Ystäväkirja

871

Harrastukseni: Tuntuu, että harrastuksella viitataan aina johonkin kodin ulkopuoliseen tekemiseen. Usein vielä sellaiseen, johon liittyy muita ihmisiä, yhteistä toimintaa ja säännönmukaisuutta. Niinpä koen, etten harrasta mitään. Tai ainakaan näillä kriteereillä. Talvisin neulon, mutta se usein jää sitten tässä kevään mittaan. Keväällä innostun aina juoksemisesta, joka sitten jää aina syksyn mittaan vähemmälle. Juuri nyt en tee näistä kumpaakaan. En tiedä lasketaanko se harrastukseksi, että yritän tehdä itselle mielekkäitä asioita arjessa?

Erityistaito: Apua, mikähän se olisi? Voin helposti syödä 20 sushia, varmaan enemmänkin. Voin helposti silittää vaatteita monta tuntia. Uppoudun tekemiseen helposti ja ajantaju vain katoaa!

Erikoistuntomerkkini: Kyllä se on punaiset hiukset. Luonnostaan punaiset hiukset on harvinaiset ja ne kiinnittää kyllä usein ihmisten huomion.

Voimabiisi: Juju Vuori. Rakastan tätä biisiä! Tämä on ollut jo monta vuotta voimabiisini, sillä biisin sanat jotenkin saavat minut uskomaan enemmän itseeni. ”Ja sä pystyt kyl mihin vaan  vaik joku väittää, ettet saa. Älä kanna huolta, voit siirtää vuorta.”

Tunnuslauseeni: Onni ei tule etsien, se tulee eläen. Tämä kuvastaa kyllä eläämääni nyt ja sopii siihen tunnuslauseeksi. Eletty elämä on tehnyt ja tekee onnelliseksi.

Lapsuuden karkkimuisto: Tätini perhe on asunut aina Ranskassa. Muistan lapsuudesta kaikki heidän vierailunsa Suomeen! Tuliaiset olivat tietysti paras osuus asiaa. Saimme usein paikallisia karkkeja ja ne tuntui niin hienoilta. Olivat kuin jotain luksustuotteita. Kaikki karkkipussit avattiin ja jaettiin säntillisesti tasan meidän jokaisen lapsen kesken.

Keräilen: Olen jo lapsena ollut keräilijä luonteeltani! Keräilyyn kuului isona osana myös vaihtaminen, jotta keräilykokoelma täydentyi. Miten kiva oli välitunneilla vaihtaa tarroja ja pokemon-kortteja. Nykyään keräilen postikortteja ja kauniita eriparisia astioita.

Onneksi minusta ei tullut: Lentoemäntää. Se oli lapsuudessa haaveammattini. Tuntuu, että tuossa ammatissa olisi melko vaikea olla pienen lapsen yksinhuoltaja. Edelleen kyllä ihailen kyseistä ammattikuntaa! Tuntuu, että heidän työnsä on jotenkin arjen yläpuolella, vaikken tiedä mitään sen todellisuudesta.

Mitä todella haluaisin tehdä: Haluaisin kirjoittaa romaanin.

Tapa viettää vapaailta: Usein olen tehnyt jotain, joka ei tavallisina iltoina ole mahdollista. Tekemiset ovat vaihdelleet. Joskus olen käynyt hierojalle, joskus uimahallissa, joskus ystävän kanssa syömässä ja joskus mennyt hotelliin yöksi yksin. Parasta on tehdä yksi asia kodin ulkopuolella ja tulla sen jälkeen nauttimaan yksinäisyydestä kotiin. Usein ostan hyvää syömistä, saunon ja katson jotain elokuvaa.

Ennen internettiä oli mahtavaa: Kun ei ollut niin paljoa anonyymia kiusaamista. Minusta tuntuu, että kiusaaminen on netin myötä vain lisääntynyt ja kiusaamisen muodot muuttuneet. Netissä tapahtuvaan kiusaamiseen on myös vaikeampi puuttua. Toinen mahtava asia oli rauhallisuus ja elämän keskittyminen oman elinpiirin ympärille. Ei tullut vertailtua samalla tapaa itseänsä muihin, omaa kotia muiden koteihin, omaa lomanviettoa toisten lomatekemisiin… ja mitä kaikkea.

Ennen internettiä oli kauheaa: Matkustaa! Muistan niin monet kerrat, kun käytimme paperista karttaa autossa tai liikkuessa vieraassa kaupungissa. Tuntui, että sitä oli aina vähän eksynyt. Toki koko minun eliniän on ollut internetti, muttei se ollut minun saatavillani. Perheeseemme internet tuli, kun olin jo yläasteella. Silloin meille tuli ensimmäinen pöytätietokone, jossa oli jonkinlainen netti. Nettiä käytettäessä ei toiminut lankapuhelin, jonka takia käyttö oli rajoitettua. Myöhemmin ostin oman kannettavan tietokoneen, jossa oli mokkula. Silloinkaan se netti ei ollut koko ajan kädenulottuvilla, kuin nyt. Hurjaa ajatella, että laskutkin käytiin pankissa maksamassa.

Parhaat puoleni: Koen olevani lämmin, ajatteleva ja empaattinen ihminen. Vaikka olen usein myöhässä, pidän kyllä kiinni sovitusta noin muuten. Uskon, että minun kanssani on helppoa keskustella, haluan ymmärtää toisia ihmisiä ja kuulla erilaisia näkökulmia. Olen ratkaisukeskeinen ja pyrin aina miettimään miten tilanne voitaisiin ratkaista parhaalla mahdollisella tavalla löytäen ne hyvät jutut. Haastavassa tilanteessa oleva ystäväni laittoi minulle juuri viestin: ”Kiitos, kun jaksat ylläpitää positiivista asennetta silloin, kun minä en jaksa”. Haluan tukea ja kannustaa. Haluan läheisilleni puhtaasti hyvää.

