Home » Yksin tekemisessä ja menemisessä ei ole mitään noloa

Yksin tekemisessä ja menemisessä ei ole mitään noloa

by Iida Åfeldt

Seuraaja kirjoitti minulle:

“Musta on vau, kun joku rohkenee itsekseen mennä katsomaan jotain näytöstä! Itse en nimittäin kykenisi.”

En tiedä johtuuko asia siitä, että olen ollut sinkku kohta kuusi vuotta.Olen vuosien aikana tottunut jo olemaan itsekseni ilman häpeää.  Vai johtuuko se siitä, etten yksinhuoltajaäitinä ole useinkaan yksin ja näin ollen kaipaan yksin olemista. Vai johtuuko se siitä, että kasvuympäristössäni yksin tekeminen on ollut normaalia?

Tykkään käydä yksin elokuvissa, teatterissa, konserteissa, museossa tai näyttelyissä. Ylipäätään erilaisissa kulttuuririennoissa. Muistan miten mahtavaa oli tulla Nurmijärveltä Helsinkiin lukioon. Kävin hyppytunneilla yksin leffassa, koska oli niin hienoa päästä leffaan tosta noin vain! Näytöksiä meni monta kertaa päivässä ja useassa teatterissa. Oli varaa valita! Myöhemmin 22-vuotiaana muutin Helsingin Töölöön, ihan lähelle Oopperataloa. Kävin usein oopperassa tai baletissa, sillä matka kulttuurin pariin oli lyhyt ja opiskelijalle liput oli edullisia. Esitykseen pääsi jopa samana iltana, sillä yhden hengen hajapaikkoja jäi usein jäljelle arki-illan esityksiin.

Viime kesänä yövyin Helsingin keskustassa yksin. Varasin hotellihuoneen vain itselleni. Oli ihana kierrellä kesäistä Helsinkiä, poiketa syömään ja välillä istuskella puiston penkillä katsoen ohi kulkevia ihmisiä. Illalla vetäydyin huoneeseen ja aamulla heräsin hyvien yöunien jälkeen. Suuntasin brunssille yksin. Valitsin pöydän ikkunan vierestä, josta näkyi maisema merelle kohti kauppatoria. Olin todella onnellinen. Se ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen hotellilomani yksin.

Joulukuussa kävin katsomassa Oopperan kummitus -esityksen yksin. En ajatellut edes kysyä ketään mukaani, sillä halusin mennä yksin. Esitys oli mieletön. Katsoin sitä aivan lumoutuneena. Silmäni olivat naulittuna lavalle koko kaksi tuntia. En oikeastaan olisi edes huomannut seuralaista, jos sellainen olisi mukana ollut. Väliajalla nautin kahvia ja leivosta. Katselin ympärilleni. Katselin ihmisiä, osa oli tullut yksin, osa kaksin, osa isossa seurueessa. Osalla oli arkiset vaatteet ja osalla ykköset päällä. Ihanaa, että kaikki olivat tulleet sinne. Ihanaa, että Oopperatalo on paikka, jonne voidaan tulla matalalla kynnyksellä. Esityksen jälkeen pääni oli pyörällä onnesta. Henkäilin itsekseni “en ole ikinä nähnyt mitään näin upeaa, onneksi tulin”.

Yksin meneminen ja tekeminen ei ole kaikille yhtä luontevaa. Minä en kuitenkaan nää siinä mitään mitä pitäisi hävetä tai noloilla. Huomaan kuitenkin, että vaikka minun on helppo tehdä monia asioita yksin, ajatus illallisesta yksin fine dining ravintolassa on epämiellyttävä. Monesti epämiellyttävä tunne syntyy siitä, että sitä liiaksi miettii muita ihmisiä. Mitä minusta ajatellaan kuin olen yksin, katsooko kaikki minua, oudoksutaanko minua, luuleeko ne, että olen yksinäinen tai luuleeko ne seuralaiseni peruneen? Ehkä sitä vähän olettaa, ettei tiettyihin paikkoihin mennä yksin. Tiettyihin paikkoihin ei ole yhtä tyypillistä mennä yksin ja se tekee olosta epämukavan. Sama olo ei nimittäin tule kuntosalilla yksin, uimahallissa yksin tai ohjatulla harrastustunnilla yksin tuntematta muita tunnilla olijoita.

Itse olen monta kertaa ajatellut, että onneksi menin yksin sen sijaan, että olisin jättänyt menemättä. Aina seuraa ei ole saatavilla, aina ei löydy toista, joka haluaa laittaa rahaa pääsylippuun, eikä aina löydy toista, jota tapahtuma tai esitys, kuten baletti, kiinnostaisi. Olisi kurjaa, jos tästä syystä kokemus menisi itseltäkin sivu suun. Parempi siis mennä yksin! Senkin uhalla, että joku tuijottaisi tai katsoisi pitkään, mitä en edes usko tapahtuvan. Monessa tilaisuudessa ei ole edes mahdollista puhua kenenkään kanssa, jolloin seurakin on tavallaan turhaa. Monissa paikoissa istutaan vain hiljaa ja katsotaan.

