Home » Eemin unen kehitys

Eemin unen kehitys

by Iida Åfeldt

Haluan kertoa teille Eemin nukkumisesta. Saan usein kyselyä, että miten sain Eemin nukahtamaan omaan sänkyyn ja nukkumaan pitkät yöunet, minkä unikoulun me kävimme? Usein ajattelen etten ole tosiaankaan tehnyt mitään erityistä. Päin vastoin! Olen varmaan satoja kertoja antanut nukahtaa tuttipulloon tai syliin ja siirtänyt nukkuvan lapsen tyytyväisenä sänkyyn. Koitin kuitenkin miettiä unta ja sen kehitystä ikäkausittain. Uni alkoi parantua mitä vanhemmaksi lapsi kasvoi, myös kiinteä ruoka ja pystyssä oleminen vaikuttivat positiivisesti.

0-3kk

Aloin heti tehdä jo pienelle vauvalle rytmiä päivään. Päivällä oli valoisaa ja puuhailimme yhdessä, vauva oli minun menossa mukana. Yöllä oli pimeää ja yöksi vaihdettiin yökkäri ja tehtiin toistuvat rutiinit. Päivisin hän nukkui pääosin vaunuissa. Vaunujen piti liikkua ja hytkyä. Jos jaksoin kävellä muutaman tunnin, niin vauva kyllä nukkui. Jos vaunut pysähtyi, niin unetkin loppui. Päivisin hän nukkui myös kantorepussa tai sylissä, muttei selällään tasaisella alustalla. Ensimmäisen kuukauden hän nukkui yöt minun rinnan päällä hiukan pystyssä. Olin hiukkasen puhki ja hartiat jumissa. Eemi nukkui omassa sängyssä noin 1kk iästä alkaen, kun sängyssä sänkyyn saatiin tuudittava patja. Se hytkytti vauvaa ja vauva nukkui. Yleisesti Eemi nukkui öisin 2 tunnin pätkiä ihan alusta asti. Hän heräsi, mutta nukahti aina heti takaisin saatuaan maitoa. Menimme nukkumaan klo 23.00 ja heräsimme 09.00. Päivällä unet vaihteli todella paljon ja hänet oli vaikea saada nukkumaan päivällä pidempään kuin 40 minuuttia. Usein hän nukkui 45 minuuttia, söi ja seurusteli ja nukkui sitten taas 45 minuuttia.

3-6 kk

Juurikin 3kk ikäisenä unet muuttui katkonaisemmiksi ja vauva entistäkin itkuisemmaksi. Myös päiväunet olivat edelleen yhden unisyklin pituisia tai lyhyempiä. Silloin ensi kertaa Eemillä epäiltiin refluksia ja/tai maitoallergiaa. Hän nukkui parhaiten pystyssä tai sylissä. Sängyn kohotus auttoi sekä vaunujen kohotus pystympään. Vähän ennen 6kk ikää löysimme sopivan allergiakorvikkeen ja kahden viikon käytön jälkeen Eemi nukkui yöllä 8 tuntia putkeen. Yöunet alkoivat sijoittua 20-06 välille. Puolivuotiaana hän nukkui  kolmet päiväunet ja lähes 10-11 tunnin yöunet. Hän alkoi nukkua sen verran hyvin yöllä, etten enää antanut korviketta. Annoin korviketta nukkuvalle vauvalle ennen kuin menin itse nukkumaan, jolloin sain itselleni pitkän unipätkän. Tämän oivaltamisessa kesti, sillä menin aina muutama tuntu myöhemmin nukkumaan kuin vauva ja jouduin herätä hyvin pian nukahdettuani syöttämään, mutta syöttämällä nukkuvan vauvan ennen omaa nukahtamista pidensin syöttöväliä todella paljon. Seuraavan kerran annoin korviketta aamuyöstä. Yöt hän nukkui omassa sängyssä ja usein aamuyöllä otin hänet viereeni, kun annoin maitoa. Saatoimme nukkua viimeisen unipätkän vierekkäin ennen heräämistä. Päiväunet hän nukkui vaunuissa parvekkeella tai menossa. Hän pystyi nukkumaan myös paikallaan olevissa vaunuissa siinä kohtaa. Päiväunet olivat edelleen lyhyitä, joskus onnistui saada hänet jatkamaan unia yhden unisyklin jälkeen, jos häntä meni hyssyttämään hieman ennen kuin unisykli oli päättymässä.

