvää ja kasvun kaari on ollut tuottoisa.
Nyt tosiaan vuoden olen ehtinyt elää sinkkuelämää. Moni on kommentoinut sinkkutekstejäni ja ihmetellyt sekoilujani, kuin löisin päätä seinään. Minua ei yhtään haittaa, minusta on ihanaa, että voin vähän sekoilla välillä. Tiedän kuka olen ja tiedän millainen tausta minulla on, minun tarinani. Tiedän miten se vaikuttaa tähän hetkeen. Minulla on myös käsitys siitä minne haluan kulkea, mutta en tiedä mitä reittejä pitkin saavun päämäärään. Teen tällä hetkellä asioita, jotka tuntuvat hyvältä. Minusta voi aivan hyvin vähän hakea rajojaa, kuhan ei loukkaa ja satuta ketään. Lähtökohtani sinkkukirjoituksilleni on itseironia, on mukava naureskella omille mokailuille ja jakaa niitä. Elämä ei ole niin vakavaa. Ja kaikkihan sitä sinkkuillessa ihastuu, miettii jokaista hymiötä, analysoi treffejä kavereiden kanssa, miettii mitä sanoo ja mitä pukee treffeille. Helpompaa olisi kirjoittaa ns. varmoista ja turvallisista aiheista. Helpompaa olisi kertoa oppimansa asiat, kuin kertoa siitä itse oppimisen matkasta.
Toivon lempeyttä sinulle, lempeyttä suhtautua toisiin hymyllä ja olla inhimillinen. Sillä tavoin saamme varmasti kaikki enemmän.
-Iida
