Home » Kohti vaipattomuutta

Kohti vaipattomuutta

by Iida Åfeldt

  Jo vuosi sitten kirjoitin, että Eemi käy potalla. Hän aloitti potalla istuskelun heti, kun osasi istua tukevasti itse. Lue ihmeessä viime vuoden postaus, siinä on enemmän vinkkejä pottailun aloittamisesta ja miten toimia, jos lapsi ei halua potalle.

Milloin pottailun voi aloittaa ja miten?

Suosittelen myös lukemaan postauksen lasten seksuaalikasvatuksesta, sillä se liittyy voimakkaasti myös kuivaksi oppimiseen. Pieni lapsi tustuu omaan kehoon, sen toimintaan ja omaan sukuelimeen. Osa seksuaalikasvatusta on eri kehonosasta puhuminen ja niiden nimeäminen, jota varmasti tapahtuu, kun opetellaan kuivaksi.

Lapsen seksuaalikasvatus

LÄHTÖTILANNE

Eemi on aina ollut innokas potalla istuja. Minulla oli potta vessassa jo ennen vauvaa, joten se on ollut esillä aina ja tullut sitäkin kautta tutuksi alusta asti. Kun Eemi osasi istua, käytin häntä säännöllisesti potalla aina aamuisin ja iltaisin. Toki hän saattoi muutoinkin istua potalla, jos vaippaa vaihdettiin tai välillä istuskeli ihan vain vaatteet päällä.

Päiväkodin alettua Eemi oli 1v 3kk ja silloin hän kieltäytyi pitkäksi aikaa potalla käymisestä. Ennen sitä hän oli aina aamuisin ja iltaisin käynyt mielellään ja tehnyt pottaan aina jotain. En pakottanut potalle, mutta tuin lempeästi kannustaen. Edelleen Eemi istuskeli potalla vaatteet päällä todella mielellään ja luki kirjoja samaa aikaa, kun itse kävin vessassa. Kysyin aina välillä haluaako hän potalle ja kannustin. Välillä hän suostui ja välillä ei. En tehnyt tilanteesta sen isompaa asiaa, vaan etenin lasta kuunnellen. Tiedostin kuitenkin, että Eemi on pieni vielä ja lapselle tyypillistä on oppia kuivaksi noin 2-3 -vuotiaana, osa aiemmin, osa myöhemmin, riippuen lapsen hermoston kehittymisestä, joka säätelee suolen ja rakon toimintaa.

Kevään aikana päiväkodista alkoi hyvä useammin tulla viestiä, että pottaan oli tullut pissa. Päiväkodissa hän oli alkanut myös istua potalla ja alkanut tehdä sinne aina jotakin. Sen jälkeen aloin taas rohkeammin kannustamaan pottailuun kotona, jolloin Eemi ei enää vastustellut yhtään. Hän oli selvästi iänkin puolesta valmiimpi. Hän meni innoissaan potalle ja katseli siinä kirjoja. Usein kannustuksena toimi myös lelu tai tavara, joka tuli katsomaan, kun Eemi käy potalla. Aina potalla käymisestä on vuolaasti kehuttu, vaikkei mitään olisi tullut ja sekin on toiminut isona motivaattorina. Eemistä on ollut kiva taputtaa itselleen istunnon päätteeksi.

TILANNE NYT

Kun jäin pois töistä toukokuun lopussa, pystyin panostamaan enemmän aikaani kuivaksi oppimisen edistämiseksi. Kotona ollessa on todella helppoa olla ilman vaippaa ja samalla havinnoida lapsen edellytyksiä oppia kuivaksi. Niinpä pidin Eemiä ilman vaippaa aina, kun olimme kotona. Alkuun vahinkoja tuli usein, erityisesti kakan kanssa, mutta Eemi pystyi pidättämään pissaa hyvän aikaa. Eemi tuli heti kertomaan vahingosta ja yhdessä siivosimme pissat tai kakat lattialta. Katselimme niitä, nimesin tuotoksen ja sanoitin tilannetta. Aina painotin, ettei vahinko haittaa ja muistutin potan paikasta. Laitoin kuitenkin vaipan jalkaan aina kodin ulkopuolelle ja silloin, kun meille tuli vieraita kylään.

Melko pian Eemi tuntui  huomaavan, että ilman vaippaa on oikeastaan todella kiva olla. Tällä hetkellä vaipan laitosta unille saa todella taistella. Monille lapsille käy näin ja töissäni olen huomannut, että suurella osalla toimii hyvin, kun vaippa jätetään kertaheitolla pois edellyttäen, että lapsi on siihen valmis. Lapsi tajuaa, että se on tosi epämiellyttävä ja ilman sitä on helpompi liikkua ja olla. Osalla toimii, että pikkulhijaa ollaan enemmän ja enemmän ilman vaippaa.