Yksin mennessä ja tehdessä huomaan olevani avoimempi ja vastaanottavaisempi. Katson enemmän ympärilleni ja saatan ottaa kontaktia tuntemattomien kanssa. Lisäksi olen huomannut, että eläydyn voimakkaammin esitykseen ollessani yksin. Tunnekokemus on suurempi. Ehkä yksin ollessa tulee keskityttyä paremmin.Välillä seura on paikallaan, vaikka yksinkin on mukava mennä. Kokemukset ovat itselleni erilaisia. Tykkään tehdä seurassa, mutta tykkään mennä ja tehdä myös yksin. Monesti yksin tekeminen on voimauttavaa. Nautin omasta seurastani ja hiljaisuudesta. Joskus aivan ihanaa, olla vain ihan hiljaa. Ei tarvitse puhua kenellekään, eikä olla kenestäkään vastuussa. Saan itse päättää mitä teen ja milloin teen, saan mennä ihan omaan tahtiin itseäni kuunnellen. Jollain tavalla rentoudun ja lepään, kun saan tehdä yksin. Välillä se on paikallaan, siinä missä yhdessä tekeminen ja yhteisen kokemuksen jakaminen toisen kanssa.

Yksin tekemisessä kasvaa joka kerta rohkeammaksi ja se kasvattaa itsetuntoa: “Jes uskalsin tämän yksin, uskallan varmasti myös tuota, ei se ollutkaan niin kamalaa”. Suosittelen kokeilemaan!

-Iida

KUVAT: Pinja MItrovitch

9 kommenttia

Jenn123 17.2.2022 - 16:58

Käyn itse tosi usein yksin syömässä vapaapäivinäni. Aluksi arastelin tätä ja mietin, että muut varmasti katsoo, että olen yksinäinen, jolla ei ole kavereita. En nykyisellä paikkakunnallani tunne juuri muita kuin työkavereitani ja he ovat usein töissä silloin, kun olen itse vapaalla. Mieheni puolestaan opiskelee ja käy töissä, joten hänestäkään ei aina saa seuraa.
Minusta on ihanaa käydä yksin syömässä! Ensinnäkin, saan päättää paikan aivan itse. Ei tarvitse neuvotella kenenkään kanssa siitä, syödäänkö pitsaa, pastaa vai burgeria. Minulla on vielä itselläni erikoisruokavalio, joka rajaa osan paikoista pois.
Toiseksi, ei tulee kurjaa fiilistä, jos toinen peruisikin suunnitelmat. Usein yhdessä syömään lähteminen on aikataulujen sumplimista, joka on välillä rasittavaa.
Lisäksi hyvänä puolena koen juurikin tuon, että on ympäristölleen enemmän läsnä.

Vastaa
ranjan 17.2.2022 - 18:38

Se on just näin! Mielelläni teen monenlaisia asioita yksin, mutta minäkään en vielä fine dining -ravintolaan ole mennyt yksin, vaikka lounaat ja kahvittelut ovat itsekseen oikein mukavia.

Vastaa
Katski 17.2.2022 - 21:32

Oon ihan samaa mieltä – yksin vietetyt leffa- tai konserttielämykset on ihan turhaan pelättyjä! Tietysti on hetkiä ja kokemuksia, jotka on ihana jakaa ystävien kanssa, mutta joskus saa nauttia intensiivisemmin kun on ihan itsekseen. Ai että olen muuten kade tosta Oopperan kummituksesta!

Olin vielä nuorempana sellainen, etten olisi kehdannut mennä yksin leffaan, mutta kun kerran “pakon edessä” jouduin kokeilemaan, tykästyin. Lounaallakin olen käynyt monta monituista kertaa yksin, kun toimistolla ei ole ollut kollegoja paikalla. Välillä haaveilen kahvilareissusta kirjan kera, mutta vielä en ole toteuttanut.

Ehkä illallinen ravintolassa menisi oman mukavuusalueen yli? Drinksuillekaan en uskaltautuisi yksin, saati baariin tanssimaan… 😂

Vastaa
Marja K 18.2.2022 - 11:59

Hienoa! Olen matkustellut monta kertaa yksin ulkomailla ja se on toiminut tosi hyvin. Nauttinut rauhassa näyttelyistä ja hotellihuoneista.

