Ihailen lapsia hyvin monessa suhteessa. Olen aina tehnyt niin.
Minusta lapsissa on vaan sitä jotain. Sitä jotain mikä meiltä aikuisilta puuttuu, kun yritämme liikaa, kun ajattelemme liikaa, kun kadotamme uskon realiteetteihin.
Opettajan työssä pitää nähdä lasten lahjoja ja tuoda ne esiin, vahvistaa niitä. Opettajana rakkain tehtäväni on uskoa hyvään, uskoa, että jokainen voi. Että jokainen osaa ja pystyy. Ja lapset todella uskovat kaiken olevan heille mahdollista. Jotain kuitenkin tapahtuu, sillä jossain kohtaa lakkaamme uskomasta omiin kykyihimme. Lakkaamme uskomasta, että voimme kasvaa minkä tahansa alan osaajaksi, lahjakkuuksiksi.
Minä haluan uskoa, että jokainen meistä on lahjakas. Osa ei ehkä vain ole löytänyt sitä vielä aikuisena tai on kadottanut sen. Kukaan ei ehkä ole tuonut omia lahjoja esiin. Toiset löytävät omat kyvyt nopeasti ja osalta se vie pidempään.
Minullekin kävi näin. Lapsena koin olevani todella taitava, halusin trapetsitaitelijaksi. Muistan kerhossa hoitajan teipanneen viivan lattiaan ja kehuneen minua, kun kävelin sitä niin suoraan. Tiesin, että minusta tulee trapetsitaiteilija. Myöhemmin katsoin Idolsia ja tiesin, että minusta tulee laulaja. Kotiin ostettiin mikrofonit ja karaoke pelejä pleikalle. Pikkuveli soitti mattopiiskalla kuin kitaraa. Pidin itseäni taitavana tarinankertojana, halusin kirjailijaksi ja kirjoittelin muistivinkoihini. Sain opettajilta kehuja ja niiden myötä vanhemmat ostivat pöytäkoneen. Pääsin kirjoittamaan tarinoita helpommin.
Jossain kohtaa tajusin, että kaikki ovat minua parempia, etten edes jaksa yrittää. Jossain kohtaa huomasin, että olen hyvä vähän kaikessa, mutta en missään erityisen lahjakas. En osaa mitään silleen kunnolla. Pärjäsin koulussa, lukiossa ja yliopistossa hyvin, ollen kaikessa ihan hyvä, mutten kuitenkaan paras missään.
Edelleenkin ajattelen, etten ole lahjakas kovin näkyvissä asioissa. Sillä todella usein lahjakkuus liitetään juuri koulumenestykseen ja älylliseen osaamiseen tietyissä asioissa ja tiettyä lahjakkuutta arvostetaan enemmän kuin toista. Ja sana lahjakkuus antaa ymmärtää, että saame vain jotain, kun synnymme, että tietyt ominaisuudet ovat meissä valmiina. Mutta todellisuudessa lahjakkuuteen vaikuttaa ympäristö ja oppiminen ja lahjakkuutta on monenlaista. Lahjakkuudet ovat yksilöllisiä, kuten jokainen meistäkin. Kaikkien lahjakkuus ei ilmene nykyisenlaisessa koulujärjestelmässä tai ei pääse siellä näkyviin. Opetus kouluissa painottuu tiettyihin aineisiin, joita yhteiskunnan kannalta pidetään oleellisena. Oma lahja voi löytyä koulun ulkopuolelta.
Minä uskon, että meillä kaikilla on lahjoja erilaisissa asioissa, mutta ympäristön vaikutus niiden löytämiselle ja kehittymiselle on valtava. Lahjakkuus on kuin lihas, jota voi kasvattaa ja kehittää treenaamalla. Itseensä täytyy uskoa ja tehdä töitä asian eteen, opetella. Meillä jokaisella on toki taipumuksia, joihin perimä vaikuttaa. Jos ympäristö ei tuo niitä taipumuksia, ei ne pääse esiin, käyttöön, eikä kehittymään. Silloin kyvyt jäävät piiloon.
Lahjakkuutta on tutkittu todella paljon ja juurikin siitä näkökulmasta, että mikä osuus on perimällä ja mikä ympäristöllä. Lahjakkuus ilmenee eri tavoin. Pääsääntöisesti se jaetaan seitsemaan osaan. (Howrd Gardner)
- kielellinen (hyvä lukemaan ja kirjoittamaan, hyvä kertomaan tarinoita)
- musikaalinen (herkkä sävelkorva, tuntee musiikin emotionaalisen voiman, tunnistaa musiikin eri rakenteet)
- loogis-matemaattinen (hyvä päättelykyky ja looginen ajattelu)
- visuaalis-spatiaalinen (Visuaalisesti taitava, kyky nähdä kauneutta, kyky kuvata kauneitta, luo mielikuvia, piirtää, maalaa)
- kehollis-kinesteettinen (taitava vartalon hallinta, kehon liikeet, käden taidot)
- interpersoonallinen (sosiaalisesti lahjakas,hyvät vuorovaikutustaidot)
- intrapersoonallinen (hyvä itsetuntemuksessa, kyky ymmärtää itseään realistisesti, omia heikkouksia ja vahvuuksia, omien tunteiden erottelu ja syyt)
Jokainen on hyvä jossain, jokaisella on joku lahja. Joku sellainen asia, jota vaalia ja josta antaa muille. Joku erityinen ominaisuus, erityinen kyky. Osa löytää lahjansa lapsena, osa aikuisena.