Eemi on nyt päiväkuiva. Toki vahinkoja käy, mutta yllättävän harvoin. Alkuun laitoin vaipan aina ulos hiekkalaatikolle/puistoon, mutta se oli toistuvasti kuiva, joten en ole enää laittanut. Mukana pitää vain aina olla varavaatetta. Kesällä on kuitenkin todella helppoa harjoitella, kun ei kaikki ulkovaatteet ole sitten märkinä. Vielä olen laittanut vaipan automatkoille, sillä pelkään istuimen puolesta sekä päiväunille. Nyt vaippa on päiväunienkin jälkeen aina kuiva, joten se jäänee pois. Pitäisi vain itsekin luottaa lapseen ja antaa hänelle mahdollisuus. Sängyssä on ”pissalakana”suojaamassa patjaa, jos sitten vahinkoa tulee. Yön jäljiltä vaippa on märkä. Mutta yövaipasta en nyt pyrikkään eroon tässä kohtaa, sillä siihen ei ole edellytyksiä vielä.

Eemi osaa toisinaan suhista, joka tarkoittaa pissahätää, jolloin vien hänet potalle tai vastaavasti sanoa kakka. Mutta pääasiassa hän tarvitsee vielä aikuisen ohjaamaan potalle. Pottaan tulee sitten aina tuotokset kyllä. Hienosti hän osaa pidättää siihen, asti, että hänet ohjataan vessaan tai vahingon sattuessa osaa tulla kertomaan siitä. Eemistä omat tuotokset on todella hienoja, niitä ihastellaan ja itselle aina taputetaan ja huudetaan ”jes”. Jos hän käy omatoimisesti potalla, hän huutaa katsomaan hetken päästä. Häntä myös riemastuttaa, jos läheiset ihastelevat ja tapauttavat hänelle pottailun päätteeksi. Sama asia myös motivoi häntä, sillä vieraissa paikoissa potalle meno tuottaa toisinaan vastustusta. Kun hänelle  mummilassa sanoo, että mummi tulee sitten taputtamaan, kun olet tehnyt pissan, niin se motivoi häntä potalle.

MIKÄ ON EDESAUTTANUT?

  • Eemi on käynyt potalla mieluusti vauvasta asti.Olen tehnyt hänelle potan tutuksi alusta asti. Ihan alkuun Eemi vain ”leikki”potalla, sitten istuskeli kirjojen kanssa jne. Uskon tämän välttäneen sen, että potta on jokin ihmeellinen, uusi kapistus, joka luo jännitteitä. Toki kaikki ei koskaan suostu potalle, vaan toiset menevät suoraan pöntölle. Osalle toimii, jos potan pääsee itse valitsemaan. Meillä varmasti toimisi esim. muumipotta motivaatioita lisäävänä tekijänä. Oma matkapotta varmasti auttaisi asiaa vieraissa paikoissa, kun potta olisi tuttu.
  • Olemme aina käyneet vessassa yhdessä ja hän on saanut nähdä ja kuulla, kun minä käyn pöntöllä. Uskon esimerkin voimaan, sillä lapsi haluaa tehdä kaiken samoin mitä muutkin tekee. Eli sillä on ollut tässä asiassa iso positiivinen vaikutus. Toki ymmärrän, että osa aikuisista haluaa vessarauhan ja kokee epämiellyttäväksi asioimisen vessassa lapsen kanssa.
  • Olen käyttänyt Eemiä potalla säännöllisiin aikoihin, jolloin hän osaa yhdistää tilanteita. Esim aina aamulla heräämisen jälkeen, aina lounaan jälkeen jne. Nyt hän menee automaattisesti lounaalta vessaan.
  • Olen nimennyt tuotokset ja olemme yhdessä ihmetelleet niitä niin vaipasta kuin potastakin.
  • Olen aina kannustanut ja iloinnut isosti. Pottailussa on ollut läsnä positiivisuus ja hyvä palaute on kannustanut jatkamaan.
  • Olen itse ollut todella motivoitunut pottailuun ja ollut aktiivinen edistämään kuivaksi oppimista. Omat voimavarani tänä keväänä sallivat sen ja kevät/kesä on aina helpompaa aikaa opettelulle kuin talvi. Aikuisen aktiivisuuttahan kuivaksi oppiminen aluksi vaatii. Se vaatii itseltä muistamista, että muistaa muistuttaa lasta potalle ja ohjata vessaan usein ja säännöllisesti. Lisäksi se vaatii vahinkojen siivousta, ehkä lisääntyvää pyykkiä, enemmän varavaatteita ja suunnittelua menossa.
  • Eemi sai valita kaupasta aluhousuja, joista tykkäsi. Me ovat myös motivoineet ja hän valitsee ne mielummin kuin vaipan.

