Kolmas synnytykseni

803

Viimeinen neuvolakäynti ja lähete äitiyspolille

Kävin neuvolassa viimeistä kertaa raskasuviikolla 39+5. Minulla oli raskausdiabetes ja viimeisillä raskausviikoilla paastoarvot olivat usein yli toivotun rajan. Siihen asti olin pärjännyt radin kanssa todella hyvin ruokavaliohoidolla ja yhtään arvonnousua ei ollut kotona tullut sokerirasituksen jälkeen. Sen lisäksi sf-mittani oli taittanut merkittävästi alaspäin. Terveydenhoitajani laittoi tuolla käynnillä lähetteen äitiyspoliklinikalle.

Seuraavana aamuna minulle soitettiinkin Hyvinkään sairaalalta ja sain peruutusajan heti samaiselle aamulle. Äitiyspolilla lääkäri tutki perusteellisesti tilanteeni ultraten ja sisätutkimuksella. Ultratessa tuli huoli napavirtauksista, joka selittäisi taittunutta sf-mittaa. Sisätutkimuksessa taas kävi ilmi, että kohdunkanavaa oli vielä jäljellä ja olin juuri ja juuri kahdelle sormelle auki. Tilanne oli uudelleensynnyttäjälle epäkypsä. Lääkäri ehdotti, että jäisin siltä seisomalta käynnistykseen.

Tunsin pettymystä kehoani kohtaan. Harmitti, että raskauteni menevät aina pitkälle. Kaksi edellistä oli mennyt raskausviikolle 42. Myös ensimmäinen raskauteni jouduttiin käynnistämään ja nyt sitten taas. Kokemukseni esikoisen käynnistyksestä oli ikävä ja jännitti, jos nytkin edessä olisi keinotekoisella oksitosiinilla tuotetut supistukset. Synnytysosastolla oli kuitenkin täyttä ja pääsin kotiin odottamaan parempaa hetkeä käynnistämiselle. Kotona alkoikin kauhea paniikki. Yhtäkkiä tuntui, etten mitenkään voisi nyt lähteä synnyttämään ja olisi tehtävä vaikka ja mitä ennen sitä.

Laskettuna päivänä 40+0 sain soiton sairaalasta. Minua pyydettiin saapumaan käynnistykseen iltapäivällä. Kaikki oli kotona valmista ja mieleni vähän rauhoittunut. Miehen vanhemmat tulivat meille isompien lasten kanssa, ruokaa oli laitettu valmiiksi, lakanat laitettu yöpyjille ja lasten ”käyttöohjeet” kirjoitettu paperille.

Saapuminen sairaalalle ja synnytyksen käynnistäminen

Saavuimme miehen kanssa sairaalaan neljän jälkeen iltapäivällä. Tunnin kuluttua saapumisesta lääkäri kävi laittamassa ballongin, jolla aloiteltiin käynnistely. Ballongin tarkoitus on kypsyttää kohdunkaulankanavaa ja se on lääkkeetön synnytyksen käynnistämisen menetelmä. Sen jälkeen ohjelmassa olikin vain odottelua sairaalassa. Tarvitsin erityistä seurantaa vauvan voinnin takia, jonka vuoksi ei ollut suositelvaa mennä kotiin ballongin kanssa. Ballonki poistuu yleensä vuorokauden sisällä, joskus jo muutamassa tunnissa ja silloin kohdunkaulakanava on lyhentynyt ja avautunut 3-4cm.

Meillä oli todella tilava ja viihtyisä tarkkailuhuone, jossa vietimme miehen kanssa aikaa. Naureskelimme tilanteelle, sillä meistä tuntui ihan siltä, kun olisimme treffeillä! Harvinaista aikaa ihan kaksin. Mies haki meille take away ruokaa ja katsoimme sarjaa. Ballonki irtosi kolmen tunnin kuluttua sen laitosta. Se oli kypsyttänyt tilannetta sen verran hyvin, että lääkäri tuli puhkaisemaan sikiökalvot iltayhdeksän aikaan. Lapsivettä alkoi lorahdella.

Keskustelimme kätilömme kanssa synnytystä koskevista toiveista. Hän huomioi meidät todella ihanasti ja kuunteli kaikkia toiveitani, ajatuksiani ja mietteitäni. Toiveenani oli vesisynnytys, jonka kätilö näki mahdollisena. Kätilö sanoi ammehuoneen juuri vapautuneen, jonka hän voisi käydä valmistelemassa. Pääsisimme sitten siirtymään sinne jo hiljalleen.

