Joulunodotus on viimein alkanut! Olen tosi innoissani ja tämä vuosi on kuorinut minusta jouluihmisen. En todellakaan ole aina ollut sellainen.Oikeastaan on aika hauskaa, että kaksi vuotta sitten minua haastateltiin Yle Uutisiin antijouluisuudestani. Haastattelu näkyi osana uutisia ja lisäksi siitä ilmestyi juttu verkkoon. Siinä kerron, ettei kodissani joulu näy. Ja tänä vuonna minua haastateltiin Martinexin omaan julkaisuun jouluihmisenä. Verkkolehteen pääset tästä.
Mutta näin se mieli muuttuu! Ei koskaan pitäisi olla ehdoton ja sanoa ei koskaan.
Perheessäni on aina vietetty perinteistä joulua ja olen pitänyt joulusta. Kuitenkin aikuisen sinkun joulu ei ole ollut täynnä sitä lapsuuden hohdokkuutta. Aikuisena joulut eivät vain ole tuntuneet enää kovin merkittäviltä ja joulusta hössöttäminen on tuntunut todella turhalta. Oikeastaan olen usein tuntenut itseni yksinäiseksi jouluna, vaikka minulla on aina ollut perhe, jonka kanssa viettää joulua. Olen jouluna ja muinakin juhlapyhinä kokenut sinkkuudesta johtuvaa yksinäisyyttä. Sellaista haikeutta siitä, ettei ole ketään (perheen lisäksi), jonka kanssa juhlaa viettää. Aaton ja joulupäivän jälkeen olen aina palannut yksiööni syömään joulusuklaitani yksin. Monet joulut on haaveillut siitä, että saisin viimein olla ostamassa lahjaa poikaystävälleni ja luoja jonkun kanssa yhteistä joulua. Niinpä minusta tulikin pitkäksi aikaa antijouluihminen. Vasta tänä vuonna minä olen innostunut joulusta uudelleen.
Tänä vuonna on lapseni kolmas joulu ja koen hänen olevan nyt sen ikäinen, että hänen kanssaan voi alkaa rakentaa joulumuistoja. Ja minä todella haluan luoda hänen kanssaan joulumuistoja! Haluan rakentaa meidän omia jouluperinteitä ja olla luomassa meidän perheen joulua. Haluan kertoa lapselleni joulusta ja näyttää hänelle niitä asioita joulusta, jotka ovat aina olleet omassa lapsuudessani tärkeitä. Myös koronalla on ollut oma osuus jouluinnon synnyssä. Tämä kulunut vuosi on herättänyt siihen, että elämää ei voi suunnitella, eikä mikään ole pysyvää. Elämää ei pitäisi elää jossitellen eikä odottaen, vaan tehdä päivittäin asioita, joista saa iloa. Kaikkeen pieneenkin on tänä vuonna halunnut panostaa eri tavalla, jotenkin se joulun laittaminen kotiin tuo sitä iloa muuten kurjassa tilanteessa. Samalla koti muuttuu juhlallisemmaksi ja itse eläytyy tunnelmaan. Tänä vuonna joulu näkyy kodissamme varmasti ensimmäistä kertaa aikoihin. En ole aiemmin kokenut tarpeelliseksi laittaa joulua, kun olen viettänyt joulun aina poissa kotoolta. Nyt osaksi itseni iloksi, mutta ennen kaikkea lapsen iloksi olen halunnut laittaa joulua kotiin, luoda tunnelmaa ja fiilistä, odotuksen taikaa. Ensimmäistä kertaa ikinä minun kotiini on tulossa myös aito joulukuusi. Olen haaveillut sellaisesta pitkään ja nyt on sen haaveen aika. Aidon kuusen tuoksu kyllä tekee joulun!
Tänä vuonna vietämme joulua aiempien vuosien tapaan perheen kesken. Olemme aina viettäneet joulun lapsuudenkodissani äitini ja sisarusteni kanssa. Toki joinain vuosina on ollut vieraita, sukulaisia ja läheisiä osallistumassa joulun viettoon, mutta tyypillisesti olemme olleet perheen kesken aaton ja sukuloineet sitten välipäivinä. Aattoaamuna lähdemme äidilleni, jossa odottaa aamusauna. Saunan jälkeen syömme yhdessä riisipuuroa ja alamme valmistella joulupöytää. Puolipäivää menee aika tiiviisti kattaen pöytää ja laitellen ruokia esille. Usein pitää vielä käydä kaupassa, kun jotain oleellista puuttuu. Jälkiruokaa saatetaan valmistella, ellei äiti ole vatkannut juustokakkua edellisenä yönä kinkun valvonnan ohessa.
Vaikka vietämme joulua kotona perheen kesken, on meillä aina lapsesta asti ollut juhlavaatteet päällä ja hiukset laitettuna. Se tuo ihan toisenlaista tunnelmaa ja juhlallisuutta jouluun. Syömme perinteisiä jouluruokia ja lisäksi muutamat uutuudet ovat eksyneet joulupöytään kuten sushi. Syömme juustoja ja erilaisia kakkuja jälkiruoaksi. Alkuillasta olemme jakaneet lahjat ja avanneet ne yhdessä. Veljeni on usein halunnut pukeutua pukiksi ihan vain meidän huviksemme. Tänä vuonna Eemi kyllä tekee jouluni ja eniten oikeastaan koko joulussa odotan hänen reaktioitaan. Eniten tietysti odotan hänen riemuaan, kun hän saa toivomansa lahjan.
Illalla olemme syöneet taas vähän lisää, juoneet glögiä ja pelanneet lautapelejä. Taustalla saattaa soida joulumusiikki tai pyöriä jouluinen elokuva. Käymme myös isämme haudalla sytyttämässä kynttilän ja ihailemme hautuumaan valomerta, jonka sadat tuikkivat kynttilät saavat aikaan. Itse olen usein käynyt jouluyön messussa kirkossa.
Olemme äidilläni yötä jouluaaton ja joulupäivän välisen yön, sillä haluan nauttia perheeni seurasta Eemin mentyä nukkumaan. Toistaiseksi ainoa oikea paikka viettää joulua tuntuu olevan lapsuudenkotini. En tiedä tuleeko se joskus muuttumaan, jos me sisarukset saamme perhettä ja luomme omia joulunviettoperinteitä. Joulupäivänä olemme tyypillisesti kokoontuneet sukulaisten kanssa yhteen, sillä meillä on melko iso suku äitini puolelta. Tänä vuonna tämä ei ehkä entiseen tapaan onnistu, saa nähdä.
Vaikka olen jälleen innostunut joulunviettoon, en kyllä jaksa sitä kovin montaa päivää. Muutamat päivät joulua riittää ja sitten on ihana palata arjen rutiineihin. Kaikki odotus tiivistyy siihen aattoon ja sitten joulu on mielestäni siinä, kun aatto joulupäivineen ja tapaneineen on ohi. Mutta nyt se on vielä edessä ja aion nyt nauttia odotuksen tuomasta jännityksestä!
-Iida
LUE MYÖS
Mielipiteeni joulupukista ja tontuista
KUVAT: Laura Iikkanen