Minun pitää ensin olla tyytyväinen itseeni ja omaan elämääni, ennen kun voin vastaanottaa rakkautta toiselta.
Monesti ajatellaan, että oma elämä tulisi olla kaikinpuolin tasapainossa ennen kuin on mahdollista seurustella. Sanonta rakasta ensin itseäsi ja vasta sitten voit rakastaa toista, on aikamoinen vaatimus sinkuille. Käytännössä toisen ihmisen rakkaus ansaitaan, kun oma elämä on ensin saatu tasapainoon. Perjaatteessa sitä ennen on turha deittaillakaan, koska ne yritykset menevät kuitenkin mönkään.
Ihminen on kuitenkin koko ajan kasvava ja kehittyvä, rakkaus itseen muutuu ja vaihtelee. Suhteessakin opitaan rakastamisesta ja toinen voi opettaa asioita, joista ei ennen edes tiennyt. Tuskin kukaan noin vain oppii itseään täysin rakastamaan, vaan kyseessä on elämän opettava matka rakkauteen. Harvalle edes on selvää, mitä rakkaus on ja millä kaikilla tavoin se voi ilmetä.
Varmasti tasapainonen ihminen on paremmassa asemassa siinä suhteessa, että oma hyvinvointi näkyy hyvänä olona ulospäin. Mutta en usko, että kukaan on ihmisenä koskaan valmis ja jokaisen tasapaino horjuu joskus. Tasapainoinen elämä vaatimuksena seurustelulle luo hurjat paineet sinkuille. Harvan elämä on kaikin puolin loistavassa kunnossa aina ja koko ajan.
Jos seurustelun vaatimuksena olisi ensin rakastaa itseään ja olla onnellinen yksin, luulen, että vielä suurempi osa meistä olisi sinkkuja.
Minun pitää ensin opetella olemaan yksin, jotta voin olla jonkun kanssa.
Sekin on väärin, että ensin pitäisi opetella olemaan yksin, ennen kuin voisi olla toisen kanssa. Me olemme kaikki erilaisia ja toiset viihtyvät toisia paremmin itsekseen. Toiset ei koskaan. Joskus käy sitten niin, että viihdytkin liian hyvin yksin, etkä enää halua vierellesi ketään ja ahdistut pelkästä ajatuksesta.
Minusta tuntuu usein viikonloppuna pahalta olla yksin, mennä nukkumaan yksin ja vain olla yksin. Tietysti osaan olla yksin, mutta rajansa kaikella. Yritä siinä sitten miljoonannetta viikonloppua peräkkäin sulkea silmiä, hengittää syvään ja uskotella itselleen, että tämä yksinolo on hyväksi minulle, vasta kun tämä ei tunnu enää pahalta, ansaitsen kumppanin.
Jokainen ihminen jo sellaisenaan ansaitsee tulla kunnioitetuksi, rakastetuksi ja saada hellyyttä. Ilman, että tarvitsee olla rakkausguru ja hypettää yksinolemisesta. Kenenkään ei tarvitse olla vähän tuota ja vielä vähän enemmän tätä ansaitakseen kumppanin. Kenenkään ei tule tehdä mitään ansaitakseen toista ihmistä rinnalleen, vaan jokainen jo sellaisenaan ansaitsee. Tietenkään kenenkään kanssa ei tule olla vääristä syistä. Seurustelu vain sen vuoksi, että on edes joku, tuskin lisää tyytyväisyyttä pidemmän päälle ja vie rakkaudessa eteenpäin.
Uskon, että tyytyväisyyttä omaan elämäänsä voi lisätä monin tavoin. Kumppani on varmasti yksi tapa. Mutta kumppani ei itsessään korjaa niitä muita asioita, joissa koet tyytymättömyyttä. Jokainen varmasti aina kokee tyytymättömyyttä jotakin asiaa kohtaan elämässään. Täydelliseen ihmisyyteen, onnellisuuteen ja rakkauteen ei kuitenkaan tarvitse pyrkiä ansaitakseen kumppanin. Ja voiko täydellistä onnea kokea ilman kumppania, jos on ihminen, joka kuitenkin haluaa toisen seuraa, hellyyttä ja läheisyyttä? Ehkä rakkaus ja onnellisuus täydentyvät yhdessä toisen kanssa aivan eri tasolle kuin yksin oltaessa. Rakkaus itseen ja rakkaus toiseen kun ovat erilaisa ja jäkimmäistä voi oppia suhteen kautta, jolloin rakkaus itsensäkin kokee varmasti muutoksen.
Se mistä se kumppani sitten tasapainoiselle sinkulle löytyy, on aivan eri juttu, ansaitsi sitä miten päin tahansa.