Siirtyminen synnytyssaliin sekä doulan ja synnytyskuvaajan saapuminen

Kymmenen jälkeen illalla pääsimme synnytyssaliin. Se oli sama huone, jossa olin synnyttänyt edelliselläkin kerralla. Synnytyssalissa kätilö laittoi minulle oksitosiinitipan vauhdittamaan oman supistustoiminnan käynnistymistä. Kalvojen puhkaisusta oli mennyt muutama tunti, eikä supistuksia vielä ollut. Keinotekoisen oksitosiinin myötä käyrille alkoi piirtymään tasaisesti supistuksia. Vointini oli todella hyvä, joten lepäilimme molemmat miehen kanssa ja yritimme käyttää tilanteen hyödyksi. Kätilö kävi nostamassa suoneen annettavan oksitosiinin määrää puolen tunnin välein.

Synnytykseeni osallistui doula Anu Murto ja synnytysvalokuvaaja Silvia Salakka, jotka olivat mukana myös edellisessä synnytyksessä. Olin pitänyt heitä ajantasalla koko ajan ja he tulivat paikalle puolilta öin ennen vuorokauden vaihtumista. Heidän saapuminen tuntui ihanalta, olihan meillä jo yksi yhteinen synnytys takana ja nyt edessä toinen ja vielä samassa huoneessa! Alkuyö menikin siinä, että vain juttelimme yhdessä ja nauroimme. Söimme mukaan otettuja eväitä, jokaisella oli jotain ja pistimme ne jakoon. Myös kätilö viihtyi seurassamme todella paljon. Kätilö ihmetteli, että miten voin jutella ja nauraa, kun supistuksia kuitenkin piirtyi koko ajan käyrille. En kuitenkaan itse tuntenut erityistä kipua ja minulla oli todella hyvä olla. Tuntui siltä, että olisin vain ollut viettämässä iltaa ystäväjoukon kanssa!

Aamuyöllä kolmen aikaan doula alkoi täyttää ammetta. Olo oli edelleen hyvä, mutta yhdessä kätilön kanssa tulimme siihen tulokseen, että voisin jo kokeilla ammetta. Saisin tuntumaa siitä miltä se tuntuu ja voisin miettiä, että koenko sitä omakseni ja sellaiseksi, jonne haluan sitten synnyttää. Voisin saada apua vedestä myös kehon rentoutumiseen ja se voisi sitä kautta edistää synnytystä. Ammeessa oleminen olikin todella ihanaa ja nautin siitä todella paljon. Doula hieroi päätäni sekä alaselkää ja välillä mies harjasi hiuksiani. Sanoinkin ihan ääneen, että tuntuu, kuin olisin jossain spassa! Huoneessa oli hämärää ja muutamat led-kynttilät toivat tunnelmaa.

Nousin ammeesta noin aamukuudelta oltuani siellä pari tuntia. Silloin pyysin kätilöä tekemään sisätutkimuksen, sillä halusin tietää missä mennään. Kätilö arvioi kohdunkaulan hävinneen ja kohdunsuun olevan auki 4-5cm. Noustuani ammeesta, huomasin supistusten jo tuntuvan voimakkaammin. Vesi oli selvästi vaikuttanut positiivisesti, sillä ammeessa en ollut juurikaan tuntenut kipua, vaikka supistuksia oli piirtynyt tasaisesti. Minulla oli edelleen oksitosiinitippa, mutta oksitosiinin määrää ei ollut tarvinnut nostaa moneen tuntiin. Omia supistuksia tuli ja kätilö olikin sitä mieltä, että suoneen annettavan oksitosiinin määrää voisi laskea ja mahdollisesti jossain kohtaa lopettaa. Jossain synnytyssairaaloissa ammeeseen ei pääse tipan kanssa, myös ylipaino voi olla este. Minun synnytyksessäni kätilö ei kuitenkaan maininnut näistä mitään, eli varmasti kätilöt ja synnytyksestä vastaavat lääkärit sitten päättävät tapauskohtasesti. Käsi, jossa tippa oli, suojattiin kumihanskalla, jotta se ei kastuisi.

Läpi illan, yön ja aamun sama kätilö oli ollut meidän kanssa. Hän viipyi luona pitkään myös aamulla ennen työvuoronsa päättymistä. Hän oli niin miellyttävä, lempeä ja turvallinen, että minusta tuntui todella pahalta, että hänen täytyi lähteä. Vaikka tiesinkin, ettei minulla ollut mitään hätää, minulla oli mies ja doula hyvänä tukena. Jostain syystä olin kuitenkin pettynyt, etten ollut onnistunut synnyttämään kätilön työvuoron aikana. Seuraavan kätilön kanssa en tullut samalla tapaa juttuun. Eikä hän juurikaan huoneessani käynyt.