Olen hyväksynyt, että: Yksi ihminen ei pysty kaikkea. Välillä koen huonoa omatuntoa, kun en ehdi lukea kirjoja, käydä kuntosalilla, pyörittää arkea ja leikkiä lapsen kanssa. On ollut pakko todeta, että yksi ihminen ei vain repeä kaikkeen. On pakko valita mihin omaa aikaa käyttää. En ehkä tee kaikkea, mutta teen riittävästi.

Kapinoin: Perinteistä perhemallia vastaan. En alkuun tietoisesti kapinoinut ja minunkin suurin haaveeni joskus oli perinteinen perhe. Nykyään haluan kuitenkin näyttää, että on monenlaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia olla perhe. Haluan näyttää, että hyvää elämää on elää myös yksinhuoltajana.

En osaa: Vaihtaa auton renkaita. Olen ajatellut, että miksi edes opetella. Kaikkea ei tarvitse aina osata itse ja toisinaan asian ulkoistaminen on järkevää. Joissain asioissa on parempi maksaa jollekin, joka osaa ja vapauttaa sitä kautta omaa aikaa.

Pelkään: Pitkiä ajomatkoja. Olen kerran nukahtanut rattiin yöllä ajaessani pitkää matkaa. Tapaturman jälkeen ajoin kyllä autoa heti. Siitä huolimatta tapaus yhä edelleen kummittelee mielessäni. Viime vuonna ajoin autolla Kuopioon ja takaisin. Se oli todella voimauttava kokemus, sillä se oli pisin ajomatka, jonka olen koskaan yksin tehnyt. Se hieman hälvensi pelkoa.

Murehdin: Työasioita ja työn epävarmuutta. Työskentelen yrittäjänä vaikuttajamarkkinoinnin parissa. Työni on kertoa yritysten tuotteista ja palveluista somekanavillani. Työ perustuu vahvaan brändiini ja sitoutuneeseen seuraajakuntaan. Työt harvoin tulevat eteeni ihan tyhjästä. Alalla on myös kova kilpailu. Niinpä työn saaminen tuottaa välillä stressiä. Kukaan ei voi myöskään sanoa kauanko juuri minulla riittää töitä allalla.

Rakastan: Lastani, itseäni, perhettäni, arkea ja elämän yllätyksellisyyttä. Rakastan kesää, luontoa, ystäviä ja valoisia iltoja. Rakastan vaaleanpunaista, kukkia, aamupaloja ja hyviä yöunia.

Jos olisin säätila, olisin: Olisin kevät! Kaikki rakastavat kevättä, se enteilee kesää. Kevät herättää talvihorroksesta ja luo valoisuudellaan hymyn jokaisen suupieliin. Kevät voi tosiaan olla vähän ailahteleva ja arvaamaton, välillä käydään miinuksen puolella ja saattaa tulla pientä takapakkia.

Jos olisin rakennus, mikä rakennus olisin: Olisin ehdottomasti kesämökki tai huvila. Semmoinen ihana vanha puinen kesäasunto. Mieluusti vaaleanpunaiseksi maalattu valkoisella koristeellisella kuistilla. Kesämökkeihin liittyy usein ne parhaat muistot. Haluaisin olla rakennuksena se, joka saa luoda parhaita kesämuistoja ja ottaisi vastaan ihailua vierailta.

Parasta arjessa on: Hitaat aamut ja rauhalliset illat. Nautin viikonlopusta, kun ei tarvitse riidellä eikä kiirehtiä. Saa olla ihan omaan tahtiin. Nautin illoista, kun luen lapselle iltasatua ja hän käy nukkumaan. Nautin, kun saan käydä sohvalle yksikseni katsomaan telkkaria ja nollata hetken.

Satavuotiaan aion: Asua ystävien kanssa vanhuskommuunissa. Meillä on muutenkin haaveena asua yhdessä ja ostaa yhteinen koti. Toivottavasti voimme asua siellä satavuotiaiksi yhdessä. Taloon olisi tietysti sitten tervetulleita muutkin yksin jäänet vanhusystävät ja läheiset.  Joisimme ihania päiväkahveja kauniista astioista ja ihailisimme viherkasvien loistetta. Viikonkohokohta olisi varmaan kauppareissu, jonne huristelisimme sitten jonkun lapsenlapsen kyyditsemänä!

Unelmani juuri nyt: Tietysti toivon, että unelma toisesta lapsesta käy toteen. Se ei kuitenkaan täysin ole omissa käsissäni oleva asia. Siihen en voi oikeastaan tämän enempää vaikuttaa, voin vain odottaa. Tämän lisäksi unelmoin oman kodin ostamisesta lähitulevaisuudessa. Toivoisin, että sellainen täydellinen talo tulisi kohdalle, joka huutaisi minua.

Elämän tarkoitus on: Uskon, ettei ole mitään yhtä tarkoitusta, vaan jokaisen tulisi määrittää se itse. Mitä se kellekin on? Ajatus elämän tarkoituksesta voi myös muuttua elämää elettäessä. Joskus sitä tulee ehkä kyseenalaistettua ja joskus tuntuu, että on löytänyt vastauksen. Itse koen, että elämän tarkoitus on elää itselleen merkityksellinen elämä. Omalta kohdaltani koen, että elämäni tähän asti on jo ollut merkityksellistä ja minulla on paljon sellaisia asioista elämässäni, jotka antavat minulle sellaisen tunteen, että olemassaoloni on tärkeää.