-Iida
14 kommenttia
Hienoa pohdintaa! Mä olen kyllä samaa mieltä, että ihminen kasvaa ja muuttuu koko ajan. Ei voi ikinä olla ”valmis”. Ja sen takia ei pidä ajatella, etteikö muka ansaitsisi ketään, ennenkuin on 100% sinut kaiken kanssa. Sitäpaitsi elämästä ei ikinä tiedä, huomenna voi kaikki olla toisin.
Itsekään en viihdy yksin ja olen ehdottomasti parisuhdeihminen. Sinkkuna olo oli ihan ”ookoo”, kun ei ollut vaihtoehtojakaan, mutta ei se musta tehnyt mitenkään parempaa ihmistä.
Toivottavasti pian törmäät rakkauteen <3
Mahtavaa! Kiitos tästä kommentista. Toivon törmääväni siihen rakkauteen.
mukavaa syksyä❤️
Paljon hyviä kysymyksiä sekä mielenkiintoisia näkökulmia. Tekstiä lukiessani aloin miettiä, voiko ihminen koskaan olla niin sanotusti valmis parisuhteeseen vai tarvitseeko edes olla? Toisinaan mietin myös sitä, tarvitseeko seurusteluun luvan? Tuntuu, että monella meistä on hyvin pinttynyt käsitys rakkaudesta sekä parisuhteesta. Tämä ilmenee nimenomaankin kaikista kliseisistä lauseista, jotka parisuhdekeskusteluun liittyy. Itse olen muun muassa kuullut, etten saisi seurustella nykyisen poikaystäväni kanssa, koska sain keskivaikean masennuksen diagnoosin alkuvuodesta. Jos asiasta kysyy paremmalta puoliskoltani, hän ei edes tietäisi koko asiasta mitään, ellen olisi kertonut.
Voisin väittää, että rakkaus tulee kohdalle silloin, kun sitä vähiten odottaa. Muihin kuluneisiin sananparsiin en sen enempää ota kantaa. Joka tapauksessa, jokaisella meillä on oikeus rakastaa sekä tulla rakastetuksi. Varmasti aika koittaa sinullekin! <3
Kiitos tästä! Samaa mieltä siitä, että tarvitseeko olla valmis, tarvitseeko luvan, ei todellakaan. Rakkautta sun syksyyn!
Ihanaa, että kirjoitit tämän ja just nyt! Oikeastaan 100 %:sti ihmiset ympärilläni ovat sitä mieltä, että 1,5 vuotta ei ole kokemani rankan eron jälkeen tarpeeksi itsetutkiskelua ja yksin olemista. Exänihän oli aloittanut uuden suhteen jo vuosi ENNEN eroamme. Ja se on kaikkien mielestä ok, ”hän vain rakastui toiseen, rakkaus on sellaista”. Mutta minun tulisi sen sijaa odottaa, että olisin ”ehjä”. Loogista? Tavallaan..
Tapasin reilu puoli vuotta sitten aivan ihanan ja ihmeellisen ihmisen. Tiesin, että en omastakaan mielestä ollut valmis tuolloin vielä. Mutta onneksi pidin hänet elämässäni, sillä nyt olen valmis! En valmis muiden mielestä, en todellakaan ehjä (tuskin koskaan olenkaan) mutta valmis näkemään tulevaisuuden tämän toisen ihmisen kanssa sellaisena kuin se minun ja hänen luomanaan olisi. Ja se riittää minulle. Eikös se ole aikamoista itsensä rakastamista, että uskoo ja antaa toisen ihmisen rakastaa itseä. Ja tavallaanhan siinä on myös yksin, yksin ilman entistä elämää.
olen kans huomannu, ettei naisten pitäis eron jälkeen vähintään vetäytyä vuorille, viideksi vuodeksi, jalat ristissä ja pohdiskella tuntemuksiaan. miehet taas voi hypätä seuraavaan suhteeseen koska… no, koska ”pojat on poikia” ja ”se on miehillä geeneissä” jne. uskomatonta että tuollasta kivikautista soopaa kuulee vielä nykyäänkin, kun on havaittu että myös miehillä on tunteita eikä naisista tule huoria vaikka sinkkuelämästään nauttisikin.
ihanaa, sanoit niin hyvin tuon, että pidit sen erityisen ihmisen elämässäsi vaikket sillä hetkellä ollukaan valmis. (:
Tässä mitä meikä on oppinut:
Kuka vaan, koska vaan voi löytää suhteen, mutta hyvän kumppanin löytää vasta kun rakastaa itseään. Puolison tai lasten isän löytäminen ei vaadi minkään sortin ponnisteluja tai lahjoja. Hyvän kumppanin löytäminen vaatii ensin itselleen hyvänä kumppanina olemista: terveitä rajoja toisten ihmisten kanssa sekä omien tunteidensa ja oman itsensä syvää ymmärtämystä ja kunnioittamista.