Uusi aamu valkenee ja tunteet heittelee

Sairaalan kahvila avautui kahdeksalta aamulla. Doula sekä kuvaaja lähtivät hakemaan meille tuoretta kahvia ja tuoreet sokerimunkit! Tankkasin ruokaa ja juomaa sekä liikuskelin ympäriinsä edistäen synnytystä. Yhdeksän aikaan aamulla alkoi jo tuntua, että supistukset ovat kyllä sellaisia synnytyssupistuksia. Supistukset olivat omasta mielestäni voimistuneet. Päätinkin mennä uudelleen ammeeseen ja doula alkoi täyttää ammetta. Pyysin kätilöltä ilokaasun käyttööni. Ilokaasun käyttö ammeessa on mahdollista. Vesi ja ilokaasu auttoivat todella hyvin ja lievittivät supistuksien kipuhuiput.

Tunnin kuluttua, noin kymmeneltä, pyysin kätilön paikalle tekemään sisätutkimuksen. Hän sanoi, että mitään edistystä ei ole tapahtunut hänen mielestään, kohdunsuu on edelleen auki noin 4cm. Hän oli vahvasti sitä mieltä, että oksitosiinia on jälleen alettava nostamaan, jotta saadaan synnytys etenemään. Kerroin, että omasta mielestäni supistukset ovat huomattavasti voimakkaampia ja tekevät jo kipeää. Olin eri mieltä siitä, ettekö olisi tapahtunut edistystä. Oksitosiinia näin ollen nostettiin kerralla enemmän. Romahdin tästä ihan totaallisesti. Mielialani oli muutenkin laskenut kätilön vaihdoksesta. Vaivuin kauheaan epätoivoon, ettei tästä tule mitään ja olen ikuisesti synnyttämässä. Itkin kuinka synnytys vain kestää ja kestää.

Doulalla ja miehellä oli siinä täysi työ kannustaa minua. He valoivat uskoa ja vakuuttivat, että olemuksestanikin huomaa, että synnytys etenee, supistukset selvästi jo tekevät kipeää. Synnytystiimi muistutteli juomaan, pissaamaan, antoi syömistä, hieroi selkää ja lohdutti. Olin ammeessa ja otin ilokaasun voimin supistiksia vastaan. Rauhotuin onneksi ja sain taas uskoa synnytyksen edistymiseen. Olin oikeastaan sen verran rauhallinen, että jälkikäteen voikin ajatella sen viestineen hyvin lähellä olevasta synnytyksestä.

Viimeinen tanssi ja vauva syntyy

Puolilta päivin katsoin tyytyväisenä ammeen reunalla salkkareita puhelimellani ja otin aina välillä huikat ilokaasua. Doula ja kuvaaja kysyivät, josko saisivat pitää lyhyen tauon tässä kohtaa ja hakea lounasta kahviosta. Pian doulan ja kuvaajan mentyä, olikin laitettava salkkarit stopille. Supistukset muuttuivat kipeämmiksi. Keskityin rauhalliseen hengitykseen ilokaasun kanssa. Minusta tuntui sille, etten enää jaksa. Olin jaksanut jo tosi pitkään ja nyt en enää vain jaksaisi. Ajattelin, että on ehdottomasti pyydettävä nyt jotain lääkettä. Tuli tunne päästä pois ammeesta ja unohtaa koko vesisynnytys. Veteen ei voisi selkäpuudutteiden kanssa synnyttää. Aloin itkeä miehelleni, että haluan pois, haluan kotiin, en jaksa enää. Itkin, että minulla on ikävä lapsia ja haluan kotiin lasten luo. Doula ja kuvaaja tulivat pian takaisin ja yllättyivät miten tilanne oli muuttunut kymmenessä minuutissa ihan täysin. He auttoivat minut ylös ammeesta yhdessä mieheni kanssa, sillä minä itkin hysteerisesti. Doula ohjeisti minua nojaamaan mieheeni ja kuvaaja laittoi musiikkia soimaan. Tuntui, että minä tanssin mieheni kanssa aivan omassa kuplassa. Keinutin lantiotani ja puristin miehen hartioita. Jostain kaukaa kuulin Lauri Tähkän laulavan:

Tulisitko kanssani juhliin?
Olisitko vierellä mun?
Suostuisitko hitaaseen tanssiin, lähelläni vartalosi sun?
Kun valot syttyvät iltaan ja meidän laulumme soi
Ottaisitko vastaan unelmilta mitä niiltä saada voi?
Jos tää ilta ois meille se ainoa
En muutakaan uskaltais toivoa

