Päätin aloittaa ruokapäiväkirjan, jotta saisin läpi kesäkuun jatkuneen herkkupuoleisen napostelun kuriin. Kesäkuu on mennyt todella huonosti syöden, sillä muutto ja työnhaku Englannista on ollut yllättävän aikaa vievää. Niinpä en ole …
2016
-
-
Yksinkertainen on kaunista, niin kuin tämä keukautuskakku. Katselin äitini pihalla valtavaksi kasvaneita raperperejä ja päätin tehdä niistä todella simppelin kakun. Sekaan pääsi myös juuri ostamani masikat. Valkoista sokeria tässä kakussa …
-
Kesä, mansikat ja jäätelö ovat aika loistava kombo. Tein ensimmäistä kertaa itse jäätelöä ja juurikin mansikoista. Pelkkä ajatus omatekoisesta mansikkajäätelöstä luo mielikuvan, että kyseessä on herkku. Tosin, jos tätä herkkua …
-
Tätä kirjaa todella suosittelen! Tapasin Kaisa Jaakkolan Tammikuussa, kun hänen viidennes kirjansa julkaistiin ja sain kirjan itselleni. Hyvän olon hormonidieetti on uusittu versio kirjasta Hormonidieetti -opas yksilölliseen täsmälaihdutukseen (Tammi, 2011). …
-
Alkuvuodesta tulin oppineeksi, että laihduttaminen tavoitteena on aivan liian suuri ja epäkonkreettinen. Olen todella pitkään halunnut kauniit käsivarret ja ajattelin siinä olevan tavoitetta riittävästi. Vaikka salilla käyminen on ollut tuttua …
-
Kesä tuntuu viimein alkaneen, koska säät ovat viimein sen mukaiset. Itse en ole auringon palvoja ja oikeastaan kärsin, kun on liian kuumaa. Mitkään rantalomat ei tule ikinä mieleenikään. Toki …
-
Olen viimein päässyt liikkeelle! Ja miten mahtavalle kehossa tuntuu! Viimeiset kolme viikkoa on kulunut ilman yhtävään liikunta suoritusta, jos työmatkapyöräilyä ei lasketa. Olen myös syönyt rennolla otteella. Ensimmäisellä viikolla oli …
-
Ihana kesäkakku maistuu kaikille ruokavaliosta huolimatta. Olen tehnyt tätä kakkua nyt muutaman kerran, se on helppo ja nopea, eikä tarvitse mitään erikoisia ainesosia. Kakku on melko hyvin myös muokattavissa jokaisen …
-
Suklaa ja mansikat ovat aina toimiva yhdistelmä! Tämä on semiraakapiirkan ohje ja sopii kyllä hyvin kesään. Tein piirakkaa ystävälleni, joka oli täysin myyty sen makuun ja rakenteeseen. Suklaamoussepiirakka (gluteeniton, …
-
Olen ollut kolmeen viikkoon käymättä salilla. Taukoja on hyvä pitää ja sitten on taas niin ihana mennä salille. Osaan jo kuvitella sen ensimmäisen treenin, josta kehitys taas lähtee tauon jälkeen …