LUE MYÖS

Puolivuotiaan vauvan päivärytmi

6-11 kk

Yöunet paranivat. Korvike jäi kokonaan pois yöltä. Annoin maitoa vain ennen yöunia ja aamulla, kun herättiin. Siirryin itse oman sänkyni kanssa olohuoneeseen. Eemi pysyi paikoillaan. Tämä ratkaisu oli meille todella hyvä, sillä minä sain sikeämmin unta, kun en heräillyt jokaiseen tuhinaan. Kesä oli unien kannalta haastavaa aikaa ja valo tuntui vaikuttavan. Aamulla saatettiin herätä jo viiden aikaan. Se tosin vaikutti myös siihen, että yöunille käytiin jo klo 19, kun Eemi ei vain jaksanut valvoa pidempään. Pikkuhiljaa päiväunet rytmittyivät kaksiin uniin noin 8kk iästä. Toiset olivat klo 9 aamulla ja toiset klo 14 iltapäivällä. Kesällä ulkona oli kuuma nukkua ja usein hoidinkin päiväunet niin, että nukutin Eemin päiväunille rattaissa sisällä.

1-vuotias

Enpä olisi uskonut joskus, että me nukumme näin hyvin! Eemi nukkuu yöt todella hyvin, oikeastaan on jo pitkään nukkunut. Hän saattaa heräillä muutamana yönä viikossa, mutta muuten hän nukkuu 19-08 putkeen. Yöunet ovat pidentyneet ja päiväunet vähentyneet yhtiin päiväuniin, jotka kestävät noin tunnin. Eemi nukahtaa itse omaan sänkyyn melko nopeasti hetken juteltuaan. Päätin siirtää Eemin nukkumaan päiväunet omaan sänkyyn. Ajattelin, että hän nukkuisi paremmin ja pidempään kuin rattaissa, jos pääsisi kääntymään ja liikkumaan. Rattaissa unet jäävät lyhyiksi ja vaatii jatkuvaa hytkytystä, jolloin ei voi itse levätä. Lisäksi päiväkodin aloitus motivoi myös asiaan. Muutaman päivän hän itkeskeli asiaa paljon, sillä hän ei ollut tottunut. Hänelle rattaat tarkoittivat päiväunia ja sänky yöunia. Mutta todella nopeasti hän oppi päiväunille omaan sänkyyn. Toivoisin, että hän nukkuisi päiväunia hieman pidempään. Toisinaan hän herää 45 minuutin jälkeen ja saan hänet nukahtamaan uudelleen vielä toisille 45 minuutin unille. Hän on alusta asti ollut yhden unisyklin nukkuja. Vaikka moni on alusta asti sanonut, että hyvä, että yöllä nukkuu, niin on se monesti ärsyttänyt, kun päivällä ei ole ollut taukoa vauvan hoidosta. Illalla on sitten usein ollut todella puhki.

Pääasiassa Eemin unet on kehittinyt positiivisesti. Kaikki ”kyllä se joskus nukkuu” osuivat sittemmin oikeaan. Se päivä tuli paljon nopeammin, kun alkuun ajattelin. Toki aina ei ole mennyt näin hyvin ja poikkeuksia mahtuu joukkoon. Mitäpä elämä ilman kuuluisia vaiheita olisi. On ollut aika, kun tehtiin hampaita, kun oltiin flunssassa, kun noustiin seisomaan pinnasängyssä, joskus piti olla käsi kädessä kiinni, jotta nukahdettiin. Kaikkea on mahtunut, itse nukahtamista ja kahden tunnin nukutusta. Uskon kuitenkin rutiineiden voimaan ja johdonmukaisiin nukutuskäytäntöihin. Vaikken ole tietoisesti toteuttanut unikoulua, olen toiminut juuri unikoulussa ehdotettujen tapojen mukaan. Olen vienyt Eemin omaan sänkyyn, toivottanut hyvää yötä ja lähtenyt pois. Olen pistäynyt hetken kuluttua, jos hän ei ole itse rauhoittunut. Rauhoiteltuani hänet, olen taas lähtenyt pois. Jos hänen itkunsa on ollut sellaista, ettei hän rauhoitu ilman minun apua, olen tassutellut hänet uneen käsillä tai joskus ottanut syliin rauhoittumaan ennen kuin olen tassuttanut uneen. Illalla käytän myös aikaa rauhoittumiseen, iltapalaan ja iltatoimiin. Viimeisenä puetaan yökkäri, juodaan maito ja katsotaan kirjaa. Sitten tutin ja harson kanssa omaan sänkyyn. Eemi on jo hyvin ehdollistunut rutiineille ja menee esimerkiksi itse hakemaan kirjaa juotuaan maidon ja tuo sen minulle luettavaksi.