Haluan vaalia omana lapseeni uskoa, että hän voi olla mitä vain. Minäkin nimittäin nykyään uskon, että voin olla mitä vain. Että meillä on mahdollisuus kasvaa minkä alan osaajiksi tahansa! Lahjakkuudet ovat yksilöllisiä, ne pitää vain nähdä. Lahjakkuus ei ole vain jotain mitä saa syntyessään tai vain tiettyjen ihmisten yksinoikeus. Ei tarvitse olla ammattiurheilija tai maailmankuulu laulaja ollakseen lahjakas. Me ihan tavalliset ihmiset olemme lahjakkaita. Ja lahjakkuus näkyy usein ihan arjessa, kotona, työssä, harratuksissa. Meissä jokaisessa.
Mikä on sinun lahjasi?
-Iida
Kuvat / Siiri Saarela
10 kommenttia
Voi kun tietäisinkin mikä on mun lahja! Useimmiten tuntuu että ei sellaista olekaan :/ oon monessa asiassa ok, mutta en mitenkään lahjakas. Muutenkin koen olevani persoonaton: tiedätkö just se tyyppi josta muille ei jää oikein mitään muuta mielikuvaa kuin ”ihan kiva”. Ja sekös ärsyttää!
Temppiä lahjan löytämiseen ja työstämiseen!
Olemme samantyyppisiä: aika hyviä monessa asiassa, mutta ei oikein huippuja missään. Mutta jos lahjakkuutemme onkin sitä, että olemme parhaita omina itsenäni?…
Niin sen täytyy olla! Parhaita näin <3
Iida, mun mielestä sun blogi on lahja meille lukijoille. Olen lukenut juttujasi jo kohta vuoden vaikka meillä on hyvin vähän yhteistä ja yhtään en jaksaisi vauva-arkea enää, koska olen kohta lähempänä mummoikää… Mutta iloitsen puolestasi että olet saanut elämääsi ihanan miehen joka tulee varmasti pysymään aina rinnallasi. Olet kirjoitustesi perusteella aivan huippu äiti ja ammattikasvattaja. Kirjoituksesi ovat hyviä ja harkittuja. Nostan hattua erityisesti myös siksi että olet kirjoittanut myös lukihäiriöstäsi joka tekee kirjoittamisesta entistä haastavampaa (toivottavasti muistan oikein enkä sekoita sinua johonkin toiseen bloggaajaan).
Kiitos aivan ihanasta kommentista! Tulipa todella hyvä mieli <3
Noista interpesoonallisista lahjoista sen verran, että ne taitavat olla jopa vähän harvinaisempia. Mutta niin tärkeitä, varsinkin lasten kanssa ollessa ja työskennellessä. Tai aikuisten.
Olla hyvä kuuntelija. Olla hyvä ystävä. Hyvä tilannetaju: milloin olla hiljaa, milloin tarjota neuvoa, milloin vain hymyillä, milloin tarjota kädenpuristus tai halaus. Milloin poistua paikalta, milloin jäädä. Tietty herkkyys toisia kohtaan on lahja. (Liika herkkyys taas voi olla tässä asiassa jopa rasite.)
Milloin kannustaa toista ylittämään itsensä, milloin taas ymmärtää, että hänellä ei ole siihen paukkuja, vaan pitää hyväksyä, että toinen ei siihen pysty. Rohkaista sitten siihen.
Itse olen aina tiennyt oman lahjani tällä puolella, tunnistan muiden tunnetiloja ja olen niille herkkä. Pitkään nuorempana koin tämän taakkana ja rasitteena. Kuitenkin olen kehittänyt tätä lahjaani siihen suuntaan, että voisin auttaa ja rohkaista toisia. Ainahan ei voi onnistua, mutta pyrkimystä löytyy.
Hyvää kuuntelijaakin minusta löytyy.
Jokaisella, niinkuin totesit, on omat vahvuutensa ja erityispiirteensä. Jos tuntuu, että ei oikein missään ole erinomainen, kannattaa tosiaankin lähteä kehittämään jotain osa-aluetta, joka tuntuu siltä omalta. Vaikka se ei olisikaan mikään valtava lahja, vaan alue, jossa on jonkin verran hyvä ja joka kiinnostaa.
Moni urheilija, muusikko tai muu onnistuja onkin sanonut, että alunperin hän ei ehkä ollutkaan niin erinomaisen lahjakas, mutta vuosien panostuksen ja harjoittelun lopputuloksena hänestä tuli se paras.
Ja kannattaa pyrkiä siihen, että on ainakin paras versio itsestään.
Kiitos kommentista ja siis todellakin totta. Vaikkei olisi jossain erinomainen, niin kannattaa lähteä kehittämään omaa kiinnostustaan!
Ihanaa, että olet kasvatusalalla ❤️ Luettuani aikanaan pygmalion-efektistä olen alkanut arvostaa aivan erityisesti teitä ammattilaisia, jotka haluatte vaalia ja kannustaa lahjakkuutta.
Olipa kauniisti sanottu, kiitos <3