Aina välillä punnitsen ruokiani. Tuntuu, että sillä tavoin pystyn pitämään annokset sopivina. Muutoin syön heposti liikaa tai unohdan syödä tarpeeksi, kuten lauantaina näkyy. Perjantait on aina minulle haastavampia päiviä, silloin …
Ruoka & juoma
-
-
Viimein sain nyhtökauraa käsiini. Se on aina kaikkialta loppu, enkä ole jaksanut sen perässä juosta. Nyt törmäsin siihen kaupasta ja ostin heti useamman pakkauksen. Härkistä taas tuntuu olevan todella hyvin …
-
Nyt on viimein soijarouhekastikkeen vuoro! Tämä on jo odottanut julkaisuaan, niin kuin edellisessä postauksessa mainitsin! Tämä oli ensimmäinen ruoka missä olen koskaan käyttänyt soijarouhetta. Olen sitä joskus toki syönyt, mutta …
-
Syyskuun Pirkka -lehti yllätti kyllä iloisesti! Lähdessä oli koottunu 30 päivän ruokavinkit. Nappasin sieltä heti lehtikaali-perunamuussin ohjeen, joka tein maidottomana. Tykkään perunamuussista jo muutenkin paljon, mutta lehtikaali toi siihen ihanaa …
-
Kaksi suosikki asiaani Englannista, tää ihana kahvimuki ja Ellan toinen ruokakirja! Rakastuin tähän mukiin, koska se oli vaaleanpunainen. Toiseksi rakastuin tekstiin. Ajatus siitä, että juodessani aamukahvini, kahvimuki muistuttaa siitä minkä …
-
Hyvän aamuun kuuluu banaanipannarit! Ne voi paistaa pannulla tai vohveliraudalla. Usein itselläni ei ole aikaa ottaa vohvelirautaa esiin arkena, mutta viikonloppuna kyllä ja erityisesti, jos näitä tekee isomman annoksen! Kokemuksestani …
-
Täytetty voileipä on vakio näky lounaalla ja se on halpa ja nopeasti valmistettu ”ateria”. Voileipä on yleinen eväs töihin ja kaupat myyvät niitä kaikissa mahdollisissa täytteissä. Toast on paahdettu …
-
Viimein Vitamix -blenderini on päässyt esille ja käyttöön Englannissa! Sillä syntyi yksinkertainen herkkusmoothie, jossa yhdistyy banaani, kirsikka ja maapähkinävoi! Kirsikkasmoothie yhdelle (gluteeniton, vegaaninen) 1,5 banaania n. 1-2 dl kirsikoita …
-
Englannissa työpäiväni ovat paljon pidempiä kuin Suomessa. Jos koskaan tuolloin ajattelin olevani puhki, kun pääsin neljältä töistä, en enää valittaisi. Minulle maksetaan 40 tunnista viikossa, joka tarkottaisi 8h/päivä. Todellisuudessa työpäivä …
-
Työpaikassani päiväkodissa on kokki, joka valmistaa kaikki ruuat samana päivänä tuoreista raaka-aineista. Keittiö on päiväkodin sydän ja sen ohi kulkee monta kertaa päivässä. Siellä tuoksuu hyvältä ja aina ohi kulkiessa …