Tsemppiä kaikille kuivaksi treenaaville asian kanssa! Toisinaan on anneta lapselle aikaa kasvaa ja kehittyä vaipattomuutta kohti. Mutta myös itse uskaltaa antaa mahdollisuus. Usein lapset oppivat nopeasti ja yllättävät meidät taidoillaan, kun autamme alkuun!

Hyviä vinkkejä löytyy myös MLL-sivuilta, jonne pääset tästä!

-Iida

9 kommenttia

Miiira 30.6.2020 - 22:54

Vitsit miten kiva postaus ja itsellekin aiheellinen, lapsen kanssa kovasti harjoitellaan pottailua. Vinkkejä siis kaivataan kovasti! Meillä on yöt kuivia, mutta päivällä pottailu vaihtelevaa ja vaippaa tarvitaan edelleen. Meillä haasteita aiheuttanut myös toiminnallinen ummetus. Nyt ekaa kertaa saatiin kakat pottaan ja siitä oli lapsi kovin innoissaan, nyt taas vähän vastustelee potalla käymistä. Koitetaan kovasti kannustaa, antaa esimerkkiä, sanoittaa ja tuoda pottaa myös mukaan leikin kautta (pehmolelut käy potalla ym.). Toivottavasti meilläkin lähtee asia pikkuhiljaa eteenpäin 😊

Vastaa
iidaafel 1.7.2020 - 06:55

Hei kiitos kovasti! Ja vau tosi hienoa, kuulostaa kyllä sujuvan hienosti. Tosiaankin pikkuhiljaa ja ilman stressiä! Ummetus varmasti tuo oman haasteen ja pottailu voi osaksi varmaan senkin takia tuntua epämiellyttävältä.

Vastaa
Mmilli 1.7.2020 - 06:26

Meillä on myös juuri (kokonaan) kuivaksi oppinut 2v5kk kotona 🙂 Hän on ollut päiväkuiva jo alkuvuodesta ja nyt jäi muutkin vaipat pois! Tässä asiassa on hyvä muistaa se lapsen pidättämisen oppimiskyky ja sen kehittyminen, ennen sitä ei oikein voi kuivaksi oppia. Mutta silti potalla kannattaa käydä, silloin myös aikuinen voi paremmin havainnoida lapsen kykyä pidättää 🙂 Meidän poika on käynyt potalla aina, ihan vauvana teki kakat lavuaariin 😀

Vastaa
iidaafel 1.7.2020 - 06:53

Onpa tosi hienoa! Se on ihan totta, että lapsi ei voi hallita pidättämistä, ennen kuin hermosto on tarpeeksi kehittynyt. Sen vuoksi lapset oppivat kuivaksi eri aikaan ja se on yksilöllistä. Puhun siitä enemmän ensimmäisessä aihetta käsittelevässä postauksessa kuten myös vessahätäviestinnästä.
Tässä postauksessa kerroin lukijoiden toiveesta mitä itse tein ja miten kuvaksi oppiminen meillä tapahtui. Tarkoituksena innostaa muitakin kokeilemaan ja pottailemaan 🙂

Vastaa
Ekv 1.7.2020 - 12:32

Hei suosittelen turvaistuimeen pisusuojaa! Siis sellaista mikä tulee haaravyön ympärille ja nousee vielä hiukan takaa selkää vasten. Sen kanssa on helppo treenata autossa ilman vaippaa kun ei tarvi koko istuinta pestä. Nopeasti lapsi oppii huhuilemaan hätää ajoissa kun sen kerran muutenkin osaa (motarilla ei vaan aina löydy paikkaa pysähtyä)

Vastaa
tsirp 1.7.2020 - 15:24

Meillä 2v9kk poika jännittää niin kovasti tarpeiden tekemistä pottaan, että ei sinne mitään sitten tule, vaikka itse haluaakin potalle istumaan. Toivottavasti tämän kesän aikana onnistuisi. Pitäisi ehkä saada 1v pikkusisko tekemään jotain pottaan, niin ehkä se ei enää poikaa niin jännittäisi.

