Home » Muistoja ystävyydestä

Muistoja ystävyydestä

by Iida Åfeldt

En koskaan unohda sitä hetkeä. Oli sunnuntai ja isä oli kuollut. Maanantaina olisi koulupäivä, muttei me tietenkään mentäisi kouluun. Äiti soitti ystäväni äidille, joka työskenteli opettajana koulussani.  Ei mennyt kauaa, kun ystäväni äitinsä kanssa toivat meidän ovelle pullia. Ystäväni oli ensimmäinen, joka uskalsi kohdata minut ja surun. Hän uskalsi kysyä haluaisinko lähteä kävelylle ja jutella. Mieletöntä rohkeutta ja me olimme vasta 14-15-vuotiaita. Se ei jäänyt viimeiseksi kerraksi.

Palasin Englannista 23-vuotiaana. Olin kertonut ystävilleni väkivallasta, joka oli ajanut minut kotiin yllättäen. Hän oli jälleen siinä. Hän tuli mukanaan erilaisia jäätelöitä. Istuimme vierekkäin pihakeinussa ja söimme jäätelöä loppukesän auringossa. En muista puhuimmeko, muttei sillä ollut merkitystä. Muutama vuosi myöhemmin sain kaasona pitää puheen häneen häissään. Aloitin puheen kertomalla meidän ensikohtaamisesta. Se tapahtui eräs elokuu ala-asteella. Hän oli tullut uutena meidän luokkaan ja minä päätin, että meistä tulee ystäviä. Hän on kulkenut jokaisen elämäni vaiheen ja minä hänen. Ja niin kuljemme jatkossakin.

  

Ylä-asteella meillä neljällä oli yhteinen päiväkirja. Se oli aina viikon kerrallaan jonkun luona. Sääntönä oli kirjoittaa päivittäin ja kertoa mitä oli tehnyt sinä päivänä. Liimailimme tarroja, tärkeitä papereita ja kortteja päiväkirjan sivuille. Arvailimme ja ennustimme tulevaisuutta yhtenään. Teimme taulukoita siitä, kuka menee ensin naimisiin ja kuka saa ensin lapsia. Yksikään ennustus ei mennyt oikein, elämä ei kenenkään kohdalla mennyt, kuten oli ennustettu. Yksi meistä on naimisissa ja kolmella on lapsia.

Pidimme yhtä ylä-asteen jälkeen, vaikka osa otti eri suunnan. Toisella vuosikurssilla toisen asteen opintoja lähdimme Interrail-matkalle. Mietin yhä edelleen, että kuinka meidän vanhemmat suostuivat siihen. Ei ollut älypuhelimia vielä 2010. Koko kevät meni rahaa haalien. Kävimme yhdessä kirpputoreilla myymässä kaikkea mitä kotoolta saimme mukaan. Minä myin pikkusisaruksieni vaatteita, omia vaatteita ja vanhempien vaatteita. Sain pitää rahat itselläni. Sain myös synttärilahjarahaa ennakkoon isovanhemmilta. Siivosin sukulaisilla ja kesäkuuhun mennessä matkabudjetti oli kasassa. Matkalta on jäänyt mieleen vaatteiden lainaaminen ristiin, pyykinpesu käsin hotellihuoneen lavuaarissa, souvlakin syönti lounaana, välipalana ja illallisena.