Vastaa
KatiV 18.2.2022 - 14:00

Mulla on mies ja kolme lasta ja rakastan mennä yksin eri paikkoihin! Voin keskittyä ihan eri tavalla kokemukseen. Toki miehen kanssakin voisi olla kiva mennä, mutta meillä ei ole tukiverkkoja, joten vuorotellaan usein lasten hoidossa. Lempijuttujani on mennä yksin rentoon ravintolaan tai buffettiin syömään, kylpylään rentoutumaan tai mökille pariksi päiväksi rauhoittumaan ja lämmittää sauna ihan vaan itselle. En ole ikinä ajatellut että olisi jotenkin noloa mennä yksin.

Vastaa
Anonymous 18.2.2022 - 14:04

Yksin ulkona syöminen on minulle vaikeaa. Juuri ja juuri voin hakea hampurilaispaikasta aterian mukaan, mutta en jää milloinkaan paikanpäälle yksin syömään. Kahvilaan olen mennyt yksinkin, mutta en nautin siitä kovinkaan paljon, joten yleensä jätän sitten vaan menemättä.
Sen sijaan museoihin menen mielummin yksin kuin seurassa. Yksin matkustaminenkin on ihan ok. Silloin on mukavaa, kun voi vain itse päättää, mitä tekee ja minne menee.

Featareille en yksin lähtisi. Ne ovat mielikuvissani sosiaalisen näyttäytymisen tarjottimia. Konsertit, joissa jokaisella on oma paikka, menee kyllä yksinkin. Urheilutapahtumiin olen mennyt katsomoon yksinkin. Toki sellaiset tilaisuudet on seurassa mukavampia.

Vastaa
Marizella 19.2.2022 - 07:31

Sama juttu: yksin meneminen on ihan OK, eikä siinä ole mitään noloa.
Jännä miten tuo fine dining toisaalta on kuitenkin kynnys minullekin. Tavalliseen ravintolaan menen täysin luonnollisesti illastamaan yksin ja olen toiminut niin jo vuosien ajan. Todella hienoon illallispaikkaan yksin meno jostain syystä tuntuu vaikealta. Oletus korvien välissä on, että se on paikka, jonne kuuluukin mennä seurassa.
Samoin vierastan menoa jos olen saanut kutsun hienoihin juhliin, joissa en tunne muita entuudestaan. Olen jopa jättänyt menemättä kun en ole saanut ketään kaveriksi.

Lomaviikko ulkomailla oli huikea ja onnistunut irtiotto. Nautin siitä, että sai mennä ihan mihin ja miten halusi, eikä tarvinnut neuvotella ja sopia kenenkään kanssa yhdessä. Sai vaikka nukkua puolillepäivin jos siltä tuntui.
Sitten taas eräs ystäväni totesi ettei nauttisi lomailusta jos lähtisi yksin.

Olemme kaikki erilaisia.
Juuri eilen keskustelin puolitutun henkilön kanssa siitä miten toiselle yksin olo on lahja ja toiselle kauhistus. Ja tuntuu jopa rangaistukselta.

Kiitos laadukkaasta blogista. Pohdintasi ovat ajatuksia herättäviä!

Onnea ja hyvää vointia odotukseen!

Vastaa
Mie kans... 19.2.2022 - 16:08

Ei yksin ole mitenkään noloa, se on oikeataan aika rentouttavaakin. Saa olla ihan omissa ajatuksissaan tai jutella vapautuneesti uusien tai vanhojen tuttavuuksien kanssa. Uppoutua oikein tunteella johonkin esitykseen, taiteeseen tai luonnon ihmeisiin. Leffaan olen olen joskus mennyt ihan hetken päätösellä kun todennut että nyt olis kolmisen tuntia odottelua, no hyvinhän tuo aika sitten kuluikin .

Vastaa
maria hakkarainen 20.2.2022 - 18:55

Yksin tekeminen on kyllä parhaimmillaan tosi ihanaa! Kuvasit sitä fiilistä niin hyvin, että nyt tekee mieli tehdä kaikenlaista yksin, oon nimittäin ollut muiden ihmisten seurassa aika tiiviisti viime aikoina, eikä mulla ole ollut kovin paljon omaa aikaa.

Joitakin vuosia sitten, kun vietin enemmän esim. viikonloppuja yksin, menin usein sunnuntaisin kävelylle ja aamupalalle kahvilaan ja luin kirjaa tai kirjoitin siellä. Koin usein niinä hetkinä puhdasta, raukeaa onnea, josta oli hyvin miellyttävää nauttia ihan vain omassa seurassani. Oli voimaannuttavaa tajuta, miten monia asioita pystyin tekemään ilman seuralaisia. Ihan aina yksinolo ei ole tuntunut hyvältä, mutta nyt kun elämästä on tullut yhä hektisempää ja sosiaalisempaa, pystyn nauttimaan omasta ajasta erityisen paljon, ja vaalin niitä hetkiä, kun saan olla yksin. <3

Vastaa

kommentoi postausta