On täyttä harhaa, että pariskunnista tai edes aviopareista moni on onnellisia. Ihmiset toistavat lapsuudenkodeista opittuja malleja alitajuisesti. Sormus nimettömässä tai yhteinen asuntolaina ei merkkaa mitään.
Ihmiset tulevat nyt ja iänkaikkisesti toimimaan ongelmiemme peileinä ja suurennuslaseina. Lähtökohtaisesti voi sanoa, että jos hakee validaatiota, arvoa omalle itselleen tai sisältöä elämäänsä ulkopuolelta (mitä useimmat tekevät), mennään pahasti metsään. Ja puoliso on sen mukainen.
komppaan. mulle oli valtava oivallus, kun tajusin että toistan kotona opittua kaavaa jolla ei ole rakkauden kanssa mitään tekemistä. tärkeintä vaan on, ettei ole yksin vaikka parisuhde olisikin huono. on ihan normaalia olla puhumatta puolisolle, on ihan normaalia että toinen nukkuu sohvalla, on ihan normaalia kysyä kaikkeen lupa puolisoltaan. – no ei ole.
Niin ja tuo ’ansaittu rakkaus’ on ehdollista rakkautta ja näin ollen, ei rakkautta laisinkaan.
Rakkautta ei koskaan ansaita. Se vain on.
epävarman ihmisen on parempi opetella ensin tuntemaan ja rakastamaan itseään. koska en uskonu pärjääväni yksin, koska luulin etten ansaitse parempaa, kitkuttelin paskassa parisuhteessa ihan liian pitkään. koska en uskaltanu lähteä. koska uskoin, etten handlaa sitä ja tulen elämään lopun ikääni sinkkuna, jos nyt päästän irti. nyt jälkikäteen naurattaa, vaikka enimmäkseen harmittaa että haaskasin aikaa mieheen joka ei ollu arvoiseni. ennen kaikkea harmittaa että olin niiiin törkeä itselleni, että roikutin itseäni ikävässä olotilassa ja sanoin, että ”tähän Heta sinun nyt vaan täytyy tyytyä.” en tajunnu miten hakoteillä olin, vaikka kuljin töistä kotiin pitempää reittiä ihan vaan siksi, ettei tarvis hengailla siellä yhtään enempää kuin on tarve.
kun lopulta joku korsi katkasi kamelin selän ja sinkkuelämä alko, tajusin miten vahva olen. vaikka ensin itketti viikkotolkulla ja tuntu siltä, että olen epäonnistunu ja enkä millään jaksais alottaa alusta ihmisiin tutustumista.
siinä kun itki ne itkut ja kävi keskustelua itsensä kans, tajusin että ihan totta – ansaitsen hyviä asioita ja parisuhteessa olemisen pitäisi olla ihana asia. minun oli pakko olla yksin, jotta huomasin että pystyn siihen. kun sain itsevarmuutta, minun ei tarvitse hakea hyväksyntää kumppanilta tai yrittää mukautua miellyttämään yksinomaan toista. pystyn huolehtimaan itsestäni eikä deittailukaan ollut niin kamalaa. en enää ikinä anna itseäni kohdeltavan huonosti, vaan voin aina lähteä jos tilanne syystä tai toisesta menee kurjaksi.
nyt olen parisuhteessa ihmisen kans, joka oikeasti tukee minua ja varmasti auttaa minua kasvamaan ja rakastamaan myös itseäni jatkossa. en sano, että kaikki tarvii niin paljon sitä itsensä hyväksymistä, toiset on itsevarmempia eikä siinä ole mitään ihmeellistä.
Ei voi kyllä muuta sanoa, kuin aamen. Inhosin sinkkuna sitä, että minulle snaottiin mitä kaikkea pitäisi osata ja olla ennen kuin voin löytää toimivan parisuhteen. Nyt olen parisuhteessa, edelleen sekasin ku seinäkello, välillä täynnä itseinhoa ja toisinaan itsevarma kuin mikä. Ja uskon silti ansaitsevani kaiken rakkauden, jota tällä hetkellä saan. Ah!