Vastaa
Elina M 1.7.2020 - 19:10

Tässä asiassa omien lasten kanssa myös luonteenpiirteet ovat vaikuttaneet. Kuopus tarvitsee tunteen, että hänellä on sananvaltaa omissa asioissaan, niin oli tämän vessahommankin kanssa. Alku oli epätoivoinen. Mutta kun häntä ei enää vaivihkaa kannustettu käymään vessassa (vessassa tuo fiksu lapsi viimeistään tajusi, mikä on homman nimi) asiat alkoi sujua. Sanoin, että potalle ei tarvitse mennä, enkä enää kiinnittänyt asiaan huomiota. Niinpä hän yhtäkkiä alkoikin käydä vessassa. Kun hän sai itse päättää, kuten hänen luonteelleen sopii. Häneltä myös jäi pottavaihe kokonaan välistä. Sisarusta matkimalla hän halusi suoraan pöntölle ja supistajaakin käytettiin vain muutama kuukausi, koska eihän sisaruskaan sellaista käytä. Tämä tosiaan helpottaa kodin ulkopuolista elämää, kun ei tarvitse miettiä suostuuko lapsi käymään vessassa, kun pottaa/supistajaa ei ole. Kuopukselta otin kertaheitolla vaipat pois, vaippa laitettiin vain yöksi. Tämä oli omaa laiskuutta, en vain jaksanut vaippojen kanssa pelaamista. Vahinkoja kyllä sattui, mutta ei koskaan kiusallisissa tilanteissa kuten ostoskärryihin tai kahvilassa tuolille. En ”koskaan” pyydä lapsia käymään varmuuden vuoksi pissalla, koska en halua, että heidän täytyy käydä vessassa heti, kun rakossa on lirukin pissaa. Saavat siis itse päättää, onko syytä käydä vessassa ennen lähtöä vai ei. Molemmat lapset pystyvätkin pidättelemään kohtalaisen pitkiä aikoja. Kuopuskin, vaikka hän oppi kuivaksi viime kesänä. Eli vaikka pissahätä iskee, niin meillä on aina aikaa etsiä rauhassa vessa ja myös jonottaa omaa vuoroa, jos yleiseen vessaan on jonoa. Esikoinen on aina halunnut tehdä tarpeensa yksityisesti, joten hänen kanssaan ei ole voinut käydä nopeasti puskapissalla ja vessaa on todellakin joskus joutunut odottelemaan (vaikka kävelymatkan verran puistosta kotiin).

Vastaa
Inttu 2.7.2020 - 18:05

Aika hienosti sujuu teillä! Oon vähän kade. 😄 Oon nyt kesällä kokeillut pitää 1 v 10 kk poikaa kotona ilman vaippaa. Hänkin on jo ainakin vuoden ajan käynyt potalla istuskelemassa ja pissannut ja kakannut sinne jo pienenä 😊. Nykyään tekee pissan pottaan useimmiten, kun hänet sinne vie, ja pienen opettelun jälkeen nyt on tehnyt muutamat kakatkin pottaan (alkoi onnistua, kun tajusin jättää hänet rauhassa yksin kakkaaamaan pottaan 😃).

Mutta se pidätyskyky! Tyyppi pissaa vähintään puolen tunnin välein, eikä puhettakaan, että päikkäreiden jälkeen vaippa olisi kuiva. Hän huomaa kyllä välillä, kun pissa on tulossa, ja sanoo ”pis pis”. Mutta aikaa siitä havainnosta pissan tuloon on ehkä sekunti. 🙄 En nyt sitten oikein tiedä, kannattaako tätä vaipattomuushommaa jatkaa kuinka sinnikkäästi vai onko hyväksyttävä, että meillä ei vielä vaipoista luopuminen onnistu. Tänään meni viidet pikkuhousut pyykkiin. Kolmesti tuli pissa (vaikka tosiaan käytin potalla noin puolen tunnin välein) ja kahdesti ehti tulla vähän kakkaa pöksyihin, kunnes ehdittiin potalle. Onkohan näin tiheä pissaaminen ihan normaalia 🤔

Vastaa
iidaafel 2.7.2020 - 21:44

Varmaan voi jatkaa pottailua ja olla rennosti asian kanssa ja mahdollisuuksien mukaan ilman vaippaa. Stressiä ei kannata ottaa. Hän on pieni ja tosiaan se on tosi yksilöllistä missä vaiheessa hermosto kehittyy, niin, että lapsella on selkeästi edellytys oppia kuivaksi ja voi säädellä rakon toimintaa.

Vastaa

kommentoi postausta