Muistan, kun hän tuli luokseni Italiaan. Oli aivan mahtavaa saada hänet sinne. Hän selviytyi Roomasta oikeaan junaan ja päätyi Napoliin. Hän otti taksin luokseni. Italialaisen taksikuskin kanssa voi toisinaan olla vaikeaa kommunikoida ja niinpä hänet tiputettiin kyydissä aivan muualla kuin piti. Hän soitti minulle ja kertoi olevansa perillä, mutten kertakaikkiaan nähnyt häntä kotikadullani. Pienen tilannepäivityksen jälkeen tajusin, että hän ei ole lähimainkaan. Ei auttanut kuin pyytää alakerran setää lähtemään kuskiksi. Ongelmana oli ainoastaan se, etten minä ymmärtänyt häntä, eikä hän minua. Ystäväni ei tiennyt missä hän oli. Mutta koska olimme Italiassa, asia järjestyi parhain päin. Ystäväni antoi puhelimen kadulla olevalle kauppiaalle ja minä annoin puhelimen kuskiksi lähteneelle sedälle ja pian tilanne oli ratkaistu. Olemme myöhemmin nauraneet niitä aikoja. Nekin ajat piti elää! Ne ajat, kun molemmat kiersimme maailmaa. Sitten kävi se, mikä monelle käy. Paikka löytyykin paljon lähempää kuin ajatteli. Hän on jo palannut sinne mistä on lähtenyt ja minun vuoroni tulee pian.

Oli vuosi 2017. Olin sinkkuna ja niin oli hänkin. Emme olleet nähneet vuosiin, mutta jostain syytä aloimme jutella Facebookissa. Se oli lauantai-ilta tammikuussa, kun hän tuli luokseni. Juttelimme kaikesta ja mietimme mikä oikein erotti meidät lukion jälkeen. Mitä oikein tapahtui? Selvästi lähdimme eri poluille, mutta nyt polkumme kohtasi jälleen. Kello oli jo yli puolen yön ja alkoi tehdä mieli jäätelöä. Niihin hyviin aikoihin minulla oli vielä auto ja Prisma oli auki vuorokauden ympäri. Päädyimme ostamaan kaikkia ihania herkkuja ja palasimme asunnolleni ainakin 30 euroa köyhempinä. Hän jäi yöksi. Sen jälkeen hän yökyläili usein, oikeastaan joka viikonloppu, jos jompi kumpi ei ollut treffeillä. Saimme valtavasti lohtua toisistamme. Oli paljon mukavampaa viettää lauantai-iltaa kaksin kuin yksin. Oli paljon kivempi herätä sunnuntaiaamuna yhdessä ja tehdä aamupalaa.

Muistan sen kesän ikuisesti. Se oli ihan hullu sinkkukesä. Ja me olimme toisillemme korvaamattomat. Muistan sen viikon, kun minä olin lomalla ja hän asui sen aikaa minun asunnossani. Kun palasin takaisin, hän oli tehnyt minulle Lidlin kaurasydänleipiä, joiden päällä oli hummusta ja tomaatteja. Uunissa oli piirakkaa. Tuli syksy ja hän alkoi seurustella. Sitten hän erosi, alkoi seurustella  ja erosi. Kesällä 2018 hän oli eronnut ja minä raskaana. Senkin kesän muistan ikuisesti. Yökyläilimme ja olimme jatkuvasti yhdessä. Kun emme olleet yhdessä, viestit lenteli. Oli tärkeää raportoida kaikki käänteet.

Nyt hän seurustelee. Mutta edelleen hän ymmärtää minua ja sinkkuutta paremmin kuin kukaan. Edelleen hän tulee luokseni ja on kuin kotonaan.

-Iida

KUVAT // Siiri Saarela

LUE MYÖS
3 x erikoisin paikka, josta olen saanut ystävän

Miten saada ystäviä aikuisiällä

4 kommenttia

Ee 13.2.2020 - 09:55

Tarina osui ja upposi, hienoa. Minulla ei ole yhtään näin hyvää pitkäaikaista ystävää, ei yhtään. En silti koe itseäni yksinäiseksi.

Vastaa
iidaafel 14.2.2020 - 21:18

Kiitos! Ja ihana, ettet koe itseäsi yksinäiseksi. Onneksi elämässä voi olla muita tärkeitä ihmisiä tai asioita eikä koskaan ole myöhäistä muodostaa ystävyyssuhteita!

Vastaa
Mustikkamanteli 13.2.2020 - 21:17

Oi miten ihana tarina, kiitos kun jaoit!

Vastaa
iidaafel 14.2.2020 - 21:18

Kiitos kovasti!

Vastaa

kommentoi postausta