Vaikka voi tuntua siltä, ettei vauva tajua rutiineista juuri mitään, niin rutiinit luovat turvaa. Kun jo vauvan kanssa toistaa samoja asioita, niin luo pohjaa myöhemmälle. Taapero sitten osaa jo, kun samoja juttuja on tehty alusta alkaen.

-Iida

9 kommenttia

EH 15.12.2019 - 21:49

Tärkeä aihe ja mielenkiintoista lukea teidän unimatkasta tähän päivään. Ja tuo viimeinen kuva on todella aito, kaunis ja luonnollinen, kaunein tuore äiti- kuva minkä olen nähnyt!

Vastaa
iidaafel 15.12.2019 - 21:59

Voi kiitos todella paljon <3

Vastaa
Nimet on 15.12.2019 - 23:47

Nukkuvan vauvan syöttäminen kuulostaa ihan hurjan vaaralliselta!

Vastaa
Ainnno 16.12.2019 - 09:22

Höpö, höpö. Vauva kyllä sulkee hengitystiensä ja nielee maidon, kun sitä imee suuhunsa. Ns. unisyötöt ovat ihan tavallinen tapa ruokkia vauvaa joko pullosta tai rinnasta imettäen. Näin vanhemmat saavat yleensä pidemmän unipätkän ja vauva saattaa vierottua yösyömisestä ilman huutoja.

Vastaa
iidaafel 16.12.2019 - 14:13

Joo kyllä! Juuri näin, käytetty, suositeltu ja turvallinen tapa!

Vastaa
Nimetön 16.12.2019 - 04:54

Annatko vain korviketta vai myös rintaa? Pelkkää korviketta syövät nukkuvat kuulemma paremmin, onnea valinnasta.

Vastaa
iidaafel 16.12.2019 - 14:12

En ole omasta halustani huolimatta voinut imettää rintojen kehityshäiriön vuoksi. Siksi korvike alusta asti. Vauva ei kuitenkaan nukkunut kovin hyvin, sillä hänellä oli maitoallergia johon löytyi sopiva allergiakorvike 6kk ikäisenä. Nykyään ei käytetä enää korviketta ollenkaan, juo kauramaitoa.

Vastaa
Miimo 16.12.2019 - 20:29

Meillä on samanikäinen poika jolla on ollut tosi samanlaiset rytmit koko ajan kuin Eemillä. Myös tällä hetkellä moni asia täsmää, joskin hänellä yöuni 20-06.30 ja päiväunet 2h.

Meidän pojalla myös tutti unilla ja olen miettinyt sen pois jättämistä. Millaisia suunnitelmia sinulla on? Olen itse myös varhaiskasvatuksen opettaja mutta omalle lapselleni olen jotenkin sokeutunut – en osaa ajatella häntä samalla tavalla kuin hoitamiani pieniä taaperoita.

P.S. Hoidat superhienosti Eemin ja työt. Ei voi kuin hattua nostaa. Itse olen välillä ihan pulassa vaikka on mies apuna eikä mitään työtä tehtävänä. 😀

Vastaa
iidaafel 16.12.2019 - 20:31

Kiitos ihanasta kommentista ja palautteesta!
Ja sama juttu, oma lapsi ei kyllä ole sama asia kuin lapset töissä. Ei sitä vain osaa ajatella samoin, joten tutti on meilläkin vielä ja ajattelin, että saisi olla nyt päivähoidon aloituksen yli ja siinä 1,5 vuotiaana eli maaliskuun lopussa alkoisin vierottamaan tuttia.

Vastaa

kommentoi postausta