Eiköhän meistä jokainen ole jollain tavalla epätäydellinen tai elämä ei täytä jollain tavalla annettuja ”sääntöjä”. Se hetki voi iskeä joko yksin ollessaan tai suhteessa. Silti jokainen haluaa varmasti olla hyväksytty, rakastettu ja juuri se voi pelastaa ja muuttaa suhtautumista elämässä oleviin haasteisiin. Että juu, en minäkään ymmärrä. Mutta sen ymmärrän, että lopulta kaikki ovat yksin ja omasta onnesta tulisi ottaa jokin vastuu, vaikka kukaan ei olisi vierellä. Että ei sysäisi toisen harteille valtavaa taakkaa. Mutta uskon myös, että tosiystävä tai tosikumppani seisoo huonojenkin hetkien vierellä. Mitähän niissä avioliittovaloissakin sanottiin…. niin, elämä on varjoja ja valoja. Hyvät ja huonot hetket maistuu kaikki paremmalta kun on joku, jonka kanssa jakaa ne. 🙂
Saat sen mistä luovut. On turha luoda itselleen kuvaa tulevasta kumppanistaan. Mä luulin aina et hän olisi itsevarma urosmies, mutta rakastuinkin ensitapaamisella laihaan ja ujoon nörttiin, jolla oli liian isot lapaset.
Huomenta,
mielenkiintoinen aihe ja ajattelin tuoda miehen näkökulmaa ja omia pohdintojani keskustelun jatkoksi.
Jos mietitään mikä on sopiva aika aloittaa seurustelu seuraavan jälkeen, niin sitähän on kovin vaikea määritellä yleisellä tasolla. Me ollaan yksilöitä, elämäntilanteet ovat kovin erilaisia ja toimimme omalla nopeudella. Mielenkiintoisempaa olisi tarkastella asiaa siltä kantilta, että miksi ylipäätänsä pitää odottaa?
Jos suhde päättyy, on sille aina jokin syy. Syitä ja tilanteita voi olla lukemattomia ja kun kaikki vaikuttaa vähän kaikkeen on aika hankalaa löytää niitä todellisia syy-seuraussuhteita. Kuitenkin ainoa asia mihin voimme vaikuttaa, on minä itse. Jos samat tilanteet toistuvat elämässä on syytä olettaa, että itse toistamme jotain samaa kaavaa joka johtaa samanlaiseen lopputulokseen. Silloin on tehtävä muutoksia, koska tekemällä asioita samalla tavalla ei voi olettaa saavansa erilaista lopputulosta. Mitä sitten pitäisi muuttaa?
Meillä on oma identiteetti, arvot ja olemme arvokkaita ihmisiä juuri sellaisena, kun olemme. Meillä on myös oikeus olla sellaisia kun olemme. Aikuisuuden hyviä puolia on se, että me voimme tehdä mitä haluamme. Kaikki teot ja tekemättä jättämiset johtavat jonkinlaisen lopputulokseen ja niiden kanssa on elettävä ja vastuut kannettava.
Meillä jokaisella on runsaasti käyttäytymismalleja ja jotkut niistä voi olla hyvinkin haitallisia parisuhteen jatkuvuuden kannalta. Kun suhde päättyy, onkin hyvä tutkia ja miettiä rauhassa mikä tähän tilanteeseen johti ja voisiko ensi kerralla olla jotain mitä voisi itse tehdä toisin. Ongelmana näiden käytösmallien korjaamisessa on se, että se tuntuu lähestulkoon aina pahalta. Ruokkii vahvasti riittämättömyyden tunnetta, enkö minä kelpaa tälläisenä kun olen? Jos itseään haluaa kehittää, on silloin mentävä epämukavuusalueelle ja siellä oleminen ei luonnollisesti tunnu kivalta.
Tokihan me menemme elämässä eteenpäin ilman tietoista työskentelyäkin mutta jos asioita haluaa nopeuttaa ja saada mahdollisesti elämästä irti enemmän, on silloin tehtävä runsaasti töitä sen eteen. Oman näkemykseni mukaan rakkauskaan ei kaikkea kestä. Nykymaailmassa tahti ja vaatimukset esimerkiksi työelämän suhteen koventuvat koko ajan. Jos parisuhteessakin joutuu kestämään ylimääräistä kuormitusta ei sitä kovin pitkään jaksa. Siksi kummankin osapuolen on edistettävä asioita omalta osaltaan ja kyettävä kasvamaan ihmisenä.
Jotta kahden ihmisen välinen puhdas ja ehdoton rakkaus voisi toteutua, vaatii se paljon viisautta, ymmärrystä ja hyväksyntää. Elämässä tapahtuu paljon paskaa ja kaikki ei välttämättä ole aina tarpeellistakaan. Sitä kuitenkin tapahtuu ja ajatus siitä, että elämä potkii päähän, pitkittää ja hidastaa kehitystä. Tapahtuneista pitää oppia ja ilman niitä raskaita ja opettavaisia kokemuksia voi olla vaikea nähdä asioiden oikeaa laitaa. Ollaan siis kärsivällisiä ja armollisia itselle mutta ei hautauduta itsesääliin ja katsellaan maailmaa edelleen optimistisesti mutta realiteetit huomioiden : ) Mukavaa sunnuntaita kaikille!