Askeleen
Otat lähemmäs ja herätät mun sydämessä nukkuvat aamut
Sun lantiosi liikkuu ja lähemmäksi painumaan saa mut
En tiedä miten, mutta herätät mun sydämessä nukkuvat aamut

Pian kupla puhkesi ja kuulin kätilön kysyvän, että saako hän katsoa tilannetta kohdunsuulla. Hän oli tullut paikalle, sillä vauvan sykkeissä oli tapahtunut muutoksia. Sanoin hänelle, että vauva syntyy nyt. Hän totesi pian saman ja kysyi haluanko synnyttää veteen. Nyökyttelin haluavani ja niin kaikki yhteisvoimin auttoivat minut nopeasti takaisin ammeeseen. Ehdin juuri takaisin ammeeseen ajoissa. Vauva ”lumpsahti” samantien veteen ja kätilö sai hänet juuri napattua. Kätilö kyllä kysyi minulta haluanko itse ottaa vauvan, mutten pystynyt siinä hetkessä vastaamaan. Jouduin vain keskittymään hengitykseen. Pian sain vauvan syliini ja ihailimme häntä kyyneliin herkistyen miehen kanssa. SIinä kohtaa kello oli puoli yksi. Pitkältä tuntunut synnytys koki nopean loppuhuipennuksen.

Hetken päästä nousin ammeesta ja pääsin sängylle vauvan kanssa. Istukka syntyi nopeasti sängylle päästyä. Vointini oli todella hyvä, eikä repeämiä tullut. Pääsin nopeasti jaloilleni, kävin suihkussa ja vessassa. Muutaman tunnin ihmettelyn jälkeen pääsimme siirtymään lapsivuodeosastolle.

Synnytyskokemus oli upea

Synnytyksestä jäi todella hyvä mieli. Oikeastaan kerta kerralta ne ovat vain olleet kokemuksena paprempia ja menisin koska vain synnyttämään uudelleen. Varmasti kokemus ja tieto vaikuttavat osaltaan asiaan. Synnytys oli rauhallinen ja käynnistyksestä huolimatta se eteni pääosin omalla tahdillaan. Synnytys oli myös kivottomin synnytykseni, vaikka oksitosiinia virtasi suoneen koko ajan. Silti koin vähemmän kipua ja ainoa lääkkellinen kivunlievitys oli ilokaasu. Sain viimein kokea ammesynnytyksen, joka oli ollut ennenkin toiveenani. Kätilön vaihtuminen kesken synnytyksen oli ainoa asia, joka jäi vaivaamaa ja vaikutti synnytyskokemukseen negatiivisesti.

Onneksi minulla oli kuitenkin upea tukijoukko! Kaikille oli paikkansa, eikä kukaan vienyt toisen roolia. Mies oli iso tuki läpi synnytyksen, kuten myös doula ja kuvaajakin. Meillä oli todella hyvä tunnelma läpi synnytyksen. Mies sanoi synnytyksessä parasta ollaan juurikin doulan ja kuvaajan osallisuus. Anu ja Silvia olivat tutustuneet toisiinsa edellisessä synnytyksessäni ja tässä synnytyksessä huomasi miten iso vaikutus sillä oli, että tunsimme jo kaikki toisemme ja olimme jo kertaalleen jakaneet jotain niin intiimiä. Miestä jännitti kovasti etukäteen olisiko hänestä mitään hyötyä synnytyksessä, mutta lopulta hän koki sen olevan todella silmiä avaava, upea kokemus. Kuulemma tähän astisen elämän ikimuistoisin hetki. Synnytyksen jälkeen miehen katseesta pystyi näkemään kuinka kunnioitus ja arvostus minua kohtaan nousi valtavasti. Ja niin nousi rakkauskin molemmin puolin.

Tästä voit lukea edellisestä synnytyksestäni, joka oli erilainen kokemus, mutta myös positiivinen sellainen: Toinen synnytykseni

Iso kiitos doulalleni Anulle tuesta läpi kahden raskauden ja synnytyksen. Kiitos Silvialla jälleen äärimmäisen upeista synnytyskuvista. Ne ikuistavat ikumuistoisia hetkiä ja luovat uskomatonta tarinaa elämästä. Ne voimauttavat ja niihin on todella ihana palata aina uudelleen. Kiitos toistamiseen Hyvinkään sairaalalle ja minua hoitaneelle henkilökunnalle!

KUVAT: Silvia Salakka